jotka sohvalla löhöilevät ja kaikessa rauhassa napostelevat suklaarasioita yhtenään. Perheelisillä on ollut viimeiseen tappiin asti työntäyteinen joulukuu, siihen vielä oman kotinsa valmistaminen kaikkineen joulunviettoon. Siellä vanhemmat ovat saaneet itsensä väsyksiin asti valvoa nuhakuume, korvasärky, vatsatauti jne. lastensa kanssa. Passata pöytään kaiken ostamansa ja valmistamansa ei ne ruuat pöytään käsittä ja jaloitta tule. Siinä ovat vapaapäivänsä / lomansa siivonneet edelisen ruokailun jälkiä ja pesseet ja siivonneet ketä sitä sikolättinä kotiaan haluaa pitää. Kokonainen loma on perheelisillä yhtä siivoamista ja ruuan tekoa vaikka mitä muuta väittäisivät.
Elämänsä ruuhkavuosia elävät tosiasiassa eivät istu kirjaa lukien sohvalla ja syöden suklaata sekä maistellen viinejä vaan 24 / 7 ovat vastuulisia vanhempia joilla on sitä " omaa aikaa " silloin kun kaikki nukuvat ja itsekkin nukkuvat. Kaikkinaineen hehkutus joulun ihanuudesta loukaa sydänjuuria myöten työntäyteisiä vastullisia varonmaksajia jotka yrittävät omalta osaltaan kasvattaa hyödylisiä yhteiskunnan kansalaisia " omaa aikaa " monet vastuuliset vanhemmat sanovatkin että mitä se semmoinen on, eivätkä juuri sitä kaipaa. Omaa aikaa on yltäkyllin kun lapsensa kasvavat. Useat sanovat että joulu on heille pelkästään pakosti toistettavia traditioita jopita eivät tunnista omanlaiseksi jouluksi vaan " ylhäätä annetuiksi " käskyiksi miten joulun pitää viettää ja vielä tuntuakkin..
Monet ovat todenneet että ei ole minkäänlaista joulumieltä vaan pikemminkin toivovat pääsevänsä normaaliin arkeen yms. Mitä olen suomessa tänä vuonna jouluista ohjelmaa kuunnelut niin pikemminkin tulee mieleen että onko joku suuruus kuollut siksi melankoolista muistelua ja käpylehmien ja puuhevosten kaipailua se kuulostaa olevan että jos oikein itsesääliin haluaa vaipua niin siitä vaan kuuntelemaan hartaita säveliä ja melankoolin tunnetila on valmis jos yhtään ei suojele itseään kaikenlaista kuuntelematta.
Mikään ruoka kodeissa ei itsestään tule pöytään eikä itsestään siivoudu, jos oikein tarkkoja ollaan niin ruuhkavuosia elävien joulu on työntäyteistä aikaa kaikkineen ja passaamista jotka ovat aina menossa valmiiseen pöytään jopa kutsumassa itsesään kylään " kun joulu on " Kaikenlainen höpinä sohvalle käpertyjistä villasukat jalassa koskee vain heitä itseään, todellisuus on toista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.