Joulurauhan julistus koko maahan:

Tällaisen "Joulurauhan julistuksen" tein viime vuonna ja uskallan olla vieläkin samaa mieltä: Alkoholin käyttö kuuluu aikamme suurimpiin kärsimysten aiheuttajiin. Tuon huumausaineen käyttö maksaa myös, aiheuttaen vuosittain järkyttäviä kustannuksia yhteiskunnalle.
Vankilat täyttyvät valtaosaltaan alkoholin käytön vuoksi. Noin 80 % henkirikoksista tehdään humalassa; Suomessa yli sata murhaa ja tappoa vuosittain. Viinan vaikutuksessa tehdyt rikokset ovat jokapäiväistä, kallista riesaamme. Alkoholi lisää aggressiivista käyttäytymistä. Ryöstöt, pahoinpitelyt, murhat, varkaudet, ilkivalta ja monet muut järjestyshäiriöt ovat lähes aina alkoholin ym. huumeiden käytöstä johtuvaa. Alkoholistit laiminlyövät usein myös lastensa kasvatuksen. Ja suuri osa lapsiin kohdistuvista pahoinpitelyistä tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisuudessa.
Yhteiskunta rappeutuu alkoholihuumeen vaikutuksesta. Alkoholihuumeen käyttö saa aikaan työkyvyttömyyttä, työstä poissaoloja ja yleistä vastuuttomuutta. Alkoholin aiheuttamat sairaudet vievät vuosittain tuhansia ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle. Suomessa kuolee viinaan vuosittain tuhansia ihmisiä. Lukuun tulevat lisäksi tapot ja kymmenet rattijuoppojen aiheuttamat kuolemat liikenteessä. Rattijuoppojen aiheuttamat vammautumiset ovat tuhonneet monien elämän. Noiden invalidien tuskat eivät ole mitenkään mitattavissa. Sairaaloissa joudutaan hoitamaan yhteiskunnan varoilla alkoholista johtuvia sairauksia!
Entä alkoholin aiheuttama perheväkivalta ja siitä johtuva lähimmäisten henkinen kärsimys ja jopa vammautuminen? – Riitaa, tuskaa, itkua, eroja sekä sanoinkuvaamatonta kurjuutta. Lapset itkevät. Puolisot kärsivät. Huostaanotot lisääntyvät. Päihdeperheiden lapset kärsivät traumoistaan jopa loppuelämänsä.
Edellä kuvatun tilanteen keskellä vain vastuuton ja henkisesti sokea ihminen voi puolustaa alkoholin käyttöä. Rauhaisaa Joulun aikaa kaikesta huolimatta ihan kaikille säädyille!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Matusiat tekee kaiken selvinpäin:
"Torstaina antamallaan päätöksellä Oulun käräjäoikeus tuomitsi Mohamed Ahmed Bahery Mohamedin kolmen vuoden vankeusrangaistukseen.

Oikeus passitti Mohamedin Oulun vankilaan rangaistustaan suorittamaan. Käytännössä hän on ollut tutkintavankina sitten elokuun 7. päivän.

Raiskaukseksi tuomittu teko sattui 6. elokuuta.

Mohamed Ahmed Bahery Mohamed myönsi oikeudessa yhden syytteen eli pakottamisen seksuaaliseen tekoon ja senkin vain osittain. Muut syytteet hän kiisti kokonaan.

Vastoin kiistämistä hänet tuomittiin neljästä pahoinpitelystä, törkeästä pahoinpitelystä, pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, raiskauksesta sekäa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta." IL

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JouluaKaikillen kirjoitti:

Tällaisen "Joulurauhan julistuksen" tein viime vuonna ja uskallan olla vieläkin samaa mieltä: Alkoholin käyttö kuuluu aikamme suurimpiin kärsimysten aiheuttajiin. Tuon huumausaineen käyttö maksaa myös, aiheuttaen vuosittain järkyttäviä kustannuksia yhteiskunnalle.
Vankilat täyttyvät valtaosaltaan alkoholin käytön vuoksi. Noin 80 % henkirikoksista tehdään humalassa; Suomessa yli sata murhaa ja tappoa vuosittain. Viinan vaikutuksessa tehdyt rikokset ovat jokapäiväistä, kallista riesaamme. Alkoholi lisää aggressiivista käyttäytymistä. Ryöstöt, pahoinpitelyt, murhat, varkaudet, ilkivalta ja monet muut järjestyshäiriöt ovat lähes aina alkoholin ym. huumeiden käytöstä johtuvaa. Alkoholistit laiminlyövät usein myös lastensa kasvatuksen. Ja suuri osa lapsiin kohdistuvista pahoinpitelyistä tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisuudessa.
Yhteiskunta rappeutuu alkoholihuumeen vaikutuksesta. Alkoholihuumeen käyttö saa aikaan työkyvyttömyyttä, työstä poissaoloja ja yleistä vastuuttomuutta. Alkoholin aiheuttamat sairaudet vievät vuosittain tuhansia ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle. Suomessa kuolee viinaan vuosittain tuhansia ihmisiä. Lukuun tulevat lisäksi tapot ja kymmenet rattijuoppojen aiheuttamat kuolemat liikenteessä. Rattijuoppojen aiheuttamat vammautumiset ovat tuhonneet monien elämän. Noiden invalidien tuskat eivät ole mitenkään mitattavissa. Sairaaloissa joudutaan hoitamaan yhteiskunnan varoilla alkoholista johtuvia sairauksia!
Entä alkoholin aiheuttama perheväkivalta ja siitä johtuva lähimmäisten henkinen kärsimys ja jopa vammautuminen? – Riitaa, tuskaa, itkua, eroja sekä sanoinkuvaamatonta kurjuutta. Lapset itkevät. Puolisot kärsivät. Huostaanotot lisääntyvät. Päihdeperheiden lapset kärsivät traumoistaan jopa loppuelämänsä.
Edellä kuvatun tilanteen keskellä vain vastuuton ja henkisesti sokea ihminen voi puolustaa alkoholin käyttöä. Rauhaisaa Joulun aikaa kaikesta huolimatta ihan kaikille säädyille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu