Haluan varoittaa ihmisiä, että vaikka nyt enimmät hyökkäilyt, vaarat ja kaadot ovat vähentyneet, niin silti Herrat Jumalat henkimaailman lastensa kanssa asettavat, kuin piilossa, silti jatkuvia, intensiivistä, koko ajan kiinni-pitämistä, noiden kaatojen, asetusten ja langetusten suhteen. Ja noilla lievemmilläkin kaadoilla, asetuksilla saadaan liikaa kaatumaan ihmisten päälle noita saatanan hyväksäyttö- ja lapsi-asioita, kun Herrat porukoineen, vääntävät ja asettavat tarpeeksi paljon vasemalle, ton langetus-asentonsa.
Pidän huolen, ihmis-ressukat, ettei YKSIKÄÄN Herrojen & kumpp. VALE, VÄÄRYYS tai LANGETUS pääse ENÄÄ edes sala-vaivihkaa asettumaan sinne vasempaan suuntaan, EIKÄ mihinkään suuntaan ENÄÄ kaatumaan ja kaatamaan ihmisiä allensa. Oppikaa tuntemaan ja huomaamaan, että JOS Herrat hiljenmpaakin asettavat kaatojansa tms., niin viheltäkää KOKO peli HETI poikki. KOSKA nyt RIITTÄÄ, kuinka ihmiset maksavat kaiken IKUISESTI Varhais-Keski-ajasta ja Keski-Ajasta lähtien. Täysin TURHAA langetukset ja ne asetukset. Herrat kerjäävät vaan sillä tavalla TURPAANsa, ja itse ovat SItä Mitä luovat, vahingossa EIVÄT kaada, jo täydet 6 vuotta, olin laskenut aikaisemmin väärin. VAAN ovat voineet koska vaan Korjata koko potin ja tilanteet, siivota vaikka raastaen koko homman pois ihmisiltä, aiankin meiltä, jotka emme kuulu tollaiseen asiaan. Ja JOS yHtään tulee Herroilta EDES pieni VALE, epätosiasia minunkaan (ja läheisteni) suhteen, VEDÄN VALTTIkortit ESIIN ja Päydälle PITKÄKSI aikaa. NYT alkaa RIITTÄÄ epätosiasiat!
JA muistakaa, että ei kannata toivoa tai antaa Herrojen mennä edes mihinkään oikeiden rikollisten kimppuun, päälle, KOSKA silläkin lailla Herrat OVAT, ainakin meille, saaneet iHAN yhtä lailla pahan vaarallista, ja enemmänkin oikeastaan kuin niille oikeille rikollisille. Oleme niin paljon kaikki yhteydessä toisiimme, halusimme tai emme, ja se mItä toivot vihamiehellesi tai vaikkapa oikeille tollaisille hyväkskäyttäjä-rikollisille, niin sen saamme niin paljon kaikki muut niskaamme. VAARALLISTA, oIkeasti!
Yksi TÄRKEÄ pointti langetuksiin
2
291
Vastaukset
Jeesus Kristus on vastaus kaikkiin ongelmiisi. Kun otat Hänet vastaan omaksi Vapahtajaksesi ja Herraksesi, pääset vapaaksi kaikista ahdistuksistasi, vihasta ja katkeruudesta. Löydät elämällesi tarkoituksen, ilon ja vapauden.
- EiEnääAikaaEiOikeutta
Annan Jeesusten yms. olla ihan rauhassa. EN ole pyytämässä ollutkaan muuta Heiltä keltään kuin ETTÄ ottavat POISNOi Pahat Saatana-Jumalat, POIS meistä, meidän sisältä ja luota ja KOKONAAN olemasta. EI ole LIIKAA pyydetty EIKÄ vaadittu, yli vuosikymmenen tällaisen UHRAUKSEN, Saatana-Jumalien TAHDON johdosta. Luulisi Jeesuksille kelpaavan pienempi duuni, kun en ole ystäväni kanssamitenkään ollutkaan ripustautumassa Jeesustenkaan kauloihjin, helmoihin.
kUN JOS EIVÄT tällaistakaan hommaa, duuniansa halua HOITAA, niin silloin on Heidänkin VALEIDEN langetus selvä, selvä PELI! En anna ENÄÄ Heille (muillekaan Valtiaille) Aikaa, luipaa, Oikeutta, sallimusta jättää tollaisia Saatana-JUmalia OLEMASSAolemaan. meinaan NYT alkaa sitten rummutus, viidakkorummut laulamaan Noista Valtiaista lapsineen (VALEHTELIJOITA hekin).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1231694Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581242
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771191