Kirjoituspyyntö: miehet ja kumppanin mielenterveys

Mies, kerro tarinasi!

Kirjoituspyyntö miehille, joiden puolisolla on tai on ollut mielenterveyden ongelma.

Teen Tampereen yliopistossa sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielmaa miesten kokemuksista parisuhteessa, jossa kumppanilla on mielenterveyden ongelma. Kerään tutkimukseni aineistoksi miesten kirjoittamia tarinoita. Tutkielman tuloksia käytetään miespuolisoille suunnattujen tukipalveluiden kehittämisessä osana Pirkanmaan Finfamin Kolmen kimppa -projektia.

Osallistuaksesi tutkimukseen kirjoita vapaamuotoinen tarina kokemuksestasi suhteessa, jossa toisella osapuolella on tai oli mielenterveyden ongelmia. Suhde voi jatkua tai olla jo katkennut. Kumppanin sairaus voi olla parantunut tai jatkua edelleen. Voit valita mitä ja miten kerrot, sen mukaan mitä itse pidät tärkeänä. Sinun ei tarvitse olla mestarikirjoittaja, vaan tärkeämpää on, että tuot omin sanoin esille juuri sinun tarinasi!

Voit halutessasi käyttää alla olevia kysymyksiä kirjoittamisesi apuna. Pyri kuitenkin kokonaiseen tarinaan.

Millainen on sinun ja puolisosi tarina?
Miten puolison sairastaminen on vaikuttanut sinuun?
Millaisia vaiheita parisuhteessanne on ollut?
Miten suhtaudutte tulevaisuuteen?
Oletko saanut tukea muilta ihmisiltä tilanteeseesi? Keiltä?
Millaiset luonteesi ominaisuudet, omat vahvuutesi tai ajatukset ovat auttaneet sinua jaksamaan?

Tarinoiden keräämisen lisäksi teen mahdollisesti haastatteluja. Voit ilmoittautua myös mahdollisiin haastatteluihin samalla lomakkeella. Haastattelut toteututetaan keväällä2017. Olen yhteydessä jokaiseen yhteystietonsa jättäneeseen kevään aikana.

Jos sinulla on kysyttävää tarinan kirjoittamisesta, haastatteluista tai tutkielmasta, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla:[email protected]

Voit lähettää tarinasi tai haastatteluilmoittautumisesi minulle sähköpostiin tai tämän e-lomakkeen avulla:

https://www.webropolsurveys.com/Answer/SurveyParticipation.aspx?SDID=Fin1115319&SID=fe674913-60c2-46a5-a2c6-041cbbc0e596&dy=1685511624

- Tomi Mikkola
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

TomiMik kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu