Eiköhän boikotit ole lopetettu, koska palestiinalaiset menettävät työpaikkoja.
Sama on rakentamisen kanssa, palestiinalaiset saavat paljon työpaikkoja ja palkan turvin voivat hyvin ja sekös Paléstiinan johtoa kismittää. Maailman ei tarvitse niin paljon tukea ja herrat palestiinalaisten johtajat eivät pääse avustuksilla rikastumaan.
0Äänestä
Saupal
Juutalaiset maksavat surkeita palkkoja.se on yksi tärkeä syy miksi aktivistit boikotoivat. Haluavat estää orja työvoiman käytön. Mutta juutalaisille on etulyönti asema. Muuri ja tarkastuspisteet estävät ihmisten pääsyn töihin joten on pakko suostua juutalaisten orjatyöpalkkoihin. Mutta juuri tähän aktivistit yrittävät vaikuttaa. Juutalaiset toimivat kuten siirtomaaisännät. Ottavat maan käyttävät sen omaan viljelykseensä käyttävät palestiinalaisia orjatyövoimana ja ottavat kaiken tuoton itselleen. Aktivistit haluavat estää tällaisen imperialistisen riistämisen. Myös muualla kuin Israelin siirtomaa-alueilla. Maailmassa on valtavan paljon järjestöjä jotka toimivat sorrettujen ja vainottujen kansojen ja ihmisten hyväksi.
Ei pidä paikkaansa. Palestiinalaiset menevät mieluummin israelilaisiin yrityksiin töihin koska siellä maksetaan parempaa palkkaa, kuin palestiinalaisissa yrityksissä. Se tietenkin jurppii Palestiinan johtoa.
0Äänestä
knmjt
riippuu varmaan lafkasta. vähänki fyrkkaa on aina parempi kuin ei mitään. joka tapauksessa palkka on AINA heikompi kuin vastaavassa työssä olevalla juutalaisella, ja raskaimmat ja likasimmat työt teetetään aina palestiinalaisilla
Vai niin, minä olen nähnyt hemmetin komeita juutalaisia roskakuskeja, jotka tyhjensivät myös palestiinalaisten roskapöntöt.. osa on nimittäin oppinut jo laittamaan roskat pönttöön, osa heittää vain kaduille.
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
en halua tukea,
zionin fasistien terroria,
lasten kidutusta...
Ostat ,saatat yllättyä,jos tutkit kaikki tarkkaan,lääkkeet ,tietoteknologia .
ostaa lapsia kiduttava,
fasistisen roskajoukon tuotteita..?
Eiköhän boikotit ole lopetettu, koska palestiinalaiset menettävät työpaikkoja.
Sama on rakentamisen kanssa, palestiinalaiset saavat paljon työpaikkoja ja palkan turvin voivat hyvin ja sekös Paléstiinan johtoa kismittää.
Maailman ei tarvitse niin paljon tukea ja herrat palestiinalaisten johtajat eivät pääse avustuksilla rikastumaan.
Juutalaiset maksavat surkeita palkkoja.se on yksi tärkeä syy miksi aktivistit boikotoivat. Haluavat estää orja työvoiman käytön. Mutta juutalaisille on etulyönti asema. Muuri ja tarkastuspisteet estävät ihmisten pääsyn töihin joten on pakko suostua juutalaisten orjatyöpalkkoihin. Mutta juuri tähän aktivistit yrittävät vaikuttaa. Juutalaiset toimivat kuten siirtomaaisännät. Ottavat maan käyttävät sen omaan viljelykseensä käyttävät palestiinalaisia orjatyövoimana ja ottavat kaiken tuoton itselleen. Aktivistit haluavat estää tällaisen imperialistisen riistämisen. Myös muualla kuin Israelin siirtomaa-alueilla. Maailmassa on valtavan paljon järjestöjä jotka toimivat sorrettujen ja vainottujen kansojen ja ihmisten hyväksi.
Totuus palkoista on toinen.
" Surkeita palkkoja..."
Ei pidä paikkaansa. Palestiinalaiset menevät mieluummin israelilaisiin yrityksiin töihin koska siellä maksetaan parempaa palkkaa, kuin palestiinalaisissa yrityksissä.
Se tietenkin jurppii Palestiinan johtoa.
riippuu varmaan lafkasta. vähänki fyrkkaa on aina parempi kuin ei mitään.
joka tapauksessa palkka on AINA heikompi kuin vastaavassa työssä olevalla juutalaisella, ja raskaimmat ja likasimmat työt teetetään aina palestiinalaisilla