Hallitus on tehnyt maakunta-, sote- ja valinnanvapausratkaisunsa. Kokonaisuudesta on hänen mukaansa tarkoitus tiedottaa vielä tänään kello 20.30.
Neuvottelut ovat olleet vaikeat, sillä aikataulut ovat pettäneet moneen kertaan. Haastetta on riittänyt vielä tänäänkin, sillä tiedotustilaisuutta lupailtiin alun perin jo iltapäivälle.
- Olen tyytyväinen ratkaisuun, Sipilä sanoi poistuessaan neuvotteluista.
Uudistuksessa sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta 18 maakunnalle. Lisäksi yritysten roolia palveluiden tuottajana kasvatetaan niin sanotun valinnanvapauden myötä.
Lait palveluiden järjestämisestä ja maakuntien perustamisesta ovat jo käyneet lausuntokierroksella, kun taas hallituksen kaavailemasta valinnanvapaudesta tiedetään vielä melko vähän.
Suomalaiset ovat saamassa mahdollisuuden valita perusterveydenhuollon palveluiden tuottajan aiempaa vapaammin. Vastaisuudessa suomalainen voi valita vuosittain käyttääkö hän yksityisen, julkisen vai kolmannen sektorin ylläpitämää terveysasemaa.
Neuvotteluissa terveysasemaa on kutsuttu omatiimiksi tai sote-keskukseksi.
Hallitus aikoo muuttaa myös maakuntia ja palveluiden järjestämistä koskevia lakeja, koska niille annettiin niin jyrkkää palautetta lausuntokierroksella. Myös näistä muutoksista on tarkoitus kertoa illan tiedotustilaisuudessa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikä vitun keisari tuo oeikin kuvittelee olevansa, ensin sensuroi ja sitten vaatii TV aikaa.
Haistakoot lessukka vitut.
Hallitus pitää tiedotustilaisuuden. TV tulee paikalle kutsumatta.
Kenelle pitäisivät ilman tiedotusvälineitä sen "tiedotustilaisuuden" Hallituksen tapa toimia huomioiden, luultavasti toisilleen. Sipilä kertoo, mitä hän jumalallisessa mielentilassaan on asiasta päättänyt, ja nyt tiedottaa muulle hallitukselle asian, kuulematta ja antamatta minkään pikkijuttujen kuten perustuslain yms. häiritä päätöstään.
Kiinnostaa vaan nähdä, kuinka lakaa homma kusemaan Sipilän sukille suuren hosumalla kyhätyn laskinsa kanssa, itseasiassa mistään ei ole mitään tietoa, meinaamista ja luulemista ja pyrkimystä riittää. Ei taida taas kerran olla Sipilällä oikein lainpohjaksi materiaalia.