TIlastokeskuksen mukaan Suomessa oli viime vuonna 631 000 pienituloista,
Jos tienasit viime vuonna vähemmän kuin 1 185 euroa kuussa (14 230 euroa vuodessa), olit pienituloinen.
Pienituloisten määrä väheni viime vuonna 43 000:lla edellisvuodesta. Heitä oli viime vuonna 631 000, mikä on 11,7 prosenttia kansalaisista.
Kotitalouksista 24,6 prosenttia kertoi ainakin pienistä toimeentulo-ongelmista. Tämä osuus nousi hieman edellisvuodesta.
koko juttu Ilta-Sanomissa : http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005015293.html
Suomessa oli viime vuonna 631 000 pienituloista
7
134
Vastaukset
Minulla on takuueläke 767 euroa kk:ssa, jonka lisäksi saan eläkeläisen asumistukea niin paljon, että tuloni ovat yhteensä n.1165 e/kk, eli aika lähellä on ettei ole pienituloinen tuon mukaan, mutta kyllähän sitä on pienituloinen vaikka olisi 50 euroa yli pienituloisuuden rajankin.
Tuosta 767 eurosta maksan vielä vuokraakin ja asumiskulujen jälkeen elämiseen jää n.600 euroa.
Kyllä sitä itsensä tosi köyhäksi mieltää.- pplkjiuy
kaan Suomessa oli viime vuonna 631 000 pienituloista,
Jos tienasit viime vuonna vähemmän kuin 1 185 euroa kuussa (14 230 euroa vuodessa), olit pienituloinen.
Pienituloisten määrä väheni viime vuonna 43 000:lla edellisvuodesta. Heitä oli viime vuonna 631 000, mikä on 11,7 prosenttia kansalaisista. - yyujhgvf
kuksen mukaan Suomessa oli viime vuonna 631 000 pienituloista,
Jos tienasit viime vuonna vähemmän kuin 1 185 euroa kuussa (14 230 euroa vuodessa), olit pienituloinen.
Pienituloisten määrä väheni viime vuonna 43 000:lla edellisvuodesta. Heitä oli viime vuonna 631 000, mikä on 11,7 prosenttia kansalaisista.
Kotitalouksista 24,6 prosenttia kertoi ainakin pienistä toimeentulo-ongelmista. Tämä osuus nousi hieman edelli - jujuyhyt
TIlastokeskuksen mukaan Suomessa oli viime vuonna 631 000 pienituloista,
Jos tienasit viime vuonna vähemmän kuin 1 185 euroa kuussa (14 230 euroa vuodessa), olit pienituloinen.
Pienituloisten määrä väheni viime vuonna 43 000:lla edellisvuodesta. Heitä oli viime vuonna 631 000, mikä on 11,7 prosenttia kansalaisista. - gvgfcde
Ilastokeskuksen mukaan Suomessa oli viime vuonna 631 000 pienituloista,
Jos tienasit viime vuonna vähemmän kuin 1 185 euroa kuussa (14 230 euroa vuodessa), olit pienituloinen. - tgtgfr
TIlastokeskuksen mukaan Suomessa oli viime vuonna 631 000 pienituloista,
Jos tienasit viime vuonna vähemmän kuin 1 185 euroa kuussa (14 230 euroa vuodessa), olit pienituloinen.
- ghhfhds
Tilastokeskus sen enempää kuin kukaan muukaan ei tiedä, paljonko tuloja oikeasti on. Tilastokeskuksen tulotilastoista puuttuu merkittävä osa ihmisten tuloista. Esim. vakuutuskuorten takaiset tuotot puuttuvat tilastosta kokonaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1226059- 292130
- 1771962
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101133Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.681127- 731007
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241007Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24912Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42897Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12765