JOULUN TAPAHTUMAT

Pilmari

Vietämme joulua Jeesuksen syntymäjuhlana vaikka historia ei
kerro näin tapahtuneen. Myyttejä lienee monet muutkin tapahtumat.
Avaan tämän keskustelulle erilaisin mielipitein ja mielellään myös
dokumentteja esittäen toisiamme kunnioittaen.

29

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitähän dokumentteja voisi olla jollain esitettävänä?

      Raamatun historiaa tunnen sellaisena kuin siitä kirjoitettu on.

      Jeesus Kristus, jos hän nyt Jumalan poika on, on syntynyt aivan eri aikaan mitä meidän joulumme on. Poikkeama ei ole vuodenajassa vaan vähintään vuosikymmenissä. Vuosilukumme on siis tämän tiedon mukaan pielesä.

      Jeesus niminen mies on todetummin elänyt kuin se Jumalan pojaksi sanottu josta nyt keskustellaan.

      Jeesus Kristus on Pyhän Hengen jälkeläinen, joka Raamatun sanojen mukaan hänet siitti. Sama henki loine aikanaan myös maan, mutta tuli Pyhäksi myöhemmin.

      Muistatteko mitä uskontunnustus sanoo Jeesuksesta.

      " Istuu Jumalan, Isän oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita."
      Vainko tuomitsemaan? Mitä eroa tai samanlaisuutta on elävillä ja kuolleilla?

      Jeesushan on siis henki isänsä vieressä, tämän oikealla puolella.

      Kuvasin joskus Jeesuksen ylösnousemusta näin. Vaikkapa Pietarin kertomana.

      Siinä me opetuslapset seistiin ja katseltiin Jeesusta. Yht'äkkiä Jeesus otti muutaman juoksuaskeleen ja lehahti taivaaseen kuin kana orrelle.

      • älä-hurskahtele

        " jos hän nyt Jumalan poika on, ?"

        Ruune. Ajattelit` nyt kirjoittaa Jouluevankeliumin uudelleen Pilmarin kanssa, vai?

        Miksi taas, juuri ennen joulua kirjoitat omia fantasioitasi, kun toiset haluaa jo hiljentyä joulun viettoon ja näin itsekin toivot tuolla "jossain" ja kuinkahan monta Hyvän Joulun toivotusta vielä saamme sinulta, kun marraskuussa jo aloitit?

        olet myös lisännyt;"Toisten kunnioittamista ei Pilmarilta löytynyt, omista toivomuksista huolimatta. Ei tänää eikä koskaan".

        Löytyykö sinulta Ruuneman?

        Jos olet rehellinen, niin kirjoituksistasi päätellen; ei löydy.


      • älä-hurskahtele kirjoitti:

        " jos hän nyt Jumalan poika on, ?"

        Ruune. Ajattelit` nyt kirjoittaa Jouluevankeliumin uudelleen Pilmarin kanssa, vai?

        Miksi taas, juuri ennen joulua kirjoitat omia fantasioitasi, kun toiset haluaa jo hiljentyä joulun viettoon ja näin itsekin toivot tuolla "jossain" ja kuinkahan monta Hyvän Joulun toivotusta vielä saamme sinulta, kun marraskuussa jo aloitit?

        olet myös lisännyt;"Toisten kunnioittamista ei Pilmarilta löytynyt, omista toivomuksista huolimatta. Ei tänää eikä koskaan".

        Löytyykö sinulta Ruuneman?

        Jos olet rehellinen, niin kirjoituksistasi päätellen; ei löydy.

        Kyllä viestissäni on muutakin kuin fantasioita. Pilmarilta taas ei mitäään.


    • Toisten kunnioittamista ei Pilmarilta löytynyt, omista toivomuksista huolimatta. Ei tänää eikä koskaan.

    • Ruune hyvä, nyt pitää jo torua sinua!

      Pieni pettymyksen aalto ihan varjostaa palstajoulua! Syyttömät ihmiset joutuvat lukemaan teidän vihamielisyyttä vuosikaupalla!
      ❤️ Yritä ajatella, että Pilmarikin voi olla invaliidi, eikä pääse irti näistä kiuallisista muistoita❤️

      Älä jatka koston kylvämistä, ei se ole oikein.
      Anna nyt armon sulattaa ne rinnan jäät joista itse kirjoitatkin, ja anna arkihuolien unohtua edes sinä!
      Et voi ola SOKEA OMILLE kirjoituksillesi, HÖMPPÄVILLE SINÄ😋 Joulurauha saisi jo vallata palstan!

      • Voi miten ihanasti kirjoitit sini-sirkku Ruunelle, mutta ei hän ilmeisesti tokene tuosta, koska muistelen , niin, muistelen, no olkoon.

        Tuosta kaikesta "sanan vaihdosta" riidan`omaisesti tulee mieleeni jotain omia kokemuksia nuoruudesta, kun poikaystävisitä oli kysymys?

        Sellaisen kyllä ymmärrän nyt, mutta en, että aikuiset miehet käyvät sanasotaa jostain, jota joskus tapahtui? Miksi Ruunekin lietsoo tätä sanasotaa?


      • Eräs.vaan

        Naisten viisaus tulee taas esille. Ruune on saanut ymmärtämistä ja lämpöä osakseen paljon enemmän kuin on ansainnut. Olisi paras jättää hänetkin omaan arvoonsa, tämä pakkomielteisyys on mennyt jo yli rajojen. Ikävintä on, että monen mukavan kirjoittajan tämä on saanut hiljaiseksi ja taitaa kohta loputkin lähteä. Eikö nyt muutkin ruunen arvostamat naiset voisi koettaa saada ruune järkiinsä.


    • Kyllä te saatte Pilmariaymmärtää. Viidentoista vuoden riena ja haukkuminen saa rauhallisimmankin hiukan suuttumaan.

      Oikeustajunne on kehno jos katsotte Pilmarin täysin syyttömäksi.

      Yritin hillitä itseäni ja vastasin ainoastaan tuohon Jeesus viestiin yhtenä kun Pilmari pyysi. Siihenkään ei vastausta tullut.

      • tyntuuko-hyvältä-nyt

        "Viidentoista vuoden riena ja haukkuminen saa rauhallisimmankin hiukan suuttumaan."

        Vai hiukan? Raivoissasi sinä olet, etkä pysty lopettamaan vastailua hänelle, vaikka sinua on pyydetty rumasti ja kauniisti, jopa leperrellen.

        Koska itse olet invalidi, niin pitäisi sinun ymmärtää, että on toinen toisenlainen "aivoinvalidi" ja sinä pilkkaat häntä, senkin kyttyräselkä.


      • cele.ste

        On täällä muitakin kiusattu pahemman jälkeen, mutta anteeksiantava luonne osaa unohtaa.

        Joulun sanoman Vapahtaja on meille syntynyt, antakaa jo Hänen rakkautensa murtaa kovat kahleenne.


      • tyntuuko-hyvältä-nyt kirjoitti:

        "Viidentoista vuoden riena ja haukkuminen saa rauhallisimmankin hiukan suuttumaan."

        Vai hiukan? Raivoissasi sinä olet, etkä pysty lopettamaan vastailua hänelle, vaikka sinua on pyydetty rumasti ja kauniisti, jopa leperrellen.

        Koska itse olet invalidi, niin pitäisi sinun ymmärtää, että on toinen toisenlainen "aivoinvalidi" ja sinä pilkkaat häntä, senkin kyttyräselkä.

        Tsot tsot, eri mieltä voi olla, mutta henkilökohtaisuudet on jätettävä pois teksteistä.


    • tuttujenkesken

      Hyvää Joulua Sinulle Pilmari!

      Hävetkää te jotka tulitte sotkemaan hyvän aloituksen.

    • taval.linen

      Ruune olettaa että koko muu palsta vihaa pilmaria. Ei minua ole koskaan häirinnyt, hän jättää tavallisen kirjoittajan rauhaan.

    • prinkkalassa

      JOULUN RAUHAA
      toivotan kaikille vaikka maailmalla tapahtuu paljon käsittämättömiä
      asioita. Näinhän se oli jo tuolloin yli kaksi vuosituhatta sitten ja paljon aiemminkin.
      Miksi me laulamme HOOSIANNAA ja nytkin Turussa julistetaan joulurauhaa taisteluvirteen sotilassoittokunnan mukana yhtyen.

    • jooseppi.com

      alotus turhaa hurinaa rrrrrr.
      avaan tämän,,,,Avaan tämän keskustelulle erilaisin mielipitein ja mielellään myös
      dokumentteja esittäen toisiamme kunnioittaen.
      ei tässä avuksessa kuin muissakaa avauksissa häneltä heru mitään mielipiteitä

    • pilmari12

      JOULURAUHAA
      roivotettiin Suomen Turussa äsken ja YLE välitti awn kaikkialle maailmaan netissäkin. Pilmari yhtyy myös näihin toivotuksiin.

    • kopsanteri

      Kirkkonummelta TV-jumalanpalvelus juuri
      ja ammw kuullaa uuriset seuraavaksi TV1.

    • tutkiskelija.vainen

      JOULUN SANOMA
      ei näköjään avaudu saati puhuttele juuri ketään ainaklaan täällä palöstan keskusteluissa. Tuota parin vuosituhannnen takaista taåahtumaakaan
      ei juuri tule esiin muuten kuin siitä vuosikymmeniä myöhemmin kirjoitettua siteeraten.
      Mikä on joulun sanoma sinulle?

    • viattomat

      Viattomien lasten päivä kuuluu jouluun kun tarinan mukaan Herodes tapatti jopa 14.000 alle kaksivuotiasta lasta kun sai tietää Juutalaisten kuninkaan syntyneen Betlehemissä.

      • Siitä ei ole olemassa dokumentteja.


    • viattomat
    • taloi

      Kyllä kaikki tietävät miksi joulua ja muita ristinuskoon kuuluvia pyhiä vietetään.

      Erosin kirkosta muutama vuosi sitten, oli erilaisia tapahtumia myös maksu rahassa oli suuri ehkä 2017 tai 2018 liityn uudestaan, näen myös kirkontalouden mutta voisi hoitaa paremmin.

      Myytti ei ole meidän jokaisen lähestyvä kuolema vaan tosi asia. Uskon että henki (sielu) ei koskaan kuole vaan tavallisesti siirtyy "valoon" mutta voi myös jäädä tänne maan päälle voi tietenkin olla valossa ja vierailla.

      Vaimoni haudan pidän hyvässä hoidossa näin talvella palaa aina kynttilä ja muistan häntä hyvällä kuoli 2007.

    • taloi
      • taloi

        Lisä: olen ensi vuonna 2017- 70 vuotta en halua apinoinen keskustelua uusi vuosi kiinan kalenterin mukaan on kukon, vuoden vaihde on toinen.

        Edellisen on paras nähdä koko kuvalla palautus kuin tiedätte on Esc.


      • taloi

        Rakastan kuolemaa sillä siellä hänen kohtaan.


      • taloi

        Kaikki on todessa paskaa. Toivon teille hyvää tulevaa.


    • taloi

      suomi on venäjä.

      • Takanen

        Tulee aina olemaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nuorille miehille kasvavat nyt naisten sormet

      Nuorten miesten feminiinisyys lisääntyy myös tässä suhteessa https://yle.fi/a/74-20103869
      Maailman menoa
      285
      3513
    2. Hei, sie, J-mies

      Hali ja pusu 🤭
      Ikävä
      57
      1953
    3. Asumistuen leikkaukset alkavat näkyä

      Tamperelaisia häädetään kodeistaan nyt kiihtyvällä tahdilla. Asunnottomuus lisääntyy. https://www.aamulehti.fi/tampere
      Maailman menoa
      213
      1727
    4. miten kerron?

      niin eli miten kerron sen että tykkään hänestä
      Ihastuminen
      35
      1573
    5. Suden aamukahvi

      Huomenta tähänkin päivään. 🌻😊🌞☕❤️ Today is tomorrow's yesterday 🍁
      Ikävä
      40
      1428
    6. Emännälle eliksiiriä

      Mitä sitä pitäsi emännällä syötteä, että se joskus laskisi housusa muullonni kuin vessassa ja saonassa käyvessä?
      Suomussalmi
      27
      1257
    7. Tyttö kadoksissa

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010641479.html Silmät auki lukijat.
      Maahanmuutto
      14
      1196
    8. Olet kiinnostava

      Haluisin kuulla sinusta kaiken, sinun elämän historiasi. Voisin oikeasti olla vain ystäväkin. Koen, että meillä on jok
      Ikävä
      75
      1134
    9. Mies Jos kertoisit jonkun vinkin

      Jonka vain me tiedämme ja tunnistamme, niin tiedän että yhteydenottoni olisi toivottu. Muuten en voi ottaa yhteyttä enää
      Ikävä
      84
      1104
    10. Kysymys liittyy tunteisiin

      Pelkäätkö sinä minua nainen?
      Ikävä
      59
      1005
    Aihe