Luterilaisuudessa armo vapauttaa ihmisen tekemään syntiä.
Kristinuskossa taasen armo vapauttaa ihmisen pois synnistä.
Kristinuskossa taasen armo vapauttaa ihmisen pois synnistä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oikea luterilaisuus ei ole kuvaamasi kaltaista, mutta tällainen mielikuva on kieltämättä mielessä kun katsoo kirkkomme nykyjohdon ja sen kellokkaiden esiintymistä ja kannanottoja. Ei alkuperäinen luterilaisuus kuitenkaan ollut tällaista, vaan vakavaa ja totista kristillisyyttä.
Nyt on kristillisyyden sijaan tullut naisellinen hempeys, jossa ollaan "hämmentyneitä" kilpailuyhteiskunnan vaatimusten keskellä, tunnetaan "riittämättömyyttä" ja "yhteiskunnallista epätasa-arvoisuutta". Sanoma synnistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta maailmassa on vesitetty tällaiseksi liirum-laarumiksi.
Sen sijaan syntiä ei tunneta lainkaan itsessä. Ei siitä ole ongelmaa, vaan suurempia ongelmia heille ovat edellä luetellut ja tietenkään nämä hempeät kirkonmiehet ja naispapit sekä heidän hyväksyjänsä eivät noitakaan ongelmia pidä omanaan vaan he "ovat huolestuneita yhteiskunnan kehityksestä". Ei heissä itsessään mitään vikaa ole. Esim. arkkipiispa ei näe mitään ristiriitaa siinä että 120 000 tienaavana ja kaiken maailman luontaisedut nauttivana kirkkoylimyksenä juuri HÄN puhuu "epätasaisesta" tulonjaosta...
Kirkko on kuulemma vähäosaisen puolella... juu-u... -uskoo ken tahtoo, -esimerkit puhuvat puolestaan.
Kuka näitä Perkeleen apostoleita oikeasti uskoo? Ei ainakaan kukaan hengellisesti valveilla oleva ihminen!
Se mikä on vakavaa, on että nämä paholaisen sanansaattajat esiintyvät kristinuskon airueina vaikka he ovat sydämessään hylänneet kristinuskon. Oikeaan, todelliseen kristillisyyteen tulee laki ja evankeliumi. Näillä ei ole kumpaakaan. Kuinka voisikaan kun heillä ei ole Sanaakaan?
Nämä liukaskieliset synnin ja jumalattomuuden esikuvat, helvetin kuohuista vähäksi aikaa nousseet papin ja piispan tai muun kirkkoylimyksen arvonimeä itselleen vaativat Beelsebuubin palvelijat johdattavat tietämätöntöntä kansaa kanssaan helvettiin tekemällä ihmisten silmissä koko kristinuskosta naurunasian. Omalla esimerkillään piispat ja uskosta luopuneet papit sekä Iisebel- esikuvan mukaiset naispapit jotka eivät pappeja olekaan sillä he ovat lopunajan jumalattomuuden kuvajainen:
" Ja enkeli, joka minun kanssani puhui, läksi ulos, ja sanoi minulle: nosta nyt silmäs ja katso, mitä sieltä käy ulos. Ja minä sanoin: mikä se on? Hän sanoi: sieltä käy ephan mitta ulos; ja sanoi: se on heidän näkönsä kaikessa maassa.
Ja katso, lyijyinen kansi nousi auki; ja siellä istui yksi vaimo keskellä ephaa. Ja hän sanoi: se on jumalattomuus; ja hän heitti sen keskelle mittaa, ja laski lyijyn kappaleen myös mitan suulle.
Ja minä nostin silmäni ja näin, ja katso, kaksi vaimoa läksi ulos, joilla olivat siivet, joita tuuli ajoi, ja heidän siipensä olivat niinkuin nälkäkurjen siivet, ja ne nostivat ephan mitan maan ja taivaan välille." (Sak. 5. luku)
Virressä veisataan:
"niinkuin tuuli lakaisee, lehdet pitkin maata,
moni meistä pakenee, iloita ei saata.
Kun on mieli toivoton, eikä ole määrää,
valheen henki armoton, johtaa tietä väärää."
Niin tuuli ajaa näitäkin valheen henkiä, -luopumuksen henkeä joka vaimoin kautta tulee maailmaan, joka on sula jumalattomuus jota tuuli ajaa edellään. Mutta vaikka tuo Iisebel nostaa itsensä yli koko maanpiiriin, aina taivaan ja maan välille että kaikki häntä palvoisivat, niin Jumala on pannut tällekin synnille mitan jonka yli sen ei pidä nouseman. Ja lyijykannella se on lukittu. Nämä odottavat tuomiopäivää joka on ilmestyvä eikä viivyttele.
Heidät on valmistettu, heitä odotetaan tuolla alhaalla helvetissä joka liikkuu heidän tähtensä. Voi heitä jotka eivät parannusta tee! Voi heitä ja heidän seuraajiaan sillä sana ilmoittaa: päivä tulee joka tulessa pätsinä palaa, ja jumalattomat ovat polttopuita. Voi sielua joka sinä päivänä löydetään tuon Iisebelin helmasta! Voi heitä jotka eivät parannusta tee! Nuo sokeat sokeiden taluttajat!
Jeesus sanoi: "Voi sitä joka yhdenkin näistä pienistä eksyttää! Hänelle olisi parempi että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja heitettäisiin hukkumaan" -kuinka monta eksyttävätkään nämä jumalattomat omankunniansa palvojat jotka pappein arvonimeä valheessa kantavat ja vievät kokonaista tietämätöntä kansakuntaa kohti iankaikkista vaivaa!
Voi sitä joka heihin yhtyy! Voi sitä joka ei heidän jumalattomuuttaan ilmoita!:
"Joka jumalattoman hurskaaksi sanoo, ja joka vanhurskaan soimaa jumalattomaksi, ne molemmat ovat Herralle kauhistus. " (Sananlaskut 17:10)
"Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian". Amen, tule, Herra Jeesus! " (Raamatun viimeiset jakeet)
Hiedän hetkensä on nyt. He nauravat mutta heidän naurunsa on loppuva iäiseen itkuun, jos eivät parannukseen tule.
Tänään naispappi taas puhui riittämättömyydestä, mikä kirkon papeille merkitsee lupaa olla tekemättä yhtään mitään. Riittämättömyys ja hämmennys on ainut tunnetila pappien kohdalla, kun uskovaiset taasen koko ajan toimii Jumalan auttamana, mikä ei taatusti ole riittämättömyyttä. Jumalan apu on aina riittävää ja oikein mitoitettua.
###Kristinuskon ja luterilaisuuden ero! ###
Tuohan on yks ja sama asia!!!
Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen. Kristitty on ikuisesti Jumalasta ja ihmisyydestä luopunut järjetön, ymmärtämätön syntinen perisyntinen paimentensa eksyttämä lammas/pässi raiskattuine karitsoineen ja pakanojen apostoleineen.
1.Korinttolaiskirje:
15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta."
HUOM!
Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta ja se sama saatana on pääpiru edelleen kristittyjen yli 3500 lahkossa maailmalla kuten historia todistaa.
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
12:30 "Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa."
-----------
MUTTA, JÄRKEVÄT KRISTILLISET IHMISET...
Kristilliset = Jeesuksen ja Jeesuksen opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
Näistä, Jeesuksen, opetuslapsineen perustamista seurakunnista ei ole yhtään rikollisten kristinuskon kristittyjen seurakuntia vaan ne ovat kristillisten ihmisten seurakuntia:
Ilm. 2:1-29
Pergamos
Tyatira
Sardes
Smyrna
Filadelfia
Efeso
Laodikea
----------
HUOM!
Amerikkalainen "Filadelfia" seurakunta ei ole Jeesuksen ja Hänen opetuslapsien perustama. Sen perustivat 1850 luvulla verovapaan rahan keinottelijat.
samaa sarvipää herraa palvelevat jumalanaan...
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
Siis; luterilainen ei saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!
herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
Ja luterilaisen pitää olla rikollinen....
Pilkkaajat eivät peri Jumalan Valtakuntaa!" Raamattu
Jeesus:"Joka ei kokoa, hajoittaa!" Ja"Siitä ihmiset tuntevat teidät Minun, Jeesuksen, opetuslapsiksi, että te pidätte keskinäisen rakkauden!"
"Pääasia on, että Jeesusta Kristusta julistetaan!" Uuden Testamentin mukaan.
Miksi kirkolla on motiivi turvata ihmisten mahdollisuus tehdä alvariinsa syntiä?
Room. 6:15
Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
Aivopesu rikollisuudella on herra jumaliensa opit, luterilaisillakin.
En vaan ymmärrä, että suomen valtion kirkon sallitaan tietoisesti rikkoa Lakeja. Mm lapsiakaste on sellainen rikos josta tulisi luopua perisyntiä aikaan saavana rikollisuutena.
Ja rippi rikollisuus, on rikollisten omavanhurskaus oppi, se ei ole Jumalan ja Jeesuksen asettama. Se oppina sallii rikollisuuden jakaa sovituksia rikollisilleen ilman että rikoksesta ilmoitetaan poliisille, esimerkiksi pedofiili rikollisuus.
Kuten huomaatte, niin ihmisyydestään luopumattomat eivät ole Suomen Perustuslain edessä samanarvoisia vaan rikollisuudella on omat edut, MIKSI????
En pysty edes ymmärtämään mitä aloittaja tarkoittaa. Jso tilanne on tuo, tai joku edes kuvittelee että tilanne on aloituksen kaltainen, saati että sen jopa kuuluisi olla sellainen, ollaan kyllä etäännytty Nasaretilaisen sanomasta valovuoden päähän. Mitä Nasaretilainen saarnaisi tänään? Esimerkiksi näin:
https://www.youtube.com/watch?v=Wj0LGTobXpE