PerusS mies Ruokki Korsossa 700 nälkäistä

Jouluna. Siunausta hänelle. Köyhien mahat tuli täyteen ja kaksi ruokaa vielä kotiin tai jonnekin mukaan kun ei kaikilla ole kotia. Katsokaa mallia vihervasemmisto.
64492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Kyllä suvakit on hommanneet elintasopakolaisille hyvät asunnot. Moni kantasuomalainen joutuu nukkumaan ulkona pihvien välissä ja roskalaatikosta. Eräs mies kävi rakennuksella töissä ja asui puunjuurella omatekoisessa teltassa Espoon Puolarmetsän sairaalaan metsikössä kunnes viranomaiset polttivat sen teltan.

Äänestä
  • Jaa että ihan suomalaiset asuu pahvien välissä roskalaatikossa. Olisko sulla kertoa mistä päin näitä sinun "kauhuromantisoimia" suomalaisia oikein löytää??? Kun ei ole tullut kuule yhtäkään vastaan vaikka asunkin tässä stadin keskustassa. Viimeiset pahvilaatikossa nukkujat katosivat 90-luvun alussa kun yhteiskunta osoitti heille asunnon.

    Tosin nyt kun nykyinen hallitus leikkaa vuokratuesta, kuten tiedotusvälineet, tosin ei kyllä MV-lehti eikä Suomen Uutiset, ovat kertoneet, niin kenties me saamme nämä pahvilla vuoratut pikkuyksiöt takasin. Laivurin kaupan kulmalla Halla-ahon
    lähes naapurissa on tälläinen paikka. Nimittäin tuuletus puhaltaa lämmintä ilmaa ulos, joten siihen vaan persujen "rahoittamaa" tilapäistä boxia kasaamaan.

    Niin ja sitten kun viranomaiset polttivat tuon teltan, niin senkö jälkeen he vielä kusivat hänen päälleen nauraen? Sopisi nimittäin hyvin tuohon tarinaasi. Oletko muuten koskaan kuullut että ei viranomainen voi polttaa tai tuhota kenekään yksityistä omaisuutta? Jos se tekee näin niin silloin siitä voi nostaa syytteen. Mutta tätähän sinun "kauhuromanttinen" tarinasi ei kestä...

    PS. Siis mistä näitä oikein tulee?

    Äänestä

No ainakin tämä mies joka Korsossa ruokki 700 ihmistä jouluna, on asunut ulkona pahvien välissä. Eräs poika oli baarissa tarjoilijana ja asui rappukäytävässä jne.. Kyllä näitä on ympäri Suomea mutta vihervasemmisto eliitti ei halua tietää näistä mitään. Eräs mies oli mennyt nukkunumaan roskalaatikkoon, pikkupojat oli nähnyt ja heittäneet tahallaan tiiliskiven tuohon luotaan ja miehelle oli lommo ohimossa.

Äänestä

Opposition kansanedustajat ovat enemmän huolissaan ulkomaalaisista, kuin suomalaisista.

Äänestä

Korson miehestä kun joka puolueessa katsotaan/otetaan mallia niin Suomi on hitusen parempi niillekin jotka ovat heikoilla

Äänestä

Niitä heikkoja onkin paljon edellisten hallitusten jäljiltä

Äänestä
  • Hajoo aamuihisi.

    Äänestä

Paljon ollut ruokaa Korson Perussuomalaisella miehellä

Äänestä
  • Viis leipää ja kaks kalaa, niin kuin entisellä miehellä.
    Eläimiä muuten ruokitaan, ei ihmisiä. Paitsi tietysti, jos ihmsiä pidetään pelkkänä aivottomna vaalikarjana. Aito ja rehellinen hyväntekijä ei tee siitä vaalinumeroa.
    On melkoista jeesustelua lisätä köyhien kurjuutta hallituksessa ja toisella kädellä jakaa pikkuisen almuja. Ihan hyvä silti homma, kun tämän pitää mielessä.

    Äänestä

Perussuomalaiset onkin myös heikon syrjäytyneen ihmisen auttaja.

Äänestä

täyttä skeidaa koko juttu.

Äänestä
  • Joo, ei ole muualla tätä uutista näkynyt! Eikä Korsossa asuva kaverinikaan ollut kuullut asiasta. Persujen valeiden kaivo on pohjaton.

    Äänestä

  • No luepas vaikka Suomen Uutiset.

    Äänestä

Kyllä nälkä lähti perussuomalaisella ruoalla.

Äänestä

Timo Valtonen tämä mies. Perussuomalais aktiivi

Äänestä

Perussuomalaiset on ihania auttavaisia. Ihan turhaan heitä mollataan

Äänestä

Tyydy onneesi ihmislapsi, luota aina Jumalaan. Erään pariskunnan seinällä huoneentaulussa luki noin

Äänestä

Kyllä oli hieno ele persuilta, hatunnoston arvoinen teko. Kommariäpärät, viherhyypiöt ja bolsut pitävät kauheaa älämölöä suomalaisista köyhistä ja vähävaraisista mutta eivät yhtä soppatykkiä saaneet rahdattua jouluksi stadiin josta olisivat tarjonneet herne tai lihasoppaa nälkäisille köyhille.

Äänestä

Muuttakaa tää otsikko

PerusS mies Ruoski Korsossa 700 nälkäistä

Kuvaa paremmin persujen härskiä toimintaa

Äänestä

Oi kiitos Luoja tästäkin vuodesta. Auta että vähäosaisilla kin on pian alkavana uutena vuotena enemmän auttajia ja elämä edes pikkuisen nykyistä helpompaa. Vilpittömästi suomalainen yksinäinen Perussuomalainen eläjä Suomesta.

Äänestä
  • Aivan, ja kas porvari persu leikkaa sitä "suurta" kansaneläkettä 2017 alussa, kyllä persu mersu...................

    Äänestä

Perussuomalaiset on valuoporukkaa

Äänestä

Aivan persu "ruokki" eduskunnan eli.........

Äänestä

Te hyypiöt runkkasitte sekä rallatitte kodeissanne kun persumies tarjosi lämpimän jouluaterian köyhille ja vähävaraisille, nyt te helvetin himorunkkarit kehtaatte solvata tuota hienoa persumiestä, hävetkää jos osaatte!.

Äänestä

Ei Perussuomalaiset haluaisi leikata mutta edellisen takinkääntö hallituksen jäljiltä on maa hävittömästi kunnossa joten vähän pitää leikatakin jotta maa saadaan kuntoon. Ja on siellä hallituksessa myös kokoomus ja keskusta. Perussuomalaiset pitää eniten köyhien puolta.

Äänestä

Perussuomalaiset ruokkii ruumista sekä sielua

Äänestä

Kuolkaa pois.

Äänestä
  • Syömässä oli punaisiakin

    Äänestä

"Jos meillä olisi riittänyt halua ja tahtoa ruokkia köyhiä ja vähävaraisia jouluna niin olisimme tehneet sen ihan eri tavalla eli nyt porukka oli väärin ruokittu", näin totesivat kommarit, demarit ja viherhyypiöt yhdestä suusta kuin kuulivat Timo Valtosen joulutempauksesta.

Äänestä

Ankea paikka asua perseaukisena ja nälkäisenä?

Äänestä

Kiitos Perussuomalainen

Äänestä

Ruokkiko Vasemmisto vihreät missään muuta kuin omaa ja lähipiirin suuta

Äänestä

Tuskin vaan

Äänestä
  • Jeesustejoita riittää. Jeesus ratsasti aasilla, persuaasit Jeesuksella.
    Jos joku persu auttaa, niin hyvä. Niin auttavat monien muidenkin puolueiden kannattajat, hirveää meteliä nostattamatta.
    Paljonko ketjun alkaja esim. on antanut hyväntekeväisyyteen? Minä annan säännöllisesti 200 €/kk 1500, 34 €:n eläkkeestäni, enkä riehu siitä palstoilla toitottamassa, että äänestäkää nyt minun puoluettani.

    Äänestä

Perussuomalaiset on ilman jeesusteluakin ainoa pienen ihmisenkin etuja ajava puolue. Vihervasemmisto eliitti esiintyy köyhien auttajia mutta heille kelpaa vain köyhien äänet.

Äänestä

Perussuomalaiset on tärkeä meille tavallisille suomalaisille eli miljoonille

Äänestä

Timpasta näkee kenet ruokitaan parhaiten ja kansan taskusta.
Almuaneet ei oikein vakuuta.

Äänestä

Kyllä Perussuomalaiset ruokkii

Äänestä

Hieno eletään tahikka teko mieheltä

Äänestä

Hyvää ruokaa menee paljon roskiin.

Äänestä

Jakakaa muutkin kuin Perussuomalaiset ja Hursti

Äänestä

Hyvää uutta vuotta kaikille

Äänestä

Ovatko kirjoittelijat menneet sekaisin vai ovatko niin tyhmiä ettei-
vät näe että persut kurittavat politiikallaan köyhiä niin että ruoka-
jonot kasvavat ja eläkeläisillä ei rahat riitä lääkkeisiin ja samaan
aikaan miljoonaperiöiden ja suurituloisten verotusta alennetaan
joten persut on siirtynyt suurimmasta työväenpuolueesta raha-
rikkaiden puolestapuhujaksi.Ei siinä selittelyt auta persut yrittää
olla yhtä aikaa miellyttä kaikkia äänestäjiä mutta nyt kun ovat hal-
lituksessa vaaka kääntyi äärioikeistolaiseen suuntaa.

Äänestä

Perussuomalaiset on suomalaisten pieni ja keskituloisten etuja ajava puolue.

Äänestä

Hyvä Korson Perussuomalaimen

Äänestä

Muista: Aina kun vihervasemmisto on ollut Hallituksessa, on tehty politiikkaa Kokoomuksen Johdolla jonka Ainoa on sdp vihreät vasemmistoliitto hyväksyneet. Vasemmistopuolueiddn takin käännöstä 2011 hyötyi eliitti ja Euroopan suurpankkiorit joiden pankkeja tuo sateenkaarihallitus pelasti. Samalla leikattiin vanhustenhoidosta ja lisättiin veroja ihmisten elämiseen ja asumiseen josta kärsi eniten kaikkein köyhimmät

Äänestä

Peruss on paras puolue

Äänestä

Perussuomalaiset auttavaisia. Lähimmäisenrakkautta Perussuomalaiset

Äänestä

Katsokaa vihervasemmisto mallia Perussuomalaisten politiikasta ja henkilöiden toiminnasta

Äänestä

Ensin puolue riistä köyhiltä ja sairailta kaiken mitä on vietävissä ja sitten olevinaan laupeudentekijä.

Samaa kusetusta kuin se että ensin mamutetaan maa täyteen ja sitten ollaan olevinaan niin rasistia.

Mutta kansa näkee tämän kusetuksen taakse. Vaaleissa voi tulla tosiaan yllätys. Ehkä gallupit ei silloin valehtele.

Äänestä

Onneksi ennenkään ei gallupit ole pitäneet paikkansa mitä eduskuntavaaleihin ja Perussuomalaiset puolueeseen tulee

Äänestä

Edellisten hallitusten nälkiinnyttämiä

Äänestä
  • Edellinen hallitus ei kyykyttänyt köyhiä eikä täyttänyt maata turvapaikanhakijoilla.

    Se oli hieno hallitus, jossa ei ollut samanlaisia petosvalehtelijoita kuin nykyisessä.

    Äänestä

Edellinen hallitus leikkasi vanhustenhoidosta ja lisäverotti asumista ja elämistä josta kärsi eniten kaikkein köyhimmät. Vasemmistopuolueet eduskuntavaalikampanjoivat 2011 tyyliin ei enää yhtään tukipakettia Kreikkaan kuin muuallekaan mutta takki kääntyi täysin kun Katainen otti heidät hallitukseen. Edellisen hallituksen jäljiltä Suomi on läpeensä velasta. Suomen suuri velkaantuminen alkoi vuonna 2011. Edellisen hallituksen "työstä" oli köyhille suomalaisille enemmän haittaa kuin hyötyä. Edellinen hallitus sopi jo valmiiksi koko tukipaketti järjestelmän vastoin vaalilupauksia. Nykyinen oppositio ottaisi lisää turvapaikanhakijoita"koska Suomi eläköityy ". Perussuomalaiset haluavat työllistää ensin omat työttömät. Ääni vihervasemmistolle on paluuta pimeyteen. Ääni Perussuomalaisille on ääni kantasuomalaisten paremman tulevaisuuden puolesta.

Äänestä

Perussuomalaiset on sinullekin joka et hyväksy sitä kun suvakit ovat ottaneet maahamme elintasopakolaisia ja antaneet heille hyvät asunnot ym ja maksattavat sinulla ne. Suvakit ottaisivat lisää pakolaisia meidän kantasuomalaisten kustannuksella

Äänestä

Perussuomalaiset on seuraavien eduskuntavaalien jälkeen ykkönen. Kantasuomalaisten olot paranee

Äänestä

Tehkääm me samoin

Äänestä

Ruoka hyvää köyhänkin suussa

Äänestä

Luo köyhän niin kuin rikkaiden

Äänestä

Ei mikään muu puolue ole köyhänkin puolella paitsi Perussuomalaiset.

Äänestä

Eipä vihervasemmisto auta näkäisiä

Äänestä

Ei ainakaan kantasuomalaisia vihervasemmisto auta

Äänestä

jotenkin vaan tuo sanonta: ruokki?, huvittaa

Äänestä

Ruokki kaa muutkin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


JeesusSyntynyt kirjoitti:

Jouluna. Siunausta hänelle. Köyhien mahat tuli täyteen ja kaksi ruokaa vielä kotiin tai jonnekin mukaan kun ei kaikilla ole kotia. Katsokaa mallia vihervasemmisto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu