Moses, Elia ja Kastemies

Mielenkiinnolla odotan aikaa jolloin ilmestyy kaksi todistajaa jotka tulevat rankaisemaan maailmaa sen pahuuden vuoksi ja on siinä huopaaja huovisella sitten ihmettelemistä ja reissaamista riittää kun suurilahjaiset miehet saarnaavat syntiä ja saastaisuutta vastaan rangaisten kaupunkeja niin usein kuin tahtovat.(Kastemies lähettää heille viestejä ja neuvoja???)
Vanhurskaille heidän ilmoituksensa on tervetullutta tietoa jolloin ei tarvitse väitellä mitä pian tapahtuu.

He eivät lepertele jumalattomien korviin rakkaudesta eikä armosta vaan tuomiosta paatuneille ja iankaikkisesta helvetistä.

Sitten heidät kaksi kunnian miestä tapetaan jerusalemissa ja lahkoriivatut ja valhekristityt ihmettelevät ihastuksesta kuinka nuo kaksi "lakihenkistä" tuomitsijaa noin tapettiin?
Sitten Jumala herättää heidät kuolleista ja tulee
tapahtumaan sellaista että aasian tsunamit jäävät unohduksiin kun maailma syttyy tuomion liekkeihin
mutta sitä ennen Herra kätkee omansa.

Kastemies taistelee näiden "silakoiden" ja killisilmien kanssa kun höyhensarjassa sitä ollaan, mutta profeettain ja apostolisessa hengessä julistan sanaa joka tuomitsee lahkoriivatut, valhekristityt, pitkäkieliset nuoleskelijat ja muut "hipit" mutta aloitetaan
työ hyvin harjoitelleena.
Lahkot ovat saatanasta joten heidän kertomukset uskosta on...hevonkakkaa.
Taitavat olla itse tuota mainitsemaani ainetta ainakin suurimmilta osin.
Profeetta on puhunut.
641518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Minä olen luullut, että olet vain ylikierroksilla käyvä kiihkoilija.
Olen kuitenkin ollut täysin väärässä. Oletkin ihminen joka olisi kiireellisen hoidon tarpeessa tai sitten ovela provo.
Katso nyt tätä tekstiäsi jota lainaan.

Tämä on joko Jumalanpilkkaa jos on provosta kysymys, tai sitten sairaan ihmisen ajatusta kun luulee neuvovansa Moosesta ja Eliasta

Äänestä
  • vain koordinaatteja...onhan parhaimmillakin tykkimiehillä tulenjohtajia...nehän ne vasta hengenvaarassa ovatkin...sodassakin tulenjohtajia
    ammutaan keskimäärin joka 10.:s minuutti...älä toki kaikkeen tartu...ota vastaan kokonaisuus..kyllä jokainen vänänkään oikeamielisesti ajatteleva sanoo: Amen, pyhä olet sinä Herra, kun näin tuomitsit, kun suuret tuomiot synnissä "rähmällään" olevia kaupunkeja tuomitaan , joissa on veljiä ja siaria raiskattu ja kidutettu, eli joissa pyhien veri huutaa maasta, mutta ei turhaan....Kastemies tuntee Jumalan pyhyyden,,,Lentojätkä ei...katso kokonaisuutta...!!!

    Äänestä

  • raimo kirjoitti:

    vain koordinaatteja...onhan parhaimmillakin tykkimiehillä tulenjohtajia...nehän ne vasta hengenvaarassa ovatkin...sodassakin tulenjohtajia

    Mitä ihmeen kordinaatteja. Et ole tainnut olla armeijassa ollenkaan kun tuollaisia puhut. Olen sotilasarvoltani tykistön aliupseeri ja tiedän ettei vertauksesi sovi tuohon ollenkaan.
    En aikaisemmin ottanut todesta sitä joka väitti jotain Raimon ja Kastemiehen yhteydestä. Hämmästyttävästi heti ilmestyit kirjoittamaan hänen puolestaan ja tiedät hänen ajatuksensa ja tarkoituksensa. Olisikohan siinä väitteessä sittenkin perää että olette yksi ja sama henkilö.
    Jos kastemies tuntisi Jumalan Pyhyyden niin se näkyisi jo kielenkäytöstä. Löydätkö Raamatusta yhtään esimerkkiä apostolien ruokottomasta kielenkäytöstä missään tilanteessa? Kastemieheltä löytyy melkein joka jutussa.
    Koska olet kehottanut Kastemiestä millään tavoin siistimään juttujaan? Päinvastoin olet hyväksynyt hänen törkeytensä.

    Äänestä

  • Lentojätkä kirjoitti:

    Korjaanpa vielä senkin kun aloit tykeistä puhua. Ei tykeillä ole laukausten väli 10min. Sekin osoitti ettei pidä ottaa esimerkkejä alasta josta ei tiedä mitään.

    Äänestä

  • Voi viestejä lähetellä, mikäli olisi heidän kanssaan
    täällä maan päällä, mutta luulen toisin olevan.
    Aina voi neuvoa ja neuvotella omien parissa, mutta
    lentojätkä muuttuisi kakkapatsaaksi heti jos tapaisi yhdenkään....meistä?
    Lentojätkä voisi suunnata takaisin suljetulle osastolle mömmöjensä pariin siitä haisemasta.
    Oletko jokin lääkäri?(ehkä setan miesten kanssa leikkii lääkäriä?)

    Verrataanpa vain Mosesta ja Eliaa ja nykyajan lain
    hylkääjiä niin huomaamme sen kumpaan joukkoon sitä kuulutaan?

    Kyllä ne tuomiot johtavat juurensa kristittyjen vainoista ja jumalanpilkasta joka tuskin koskaan on saavuttanut sellaista muotoa kun nykyisin sen havaitsemme olevan.

    Raamatusta näemme että marttyyrien veri huutaa kostoa ei kuten wurmbrantti opetti että anteeksi pitää antaa vaikka syylliset ei sitä pyytäisikään.
    Toiseksi:Jumala on luvannut kostaa jumalattomille ja erikoisesti lopun aikana, koska Jumala on hidas vihaan.

    Äänestä

  • Lentojätkä kirjoitti:

    Korjaanpa vielä senkin kun aloit tykeistä puhua. Ei tykeillä ole laukausten väli 10min. Sekin osoitti ettei pidä ottaa esimerkkejä alasta josta ei tiedä mitään.

    Minä puolestani tunnen tykit ainakin mitä ammuskeluun tulee.

    Kirjoittaja vain kuvainnollisti ajatuksensa tykkivertauksella tarkoittaen kai että lentopätkän "soppatykki" se paukkuu 10 min. välein ja se onkin
    ainoa ala jonka lentopätkä osaa.

    Kyllähän kansojen ja ihmisten käyttämä kieli on muuttunut paljon vuosituhansien aikanana. Eri tavallahan ne puhuivat öljylamppujen varassa eläneet paimentolaiset vuosituhansia sitten, kuin nykyajan eri yhteiskuntaluokissa olevat ihmiset puhuvat, joiden eteen tiedotusvälineet ja elokuvat syytävät rivouksia ja törkeyksiä päivä tolkulla. Eri ihmisryhmät on tavoitettava sanan miekalla profetian hengessä. Lue vanhaa testamenttia ja mieti miten Herra puhui ja miten profeetat puhuivat kansalle. On aika hurjaa tekstiä? Jeesuksenkin puheista suurin osa oli varoituksia vääristä profeetoista ja harhaopeista. Nyt elämme juuri tuota eksytysten ja harhaoppien kulta-aikaa. Kuulkoot tai olkoot kuulematta, mutta varoituksen sanoja saamme kuulla. Varoittajat ovat nousseet esiin. Vartijat ja tähystävjät ovat hereillä. Kastemies ja raimo ovat heitä.

    Äänestä

  • ajan myötä kirjoitti:

    Näilläkin palstoilla törmää yhtenään miehenpuolikkaisiin joissa on sodomalaisten henki.

    He katselevat balettia kun r.nurejev ja j.p puotinen tanssivat phallostanssia ja liekö se miesten pureksimaa ennen ensi iltaan kun niin suuressa pussissa pitävät sitä käyränpuoleista piliä?
    No kyllä se tulehtuu jos sitä pureksitaan.

    Nykymiehet saavat tästä elämyksiä ja fantasioita ja heidänkin uskonsa vahvistuu ja paineet kasvavat
    uskon kuitenkin suuntautuneen Jumalan sanaa ja Herran profeettoja vastaan.

    Nykymiehet täyttävät näytelmät ja kansantanssipaikat sekä uimahallien saunaosaston
    ja tietenkin elämyksiä ja vertailua sieltä hakevat
    ettei peräti uusia uskonveljiä?

    Nykymiehellä on samanlainen päärynävartalo kuin naisilla paitsi että nämä miehimykset haisevat pahalle ja ovat täyspaatuneita, valmiita heitettäviksi leijonien eteen?(Juudaan leijona huom!?)

    He öljyävät toistensa vartalot taiteellisten vaikutelmien vuoksi ja erotiikka ja rakkaus heillä
    on tunnetusti kiihkeätä kuin isäleijonalla.
    Nämä vain touhuavat härkäpareissa ja heidän rakkautensa naisia kohtaan on petosta joka nainen mielikuvituksessa on nähtävänä sekin miehen hahmossa.

    Äänestä

  • Lentojätkä kirjoitti:

    Mitä ihmeen kordinaatteja. Et ole tainnut olla armeijassa ollenkaan kun tuollaisia puhut. Olen sotilasarvoltani tykistön aliupseeri ja tiedän ettei vertauksesi sovi tuohon ollenkaan.
    En aikaisemmin ottanut todesta sitä joka väitti jotain Raimon ja Kastemiehen yhteydestä. Hämmästyttävästi heti ilmestyit kirjoittamaan hänen puolestaan ja tiedät hänen ajatuksensa ja tarkoituksensa. Olisikohan siinä väitteessä sittenkin perää että olette yksi ja sama henkilö.
    Jos kastemies tuntisi Jumalan Pyhyyden niin se näkyisi jo kielenkäytöstä. Löydätkö Raamatusta yhtään esimerkkiä apostolien ruokottomasta kielenkäytöstä missään tilanteessa? Kastemieheltä löytyy melkein joka jutussa.
    Koska olet kehottanut Kastemiestä millään tavoin siistimään juttujaan? Päinvastoin olet hyväksynyt hänen törkeytensä.

    ja vastaa sanoistaan...kyllä minä olen siitä kertonut, mutta sitten sieltä "P":n alta löytyykin armoon uskova uskovainen!

    Raatoja me kaikki olemme...mutta Jumalan pojan veri saakoon puhdistaa...en minäkään niistä kaikista sanoista tykkää, mutta Jumala ne Kastemiehelle osoittakoon pahoiksi ja niihinkin Jeesuksen veri riittää!

    Kuka on synnitön, heittököön ensimmäisen kiven!

    Äänestä

  • Lentojätkä kirjoitti:

    Korjaanpa vielä senkin kun aloit tykeistä puhua. Ei tykeillä ole laukausten väli 10min. Sekin osoitti ettei pidä ottaa esimerkkejä alasta josta ei tiedä mitään.

    oli juttua, että tulenjohtajia kuolee keskim. 10 minuutin väkein...ei kukaan ole tykinlaukausten välisestä ajasta puhunut...

    Jos tykit ampuvat keskityksiä vihollisen asemiin ennen hyökkäystä, kyllä tulenjohtajia tarvitaan...siinä usko Kastemiehen kärkevät puheet ovat vertauksellisesti kohdallaan, vaikka
    rehellisesti sanoen välillä menee ruokottomaksi,mutta Jumala siitä hengellään valaiskoon, ellei nämä reserviläiset siihen pysty...itse olen jo nostomies!

    Äänestä

  • Korpraali kirjoitti:

    Minä puolestani tunnen tykit ainakin mitä ammuskeluun tulee.

    Kirjoittaja vain kuvainnollisti ajatuksensa tykkivertauksella tarkoittaen kai että lentopätkän "soppatykki" se paukkuu 10 min. välein ja se onkin
    ainoa ala jonka lentopätkä osaa.

    Kun ei ole sanottavaa eikä varsinkaan asiaa niin sitten keksitään toisista haukkumanimiä jos ei muuten niin väännellään sanoja.
    Ole nyt rehellinen ja kerro oletko alle 15v iältäsi vai pelkältä käytökseltäsi.

    Äänestä

  • Kastemies kirjoitti:

    Näilläkin palstoilla törmää yhtenään miehenpuolikkaisiin joissa on sodomalaisten henki.

    He katselevat balettia kun r.nurejev ja j.p puotinen tanssivat phallostanssia ja liekö se miesten pureksimaa ennen ensi iltaan kun niin suuressa pussissa pitävät sitä käyränpuoleista piliä?
    No kyllä se tulehtuu jos sitä pureksitaan.

    Nykymiehet saavat tästä elämyksiä ja fantasioita ja heidänkin uskonsa vahvistuu ja paineet kasvavat
    uskon kuitenkin suuntautuneen Jumalan sanaa ja Herran profeettoja vastaan.

    Nykymiehet täyttävät näytelmät ja kansantanssipaikat sekä uimahallien saunaosaston
    ja tietenkin elämyksiä ja vertailua sieltä hakevat
    ettei peräti uusia uskonveljiä?

    Nykymiehellä on samanlainen päärynävartalo kuin naisilla paitsi että nämä miehimykset haisevat pahalle ja ovat täyspaatuneita, valmiita heitettäviksi leijonien eteen?(Juudaan leijona huom!?)

    He öljyävät toistensa vartalot taiteellisten vaikutelmien vuoksi ja erotiikka ja rakkaus heillä
    on tunnetusti kiihkeätä kuin isäleijonalla.
    Nämä vain touhuavat härkäpareissa ja heidän rakkautensa naisia kohtaan on petosta joka nainen mielikuvituksessa on nähtävänä sekin miehen hahmossa.

    Hedelmistään puu tunnetaan.
    Kumpaa luet enemmän Raamattua vai pornolehtiä? Ainakin kaikkeen tunnut tunkevan pornoa. Niin et ole mikään lahkoriivattu vaan Pornoriivattu.
    Ajatteletko yleensä muuta kuin kaksimielisyyksiä?

    Äänestä

  • raimo kirjoitti:

    ja vastaa sanoistaan...kyllä minä olen siitä kertonut, mutta sitten sieltä "P":n alta löytyykin armoon uskova uskovainen!

    Raatoja me kaikki olemme...mutta Jumalan pojan veri saakoon puhdistaa...en minäkään niistä kaikista sanoista tykkää, mutta Jumala ne Kastemiehelle osoittakoon pahoiksi ja niihinkin Jeesuksen veri riittää!

    Kuka on synnitön, heittököön ensimmäisen kiven!

    Kastemieheltä niitä kiviä on lentänyt jatkuvasti. Ei hän palstalle tule muuta kuin haukkumaan. Aina eri mieltä olevat on riivattuja. Taitaisi olla syytä tutkia ensin oman puseron alta ennenkuin tulee tänne palstoille muita haukkumaan.

    Äänestä

  • Kastemies kirjoitti:

    Verrataanpa vain Mosesta ja Eliaa ja nykyajan lain
    hylkääjiä niin huomaamme sen kumpaan joukkoon sitä kuulutaan?

    Kyllä ne tuomiot johtavat juurensa kristittyjen vainoista ja jumalanpilkasta joka tuskin koskaan on saavuttanut sellaista muotoa kun nykyisin sen havaitsemme olevan.

    Raamatusta näemme että marttyyrien veri huutaa kostoa ei kuten wurmbrantti opetti että anteeksi pitää antaa vaikka syylliset ei sitä pyytäisikään.
    Toiseksi:Jumala on luvannut kostaa jumalattomille ja erikoisesti lopun aikana, koska Jumala on hidas vihaan.

    Missä Jeesus opetti kostoa? Minulla on sellainen Raamatunpainos jossa hän opettaa anteeksiantoa.
    Kyllä Jumala itse huolehtii kostostaan. välineenä joskus voi käyttää joitain ihmisiä kuten joskus tulee käyttämään Googia. Oletko jo Goog pienoiskoossa?
    Olethan otsikossa maininnut Sveitsiläisen ilmatorjuntatykkimallin, silläkö ammut.

    Äänestä

  • Kastemies kirjoitti:

    Voi viestejä lähetellä, mikäli olisi heidän kanssaan
    täällä maan päällä, mutta luulen toisin olevan.
    Aina voi neuvoa ja neuvotella omien parissa, mutta
    lentojätkä muuttuisi kakkapatsaaksi heti jos tapaisi yhdenkään....meistä?
    Lentojätkä voisi suunnata takaisin suljetulle osastolle mömmöjensä pariin siitä haisemasta.
    Oletko jokin lääkäri?(ehkä setan miesten kanssa leikkii lääkäriä?)

    Joko taas kiertää sama ongelma kun Setaan viittasit ja kakkajuttuja höpötät. Mene nyt kioskille ja osta se tämän päivän pornolehtesi tai sitten tee parannus ja hylkää ne ja ala lukea Raamattua.
    Älä kuitenkaan jatka tuota vastenmielistä uskovaisena esiintymistä. On reilumpaa olla rehellinen ja sanoa ettei ole uskova jos ei kerran ole. Miksi pitää yrittää esiintyä jonain sellaisena mitä ei todellisuudessa ole.

    Äänestä

  • Lentojätkä kirjoitti:

    Missä Jeesus opetti kostoa? Minulla on sellainen Raamatunpainos jossa hän opettaa anteeksiantoa.
    Kyllä Jumala itse huolehtii kostostaan. välineenä joskus voi käyttää joitain ihmisiä kuten joskus tulee käyttämään Googia. Oletko jo Goog pienoiskoossa?
    Olethan otsikossa maininnut Sveitsiläisen ilmatorjuntatykkimallin, silläkö ammut.

    Raamattuun tulee perustautua kokonaan eikä pintapuolisesti.

    Painoskin tulee olla se paras.

    Et kai vain nuuskaa ja tupakoi salaa?

    Äänestä

  • Lentojätkä kirjoitti:

    Hedelmistään puu tunnetaan.
    Kumpaa luet enemmän Raamattua vai pornolehtiä? Ainakin kaikkeen tunnut tunkevan pornoa. Niin et ole mikään lahkoriivattu vaan Pornoriivattu.
    Ajatteletko yleensä muuta kuin kaksimielisyyksiä?

    Sinä tai jotkut muut olette pornahtaneita ja sen vuoksi ette kärsi kuulla kun tekojanne nuhdellaan?

    Äänestä

  • Kastemies kirjoitti:

    Raamattuun tulee perustautua kokonaan eikä pintapuolisesti.

    Painoskin tulee olla se paras.

    Et kai vain nuuskaa ja tupakoi salaa?

    >Raamattuun tulee perustautua kokonaan eikä pintapuolisesti.< Tästä olen aivan samaa mieltä. Tämä oli jo asiaa.

    >Painoskin tulee olla se paras.< Tästäkin olen täsmälleen samaa mieltä. Onhan meillä yhteistäkin vaikka niin kovaa taistellaankin.
    >Et kai vain nuuskaa ja tupakoi salaa?< Hah, onhan Sinulla huumoriakin vaikka olen saanut Sinusta jyrkän tosikon vaikutelman.
    No en nuuskaa enkä tupakoi, mutta täytyy tunnustaa että juon maitoa monta litraa.
    Se siitä sotimisesta. Eiköhän riitä tällä erää tykit ja tankit.

    Äänestä

  • ehkäpä? kirjoitti:

    Sinä tai jotkut muut olette pornahtaneita ja sen vuoksi ette kärsi kuulla kun tekojanne nuhdellaan?

    Arvaan että tarkoitit tämän eri henkilölle sisällöstä päättäen laitoit vain sen vahingossa minun kohdalle. Laitoit sen juuri nuhtelijalle.
    Ei se mitään näin minullekin joskus käy.

    Äänestä

  • Lentojätkä kirjoitti:

    Joko taas kiertää sama ongelma kun Setaan viittasit ja kakkajuttuja höpötät. Mene nyt kioskille ja osta se tämän päivän pornolehtesi tai sitten tee parannus ja hylkää ne ja ala lukea Raamattua.
    Älä kuitenkaan jatka tuota vastenmielistä uskovaisena esiintymistä. On reilumpaa olla rehellinen ja sanoa ettei ole uskova jos ei kerran ole. Miksi pitää yrittää esiintyä jonain sellaisena mitä ei todellisuudessa ole.

    Lentopätkällä ei ole asian kunnossa kun noin puskee vihaansa ja katkeruuttansa kun uskoon pitäisi tulla.
    Olenko oikeassa?

    Äänestä

  • Lentojätkä kirjoitti:

    Hedelmistään puu tunnetaan.
    Kumpaa luet enemmän Raamattua vai pornolehtiä? Ainakin kaikkeen tunnut tunkevan pornoa. Niin et ole mikään lahkoriivattu vaan Pornoriivattu.
    Ajatteletko yleensä muuta kuin kaksimielisyyksiä?

    ja tee siis parannus!

    Ef. 2:3
    joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
    Hepr. 4:12
    Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;

    Äänestä

  • Josefus hollantilainen kirjoitti:

    Lentopätkällä ei ole asian kunnossa kun noin puskee vihaansa ja katkeruuttansa kun uskoon pitäisi tulla.
    Olenko oikeassa?

    Minä sentään kirjoitan aina samalla nimimerkillä. Sinä vaihdat saadaksesi aikaan vaikutelman, että nyt on massat liikkeellä.
    Oletko seuraavaksi jotain Israelin heimoa olevinasi. Terveisin Ilmailupätkis=Lentopätkä (ihan hauska nimi muuten). Tuon olisi voinut ottaa alunperin nimimerkiksi kun olisi tullut mieleen. Voin jossain käyttääkkin. Ehkä jos ei Sinulla ole mitään sitä vastaan niin tämän aloituksen myöhemmissä vastauksissa. Sopiiko?
    Tähän pieni Korpraalivitsi. Korpraali kuuluu, miehistöön, miehistö kuuluu kuormastoon ja kuormasto kuuluu pressun alle. Kuulin tämän siellä tykistössä armeijassa.

    Äänestä

  • Lentojätkä kirjoitti:

    Kastemieheltä niitä kiviä on lentänyt jatkuvasti. Ei hän palstalle tule muuta kuin haukkumaan. Aina eri mieltä olevat on riivattuja. Taitaisi olla syytä tutkia ensin oman puseron alta ennenkuin tulee tänne palstoille muita haukkumaan.

    synnitön...onhan nuo monet ilmaisut teräviä ja liittyvät lähes alatyyliin, mutta sanomasta saa kuitenkin selvän...Perusajatus on silti se, että
    ne, jotka näillä palstoilla ovat herjanneet ja halveksineet sitä pyhää toimitusta, jonka tähden saamme heittää kaikki pahat sanammekin, kaikki muutkin synnit Herran Jeesuksen veren armon alle, eli sitä armollista toimitusta, että olemme vedellä pesten sanan kautta tulleet puhtaaksi lupauksen mukaan ja Hengen vaikuttaman, sanan kuulemisen kautta myös uskoon ja Jeesuksen lahjavanhurskauden tuntemiseen...ai että et ymmärrä...no hukkaan meni!

    Äänestä

  • Lentojätkä kirjoitti:

    Kastemieheltä niitä kiviä on lentänyt jatkuvasti. Ei hän palstalle tule muuta kuin haukkumaan. Aina eri mieltä olevat on riivattuja. Taitaisi olla syytä tutkia ensin oman puseron alta ennenkuin tulee tänne palstoille muita haukkumaan.

    niin pahalta tunnut kuin tuntuu hyvältä, että pystyy puolustamaan totuutta..Jumalan armoa, jonka
    saa ilmaiseksi...uskon kautta Jeesuksen tähden ja sen lahkolaiset...kaikki...haluavat riistää ja turmella...milloin tahrataan kolminaisuus...milloin kaste...milloin Raamatun ja Jeesuksen jumalisuus...armon tilalle laitetaan omia näkyjä...itsevalittua upotuskastetta jne...ja ainakin tällaisten asioiden paljastamisessa on kastemiehellä vahva diakrisis ja siksi varmaan seisomme samassa muurinaukossa!

    että Kastemiehellä on diakrisis? Tunnetko hänet henkilökohtaisesti, oletko lukenut vain hänen kirjoituksiaan vai oletko sama henkilö?

    Äänestä

  • Lentojätkä kirjoitti:

    Mitä ihmeen kordinaatteja. Et ole tainnut olla armeijassa ollenkaan kun tuollaisia puhut. Olen sotilasarvoltani tykistön aliupseeri ja tiedän ettei vertauksesi sovi tuohon ollenkaan.
    En aikaisemmin ottanut todesta sitä joka väitti jotain Raimon ja Kastemiehen yhteydestä. Hämmästyttävästi heti ilmestyit kirjoittamaan hänen puolestaan ja tiedät hänen ajatuksensa ja tarkoituksensa. Olisikohan siinä väitteessä sittenkin perää että olette yksi ja sama henkilö.
    Jos kastemies tuntisi Jumalan Pyhyyden niin se näkyisi jo kielenkäytöstä. Löydätkö Raamatusta yhtään esimerkkiä apostolien ruokottomasta kielenkäytöstä missään tilanteessa? Kastemieheltä löytyy melkein joka jutussa.
    Koska olet kehottanut Kastemiestä millään tavoin siistimään juttujaan? Päinvastoin olet hyväksynyt hänen törkeytensä.

    korjauksia...mitä ne sitten ovat,,,minulle ei armeijassa opetettu lainkaan sitä!

    olin varusmieskirjuri, 1. kertausharjoituksissa tehtiin kiväärimieheksi, 2. tykkimieheksi...ei tosin noita opetettu, oli kait niin lyhyt kertaus...3.harjoituksissa sinkomieheksi...siinä vaiheessa kävin jo sot.piirin esikunnassa kysymässä pääsisikö vielä matruusiksi tai sotilaslentäjäksi ja siellä sanottiin, että tässä on nyt kyllä tullut joku virhe, koska ei normaalisti yhtä miestä näin kouluteta...kysyin sitten, että mikä olisi mahdollinen kriisiajan sijoitus ja sanottiin. kasarmin vartiomies

    Siinä oli sitten kuitenkin yksi vaikea juttu...eli eli...olin itse aikoinani tehnyt vartiolistat, mutta en olle koskaan saanut vartiomieskoulutusta...mutta eiköhän sekin onnistu kun on muuten noin monipuolinen maavoimien jaökaväen koulutus annettu...jos vihollinen hyökkään...hallitsen tykin,,,panssareita vstaan käyn singoilla...jalkaväkeä rynnärein ja lähitaistelussa kirjoituskoneella päähän...onni kaikessa on kuitenkin se, että olen jo nostoväessä: )

    Silti olen sotilasvalan vannonut ja kaikkivaltiaan Jumalan edessä luvannut puolustaa maatamme ja sitä paikkaa, johon minut määrätään, en jätä, ennenkuin käsketään, jos menee henki, se menee kodin, perheen, isänmaan ja uskonnon puolesta!

    Jumala kaikessa tässä auttakoon ja varjelkoon!

    Äänestä

  • ohikulkija vaan kirjoitti:

    että Kastemiehellä on diakrisis? Tunnetko hänet henkilökohtaisesti, oletko lukenut vain hänen kirjoituksiaan vai oletko sama henkilö?

    olevan niin...samoja näkemyksiä...en ala perustelemaan...miksi ruisleipä maistuu rukiille?

    Äänestä

  • Lentojätkä kirjoitti:

    Minä sentään kirjoitan aina samalla nimimerkillä. Sinä vaihdat saadaksesi aikaan vaikutelman, että nyt on massat liikkeellä.
    Oletko seuraavaksi jotain Israelin heimoa olevinasi. Terveisin Ilmailupätkis=Lentopätkä (ihan hauska nimi muuten). Tuon olisi voinut ottaa alunperin nimimerkiksi kun olisi tullut mieleen. Voin jossain käyttääkkin. Ehkä jos ei Sinulla ole mitään sitä vastaan niin tämän aloituksen myöhemmissä vastauksissa. Sopiiko?
    Tähän pieni Korpraalivitsi. Korpraali kuuluu, miehistöön, miehistö kuuluu kuormastoon ja kuormasto kuuluu pressun alle. Kuulin tämän siellä tykistössä armeijassa.

    Mitä niitä nikkejä tuijottaa kun ei niitä muista ja kun vielä poistellaan asiaviestitkin niin eipä muuta kuin välillä heittää törkyä siivosyntisten naamalle.
    Eivät näet fariseukset valita kun on niin monta nikkiä ketjussa.

    Äänestä

  • Kastemies kirjoitti:

    Mitä niitä nikkejä tuijottaa kun ei niitä muista ja kun vielä poistellaan asiaviestitkin niin eipä muuta kuin välillä heittää törkyä siivosyntisten naamalle.
    Eivät näet fariseukset valita kun on niin monta nikkiä ketjussa.

    Tätähän sitä on jo epäiltykin. Nikkiä nikin perään aina uutta. Vain kaksi usein toistuvaa Kastemies ja Raimo.
    Tulihan se tunnustus sieltä vaikkakin hieman epäsuora. Eikö kannattaisi siirtyä yhteen ja valita se Raimo. Sillä on kuitenkin vähän parempi kaiku toistaiseksi.
    Tai jos lähdet puhtaalta pöydältä ja otat aivan uuden.
    näin neuvoo lentopätkä

    Äänestä

  • raimo kirjoitti:

    niin pahalta tunnut kuin tuntuu hyvältä, että pystyy puolustamaan totuutta..Jumalan armoa, jonka
    saa ilmaiseksi...uskon kautta Jeesuksen tähden ja sen lahkolaiset...kaikki...haluavat riistää ja turmella...milloin tahrataan kolminaisuus...milloin kaste...milloin Raamatun ja Jeesuksen jumalisuus...armon tilalle laitetaan omia näkyjä...itsevalittua upotuskastetta jne...ja ainakin tällaisten asioiden paljastamisessa on kastemiehellä vahva diakrisis ja siksi varmaan seisomme samassa muurinaukossa!

    Siinä suora lainaus tekstistäsi. Jesuiitoilla oli tunnus, että TARKOITUS PYHITTÄÄ KEINOT.
    Jumala sanoo "olkaa pyhät sillä Minä Olen Pyhä". Saastallako puhtautta ja pyhyyttä ja totuutta puolustetaan?
    Sinä joka täällä pyhitystä ja vanhurskautta saarnaat hyväksyt saastan kun se on mielesi mukaista vihaa "lahkolaisia " kohtaan.
    Älä paaduta enää itseäsi.

    en Hengessä enkä teoissa...kaikki aikanaa,,,rukoile, että Jumala armahtaa...kyllä ymmärrän mitä tarkoitat...minä kävin jo tämän asian kanssa "mutapainin" tuolla rukouspalstalla ja siksi en ole alkanut enää uudestaan,,,nyt on tähtäimessä tämän "naperon" Se joku alkup...pelastuminen...Ei sotketa kaikkia asioita yhtäaikaa!

    Äänestä

  • Lentojätkä kirjoitti:

    Tätähän sitä on jo epäiltykin. Nikkiä nikin perään aina uutta. Vain kaksi usein toistuvaa Kastemies ja Raimo.
    Tulihan se tunnustus sieltä vaikkakin hieman epäsuora. Eikö kannattaisi siirtyä yhteen ja valita se Raimo. Sillä on kuitenkin vähän parempi kaiku toistaiseksi.
    Tai jos lähdet puhtaalta pöydältä ja otat aivan uuden.
    näin neuvoo lentopätkä

    ja kastemiehellä ole muuta yhteistä kuin usko ja kaste,,,ja ne kyllä riittääkin...Sinä voit kuvitella mitä haluat, et nyt ainakaan osunut oikeaan omalla tykilläsi...en tiedä mistään nikeistä yhtään mitään...Jumala on todistajani tässä asiassa...Uhraan itseni:

    Jos minä Raimo-nimimerkillä kirjoittava uskovainen olen sama kuin Kastemies-nimimerkillä kirjoittava, silloin tulkoon helvetin tuli osakseni ja myös Lentojätkän osaksi! Tapahtukoon niin! Oletko mukana! Vieläkö epäilet!

    Olen mieluummin taivaasenn matkalla...tuletko sinä...saat lentää pilven päällä...etkö sinäkin ole mies, joka on kastettu...jeesuksen armoon...herran opetuslapseksi...puuttuuko sinulta pelastusvarmuus? Miten kävisi nyt, jos kuolisit tunnin sisällä? Onko nimesi varmasti elämän kirjassa?

    Äänestä

  • Korpraali kirjoitti:

    Minä puolestani tunnen tykit ainakin mitä ammuskeluun tulee.

    Kirjoittaja vain kuvainnollisti ajatuksensa tykkivertauksella tarkoittaen kai että lentopätkän "soppatykki" se paukkuu 10 min. välein ja se onkin
    ainoa ala jonka lentopätkä osaa.

    Taitaa olla tuo lentopätkä pettynyt uudestaankastajien oppeihin ja liekä saanyt saamatta sisarta sänkyynsä"sätkimään"

    Äänestä

etsiä sitä, mikä on ylhäällä...ja rukoilla, että Jumala antaa Pyhän Henkensä kautta rakentua, että
Herra valmistaa ja varustaa nillä armolahjoilla, joita hänen omansa tarvitsevat hänen työssään..Siis vahvistukaamme uskossa, toivossa ja rakkaudessa ja Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa, että saisimme kohdata kaiken edessämme olevan armosta Herran tähden, synnit pois pestyinä Herramme verellä, kivut ja sairaudet parannettuina Jeesuksen haavoissa ja jos Jumala katsoo meidät arvollisiksi kärsimään ja omalla hengellämme todistamaan uskosta, ottamaan senkin armollisesti vastaa, kiitoksella
ja kaikella lohdutuksella, rukoillen kaikkien rakkaittemme puolesta ja myös uskosta osattomien heräämisen puolesta, että yhä runsaampi olisi se hengellä eläväksi tehtyjen joukko, joka saa palvoa ja julistaa, väsymättä uurastaa Jumalan valtakunnan työssä, herran armolla vivoittuen, Jumalan kiitosta ylistäen...Muistakaamme, että tämä hetken kestävä ahdistuksemme aika on tuova meille ylenpåalttisen kirkkauden...meitä vihataan ja vainotaan, meitä vastustetaan ja meistä valehdellen puhutaan, meitä piestään ja vankeuteen heitetään, mutta sitenkin saamme todistaa ja mikään luotu ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,,,ei elämä, ei kuolema, ei vaara, ei vaino, ei miekka ei nälkä, ei alastomuus, ei vilu, ei helle....vain syntimme voivat erottaa meidät Jumalasta, niin ettei hän kuule meitä mutta ne ovat jo sovitetut ja ne herra antaa anteeksi jokaiselle katuvalle:::Jääkää Herran rauhaan!

Äänestä
  • ja terve kirjoitus...vain jumalattomat napisvat Hengen tuotteista, mutta silti Jumala sen heille anteeksi antakoon!

    Äänestä

  • raimo kirjoitti:

    ja terve kirjoitus...vain jumalattomat napisvat Hengen tuotteista, mutta silti Jumala sen heille anteeksi antakoon!

    Ensin Sinä kirjoitat jutun, joka oli todella hyvä sen minä myönnän. sitten sinä kirjoitat toisen kirjoituksen jossa kehut omaa kirjoitustasi, en ymmärrä. eihän se tietysti kiellettyä ole, mutta silti outoa.
    Tuollaisia jos kirjoittaisitkin aina niin minä en voisi sanoa muuta kuin Aamen.
    Kuitenkin siunausta Sinulle toivoo Lentojätkä.

    toivoo raimo ja ihan se alkuperäinen!

    Äänestä

Uskovissa on myös mielisairaita, ja henkilöitä joiden itsetunto vaatii sairasta huomioo. Tässä varmaan on kyse siitä.. Hoito varmaan auttas tai rehellinen parannuksen teko..

raimo mene hoitoon kastemiehen kanssa, jos olette yksi henkilö, niin se helpottaa asiaa paljon..

Voitte myös tehdä parannusta yhdessä.. Jos oot provosoija, niin hoitoo tarvit sinäkin..

http://www.aslan.fi/

Äänestä
  • Aamusta aloitatte ja mitäpä siitä jos juttu luistaa.
    Niin tosiaan uskovista on tehty mielisairaita, hulluja, heitä on ristiinnaulittu, häväisty, viety ammatit, omaisuudet, paita ja ihokas ja terveys sekä lopuksi henki.
    Sen jälkeen jumalattomat eivät vainoa vaan joutuvat odottamaan kunnes helvetti laskeutuu heidän yllensä ja Herran kosto on vihassa nielevä jumalattomat yksi kerrallaan tai suurena joukkona ja he tulevat maan lannaksi, kuten Raamattu kertoo.
    Suuri lääkäri Jeesus rakas Herramme hoitaa meitä kun maalliset lääkärit eivät tahdo siihen pystyä.
    Kunnioitamme kyllä lääkärikuntaa vaikka emme kunnioita noita murhaajia(lääkäreitä)
    He ovat niita mengelen oppilaita ja palvelevat antikristusta ja ovatpa veristä porukkaa.

    Ehkä olisi syytä avata oma pääsi ja laittaa sinne vähän pakkasnestettä ja kahvipannun hattu päälle että helpommin voisi lääkäri tai esson öljynvaihtaja laittaa kunnon aineita jumalattoman pääkoppaan.

    Ps.setan osoitteenhan tiedät joten hopi, hopi....

    Äänestä

  • Hyvää pyhäpäivää kirjoitti:

    Aamusta aloitatte ja mitäpä siitä jos juttu luistaa.

    keksi joku hyvä harrastus, mene vaikka pilkille, mutta älä esiinny kristittynä kun se on noin vaikeaa sinulle....

    Äänestä

  • rauhoitu kirjoitti:

    keksi joku hyvä harrastus, mene vaikka pilkille, mutta älä esiinny kristittynä kun se on noin vaikeaa sinulle....

    ...sana rististä on hullutusta niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme se on Jumalan voima

    ...jos nämä olisivat vaiti niin kivet huutaisivat...Olin minäkin ennen pilkkaaja, kunnes pyysin, että jos jumala olet olemassa niin osoita se ja kerro onko sinulla mulle muuta tehtävää kuin olla sivutoiminen tanssimuusikko...ja loput olen jo monesti kertonut...Jeesus vastasi ja antoi oman valtakuntansa työn!

    Pilkilläkin olen ollut aivan tarpeeksi,,,jopa harrastanut sivutoimista kalastusta, mutta Jeesus
    sanoi jo pari vuosituhatta sitten Galilean meren kalastajille. seuratkaa minua, minä teen teistä ihmisten kalastajia...Jos nyt olisit Herran nuotassa, mieti kumpaako koriin joutuisit...toiset
    ovat arvottomia ja viskataan pois, mutta arvokalt otetaan talteen...se arvon mitta on Jeesuksen veri ja sinun uskosi siihen...joko halveksit sitä tai uskot sen voimassa syntisi anteeksi ja elät Pyhässä Hengessä! Oletko kiiski vai hai!

    sun kannattais mennä johonkin hyvään seurakuntaan, saisit ystäviä, ja sillee. tää netti ei ole aina hyvä kaikille....

    Lahdessa...
    http://www.kaantopiiri.org/suomi/ohjelma/ohjelma.htm

    Hesa...
    http://www.siion.net/ohjelma.htm
    perinteisempää karismaattista hellaritouhua, käyn yleensä ke tai su ilt.

    http://www.suhe.net/kokoustoiminta/index.html
    sulle vois olla hyvä paikka suhe, sinne voi mennä anonyyminä seuraan meininkiä, sunnuntain kokouksen jälkeen kahvio, jossa voi jutella ihmisten kanssa. Käyn itse välillä ylistämässä ja tuttuja tapailemassa.

    http://www.tuomasmessu.fi/?sid=3
    Kevätkausi alkaa seuraavasti
    Tuomasmessu Agricolassa 16.1.2005
    Su ilta klo 18.00 teetä 20.00->
    Messuun voi osallistua anonyymisti ja teejatkoilla tehdä tuttavuuksia. Käyn itse su iltaisin hiljentymässä, hyvä paikka rukoilla itsekseen yhdessä muiden kanssa.

    http://www.risteyspaikka.fi/ohj.html
    Itse menen tänään (su 17.00)todennäköisesti tänne, siellä on ryhmä Toronton Airport seurakunnan raamattukoulusta vieraina, olivat eilen Lahden Kääntöpiirissä. Kahvio kokousten aikana, aika vapaata meininkiä ja Jumalan puhetta sisimpään.

    Nämä nyt tuli mieleen, missä ensikertaa voisi käydä.

    Jos asut muualla suomessa niin voin kertoa myöhemmin lisää hyviä seurakuntia..

    Äänestä

  • ystäviä tarvitaan kirjoitti:

    körteissä ja huomasin, että olin ainoastaan antamassa...en saanut mitään..en ainakaan tullut ravituksi...kyllä ihmiset tuli rakkaiksi, mutta ei herännäisyys nykyaikana ole enää Ukko-Paavon tulta..se miehän eli armosta...olin sitten perustamssa yhtä Kansanlähetyksen ystäväpiiriä Oulun lähelle...tuli kuitenkin muutto..nyt on Jumala kutsunut siihen takaisin...tosin rukoilen edelleen johdatusta..se on vain kirkastunut, että
    menen sinne, minne Jumalan Henki kuljettaa..en valitse sinun kehotuksestasi seurakuntaa,,,se tulee sitten kun annetaan...välillä oli jopa 10 vuotta "opiskelu"-aikaa...ja sana on auennut niin, että monelta menisi lopunajat aivan sekaisin ja Raamatun profetiat uusiksi jos alkaisi
    kertoa mitä Jumala on puhunut...Herra tien näyttköön!

    Äänestä

Kirjoitit: """Lahkot ovat saatanasta joten heidän kertomukset uskosta on...hevonkakkaa."""

Kerro mikä on sinun mielestä "lahko".
Onko se esim. Islamin uskonto vai kenties Luterilainen kirkko vai mikä?

Äänestä
  • Lahkot eli harhaopit ovat luonteeltaan erillinen, itsevalittu että omaksuttu oppi ja tapa elää sen sääntöjen mukaan ja uskoa vastoin vallitsevaa käytäntöä joka on meille sanassa annettu jo alusta asti.
    Lahkoriivattu on omavaltias eristäytyjä joka uskoo harhoissaan tietävänsä kaiken muita paremmin ja siksi valitsee itse itselleen tien taivaaseen.

    Tätä tietä ei kukaan oikea kristitty kulje.

    Molemmat ovat sellaisia laitoksia että niistä täytyy juosten lähteä pois.

    Kehoittaisin kaikkia tarkastelemaan Lutherilaista tunnustuskirjaa josta löytyy puhdas evankeelinen oppi, joka on Jumalalta.
    Se pitäytyy Raamattuun.
    Samoin Raamattu mallia 1776 on paras käännös.

    Äänestä

  • Kastemies kirjoitti:

    Lahkot eli harhaopit ovat luonteeltaan erillinen, itsevalittu että omaksuttu oppi ja tapa elää sen sääntöjen mukaan ja uskoa vastoin vallitsevaa käytäntöä joka on meille sanassa annettu jo alusta asti.

    raimo ( ei Kastemies) vaikka kello onkin 22.27

    "armo" , jota näillä palstoilla eivät varsinkaan kasteenuusijat tunne, vaan perustavat pelastuksensa omiin tekoihin...Tämäkin Se Joku (alkup) suoltaa tekstiä lainaten netistä otteita ymmärtäen itsekään mitä esille tuo...eihän sitä tarvitse lapsikastetta tuhota, jos kirkko kaatuu...ei kaadettu öljy pilaannu vaikka astia särkyy...monet perustavat uskonsa näkyihin, rukouksiinsa, päätöksiinsä jne. ollaan uskossa, siis sanotaan niin, koska heille on opetettu "nyt"-kristillisyyttä!

    Miksi et sano niitten lahkojen nimiä, kerro nimet, jos sellaisia on olemassa.
    Siis Lut.kirkkoko ei ole lahko? Mikä se sitten on? Raamatun Seurakuntako? Onko muita Seurakuntia olemassa?
    Kerro tyhmälle!

    Rohkaiskaamme vielä niitä pappeja jotka taistelevat peräänantamattomasti loppuun asti kirkossa.
    Silloin on lähdettävä kun välttämättömyyden pakko puhuu omassatunnossasi ja silloin voit onnellisena jättää ne saatanat perkeleen ja lohikäärmeen haltuun ja vadelmakummituksen(paarma?)
    mutta taistelemme yksilötasolla Herran auttaessa meitä.
    Minä olen taisteluni sen osaltani taistellut ja voittanut, mutta ristiä kyllä kannan katkeraan loppuun asti, lainatakseni erästä ihmistä.

    Lahkoriivatut luulevat että uskovat lutherilaiset juoksujalkaa ryntäävät helluntailaisten joukkoon tai vapaakirkkoon ja hevonkakkaa.
    Heidätkin on voitettu ja kunnolla.

    Äänestä

  • mää kirjoitti:

    Miksi et sano niitten lahkojen nimiä, kerro nimet, jos sellaisia on olemassa.
    Siis Lut.kirkkoko ei ole lahko? Mikä se sitten on? Raamatun Seurakuntako? Onko muita Seurakuntia olemassa?
    Kerro tyhmälle!

    Lahkojen nimillä ei ole loppua, mutta kannattaa ottaa yhteyttä kokeneisiin vanhempiin miehiin jotka jo ikänsä ovat taistelleet syntiä ja saastaisuutta vastaan ja viskelleet harhaoppisia.

    Mutta ne miehet noudattavat kyllä nk. tunnustuskirjoja joskin käsitteellisiä eroja on, mutta se ei ole vahingoksi.

    Soitat vain suutas, mutta et osaa vastata kysymykseen.
    Lopeta syyttely, kun et tiedä ketä syytät.

    No kerro sitten jonkun "kokeneen vanhemman miehen" nimi.

    Sinulla on aiemminkin ollut tapana "vedättää" asiat
    vain kiusataksesi.
    Vanhemman miehen nimi Hmm! JOULUPUKKI!
    Mutta hylkää se vanha saatana ja tee parannus.

    Äänestä

  • mää kirjoitti:

    Soitat vain suutas, mutta et osaa vastata kysymykseen.
    Lopeta syyttely, kun et tiedä ketä syytät.

    No kerro sitten jonkun "kokeneen vanhemman miehen" nimi.

    vanha,,,jos nyt 52-vuotias vanha vielä on...mutta uskossa olen ollut yli puolet elämästäni ja Jumalan armosta vielä luterilainen...Kyllä kirkkommekin alkaa monelta osaltaan muistuttaa lahko sikäli, että parannuksen saarna on todella harvinainen ja piispat ja arkkipiispat ovat luopuneet Jumalan Sanasta monella tavoin, kuten Riekkinenkin, hänhän ei tunnusta edes Marian olleen neitsyt..jne..silti kirkon piirissä on vielä uskovaisia pappeja ja maallikoita ja aina silloin tällöin Jumala synnyttää opetuslapsiaan Hengestä...Sellaiset opettajat, jotka houkuttelevat kirkkomme jäseniä uudestikasteelle ovat lahkolaisia...ainakin ne helluntailaiset, jotka "sumppukalastavat" ovat lahkolaisia..lisäksi heillä on aivan oma oppinsa
    Jumalan Hengestä...luterilaisiakin lahkoja on,kuten esim hengenuudistus kirkossamme-liikkeessä on hurmahenkisiä julistajia...Juntusen ja jalovaaran toiminta ei ole myöskään Jeesuksen haavain kautta, joten sekin on lahko...tai ainakin eksytystä..adventistit ovat omansa...vaatiessaan sapatinviettoa..mormonit ja jehovantodistajat oma lahkonsa...torontolaiset ja monet vastaavat hurmahenkiset liikkeet ovat muodostumassa tai jo muodostuneet lahkoiksi...kyllä niitä piisaa...vaikka kuinka paljon!

    Äänestä

Vain muutama vuosikymmen ennen reformiliikkeiden esiinmarssia katoliset olivat järjestäneet ristiretken valdolaisia vastaan. Kansanmurhasta jäljelle jääneet vähälukuiset valdolaiset liittyivät vuonna 1532 kalvinisteihin, ja luopuivat aikuiskasteesta. Muut merkittävät hengelliset liikkeet oli lyöty hajalle sitä ennen. Hajalleen lyödyistä oli jäljellä jäännös ja heissä Jumala osoitti voimansa.

Hajalle lyötyjen "kerettiläisten" yhteinen piire oli ollut aikuiskaste. Lisäksi bogomilit, kataarit, valdolaiset, patareenit, albigenssit, kutojat, hussilaiset, picardit, lollardit jne tunnettiin myös siitä, että heidän seurakuntansa olivat uskovien seurakuntia. Jumala kokosi laumansa, joka 1500-luvun alussa tuli eurooppalaiseen tietoisuuteen nimellä anabaptistit, uudelleenkastajat. Nimi on vastustajien antama.

Useimmat kastajien tunnetuista nimistä olivat valdolaisia: Hans Koch, Leonard Meyster, Michael Sattler, Hans Denck, Leonard Kaser, Thomas Hermann tai "vanhavaldolaisia", esimerkkinä Hans Hut. Konrad Grebel, jota pidettiin Sveitsin kastajien johtajana, oli saanut kasvatuksensa valdolaisten joukossa. Tietenkin myös muut herätysliikkeet toivat kortensa kekoon. Hollannin kastajien juuret olivat niissä albigensseissa, jotka Tolousen seudulta olivat aikoinaan siirtyneet Alankomaihin. Picardilaiseen herätysliikkeeseen kuuluvia olivat Ludwig Hätzer, jne.

Uskonpuhdistusliikkeet eivät kastajia hyväksyneet. Calvin, Zwingli ja Luther pysyttelivät katolisella tappolinjalla. Ensimmäisenä kantansa toi julki Zwingli, jonka mielestä oli oikein tappaa upottajat upottamalla. Zwingli jättäytyi perustamansa opintopiirin ulkopuolelle 1524 ja ryhtyi yhdessä kaupungin johdon kanssa ahdistelemaan entisiä tovereitaan. Tammikuun 18 päivänä 1525 Zürichin kaupungin johto määräsi, että kaikki lapset on kastettava kahdeksantena päivänä syntymisensä jälkeen perheen kaupungista karkoittamisen uhalla.

Kolme päivää myöhemmin, 21.01.1525 Zürichin kaupungin johto kielsi kaikkien lapsikastetta vastustavien henkilöiden tapaamiset ja Konrad Grebelin ja Feliz Manzin julkiset esiintymiset. Zwinglin opintopiirin ne jäsenet, jotka eivät olleet kaupungin kansalaisia, määrättiin poistumaan kaupungista. Vielä saman päivän iltana ryhmän jäsenet ottivat kasteen. Ensin Konrad Grebel kastoi George "Blaurock" Cajacobin, jonka jälkeen Cajacob kastoi muut ryhmän jäsenet. Seuraavan viikon aikana aikuiskasteelle tulijoita oli 35 henkilöä.

Kastajien vainot Zürichissä alkoivat välittömästi. Uudet lait astuivat voimaan 1526, ja niiden turvin hukutettiin Felix Manz, Jacob Falk ja Henry Reiman tammikuussa 1527. Tappamisesta hullaantuneet "uskonpuhdistajat" julistivat "Qui mersus fuerit mergatur". Pyhän Hengen pilkkaa harjoitettiin taas kerran lain voimalla. Latinan kieltä käytettiin, koska latina antoi jumalanpilkalle erikoisen juhlallisen sävyn. Tappamisesta haluttiin tehdä taidetta.

Tsekkiläisten veljien tapaan Zürichin uskovat kastoivat vain ne ihmiset, jotka itse sitä halusivat ja siten tunnustautuivat Kristuksen ruumiin jäseniksi. Kastamiset jatkuivat ja vainot jatkuivat. Ainut, mikä oli uutta, oli se, että murhaajat olivat nyt "evankelisia". Oliko jotakin siis muuttunut? Euroopan johtajat pitivät Zürichin tapahtumia erittäin merkittävinä. Euroopan korkein valtiollinen ja kirkollinen johto päätti Speyerin valtiopäivillä 1529, että kaikki kastajat on tapettava.

Katoliset hyökkäsivät "evankeliseen" Zürichiin 1531 ja entinen opintopiirin johtaja Zwingli kuoli sotilaspapin virassa.

Äänestä
  • Toivon ettette mainitsisi uskonpuhdistajista muuta kuin luther ja tietysti, J.Hus ja wycliff ja on
    vielä muitakin.
    Luther ei karismatikoinut heidän kanssaan vaan tuomitsi heidän harhansa ja tekonsa.
    Wycl. ja Hussia kyllä puolusti ja jopa paavia mikäli hän jossain kohden opetti oikein.

    Äänestä

  • Kastemies kirjoitti:

    Toivon ettette mainitsisi uskonpuhdistajista muuta kuin luther ja tietysti, J.Hus ja wycliff ja on
    vielä muitakin.
    Luther ei karismatikoinut heidän kanssaan vaan tuomitsi heidän harhansa ja tekonsa.
    Wycl. ja Hussia kyllä puolusti ja jopa paavia mikäli hän jossain kohden opetti oikein.

    MUTTA TUNNETKO ELÄVÄN JUMALAN HENKILÖKOHTAISESTI?

    Äänestä

  • MUTTA kirjoitti:

    MUTTA TUNNETKO ELÄVÄN JUMALAN HENKILÖKOHTAISESTI?

    En ole henk. koht. ollut kasvotusten, mutta sanan
    kautta olen oppinut tuntemaan Jumalan.
    Jeesuksessa näen Jumalan.

    Äänestä

  • ole koskaan väärä, jos se on ensimmäinen kaste...sinulle se on väärä, jos olet menossa kasteelle, koska sinut on jo kastettu Jeesuksen opetuslapseksi...vai etkö pidä itseäsi Jeesuksen opetuslapsena!!!

    Äänestä

  • ai tunnenko? kirjoitti:

    En ole henk. koht. ollut kasvotusten, mutta sanan
    kautta olen oppinut tuntemaan Jumalan.
    Jeesuksessa näen Jumalan.

    PYHÄ HENKI

    Et siis ole täyttynyt Pyhällä Hengellä ja Jumalan puhe sisimpään on outo asia.

    Apostolien teot

    19:2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
    19:3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
    19:4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
    19:5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
    19:6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
    19:7 Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä.
    19:8 Ja hän meni synagoogaan, ja kolmen kuukauden ajan hän puhui heidän kanssansa rohkeasti ja vakuuttavasti Jumalan valtakunnasta.
    19:9 Mutta kun muutamat paaduttivat itsensä eivätkä uskoneet, vaan puhuivat pahaa Herran tiestä kansan edessä, niin hän meni pois heidän luotaan ja erotti opetuslapset heistä ja piti joka päivä keskusteluja Tyrannuksen koulussa.
    19:10 Ja sitä kesti kaksi vuotta, niin että kaikki Aasian asukkaat, sekä juutalaiset että

    Äänestä

  • raimo kirjoitti:

    ole koskaan väärä, jos se on ensimmäinen kaste...sinulle se on väärä, jos olet menossa kasteelle, koska sinut on jo kastettu Jeesuksen opetuslapseksi...vai etkö pidä itseäsi Jeesuksen opetuslapsena!!!

    jos toinen kaste on väärä, niin toinen varmaan kelpaa...

    Ensimmäistä en muista, se ei merkinnyt minulle mitään, kuulemma ja papereiden mukaan minut oli kastettu. Toiselle kasteelle halusin itse mennä uskkoon tulon jälkeen, sen tiesin vahvasti Jumalan tahdoksi kohdalleni.

    Äänestä

  • TARVITAAN LISÄKSI kirjoitti:

    PYHÄ HENKI

    Et siis ole täyttynyt Pyhällä Hengellä ja Jumalan puhe sisimpään on outo asia.

    Apostolien teot

    19:2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
    19:3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
    19:4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
    19:5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
    19:6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
    19:7 Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä.
    19:8 Ja hän meni synagoogaan, ja kolmen kuukauden ajan hän puhui heidän kanssansa rohkeasti ja vakuuttavasti Jumalan valtakunnasta.
    19:9 Mutta kun muutamat paaduttivat itsensä eivätkä uskoneet, vaan puhuivat pahaa Herran tiestä kansan edessä, niin hän meni pois heidän luotaan ja erotti opetuslapset heistä ja piti joka päivä keskusteluja Tyrannuksen koulussa.
    19:10 Ja sitä kesti kaksi vuotta, niin että kaikki Aasian asukkaat, sekä juutalaiset että

    Olisi kertomista Pyhän Hengen saamisesta ja muuten se tapahtui juuri apostolin(pietari) sanoja luettaessa.
    Kerron joskus tarkemmin tästä.

    Suuremmasta ihmeestäkin voisin kertoa ja olenkin siitä osin puhunut mainitsemalla että Jumala on tarkka opistaan ja oppini on oikea ja lahkomielisillä väärä joka tuli todistetuksi heidän suunsa kautta.
    Sattumiin en usko.

    Kauan sitten myös on annettu ennustus(raamatun sanasta) joka osin ainakin on käynyt toteen, mutta en osaa sanoa onko se käynyt toteen kokonaan?
    Aika näyttää.

    Äänestä

  • varma on varmaa kirjoitti:

    jos toinen kaste on väärä, niin toinen varmaan kelpaa...

    Ensimmäistä en muista, se ei merkinnyt minulle mitään, kuulemma ja papereiden mukaan minut oli kastettu. Toiselle kasteelle halusin itse mennä uskkoon tulon jälkeen, sen tiesin vahvasti Jumalan tahdoksi kohdalleni.

    Kaste ei ole muistin sakramentti jollainen se on lahkoriivattujen parissa.

    No alahan muistella kun hölmönä seisoskelit lakana ylläsi ja muut hölmöt katselivat kun uusi rahoittaja painetaan upoksiin.
    Muistatko kaikki henkilöt?

    Muistatko upottamisen yksityiskohdat ettei ollut vain kiertoliikkeitä?

    Muistatko tapahtumasta kaiken vanno se?

    Olitkö kännissä?

    Vai olitko helluntaihengen puristuksessa ettei ajatus kulkenut?

    Ajattelitko että nyt tärppää naisten suhteen kun pääsee läheltä yrittämään siskokultia.

    Tiesitkö myös että lahkolaisille ei ole taivasta luvattu?

    Ja saatana on lahkojen päämies.

    Kasteen varmistelu on epäuskon ilmaisu ja et ymmärrä vaikka sinut upotettaisiin virtsakaivoon.

    Äänestä

  • varma on varmaa kirjoitti:

    jos toinen kaste on väärä, niin toinen varmaan kelpaa...

    Ensimmäistä en muista, se ei merkinnyt minulle mitään, kuulemma ja papereiden mukaan minut oli kastettu. Toiselle kasteelle halusin itse mennä uskkoon tulon jälkeen, sen tiesin vahvasti Jumalan tahdoksi kohdalleni.

    että olet hyljännyt lapsena saamasi kasteen, joka on ollut Jumalan teko, vaikka se olikinpapin käden kautta....Vihitäänhän avioliittoonkin ihmisiä vaikka eivät tiedä rakkaudesta mitään...on ennen jopa naitettu ...siis sovittu että meidän prinnsi ottaa teidän prinsessan ..vaikka lapset ovat olleet vasta alaikäisiä ja sitten on vain häät pidetty...mutta ei ketään ole sitten enää vihitty kun ovat läytäneetkin rakkauden ja onnen keskenään!

    Tunnusta Jumalalle virheesi...se on kavala synti, johon olet langennut..ja hylkää myös uudestikaste..sillä siihen turvautuen olet valinnut itse "armosi", joka ei olekaan Jumalan armoa...Tänään käy kutsu sinulle: Tee parannus!
    Huomisesta et voi tietää!

    Tiedän yhden hellarin, joka palasi lapsikasteen armoon...onhan kirkko monessa suhteessa penseä, mutta kyllä sieltä vielä uskovaisiakin löytyy, jopa papeista!

    Äänestä

TÄMÄ ON TURHA ALOITUS ÄLÄ VASTAA TÄHÄN, TÄYTTÄ PASKAA

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kastemies kirjoitti:

Mielenkiinnolla odotan aikaa jolloin ilmestyy kaksi todistajaa jotka tulevat rankaisemaan maailmaa sen pahuuden vuoksi ja on siinä huopaaja huovisella sitten ihmettelemistä ja reissaamista riittää kun suurilahjaiset miehet saarnaavat syntiä ja saastaisuutta vastaan rangaisten kaupunkeja niin usein kuin tahtovat.(Kastemies lähettää heille viestejä ja neuvoja???)
Vanhurskaille heidän ilmoituksensa on tervetullutta tietoa jolloin ei tarvitse väitellä mitä pian tapahtuu.

He eivät lepertele jumalattomien korviin rakkaudesta eikä armosta vaan tuomiosta paatuneille ja iankaikkisesta helvetistä.

Sitten heidät kaksi kunnian miestä tapetaan jerusalemissa ja lahkoriivatut ja valhekristityt ihmettelevät ihastuksesta kuinka nuo kaksi "lakihenkistä" tuomitsijaa noin tapettiin?
Sitten Jumala herättää heidät kuolleista ja tulee
tapahtumaan sellaista että aasian tsunamit jäävät unohduksiin kun maailma syttyy tuomion liekkeihin
mutta sitä ennen Herra kätkee omansa.

Kastemies taistelee näiden "silakoiden" ja killisilmien kanssa kun höyhensarjassa sitä ollaan, mutta profeettain ja apostolisessa hengessä julistan sanaa joka tuomitsee lahkoriivatut, valhekristityt, pitkäkieliset nuoleskelijat ja muut "hipit" mutta aloitetaan
työ hyvin harjoitelleena.
Lahkot ovat saatanasta joten heidän kertomukset uskosta on...hevonkakkaa.
Taitavat olla itse tuota mainitsemaani ainetta ainakin suurimmilta osin.
Profeetta on puhunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu