Vuoden 2007 alkaessa 82,4 prosenttia kuului evlut kirkkoon, nyt luku lienee 71,9. Entä 2027 alussa? Kehitys ei näytä olennaisesti kiihtyvän, joten veikkaan 61 prosenttia. 2/3 -enemmistö on kuitenkin selvästi rikottu.
Pienuskonnoissa islam on merkittävä, mutta vaikeasti ennakoitava. Muut pienuskonnot saavat jäseniä lähinnä maahanmuutosta.
Maallistuminen on jatkunut, mutta oletan ettei valtionkirkkojärjestelmää ole vieläkään purettu. Vaatimukset siihen kyllä kasvavat. Vihkimisoikeus on jo saattanut siirtyä vain maistraateille, joskin avioliiton merkitys on ohentunut suhteessa avoliittoon.
Huiveja katukuvassa? Kiistelyä aiheesta? Muuta, mitä?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Perusoikeuksien säätämisessä 2/3 enemmistöllä on tosiaan ratkaisva merkitys. Se kannataa nostaa lähiajan isoksi välitavoitteeksi.
Ihmisoikeudet ovat toisaalta jokaisen oikeuksia, myös yksilöide sekä tietysti ryhmien riippumatta ihmisryhmän koosta.
Vuosi 2022 ja 2/3 tajan alitus!?
Jotain niillä main. Pian saadaan taas lisää dataa, kun nähdään kasteiden ja kuolleiden erotus tältä vuodelta.
Samalla sekularisaatio etenee muutenkin, joten kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman sälyttämisen pohja murenee. Yhdenvertaisuusperiaatteen nojalla asema on jo kestämätön.
Veikkaan+62+%.+Meneekö+viidessä+vuodessa+66,6+%+rikki?
Niille main sen olettaisi menevän. Toki tässä sitten jo suhteellinen virhe voi kasvaa isoksi, kun yksittäinen Homoilta voi tehdä ison piikin. Oletan eroamisen olevan tasaista vain isommassa mittakaavassa katsottuna.
Voisiko nyt 10-15-vuotiaiden erojen nopeuttamiseksi tehdä jotain?
Heistä+tosiaan+noin+85+%+kuuluu+kirkkoon,+mikä+on+kummallinen+gäppi...+Tai+ihan+luonollinen+sikäli,+että+lapsia+vaankastettiin+15-10+vuotta+sitten+niin+paljon...+Mutta+jos+vanhemmat+eroavat,+miksi+jättää+lasta+yksin+kirkkoon..
Lasten erottaminen nopeuttaisi tilastolukemia. Nyt 7-vuotiailla on yli 10 vuotta siihen, kunn voisivat itse erota kirkosta.