40 000 eroaa täynnä
40 000 puhki
6plus19
7185
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tähän päälle tulevat erot ovat kirsikka kakun päälle
Nin 20.12 asti oltiin joulukuussa hieman jäljessä viime vuoden joulukuuta, mutta nyt viime päivinä ollaan menty hieman edelle kerto joulukuun erokäyrä. (mpolla.net/ek)
Täällä pappi kiersi muutama päivä sitten vittuilemassa uskonnottomille hyvää adventtia. Voisin vastata tähän yhtä vittuillen, että hyvää pakanallista yulea kirkolle, mukava lahja tämä 40 000 eron ylittyminen.
Kyllä! Ja netissa eroaa vielä tänä vuonna tuhansia. Hienoa.
Eikä siinä kaikki!?
Vuodesta 2010 alken noin 400 000 on eronnut netissä, yksin. Monella heistä ja tänä vuonna eronneista on kouluikäisiä lapsia.
Perheen katsomuksellisen ja kasvatuksellisen tilanteen harmoonisuudden kannalta on hyvä, että vanhempien ja lasten "uskonnollinen asema" on sama eli että lapsetkin ovat kirkon ulkopuolella niin kuin vanhemmat.
Joululoma on monessa perheessä hyvä ja rauhallinen aika jutella asiasta lapsen ja toisen huoltajan kanssa ja sitten hoitaa sekä lapsen erottaminen kirkosta (netistä tulostgettavalla llomakkeella) että saman tien pistää koululle loman aikana ilmoitus oppilaan siirtymisestä et-opetukseen heti kevätlukukauden alussa.
Oikoluettuna: Vuodesta 2010 alken noin 400 000 on eronnut netissä, yksin. Monella heistä ja tänä vuonna eronneista on kouluikäisiä lapsia.
Perheen katsomuksellisen ja kasvatuksellisen tilanteen harmonisuuden kannalta on hyvä, että vanhempien ja lasten "uskonnollinen asema" on sama eli että lapsetkin ovat kirkon ulkopuolella niin kuin vanhempansakin.
Joululoma on monessa perheessä hyvä ja rauhallinen aika jutella asiasta lapsen ja toisen huoltajan kanssa ja sitten hoitaa sekä lapsen erottaminen kirkosta (netistä tulostettavalla lomakkeella) että saman tien pistää koululle loman aikana ilmoitus oppilaan siirtymisestä et-opetukseen heti kevätlukukauden alussa.
Maanantaista alkaa vuoden superviikko. Nauran taas räkäistä naurua, kun tuhannet paukkuu.
Nostetaanpa kristittyjen epätoivoisen spämmin edelle tämä ketju.