Paddy ja Marlon ovat lapsiaikuisia

ldkjfkldsfj

Edellisen Paddyn haukkumisketjun lisäksi uusi ketju Paddylle ja Marlonille.

He ovat kuin lapseksi jääneet aikuiset. Huumorinsa ja kommunikaationsa on teinipoikamaista. Pelaavat tietsikalla, mikä ei tietenkään automaattisesti tee kenestäkään lapsellista, mutta kokonaisuudessa se merkitsee. Eivät esim. Bob tai Cain pelaa.

Marlon hylkäsi Laurelin avioliiton aikana, millä oli tärkeä osa Laurelin alkoholisoitumisessa. Laurelin juoppoutta ja petosta Marlon ei sitten kestänyt - toisin kuin Ashley, joka on aikuinen mies. Ja kun Rhona suistui lääkkeiden orjaksi, Paddy oli hilkulla hylätä hänet.

Tämä ei ole retorinen, vaan oikea kysymys, koska en muista vastaavaa tapausta: onko Emmerissä kukaan muu mies hylännyt vaimoaan tämän vaikeuksien takia, vai ovatko Paddy ja Marlon ainoat paskahousut?

Onko Emmerissä kukaan nainenkaan hylännyt miestään sen takia, että tällä on ollut ongelmia - paitsi Laurel, joka ei kestänyt Ashleyn väkivaltaisuutta (olikohan osasyy Marlonin ja Laurelin yhteenmenoon, että kumpikin oli perustaltaan valmis väistymään vastuusta vaikeissa tilanteissa, vaikka Laurel nyt onkin kasvanut ja Marlon jäänyt pennuksi).

Marlon myös vikisee ja valittaa jatkuvasti: on liikaa töitä tai sitten muuten vain vaikeaa. Vikistessään ilmehtii ja vääntelehtii. Paddy taas kimittää falsettiäänellään, jos hän on tehnyt jotain väärin tai joutuu muuten hankalaan tilanteeseen.

Mitä hyvää heissä on? Onnistuvat jakamaan Leon hoidon. Marlon palvoo tytärtään, mutta toisaalta uhrasi avioliittonsa pikkuprinsessan takia - ja itse asiassa aivan turhaan - vähemmälläkin hemmottelulla tytär olisi selvinnyt. Ovat myös ilmeisesti ihan hyviä työssään. Raha-asiansa ovat kunnossa, eivätkä ole toistaiseksi vielä joutuneet pidätetyksi.

22

576

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kxft

      Mielenkiintoinen kysymys, lol. On varmaankin ollut tapauksia, joissa puoliso on hylännyt toisen tämän vaikeuksien vuoksi, mutta onhan se aika ikävää, jos puoliso hylätään sairauden aikana. En nyt muista yhtään esimerkkiä kylläkään. Marlon ja Laurelhan eivät osanneet puhua asioistaan ollenkaan, erityisesti kun Donna tuli kuvioihin. En tiedä, mistä se tulikaan, koska luulisi että olisi ollut päivänselvää, että sellaisista asioistahan juuri esim. alkoholismi syntyy, kun asioita ei käsittele. Todella turha juttu siinä mielessä.

      Paddyssa ja Marlonissa, varsinkin heidän keskinäisissä keskusteluissaan huvittaa se, kuinka he aina, riippumatta keskustelun luonteesta tai tasosta, yrittävät lisätä huumoria mukaan, vaikka se olisi kuinka sopimatonta. Ikään kuin huumori jotenkin helpottaisi asian käsittelyä. Jollekulle se varmasti voikin, mutta usein se toimii vain harhauttimena, joka estää ja hidastaa varsinainen asian käsittelyä.

      Sen sijaan, ja onneksi, Aaronin kanssa Paddy minusta toimii yleensä melko hyvin, sävy on todellinen ja vakava, ja yleensä turhia hassutteluja ei ole. Aaronin kanssa Paddy yleensä toimii minusta aika hyvin.

      • hujiko

        Hyviä lisäyksiä! Kakaramainen vitsailu on tosiaan Marlonin ja Paddyn tapa, kun ovat keskenään. Ja kuten sanoit, huumori voi toimia harhauttimena. Mitä Marlon ja Paddy yrittävät salata - sen, että rakastavat toisiaan romanttisesti? Ilmankos naissuhteet menevät reisille.

        Ja joo, Aaronin kanssa Paddy käyttäytyy kuin aikuinen. Tosin hieman tunkeilevasti ja roikkuvasti.


      • paddytonkesä

        Paddy lähtee kohta yksin Saksaan töihin puoleksi vuodeksi. Sukset ristissä Rhonan kanssa ja Rhonalle uusi latu..


      • Glub
        paddytonkesä kirjoitti:

        Paddy lähtee kohta yksin Saksaan töihin puoleksi vuodeksi. Sukset ristissä Rhonan kanssa ja Rhonalle uusi latu..

        Mikä on sinänsä todella typerää. Vaikka kyse onkin näyttelijän lomasta, niin kaikista ajoista sitten nyt pitää lähteä pois, kun Aaron tarvitsisi Paddya, ja avioliitto on karilla.


      • Paddypatakattila

        Robertia Aaron tarvitsee enemmän ja ei välit P kanssa ole hyvät vaan viileät tekopyhän P syrjähypyn ja käytöksen takia.


    • eikäkun

      Pandy ja Marlon on Emmerdalen suola ja sokeri

    • Kieltämättä näissä kahdessa hesselissä on ärsyttäviä lapsellisia piirteitä.
      Paddyn äänikin on jotenkin jäänyt kehittymättä miesmäiseksi.Ihmettelen, että tämän tyyppisillä miehillä on nais-suhteita ja vaimoja.Itse en näe heissä mitään naiseen vetoavaa.Päinvastoin, ulkoisen olemuksensa lisäksi, kaikenlaista vastenmielisyyttä kyllä sitäkin enemmän.

      • Paddypikkunenä

        Paddy näyttelijä Dominick Bluntin vaimo näyttelee Sandra Flahertyä,Gordonin ex-vaimoa seuraavassa jaksossa. Paddyllä liikakilojen lisäksi on pieni nenännykerö.
        Marlonia kai yritetään pariuttaa Carlyn kanssa..kaunotar ja hirviö..nappuloita naamassakin kuten siinä vanhassa tv sarjassa.


    • FeminismiäIlmassa

      "Eivät esim. Bob tai Cain pelaa."

      Joo, sehän tekeekin näistä tosimiehiä. Toinen on väkivaltainen urpo, joka hermostuu helposti, ja toinen laukoo typeriä puujalkavitsejä tiskin takana ja on ainoa joka niille nauraa. Lisäksi kyseinen heppu käsittelee ongelmiaan kiukuttelemalla kuin pikkupoika ja lähtemällä pakettiautolla kiertolaiselämää viettämään.

      Alkoholisoitumisesta ei voi syyttää ketään muuta kuin viinasieppoa itseään, eikä alkoholisteja yksinkertaisesti jaksa katsoa. Paitsi pillun puutteesa olevat "pelastavat enkelit" kuten kylän pastorismies. Sitäpaitsi kyseinen rattijuoppo tappoi Marlonin koiran, ja kyllä koira aina naisen voittaa. Tulee halvemmaksi ja on uskollisempikin, minkä voi todistaa kyseinen rattijuppokin, kun panetti itselleen klamydian räkäreissuillaan.

      Narkkarit ovat sama juttu. jos sellaista meinaat tukea, saat olla melkoinen masokisti. Rhona oli myöskin valmis lesbaamaan Vanessan kanssa, jotta olisi voinut jatkaa narkkaamistaan, ja Paddyn olisi pitänyt tuollaista jaksaa. Mutta nyt sitten Rhonan hilkulla hylkääminen on ymmärrettävää, vaikka eihän hän ole joutunut kestämään samalla tavalla kuin Paddy hänen kanssaan kun narkkasi, ja sitä paitsi Paddyhan kaiken työn joutui nytkin tekemään, kun piti kahta naista tyytyväisenä.

      Mikä muuten tekee pelaamisesta lapsellisempaa ja typerämpää kuin passiivinen television tuijottaminen?

    • "Onko Emmerissä kukaan nainenkaan hylännyt miestään sen takia, että tällä on ollut ongelmia"Kyllä on, Katie hylkäsi Declanin ja hylkäsi Andynkin.Andyn hylkäsi myöskin Jo, koska Andy oli väkivaltainen.Charity halusi Declanista eroon, koska Charityn, kuten Katienkin mielestä, miehellä on ongelma, jos tämä haluaa lapsen ja normaalin perhe-elämän.Myös Megan kyllästyi Jain ketkuiluun ja onhan, itse niin "rehellinen" Debbiekin on hylännyt roistoilevan Rossin.
      Chas hylkäsi Carlin, koska tällä oli pettämisviehtymys.
      Vanessaakaan ei kiinnostanut enää, autolla humalassa törppöilevä Kirin.
      Muistaako kukaan, mikä sai Emilyn jättämään Paddyn?
      Näitä miestensä ongelmiin kyllästyneitä emmerdalesta siis löytyy.

      "Eivät esim. Bob tai Cain pelaa"Kyllä Cain pelaa, tämän tästä jotain kyläpoliisi-kovanaamapeliään.Cain on aina valmis väkivaltaisin keinoin selvittelemään asioita.Nyt piti itseensä pettyneenä mennä avautumaan Zakille, kun ei onnistu väkivallalla korjaamaan Gordonin Aaronille aiheuttamaa vääryyttä.
      Zak on ikääntyessään jo viisastunut hiukan.Hän on tajunnut, ettei Dinglejen perinteinen väkivalta ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin.Uhoamisesta nauttivalle Cainille tälläinen ei vielä taida mennä jakeluun.

      • Wpfigy

        Entä kuinka moni nainen on lyönyt miestä? Moniko nainen on ollut vahvasti humalassa Kerryn lisäksi? Muistan vain viime aikojen tapauksia. Andy on ainoa naisia lyönyt iljetys.


    • kxft

      Laurel ainakin on lyönyt Marlonia täysin ansaitsemattomasti.

    • DaleEmmer
      • Sjhdgfg

        Viikon päästä meillä nähdään potku miehen haaroihin! Siinä saattaa käydä pahastikin. Kivesasiaa ja paljasta ihoa riittää myöhemminkin mutta menee liikaa komediaksi kuulemma.


      • Niintyperäteko

        Varasteleva kuriton 14v tyttö potkaisee hänelle tuntematonta miestä mutta meille tuttua.


      • kxft

        Niin, no, olen kyllä itse asiassa samaa mieltä siitä, että aiheesta ei pitäisi vitsailla. Minusta Emmerdale nimenomaan onkin pitänyt huolta siitä, että aihe käsitellään oikeasti ja vakavasti. Kun Laurel löi Marlonia, niin siitä ainakin oli vitsi kaukana. Samoin parhaillaan näytettävässä Coronation Streetissä Tyronen ja Kirstyn mieheen kohdistuva väkivalta -tarina oli sarjan vuoden 2013 suurin juonikuvio, joka sai useita palkintoehdokkuuksia.


      • Vtvtrr
        Sjhdgfg kirjoitti:

        Viikon päästä meillä nähdään potku miehen haaroihin! Siinä saattaa käydä pahastikin. Kivesasiaa ja paljasta ihoa riittää myöhemminkin mutta menee liikaa komediaksi kuulemma.

        Mistä kummasta näet noita engl.jaksoja? Youtubessakin vain pikku pätkiä jaksoista.


      • Qojdfggq

        You Tubessa on videopätkä potkusta joka tapahtui 25.2.2016 ja meillä esitetään ko. jakso ensi maanantaina 9.1. Jakso nro 7434.


    • Shariaporvari

      Juu merkittävät tyypit kirjoitettu sarjaan, joka kuvaa ihmisten eri luonteita. Kyseiset hahmot eivät minua siis viehätä, mutta tavallaan koukuttavat. Noita varhaiskeski-ikäisiä jätkiä varustettuna lukiolaistytön korkealle itse nostamallaan moraalilla näkee kans tosielämässä.

    • Vthrcrc

      Vähän ohi, mutta mulle tulee Marlonista aina mieleen Ohukaisesta ja Paksukaisesta se Ohukainen.

      • mjnhbgvfbg

        No, eikös Paddy voisi sitten olla se paksukainen?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45281
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      176
      10821
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9691
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8498
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      2850
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2202
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      32
      1485
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1470
    Aihe