Kivihiilen polttokielto jää historiaan

Hallitus on saanut aikaan enemmän myönteisiä päätöksiä kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä.
Juha Sipilän hallitus tulee jäämään historiaan ilmasto- ja energiastrategiasta. Strategian keskeinen päätös on lopettaa kivihiilen poltto Suomessa vuonna 2030 ensimmäisenä maana maailmassa.

Toinen merkittävä asia on kilpailukykysopimuksen solmiminen. Kikyyn tarvittiin viisi neuvottelukierrosta.
– Suomen talouden käänne on nyt käynnissä. Kiky-sopimuksella vahvistetaan myönteisiä vaikutuksia sekä työllistämisen ja yrittämisen kannustavuutta.

Valtio etsii omistamalleen kaivosyhtiö Terrafamelle ulkopuolista sijoittajaa.
Terrafame on nyt toinen yhtiö kuin parin vuoden takainen Talvivaara, jolla oli isoja ympäristöongelmia.
– Terrafame on nyt sellaisessa kunnossa, että oletan, että siihen löytyy yksityistä pääomaa.

Fennovoiman ydinvoimalan rakentaminen etenee, mutta rakentamisluvan vie valtioneuvoston päätettäväksi ensi vuonna. Fennovoima on tehnyt turvallisuuteen liittyvissä asioissa korjaavia ratkaisuja, mutta niitä tarvitaan edelleen.

Hallituksen välisaldoa moni pitää myönteisempänä kuin viime päivien kirjoittelun perusteella voisi arvioida. Itsetyytyväisyyteen hallituksen ei kuitenkaan pidä sortua, eikä sorrukkaan, asioita riittää edelleen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Nousua.havaittavissa kirjoitti:

Hallitus on saanut aikaan enemmän myönteisiä päätöksiä kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä.
Juha Sipilän hallitus tulee jäämään historiaan ilmasto- ja energiastrategiasta. Strategian keskeinen päätös on lopettaa kivihiilen poltto Suomessa vuonna 2030 ensimmäisenä maana maailmassa.

Toinen merkittävä asia on kilpailukykysopimuksen solmiminen. Kikyyn tarvittiin viisi neuvottelukierrosta.
– Suomen talouden käänne on nyt käynnissä. Kiky-sopimuksella vahvistetaan myönteisiä vaikutuksia sekä työllistämisen ja yrittämisen kannustavuutta.

Valtio etsii omistamalleen kaivosyhtiö Terrafamelle ulkopuolista sijoittajaa.
Terrafame on nyt toinen yhtiö kuin parin vuoden takainen Talvivaara, jolla oli isoja ympäristöongelmia.
– Terrafame on nyt sellaisessa kunnossa, että oletan, että siihen löytyy yksityistä pääomaa.

Fennovoiman ydinvoimalan rakentaminen etenee, mutta rakentamisluvan vie valtioneuvoston päätettäväksi ensi vuonna. Fennovoima on tehnyt turvallisuuteen liittyvissä asioissa korjaavia ratkaisuja, mutta niitä tarvitaan edelleen.

Hallituksen välisaldoa moni pitää myönteisempänä kuin viime päivien kirjoittelun perusteella voisi arvioida. Itsetyytyväisyyteen hallituksen ei kuitenkaan pidä sortua, eikä sorrukkaan, asioita riittää edelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu