Tiedotus!
Hei, olen maajohtaja ja tässä on ennakkotiedoite uudesta kiistatta suuresta bisneksestä jonka tarkoitus on mahdollistaa vaurastuminen ihmisiltä verkostomakkinoinnin avulla.
Aloitan pienellä taustoituksella,
Haemme sijoittajia jo vahvaan taustajoukkoomme, olemme tarjoamassa ainut kertaista mahdollisuutta päästä rikastumaan johdannaiskaupalla(tästä myöhemmin lisää). WinWarin toimitusjohtajana toimii virosta kotoisin oleva Jevgen, joka itse on rikastunut eirillaisten treidaus ohjelmien suunnittelijana,aikaisemmin ohjelmat olivat lähinnä tiedonkeruujärjestelmiä ammatti meklareiden käyttöön, mutta nyt kyse on jostain täysin uudesta. Jevgen huomasi ohjelmistoja suunnitellessaan ja dataa selatessaan tietyn toistuvuuden ja ennakoitavuuden johdannaisissa, nyt ohjelma on rakennettu laskemaan sijoitussuhteita termiitien ja optioiden välillä. Eli pienemmällä sijoituksella saadaan normaalia suurempi tuotto, yleensä satojaprosentteja. Nämä johdannaiset ovat olleet pitkään käytössä ammattisioittajilla salkkua suojaamassa tai sitten suuren voiton tavoittelussa, nyt WinWarin kautta myös normaali ihmisillä on mahdollisuus päästä mukaan termiittien, optioiden, futuurien ja swapien ihmeelliseen maailmaan.
Keräämme ensimmäisen infon helsinkiin tammikuun aikana, tervetuloa kaikki halukkaat.
Terv. Maajohtaja WinWar
Onko jo tuttu WinWar
12
351
Vastaukset
- Kiinnostunut1245
Mitenkä tämä tarkalleen ottaen toimii?
- MukanaOllaan111
Koulutuspaketti 1000 ja saat alustan.
Sitten sijoitat niin paljon kuin haluat hävitä
Yksinkertaista.
Tarkistetaan ennen liitymistä muutama asia:
Miten mansikkakauppa käy
Vietäthän lomasi Pattyalla
Käteistä rahaa löytyy
Et pelkää riskinottoa
Et kuuntele tyhmää pankinjohtajaa
Innostut kaikesta uudesta, raha ei ole este
Kuulut 5%;n älykkäämmän sijoittajan joukkoon
Olet ollut mukana tekemässä rahaa, GiiClub, Winclub, Wincapita, Wish, Graalia, WGI, 3Gmp, Bigcoin, S3ven, Zinzau, Onecoin, ShitCoin, Ym. helppoa ja kunnolla tuottavaa bisnestä.
Nyt jaetaan ilmaista rahaa, liity heti ja kotiuta miljardi ! - 10PakettiaTänne
Minne saa lähettää rahaa? Jos ostan itselleni 10 samanlaista koulutuspakettia, niin saanko kymmenen diplomia? Onko rubluuttia tai ahtopainemittaria tai splittibarometria?
- ulkohuusi
* vaurastuminen ihmisiltä verkostomakkinoinnin avulla.
Meilläpäin makki on paikka jonne käydään laskemassa sitä ihteään - RuskiLäjä
Ostakaahan dildo kaalimadosta niin voitte avartaa persettä valmiiksi kun teitä kuitenkin kairataan lopuksi kuivana kakkoseen.
- Hymyileväsioittaja
Nyt kuulostaa elämän tilaisuudelta, taidampa sioittaa tähän kaiken mitä on kertyny säästö pankki tililleni.
- DsuhaPervola
Kelpaanks mä? Mul ei kyl oo ku toi elämäm kolu, enkä mä osaa lukee enkä kirjottaa... Mut mä kul haluaisin toks uviner... eiku universumijohtajaks tai ainaski diamandi myyjäks. Saaks teiltki Lamprotsineit ja rolksei ja boonuksii ja tokeneita tai silleenniiku rahaa, mut paljo. Mul on kyl kans kokemuksii noist Winkapistuksest, onnakooneista ja mitä niit nyt onkaa. Kaikkin oon pannu paljo rahaa ja kohta pitäs alkaa kotiutukset. Mä hengaan yhen aapeeceen kassafriidun kans, et siäl vois pitää noita mekaeventsei, jookos?
- noröhröh
Onko tämä parodiaa? Vai maajohtaja, mikä olikaan nimesi? Jotta voit esiintyä vakavasti otettavana niin olisi hyvä tietää etten puhu esimerkiksi Mikki Hiiren kanssa.
- Rujanjapietveskassa
Mikki Hiiri ei valehtele. Maajohtaja kun avaa suunsa vastuu on kuuntelijalla
Saako maksaa onecoineilla? Liityn heti. Onko konsertoivaa mastergaardia?
- vvkisti
Toimiiko samalla tavalla kuin emailiini jatkuvasti ilmestyvä "automaattisesti pörssikauppoja tekevä ohjelmisto" joka lupaa tehdä sikarikkaan alta aikayksikön?
- Että_näin
Että tällänen kusetus tällä kertaa. Osyta meiltä tonnilla roinaa ja myyt sitä sitten ovelta ovelle, ja otat itsellesi kolme uutta jäsentä, niin tulosi triplaantuvat kerta heitolla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss875946Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243547- 1602079
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2312002Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1741751Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2841513Voiko olla, onko se tosiaan niin että
Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵571031- 671021
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.211000Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.110946