Jumalatonko kelpaa Jumalalle?

Siinä on hän, josta Raamattu todistaa, että hän on "yksin hallitseva Jumala, kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra. Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen." (1 Tim 6:15-16).

Hänen silmänsä ovat kuin tulen liekit (Ilm 9:22). Ehkä olemme kevyesti voineet sivuuttaa tuohon hetkeen asti Heprealaiskirjeeseen talletetut sanat: "Herra on tuomitseva kansansa. Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin" (Hepr 10:31). "On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia?" (1 Piet 4:17). Hän tutkii kaiken ja tietää kaiken. Kaikki avointa ja paljastettuna hänelle. Kirjat on avattuna. Jokaisesta turhasta sanastakin joudumme tekemään tiliä.

Nyt kaikki minusta itsestäni on paljastettuna ja avoimena myös itselleni. Ehkä ensimmäistä kertaa silloin kohtaan todellisuuden omasta luonteestani, elämästäni ja itsestäni. Täällä en ole koskaan sitä halunnut, en uskaltanut, en voinut kohdata. En olisi sitä kestänyt. Nyt minun on pakko kerrankin nähdä oikeassa valossa kuka ja millainen ihmisenä olen ollut ja olen.

Väitän, että meidän on mahdotonta ennakolta totuudellisesti kuvitella itseämme ja tuntemuksiamme tuossa kaiken ratkaisevassa tiliteon hetkessä. Voimme korkeintaan vain aavistella jotakin ja paeta!

Mitä silloin minulle luetaan, minusta julistetaan? Mitä minusta sanoo hän, joka sanoo sen viimeisen ratkaisevan sanan? Siitä riippuu kaikki! Se on lopulta ainoa merkittävä ja ratkaiseva asia koko elämässäni!

2. Olemme Jumalan edessä aina syntisinä

Olen usein mietiskellyt eräitä pieniä, ehkä huomaamattomia välähdyksiä Jumalan ilmoituksen sivuilta. Niissä aivan kuin leimahtaa näkyviin jo täällä alhaalla tuo Jumalan pyhyyden tunto ja sen vaikutus ihmisen sydämessä. Mitä Johannes sanokaan uskoville kirjeessään: ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme ja totuus ei ole meissä” (1 Joh 1:8). Kuinka karusti Raamatun alkulehdet kuvailevatkaan ihmistä: "Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat" (1 Moos 6:5). "Ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka" (1 Moos 8:21). Miten Mooses rukoilikaan: "Muista palvelijoitasi Aabrahamia, Iisakia ja Jaakobia, älä katso tämän kansan uppiniskaisuutta, jumalattomuutta ja syntiä" ( 5 Moos 9:27). Tai entä nämä Salomon sanat temppeliä vihittäessä: "Sinä yksin tunnet kaikkien ihmislasten sydämet" …"ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee" (1 Kun 8:39, 46).

Daavidin rukous lie meille tuttu: "Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi. Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt. Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden" (Ps 51:6-8) Miten se Jeremian sanoikaan: "Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?" (Jer 17:9). Entä Paavalin hyvin henkilökohtainen tunnustus: "Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo" (Room 7:18-19).

3. Ainoa mahdollisuus selvitä Jumalan edessä on jumalattoman vanhurskauttaminen

En tiedä Raamatussa toista kohtaa, joka sen paremmin antaisi valoa Jumalan tulisen tuomion edessä kuin eräs loukkaavalta tuntuva kohta Roomalaiskirjeestä. Muistan kuinka eräs uskova sanoi kerran tuohtuneena: Eihän sellaista voi olla kirjoitettuna Raamatussa!

Zxzz kirjoitti:

Olen usein mietiskellyt eräitä pieniä, ehkä huomaamattomia välähdyksiä Jumalan ilmoituksen sivuilta. Niissä aivan kuin leimahtaa näkyviin jo täällä alhaalla tuo Jumalan pyhyyden tunto ja sen vaikutus ihmisen sydämessä. Mitä Johannes sanokaan uskoville kirjeessään: ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme ja totuus ei ole meissä” (1 Joh 1:8). Kuinka karusti Raamatun alkulehdet kuvailevatkaan ihmistä: "Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat" (1 Moos 6:5). "Ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka" (1 Moos 8:21). Miten Mooses rukoilikaan: "Muista palvelijoitasi Aabrahamia, Iisakia ja Jaakobia, älä katso tämän kansan uppiniskaisuutta, jumalattomuutta ja syntiä" ( 5 Moos 9:27). Tai entä nämä Salomon sanat temppeliä vihittäessä: "Sinä yksin tunnet kaikkien ihmislasten sydämet" …"ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee" (1 Kun 8:39, 46).

Lue lisää

vxxcvvcx

Luen vähän laajemmin tuon kohdan uuden käännöksen mukaan: "Mitä sanovat kirjoitukset? 'Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.' Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta: Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois. Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään" (Room 4:3-8). Otan siitä sen ydinkohdan vielä esiin vanhan käännöksen mukaan: ”Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi” (KR 38).

Siinä on sanottu nuo vallankumoukselliset sanat, ne ainoat sanat, jotka tuovat meille toivon Jumalan pyhien ja kaikkinäkevien silmien edessä: Hän vanhurskauttaa jumalattoman.

zzxxz kirjoitti:

Luen vähän laajemmin tuon kohdan uuden käännöksen mukaan: "Mitä sanovat kirjoitukset? 'Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.' Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta: Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois. Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään" (Room 4:3-8). Otan siitä sen ydinkohdan vielä esiin vanhan käännöksen mukaan: ”Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi” (KR 38).

Lue lisää

4. Miksi tuo kauhea sana jumalaton?

Tiedän kyllä kuinka häiritsevältä, jopa mieltä sekoittavalta saattaa tuntua tuo ihmisen syvintä olemusta Jumalan edessä kuvaava sana jumalaton. Kreikaksi sana on asebee. A tarkoittaa ei ja sebeooon kunnioittaa: ei-kunnioittava. Siinä on kysymys ensimmäisen käskyn rikkomisesta, epäjumalanpalvelemisesta.

Teksti.

On aivan käsittämätöntä, että Paavali puhuessaan Abrahmista yht'äkkiä käyttää sanaa jumalaton. Ei kai nyt sillä sanalla voida totuudellisesti kuvata uskon isän vaellusta. Kyllähän VT:ssa sanan jumalaton käyttö osoittaa, että sillä tarkoitettiin hírvittäviä epäjumalanpalvelijoita ja epäuskoisia ihmisiä. Mutta sanalla jumalaton onkin Raamatussa kaksi aivan erilaista käyttöä. Toisessa sillä kuvataan ihmisiä, jotka ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle ja kaiken tavoin taistelevat Jumalaa vastaan. Silloin on kysymys Sodoman ja Gomoran kansasta. Silloin sanan kreikankielinen merkitys a-sebeoo - ei kunnioittava tarkoittaa näkyvää ja intohimoista epäjumalien palvontaa ja räikeissä julkisynneissä elämistä.

Raamattu sanoo: "Jumalaton kerskaa omista himoistansa, ja kiskuri kiroaa, pilkkaa Herraa. Jumalaton sanoo ylvästellen: 'Ei hän kosta'. 'Ei Jumalaa ole' -- siinä kaikki hänen ajatuksensa" (Ps 10:3-4). "Jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä eikä näe Herran korkeutta" (Jes 26:10). "Voi jumalatonta! Hänen käy pahoin, sillä hänen kättensä teot maksetaan hänelle" (Jes 3:11). "Jumalaton ei voi käydä hänen kasvojensa eteen" (Job 13:16). Tämä on päällimmäinen merkitys.

Toinen merkitys on valvovalla omalla tunnolla olevan ihmisien vaikerointi pyhä Jumalan edessä. Tämä toinen merkitys alkaa selvitä meille, jos kuuntelemme tarkasti vaikkapa Hesekielin sanaa. Hän puhuu hyvin usein jumalattomasta: "Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää. Kääntykää, kääntykää pois pahoilta teiltänne; ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo!" (Hes 33:11). Mutta vielä selvemmin tulee tuon sanan toinen käyttö esiin Salomon rukouksessa: "Jos he sitten menevät itseensä siinä maassa, johon heidät on vangeiksi viety, kääntyvät ja anovat sinulta armoa vangitsijainsa maassa, sanoen: 'Me olemme tehneet syntiä, tehneet väärin ja olleet jumalattomat', ja palajavat sinun tykösi kaikesta sydämestään ja kaikesta sielustaan… ja rukoilevat sinua.. niin kuule taivaasta, asuinsijastasi, heidän rukouksensa ja anomisensa, hanki heille oikeus ja anna anteeksi kansallesi, mitä he ovat rikkoneet sinua vastaan, ja kaikki heidän syntinsä, jotka he ovat tehneet sinua vastaan" (1 Kun 8:47-50).

Saman käytön kohtaamme Nehemian rukouksessa: "Sinä olet ollut uskollinen teoissasi, mutta me olemme olleet jumalattomat" (Neh 9:3). Myös Daniel rukoili ja vieläpä me muodossa kuten hurskas Nehemiakin: "Me olemme syntiä tehneet, olemme väärin tehneet, olleet jumalattomat ja uppiniskaiset; me olemme poikenneet pois sinun käskyistäsi ja oikeuksistasi" (Dan 9:5).

dsddsdd kirjoitti:

Raamattu sanoo: "Jumalaton kerskaa omista himoistansa, ja kiskuri kiroaa, pilkkaa Herraa. Jumalaton sanoo ylvästellen: 'Ei hän kosta'. 'Ei Jumalaa ole' -- siinä kaikki hänen ajatuksensa" (Ps 10:3-4). "Jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä eikä näe Herran korkeutta" (Jes 26:10). "Voi jumalatonta! Hänen käy pahoin, sillä hänen kättensä teot maksetaan hänelle" (Jes 3:11). "Jumalaton ei voi käydä hänen kasvojensa eteen" (Job 13:16). Tämä on päällimmäinen merkitys.

Lue lisää

Jumalaton ei kelpaa Herralle.

ddasss kirjoitti:

On aivan käsittämätöntä, että Paavali puhuessaan Abrahmista yht'äkkiä käyttää sanaa jumalaton. Ei kai nyt sillä sanalla voida totuudellisesti kuvata uskon isän vaellusta. Kyllähän VT:ssa sanan jumalaton käyttö osoittaa, että sillä tarkoitettiin hírvittäviä epäjumalanpalvelijoita ja epäuskoisia ihmisiä. Mutta sanalla jumalaton onkin Raamatussa kaksi aivan erilaista käyttöä. Toisessa sillä kuvataan ihmisiä, jotka ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle ja kaiken tavoin taistelevat Jumalaa vastaan. Silloin on kysymys Sodoman ja Gomoran kansasta. Silloin sanan kreikankielinen merkitys a-sebeoo - ei kunnioittava tarkoittaa näkyvää ja intohimoista epäjumalien palvontaa ja räikeissä julkisynneissä elämistä.

Lue lisää

Aamen.

zzxxz kirjoitti:

Luen vähän laajemmin tuon kohdan uuden käännöksen mukaan: "Mitä sanovat kirjoitukset? 'Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.' Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta: Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois. Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään" (Room 4:3-8). Otan siitä sen ydinkohdan vielä esiin vanhan käännöksen mukaan: ”Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi” (KR 38).

Lue lisää

aamen.

Jotain tästä aran omantunnon kivusta tulee esiin muutamissa lauluissa. Niilo Tuomenoksa: "Näin syntisenä Herra, mun täytyy vaeltaa. Sun kanssas tiellä taivaan, perille kulkea. En paremmaks' voi tulla, en pyhäks' ollenkaan, ja kuitenkin, oi Herra, Sun käsiis jäädä saan."

Erkki Leminen: "Sinun katseesi edessä, Herra, olen aina tällaisenaan.Syvä murhe mun mieltäni painaa, kun en muuttunut ollenkaan. Sama turmellus, itkuni aihe, on minussa yhä vaan. Minut voisit jo hyljätä, Herra, sinä oikein tekisit vain. Olen tuhlannut armosi aina niin paljon kuin sinulta sain. Sanot kuitenkin, laupias Herra: "Pidän heikkoja omanain".

"Kun matkani muistoja mietiskelen, niin murhe mun mieleni täyttää, kun harva mun työni on sellainen, min tohtisin Herralle näyttää. Ja ehkä on silmissä vanhurskaan sekin väärää, min oikeaks luulen, ja ehkä mä siitäkin tuomion saan, mitä ihmisten kiittävän kuulen" (Hgl 155, Simo Korpela)

"On kylmä sydämemme ja suuri kovuutemme. Ken heltymään sen saisi nöyräksi taivuttaisi? Ei sateet, salamatkaan, ei liekit palavatkaan sen aatamillisuutta voi murtaa, luoda uutta. Lyö Mooses vasaralla: Se itkee iskun alla, vaan kuritus kun laantuu, se entiselleen taantuu" (Siionin virsi 64).

Urho Muroma kirjoittaa: "Eikö ole niin, että mitä vanhemmaksi tulemme ja mitä kauemmin Herran seurassa vaellamme ja pyrimme aina yhä lähemmäksi häntä ja sisäinen ihminen joutuu yhä kirkkaampaan taivaalliseen valaistukseen, sitä suuremmiksi syntiseksi tulemme omissa silmissämme? Kyllähän me aina olemme olleet samanlaisia, mutta emme ole aina sitä nähneet. Uskoon tullessamme olimme aivan yhtä kurjia kuin tällä hetkellä. Kyllä Herra sen jo silloin näki, mutta ei vielä paljastanut sitä meille. Vasta sitä mukana kuin vaelluksemme kävi yhä kirkkaampaa valoa kohti, hän antoi meidän huomata, millaisia syntisiä hän oikeastaan oli seuraansa ottanut. Emme siis ole tuottaneet hänelle minkäänlaisia yllätyksiä. Hän tiesi meidät kutsuessaan, että hän kutsui suuria syntisiä, itsessään ihan kelvottomia" (Urho Muroma, Jumalan hoidossa, 36).

Kuinka usein olenkaan toistanut Osmo Tiililän pientä puheen katkelmaa: "Uskovan ihmisen tie käy erityisen kaidaksi siitä syystä, että Jumalan Henki paljastaa hänelle hänen oman kelvottomuutensa yhä selvemmin ja selvemmin. Aluksi ehkä 'juostiin ylpeinä' ja kuviteltiin paljonkin pyhyyden saavuttamisesta, mutta usein käy aivan päinvastoin. Ihanne jää saavuttamattomaksi, juoksusta tulee kompastelua, kaikki saattaa paljastua pelkäksi kehnoudeksi, ja kun uskova ihminen katsoo vuosien jälkeen elämänsä tuloksia, ne näyttävät toinen toistaan huonommilta. En osannut tehdä oikein sitäkään, mitä luulin helpoimmaksi, en osannut enkä jaksanut pitää pahaa luontoani kurissa, vaan tieni varrella näen monen monia loukkaamiani ihmisiä, paljon rakkaudettomuutta, paljon sellaista, mikä on varmasti tehnyt Pyhän Hengen murheelliseksi. Oikeastaan on kaikki pelkkää suurta epäonnistumista. Elämäni on särkynyttä, niin huonoa, että ehkä olisi ollut parempi, jollei minua ollenkaan olisi maailmassa ollutkaan. Luulin jo voittaneeni sen ja sen synnin - ja sitten se yllätti minut uudestaan. Yritin parannusta, mutta olen silti yhä matalalla, ehkäpä sisimmässäni itkevä ja onneton ihminen. Älkää, kuulijani, puhuko kristityn rististä vain ulkonaisissa tai paremminkin: onnettomuuden ja kohtalonomaisuuden tuntoa sisältävissä asioissa. Nämä sisäiset kelvottomuuden tuskat voivat olla kaikkein kauheimpia. En ole toisin sanoen vain kiusattu, vaan myös langennut ja lankeava ihminen. Tässä en ole enää Herrani kanssa samalla kohdalla."

5. Ihmeistä ihmeellisin: Jumala vanhurskauttaa jumalattoman

5.1. Jumala etsii

Nyt vasta tulemme tuohon ehkä pahennusta herättävään otsikkoomme: Kelpaako jumalaton Jumalalle. Tuossa kummallisessa kuulostavassa väitteessä tuleekin omalaatuisella tavalla esille jälleen koko raamatullisen uskon erityisluonne, sen varsinainen tuntomerkki. Kuule miten jo paratiisissa kaikkinäkevä Herra huutaa häntä vastaan kapinaan nousseelle ihmiselle: "Missä sinä olet?" Ja miten ihminen vastasikaan: "Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin" (1 Moos 3:9-10). llmestyskirja kehottaakin: "Minä neuvon sinua ostamaan minulta… valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi" (Ilm 3:18).

Se pyhyys, se suoja ja turva ei ole ihmisessä itsessään. Hänen on kokonaan lainavaatteiden, toiselta saatujen vaatteiden varassa. Toisen on peitettävä hänet, hänestä itsestään ei ole itsensä peittäjäksi tuomiolla. Niinhän Raamatun alkulehdetkin kertovat omalla tavallaan: "Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimolleen nahasta vaatteet ja puki heidät niihin" (1 Moos 3:21). Samassa asiassa oli myös Abelin saaman Jumalan mielisuosion salaisuus. Se oli veriuhri. Veriuhrin suojassa Jumala vanhurskauttaa jumalattoman ja ottaa hänet vastaan.

Sitähän omalla tavallaan julistaa vertaukset tuhlaajapojasta, kadonneesta lampaasta ja rahasta. Kristillinen usko on armon uskontoa.

Uskomme perusväitteitä on, että Jumala hyväksyy ihmisen ja ihminen saavuttaa Jumalan suosion, läsnäolon ja iankaikkisen elämän lahjaksi, ilmaiseksi. Sitä korostavat myös sanat: "Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. Jos taas jollakulla ei ole ansioita"… "Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta" (Room 3:4-5, 6). Uskomme ydin on tunnustuksessa, että me uskomme Jumalaan, "joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi" (Room 4:5).

5.3. Oikeudellinen tapahtuma

Tämän uskon vanhurskauden vaikeus on siinä, että se kuvaa mitä meille tapahtuu Jumalan edessä kirkkauden valtakunnassa. Pyhä iankaikkinen Jumala ei tuomitsekaan meitä meidän syntiemme mukaisesti ikuiseen eroon itsestään. Hänen Poikansa vanhurskaus peittää meidät ja siksi Jumala lukee, julistaa, pitää meitä Kristuksen kaltaisina, vaikka todellisuudessa olemme vielä äärettömän kaukana Kristuksen kaltaisuudesta. Hän näkee vain rakkaan Poikansa, ei meitä!

Kyseessä on oikeudellinen tapahtuma. Jumalan antaa valtaistuimeltaan julistuksen siitä, että hän pitää uskovaa syntistä tuomion kestävänä, vanhurskaana, vaikka sitä tämä ei ole todellisuudessa. Ainoa, mitä uskovalla on, on Pyhän Hengen sanan kautta hänessä vaikuttamana usko, luottamus Kristukseen, Kristuksen nimen avuksi huutaminen ja siksi Kristuksen tuoma turva.

5.4. Kristuksen tähden

Olemme Jumalan pelastussuunnitelman salaisuuden edessä. Sen on ehkä voimakkaimmin paljastanut meille yhdessä ainoassa kreikankielisessä lauseessa Paavali: "Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen (Room 3:22-26).

Olen vanhurskas, olen saanut ennakoivasti Jumalan tuomiolla vapauttavan tuomion ja saanut sen yksin siksi, että Jumala lukee minulle, minun omakseni Kristuksen vanhurskauden. Olen kuullut julistetavan ristiinnaulittua Jeesusta Kristusta ja avannut tälle julistukselle sydämeni. Nyt suuntaan luottamukseni ja tartun yksin Jeesuksen Kristuksen Golgatalla suorittamaan sovitustyöhön. Luotan siihen, että Jumala on käsittämättömän laupias Kristuksessa ja siksi ansaitsemani Jumalan viha ja tuomio on poissa yltäni ja Jumala on antanut kaikki syntini anteeksi. Jumalan armo, jonka nyt saan omakseen on nimenomaan Jumalan sydämen suosiollisuutta ja laupeutta minua kohtaa, ei mitään minussa itsessäni tapahtuvaa armon vaikutusta.

5.5. Saan tulla ja ottaa vastaan

5.5. Saan tulla ja ottaa vastaan

Teksti O. Peltolaa