Päivän sana

Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
Jes. 9:5

Heikko on väkevä, lapsi isä ja pienokainen rauhan välittävä ruhtinas. Imeväinen kantaa harteillaan valtaa, on ihmeellinen, jumalallinen ja samalla avuton pienokainen äitinsä sylissä. Seimessä makaava tuo ihmisille neuvoja taivaasta eikä hänen tarvitse kysyä niitä keneltäkään. – Jumala todella kätkeytyy vastakohtaisuuksiinsa, niin myös saapuessaan maailmaan. Silmillä havaittava on jotakin aivan muuta, ja se, mikä ei näytä miltään, on suurinta. Ihmiseksi tullut Jumala otti orjan muodon, kätkeytyi heikkouteen, alensi itsensä. Mutta Jumala hän oli, Kaikkivaltias, maailman synneistä vapauttaja. Hänen suurin vallanosoituksensa kohtasi maailman silloin, kun hän taivutti päänsä ristillä ja antoi henkensä ja kun hän nousi kuolleista osoittaen voittaneensa sen vallan. Maailmalta salattuna hän eli ja kuoli, vain harvan todistaessa ihmeistä suurinta. Vielä lapsi saapuu kuitenkin toisen kerran ylösnousseena Herrana, ja silloin Jumala osoittaa kaikkien nähden voimansa. Lopullinen oikeus toteutuu, paha saa palkkansa, ja taivas avautuu Jumalan heikoille lapsille.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


SROsta kirjoitti:

Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
Jes. 9:5

Heikko on väkevä, lapsi isä ja pienokainen rauhan välittävä ruhtinas. Imeväinen kantaa harteillaan valtaa, on ihmeellinen, jumalallinen ja samalla avuton pienokainen äitinsä sylissä. Seimessä makaava tuo ihmisille neuvoja taivaasta eikä hänen tarvitse kysyä niitä keneltäkään. – Jumala todella kätkeytyy vastakohtaisuuksiinsa, niin myös saapuessaan maailmaan. Silmillä havaittava on jotakin aivan muuta, ja se, mikä ei näytä miltään, on suurinta. Ihmiseksi tullut Jumala otti orjan muodon, kätkeytyi heikkouteen, alensi itsensä. Mutta Jumala hän oli, Kaikkivaltias, maailman synneistä vapauttaja. Hänen suurin vallanosoituksensa kohtasi maailman silloin, kun hän taivutti päänsä ristillä ja antoi henkensä ja kun hän nousi kuolleista osoittaen voittaneensa sen vallan. Maailmalta salattuna hän eli ja kuoli, vain harvan todistaessa ihmeistä suurinta. Vielä lapsi saapuu kuitenkin toisen kerran ylösnousseena Herrana, ja silloin Jumala osoittaa kaikkien nähden voimansa. Lopullinen oikeus toteutuu, paha saa palkkansa, ja taivas avautuu Jumalan heikoille lapsille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu