Selkäsärky on kansallisvitsaus ja johtaa usein ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Kuormittava työ, huonot- ja vääränlaiset työasennot sekä raskaat kantamukset ja nostot heikentää selkää. Sopivasti liikuntaa ja hyvät jalkineet sekä oikea ergonomia ovat tärkeitä.
Liian usein ollaan piittaamattomia ja otetaan turhia riskejä, joka kostautuu myöhemmin.
Tuki-ja liikuntaelintensairaudet tulee yhteiskunnalle kalliiksi monella tapaa ja on myös niistä kärsiville ikävä seuralainen, joka ei jätä yölläkään rauhaan.
Selkäsärky kiusana, syyt selän liika kuormitus
2
219
Vastaukset 2
- Selkäkipuinen
Suurin riski on lapsuudessa, kun kehitys on vielä kesken. Yhdysvaltalainen laaja tutkimus on tehty aiheesta ja vanhempien olisi syytä tutustua tutkimukseen ja pyrkiä ohjaamaan lapsiaan. En valitettavasti löytänyt nyt linkkiä itse tutkimukseen.
- AitoaHuolta
Aivan! Reppujen paino on ollut asiantuntijoiden (fysiatrien) huolena jo pitkään, eikä asiaa helpota suinkaan se, että 0-2lk.oppilaiden koulukyyditysrajaa nostettiin entisestä 3:sta jopa viiteen kilometriin. Jokainen täysijärkinen ihminen ymmärtää, että se aiheuttaa kärsimysten lisäksi paljon kustannuksia erilaisten terveyspalveluiden, kuntoutuksien, poissaolojen ja lyhentyneiden työurien vuoksi, ja kaatuu lopulta jälkijunassa veronmaksajien maksettaviksi.
Toivoisin, että jatkossa päätöksissä kiinitettäisiin huomiota ennaltaehkäisyyn ja hyvinvointiin, sillä se kasvattaa parasta pääomaa ja korkoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161376
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70666
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.101507Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490- 34477
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e98470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 52413
- 42410