"Etkö_sinä_ym-
28.12.2016 12:19
märtänyt, että helluntailaisethan tästä lystistä maksavat? He ovat jo vuosia pyytäneet, että Jumalan valtakunta tulisi Iso Kirja -opistolle pitämään seuroja, jotta sielläkin joskus kuultaisiin Jumalan sanaa ja joku heidänkin joukostaan saisi parannuksen armon, meluusti tietenkin kaikki. Mutta kun Jumalan lapset ovat itsepästä ja kovapäistä porukkaa nin eivät ne koskaan Jämsästä mihinkään lähteneet ennen kuin Jumalan valtakunta Jämsän seudulla kasvoi niin suureksi, ettei porukka yksinkertaisesti enää mihinkään mahtunut. Kun samaan aikaan helluntailaset korottivat tarjouksensa 350.000 euroon, Jumalan valtakunta viimein taipui menemään Iso Kirja -opistolle. Eikä tuossakaan vielä kaikki. Kun tiedossa on, ette helluntailaisilla ole niin paljon rahaa, Jumalan valtakunta on höveliisti päättänyt antaa ainakin puolet velasta anteeksi ja on aivan neuvottelukysymys, annettaisiinko loppuvelkakin anteeksi, ja jos non käy, siitä ei enää olekaan pitkä matka siihen, että Jumalan valtakunta Iso Kirja -opistolta lähtiessään lahjoittaa helluntailaisille hyvän tahdon eleenä 100.000 - 200.000 euroa, koska kyllähän parattujen varoja riittää. "

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.