Kiitos kauppakeskus Veturin liikkeet.:)

Kiitos! Kivaa oli tulla Veturiin jouluostoksille, kun olitte ymmärtäneet huomaavaisesti siistiä ja harjata piha-alueilla liukkauden torjuntaan pakkaskelien aikaan käytetyt hiekat ja kivimurskeen pois parkkipaikoilta ja jalkakäytäviltä meidän asiakkaiden ja ostoskärryjen kulkua haittaamasta.:)

Kouvolan Prisman parkkialueella ja kaupan pääovien edessä sen sijaan oli toinen meininki. Siellä sai kiskoa isoja töksähteleviä ostoskärryjä kuran ja pakkasilla reilusti käytetyn hiekoitussepelin seassa.:(

Tälläisista pienistä ja sinänsä vähäpätöisitä ulkoisista tekijöistä koostuu kaupan imago.
18427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

lidlin parkkipaikat oli myös lakaisematta. silti käyn ennemmin lidlissä ja prismassa kuin veturissa. en ole niin hyvätuloinen että parkkipaikkojen talvikunnossapidolla olisi suurta merkitystä.

kun käyt prismassa voit ajaa autosi myös katetulle parkkipaikalle (löytyykö sellasta veturista?). katetun parkkipaikan toisessa kerroksessa on erittäin vähän epäpuhtauksia jotka haittaavat kärriesi työntelyä.

Äänestä

Mie huomasin saman, että Veturin pihalta oli hiekat lakaistu. Hyvä siinä oli työnnellä lastenrattaitakin kun ei sepelit ratisseet pyörissä. Siulle "osteskellaanjoo" vielä, että kaikki ei noita parkkihalleja niin kaipaa ja jotkut jopa kiertää ne kaukaa. Meiänkin lapsiperhe ei niitä käytä kuin joskus sade kelillä. Lapsilauman ja ison auton kanssa liikkuessa ne on sokkeloisen ahtaita ja hankalia ainakin näin pienelle naiselle. Lasten kanssa kulkiissa niissä sokkeloissa on jopa pikkuisen vaarallista.

Äänestä
  • Osta vitun kesko-trolli opaskoira jos meinaat eksyä Prisman väliseinättömään parkkihalliin.

    Jos et osaa ajaa ja parkkeerata autoasi kuin perimmäiseen nurkkaan parkkipaikalla, turha itkeä jos just sille ei ole lakastu kulkuväylää.

    Äänestä

  • Jos ei ole muualla vapaata paikkaa?

    Äänestä

  • Katettua parkkitilaa on aina. Jos olet sokea, ajotaidoton tai niin laiska ettet jaksa kävellä, ni sittehän saat parkkeerata autosi vaikka ojaan ja syyttää siitä S-ryhmää. Vai mitä?

    Äänestä

Kuka hullu jättää auton Prismassa asioidessa pihalle kun voi ajaa parkkihalliin. Siellä ei montaa hiekanmurua ole näkynyt.

Äänestä
  • Kuule aikas moni jättää, ja vieläpä ihan ilman mitään s-kaupan vainoharhaista mainosta=DDD

    Äänestä

  • Se on valintojen maailma. Turha itkeä jos kengät kuraantuu ja kärrit tärisee kun kerran sitä te just haluatte. Teette sen vain siksi että voitte pahoittaa mielenne, itkeä täällä ja valittaa että koko kauppaketju on perseestä kun se antaa teidän parkkeerata auton huonoon paikkaan.

    Äänestä

Miks Kouvolassa ei saa sanoa kiitos, jos joku joskus toimii fiksusti? Syntyy kamala älämölö jos se kiitos ei mee prismaan. Osulan asiakkaat taitaa olla tosi kireetä porukkaa kun pitää kokoajan miettiä niitä boonuksii.

Äänestä
  • Sanotaanko Kouvolassa kiitos niin että kerrotaan että joku ei ole toiminut fiksusti ja vielä koko väite on valetta tai turhaa valittamista? Etkö vitun kusipää osaa kiittää ilman että sun on pakko kertoa tai valehdella jonkun olevan sun mielestä huono?! Mikä vittu sua vaivaa? Valehtelet ja itket turhasta ja kun jäät siitä kiinni ja sulle kerrotaan se, niin sä alat piipittämään että eikö Kouvolassa saa edes kiittää, mistä ei todellakaan ole edes kyse. Vitut sä mitään kiitollisuutta osoita vaan haluat valheellisesti dissata Prismaa.

    Prismassa on asioita joista olisi syytä valittaa, mutta sä olet pelkkä citymarket-trolli, jolla ei ole mitään perusteluja väitteille, sä vaan ylistät ja saarnaat citymarketin puolesta. Valehtelet ja keskityt täysin epäoleellisiin asioihin. Kävisit oikeasti vertailemassa kauppoja, sen sijaan että trollaat täällä.

    Maksaako Kesko hyvin sille trollaamisesta?

    Äänestä

Sanojasi lainaten - "Mikä vittu sua vaivaa? "
Osaat ainakin tuon sivistysanan -v..tu ja latelet sitä säästelemättä.

Veturissa on kiva, mukava, mielekästä asioida, ja siistiä on, jopa wessoissa.

Äänestä
  • Vietä nyt sitten vaikka koko Joulu siellä Veturissa jos se on niin nautinnollista. Meille toisille se on kärsimystä.

    Äänestä

  • Voi ei, hiippar odotti kyrpä kovana millon se oikein tulee takaisin.

    Äänestä

  • Voi voi, vittu pahoitinko mielisi? Onko vittu-sana ainoa minkä ymmärsit, kun muuhun sulla ei ole mitään sanottavaa?

    Mene sinne Veturiin hieromaan genitaalejasi kun siitä niin kiihotut. Voit masturboida jopa "wessoissa".

    Äänestä

  • vitun.vitun.vittu kirjoitti:

    Voi voi, vittu pahoitinko mielisi? Onko vittu-sana ainoa minkä ymmärsit, kun muuhun sulla ei ole mitään sanottavaa?

    Mene sinne Veturiin hieromaan genitaalejasi kun siitä niin kiihotut. Voit masturboida jopa "wessoissa".

    Vaikutat kyllä hieman typerältä ihmiseltä. Miksi olet noin kiivas?

    Äänestä

  • vitun.vitun.vittu kirjoitti:

    Voi voi, vittu pahoitinko mielisi? Onko vittu-sana ainoa minkä ymmärsit, kun muuhun sulla ei ole mitään sanottavaa?

    Mene sinne Veturiin hieromaan genitaalejasi kun siitä niin kiihotut. Voit masturboida jopa "wessoissa".

    Pirinistiltä pudonnut useampikin ruuvi piästä. Plus oma muija ruma ja ei töitä eikä elämää. Loistava yhdistelmä.

    Äänestä

  • Jokke887 kirjoitti:

    Vaikutat kyllä hieman typerältä ihmiseltä. Miksi olet noin kiivas?

    Johtuisko kiivaus siitä kun kirjoittaa jostain asiasta, niin ainoastaan yksittäiseen sanaan kiinnitetään huomiota. Sinäkin turha kyselijä, jos vaikka lukisit näitä tekstejä ennen kuin kirjoitat...

    Äänestä

  • rotannäköinhiippari kirjoitti:

    Pirinistiltä pudonnut useampikin ruuvi piästä. Plus oma muija ruma ja ei töitä eikä elämää. Loistava yhdistelmä.

    Älä kerro itestäsi enempää. Ei me voida sua auttaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ostakee-ostakee kirjoitti:

Kiitos! Kivaa oli tulla Veturiin jouluostoksille, kun olitte ymmärtäneet huomaavaisesti siistiä ja harjata piha-alueilla liukkauden torjuntaan pakkaskelien aikaan käytetyt hiekat ja kivimurskeen pois parkkipaikoilta ja jalkakäytäviltä meidän asiakkaiden ja ostoskärryjen kulkua haittaamasta.:)

Kouvolan Prisman parkkialueella ja kaupan pääovien edessä sen sijaan oli toinen meininki. Siellä sai kiskoa isoja töksähteleviä ostoskärryjä kuran ja pakkasilla reilusti käytetyn hiekoitussepelin seassa.:(

Tälläisista pienistä ja sinänsä vähäpätöisitä ulkoisista tekijöistä koostuu kaupan imago.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu