Kristityt keksi että Jeesus muka toi joululahjat

Tänään oli Radio Suomessa juttua joulupukin historiasta, ja siinä asiaa tutkinut nainen kertoi, että jossain vaiheessa kristityt yrittivät selittää että Jeesus ne joululahjat antoi ja toi.

Tyypillistä kristityille tuollainen valehteleminen ja asioiden ylösalaisin kääntäminen häikäilemättömästi oman edun nimissä ja oman uskonsa mainostamiseksi.

Kun Jeesukselle tarina mukaan vietiin lahjoja, niin kristityt käänsivät koko tarinan päälaelleen ja kas, jeesus se jakeleekin lahjoja jouluna.

Aikoinaan joululahjoja jaettiin ihan normaalista avoimesti lahjan antaja sen antoi itse saajalle ilman naamioitumista. Sitten jossain vaiheessa tuli muotiin että joku vaan kävi heittämässä lahjat ovesta sisään tai niin kerrottiin.

Sitten tuli kuvaan joulupukki, ja jossain vaiheessa pukki piti nähdä, (tämä on käsittääkseni nimen omaan suomalainen ilmiö, meillä lapset eivät usko ennen kuin näkevät), ja perheen isä/isoisä (tai sukulainen tai muu tuttava, kylän mies oli pukin roolissa. Ennen punanuttuista cokis-pukkia, Suomessa oli pelottava karvareuhkainen, harmaa pukki, jolla oli nuttu nurin.

Punanuttuinen puki lähti Euroopasta USA:an ja lihosi siellä pulleaksi hou, hou, hou- pukiksi, kun kävi liian usein Mäkkärissä?
6140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tyypillistä kristittyjen älyllistä, (äh ei tämä sana sovi uskovaisista puhuttaessa), epärehellisyyttä.

Äänestä

No, siinähän uskovaiset aattona odottelisi, että Jeesus tulee. Se, että pukki on aattona tunnin myöhässä, ei ole mitään Jeesuksen parin tuhannen vuoden odotteluun.

Äänestä
  • Waiting for Godot. Ei hänkään koskaan tullut.

    Äänestä

  • dfghd9 kirjoitti:

    Waiting for Godot. Ei hänkään koskaan tullut.

    On ollu täällä jo aikoja

    https://godotengine.org/

    Äänestä

Lueppas Witipediasta joululahjaperinteestä, mutta saahan sitä itse saduilla omia perinteitään.
Nikolaos Ihmeidentekijä







Loikkaa: valikkoon, hakuun






Pyhä Nikolaos




Italialaisen taiteilijan Piero di Cosimon näkemys Nikolaoksesta, maalaus 1400-luvun lopusta.
Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä eli Pyhä Nikolaus (n. 270 – n. 342) oli Myran piispa ja hänet on nimitetty pyhimykseksi niin katolisen kuin ortodoksisen kirkon piirissä. Nikolaos on osaltaan ollut antamassa hahmoa modernille Joulupukille.[1]. Pyhä Nikolaos on monien maiden ja kaupunkien suojeluspyhimys, lisäksi muun muassa merenkävijöiden, kalastajien, asianajajien, apteekkarien, oikeusmurhien uhrien ja lapsien suojeluspyhimys[2]. Keskiajalla hänen luunsa ryöstettiin Turkista Italiaan[3].

Äänestä
  • Esimerkiksi roomalaiset jakoivat lahjoja toisilleen juhliessaan Saturnaliaa vuosisatoja ennen Nikolausta ja kreikkalaisillakin oli oma vastaava juhlansa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lhh9 kirjoitti:

Tänään oli Radio Suomessa juttua joulupukin historiasta, ja siinä asiaa tutkinut nainen kertoi, että jossain vaiheessa kristityt yrittivät selittää että Jeesus ne joululahjat antoi ja toi.

Tyypillistä kristityille tuollainen valehteleminen ja asioiden ylösalaisin kääntäminen häikäilemättömästi oman edun nimissä ja oman uskonsa mainostamiseksi.

Kun Jeesukselle tarina mukaan vietiin lahjoja, niin kristityt käänsivät koko tarinan päälaelleen ja kas, jeesus se jakeleekin lahjoja jouluna.

Aikoinaan joululahjoja jaettiin ihan normaalista avoimesti lahjan antaja sen antoi itse saajalle ilman naamioitumista. Sitten jossain vaiheessa tuli muotiin että joku vaan kävi heittämässä lahjat ovesta sisään tai niin kerrottiin.

Sitten tuli kuvaan joulupukki, ja jossain vaiheessa pukki piti nähdä, (tämä on käsittääkseni nimen omaan suomalainen ilmiö, meillä lapset eivät usko ennen kuin näkevät), ja perheen isä/isoisä (tai sukulainen tai muu tuttava, kylän mies oli pukin roolissa. Ennen punanuttuista cokis-pukkia, Suomessa oli pelottava karvareuhkainen, harmaa pukki, jolla oli nuttu nurin.

Punanuttuinen puki lähti Euroopasta USA:an ja lihosi siellä pulleaksi hou, hou, hou- pukiksi, kun kävi liian usein Mäkkärissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu