Millaisia maita arabimaat olisivat ilman islamia?

Mietitäänpä asiaa hetki?
28360
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

arabimaiden historian islamia edeltävänä aikana, sekä islamin alkuvaiheessa. Niin todennäköisesti nykypäivän suurimmat tieteelliset läpimurrot (sekä suurin osa tapahtuneista) olisi todennäköisesti saavutettu siellä. Lisäksi arabia saattaisi olla yhtä suuri maailmankieli kuin englanti nykyään. Kukaties Hollywoodin uusimpien elokuvien sijaan odotettaisiin Ad-Dawasirin elokuvia.

Islaminuskoisilla mailla on edellytykset menestyä. Mutta vain silloin kun uskonto on ihmisten henkilökohtainen tapa käsittää käsittämätöntä. Kun uskonto (mikä tahansa uskonto) tulee valtion politiikaksi, on luvassa ihmisyyden syöksykierre. Ja islam on jo valmiiksi poliittinen oppi.

1Äänestä
  • Arabimaiden tieteellis-kulttuurillinen menestys johtuu silti islamin valloituspolitiikasta kuten Kreikan, Rooman-valtakunnan js Egyptinkin aikoinaan. Kun valtakunta gajosi, hajosi myös korkeakulttuuri.

    Äänestä

En jaksa omistaa ajatuksen häivääkään muslimeille ja heidän epäjumalalleen.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Entäs sitten arabeille? Muslimi ei ole välttämättä sama juttu kuin arabi. Arabi on rotu ja muslimi on islaminuskoinen.

    Kysymys on se, että millaista olisi lähi-idässä nyt jos islam ei olisi koskaan levinnyt siellä laajalle.

    Äänestä

  • old_profile_98088 kirjoitti:

    Entäs sitten arabeille? Muslimi ei ole välttämättä sama juttu kuin arabi. Arabi on rotu ja muslimi on islaminuskoinen.

    Kysymys on se, että millaista olisi lähi-idässä nyt jos islam ei olisi koskaan levinnyt siellä laajalle.

    Arabi on muslimi. Ei ole kristittyjä tai ateisti arabeja.

    Äänestä

  • Aloittaja

  • old_profile_98088 kirjoitti:

    Entäs sitten arabeille? Muslimi ei ole välttämättä sama juttu kuin arabi. Arabi on rotu ja muslimi on islaminuskoinen.

    Kysymys on se, että millaista olisi lähi-idässä nyt jos islam ei olisi koskaan levinnyt siellä laajalle.

    Kaiketi siellä olisi joku toinen uskonto, joku vanhoista eli juutalaisuus tai islamin tappama vanha Persian ja Indoeuroopan uskonto. En juurikaan erota israelin juutalaisia ja lähi-idän arabeja rodullisesti.
    Käsitykseni mukaan islamin uskoinen Iran kuitenkin rodullisesti poikkeaa arabeista, mutta islamin usko syrjäytti heidän oman uskontonsa kun Persia valloitettiin.

    Eli arabimaiksi voitaisiin kutsua lähi-idän muslimimaita, pois lukien Iran ja Israelia. Olisiko sitten että ilman islamia nämä maat olisivat kuten nykyinen Israel, eli niissä olisi virallinen valtion uskonto ja maat olisivat hampaisiin asti aseistautuneita ja vihamielisiä muita kulttuureita kohtaan ?

    Eli olisiko mikään toisin ? Olenko pessimisti vai onko se ongelma rodussa uskonnon sijaan ? Vai onko alueen maaperässä jotain joka tekee ihmisistä agressiivisia ?

    Äänestä

  • Aloittaja

    "Eli arabimaiksi voitaisiin kutsua lähi-idän muslimimaita, pois lukien Iran ja Israelia."

    Turkkilaiset eivät ole oikeastaan rodullisesti arabeja myöskään, vaikka suuri osa onkin muslimeja. Heidät luetaan rodullisesti turkkilaisiin kansoihin, joka asuttaa lähinnä Keski-Aasiaa: turkkilaiset, azerbaijanilaiset, kirgistanilaiset, jakuutit jne.

    Äänestä

  • Aloittaja

    No nyt menee kielet sekaisin taas... eli kirgisialaiset.

    Äänestä

  • old_profile_98088 kirjoitti:

    "Eli arabimaiksi voitaisiin kutsua lähi-idän muslimimaita, pois lukien Iran ja Israelia."

    Turkkilaiset eivät ole oikeastaan rodullisesti arabeja myöskään, vaikka suuri osa onkin muslimeja. Heidät luetaan rodullisesti turkkilaisiin kansoihin, joka asuttaa lähinnä Keski-Aasiaa: turkkilaiset, azerbaijanilaiset, kirgistanilaiset, jakuutit jne.

    Arabimaailma ja arabimaat ovat paljon muutakin kuin lähi-itä ja siellä olevat valtiot. Pohjois-Afrikassa arabivaltioita on enemmän kuin lähi-idässä, yhteensä niitä on 22.........Turkki ei tosiaan ole joukossa mutta esim.rakas (yäk) Somalia on.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Arabimaailma
    Sama tietolähde antaa allaolevan infon..............
    "Suurin osa arabeista on muslimeja, ja islam on monessa arabimaassa virallinen uskonto. Suurimpia uskonnollisia vähemmistöjä ovat kristityt kuten koptit ja maroniitit sekä druusit ja jesidit."
    Sitten itse aloittajan kysymys ja noilla tiedoilla tylsä vastaus....
    Ilman islamia kristinuskon suosio on noissa maissa toisena joten arabimaat olisivat kristinuskoisia...Nyt suurin osa arabeista on muslimeja ja muslimina ei voi olla ilman islamia arabin täytyy muuttua/hylätä islam uskonto...Jotta siihen päästäisiin pitänee muistaa islamin rento ja väljä uskonlaki joka löytyy...koraanista
    "Muslimin on kiellettyä vaihtaa uskontoa. Islamin uskon hylkäämisestä islamin laki, shari'a, määrää kuolemanrangaistuksen. Kiellettyä on myös suostutella muslimia hylkäämään uskontonsa tai kääntymään toiseen uskontoon; tästä on langetettu kuolemanrangaistuksia". Monestakin suurasta tuo löytyy mut mm.
    http://euroopan-tulevaisuus-islam.blogspot.fi/
    Eikö nyt käy leikisti näin, jos saataisiin yllytettyä arabi maiden muslimeja luopumaan islam uskosta, samalla kun he surmaisivat eri kivoin tavoin uskon hylänneitä "veljijään" olisimme likvidointi listalla myös............Joka tapauksessa se viimeinen saattaisi olla tavalla tai toisella tullut kristinuskoiseksi arabiksi

    Äänestä

  • iwyoeity kirjoitti:

    Arabi on muslimi. Ei ole kristittyjä tai ateisti arabeja.

    On paljon myös kristittyjä arabeja.

    Äänestä

  • iwyoeity kirjoitti:

    Arabi on muslimi. Ei ole kristittyjä tai ateisti arabeja.

    Onhan niitä jokunen miljoona henkeä olla kristittyjäkin arabeja. Tosin enemmistö arabimaiden kristityistä taitaa kyllä olla etnisiä vähemmistöjä, kuten aramealaisia, kopteja, kurdeja jne.

    Äänestä

Kaippa nuo tappaisi toisiaan olisi uskonto sitten mikä lie. Kristinusko ei retkien avulla ainakaan rauhaa tuonut. Babylon Mesopotania on ihmiskunnan varhaisia asuinalueita mitään pitempi aikaista ajanjaksoa tuskin historiassa on ettei joku siellä ole toisen kimpussa vaikka heimoveljen jos ei muita löydy. Diktaattori johtajana sellainen paha diktaattori on ainoa oikea johtamistapa noissa maissa....toinen vaihtoehto on ydin tai vetypommi......... laukaistuna

1Äänestä

No ainakaan asiat ei voisi olla pahemlin. Islam on ylivoimaisesti kaikkein sairain ja perverssein kaikista maailman suurista uskonnoista. Mikä tahansa uskonto olisi parempi vaihtoehto.

Äänestä

Mietin ensin että maailma voisi olla parempi ilman ainuttakaan uskontoa...

...Toisaalta ihmisten oikeustaju on syntynyt uskontojen kautta, joten maat ilman uskontoa voivat olla hyvin erilaisia kuin mihin olemme ihmisyydessä tottuneet.
En juuri islamia tunne, mutta oletan että heidänkin koraanissaan määritellään mikä on oikein ja mikä väärin. Tyyliin meidän kymmenen käskyä.

Äänestä
  • Jos ei olisi uskontoja, niin kyllä ihminen aina jonkun ideologian keksii jonka varjolla sotia ja tappaa.

    Äänestä


Jos lehmällä olisi siivet, niin lentäisikö se?

Mietitäänpä asiaa hetki.

Äänestä
  • Aloittaja

    Aloitukseni ei ollut "mitä jos" -kysymys siitä mitä tapahtuu jos jotakin olisi, se oli "mitä jos" -kysymys siitä mitä tapahtuu jos jotakin ei olisi. Joten en ymmärrä, miksi haluat verrata kysymystäsi omaani.

    Äänestä

  • old_profile_98088 kirjoitti:

    Aloitukseni ei ollut "mitä jos" -kysymys siitä mitä tapahtuu jos jotakin olisi, se oli "mitä jos" -kysymys siitä mitä tapahtuu jos jotakin ei olisi. Joten en ymmärrä, miksi haluat verrata kysymystäsi omaani.

    Kylläpä sitä ollaan nokkelia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    TosiHyödyllistäTaas kirjoitti:

    Kylläpä sitä ollaan nokkelia.

    Osuvampi vertaus lienee, että lentäisikö kyyhkynen jos ei olisi häkissä. 🕊

    Äänestä

Ennen islamia kristinusko ja juutalaisuus olivat valtauskontoja pienen animismisakin ohella.
Kristitty maailma koki renesanssin, uskonpuhdistuksen ja valistuksen ajan jotka, varsinkin protestanttisessa maailmassa, vapauttivat luonnontieteet kehittymään ja siten johtivat teolliseen vallankumoukseen.
Katolinen kirkko tosin harasi vastaan.

Islamista kristinuskoon on 600:n vuoden vaihesiirto joten kaikki nuo kehitysvaiheet ovat toteutumatta ja lisäksi islamin lakiuskon luonne estää kehityksen koska koraani määrää elämän ja yhteiskunnan kaikista toiminnoista.
Egyptin muslimiveljeskunnan heppu sanoi, että koraanissa on kaikki tieto joten kaikki muut kirjat ovat tarpeettomia.

Myös käsitys kansallisuudesta ja kansakunnasta on Euroopassakin suhteellisen uusi ilmiö joka sellaisenaan puuttuu täysin suurimmasta osasta Afrikkaa ja arabimaailmaa. Siirtomaiden viivaimilla kartalle vetämät rajat ovat loputtomien riitojen aihe. Kansakunta ei synny kartalla.

On helppo tulla johtopäätökseen, että ilman islamia lähi-idän kehitys olisi ollut muun kristityn alueen kaltaista.

1Äänestä

Vieläkö sie mietit? Pittääkö minunkin vielä jatkaa, kun ois muutakin tekemistä??

Äänestä
  • Aloittaja

    Miettiä voi ihan niin kauan kuin haluaa. En minä pakota. 😂

    Äänestä

  • old_profile_98088 kirjoitti:

    Miettiä voi ihan niin kauan kuin haluaa. En minä pakota. 😂

    No hyvä! Mie alan miettimään millaisia maita islamimaat olisi ilman ihmisiä........vastaa sieki jos keksit jottai

    Äänestä

  • EiVäsytäennää kirjoitti:

    No hyvä! Mie alan miettimään millaisia maita islamimaat olisi ilman ihmisiä........vastaa sieki jos keksit jottai

    Ne olisivat hyviä maita

    Äänestä

millaisia islamilaismaat olisivat ilman öljyä pääosin hökkelikyliä

Äänestä

Uskonto aiheuttaa uuden tutkimuksen mukaan samanlaisia ilmiöitä aivoissa kuin rakastuminen tai huumeet.

Jos siis islamia ei olisi, matut olisi umpiloveentuneita tai nistejä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


old_profile_98088 kirjoitti:

Mietitäänpä asiaa hetki?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu