Katsokaa "Norsunluukoira"

norsunluuta

Näkyy Yle Areenasta. Oikeata ja jopa pieniä tuloksia tuottavaa kehitysapua. Mutta ohjelman päähenkilö Toni viimeisessä jaksossa joutuu toteamaan, että kaikki rahana annettu kehitysapu menee täysin hukkaan. Katsokaapa jaksot ja hämmästykää kuinka saamattomia, osaamattomia, epäluotettavia, laiskoja yms ovat Tonin tummaihoiset yhteistyökumppanit. Minun silmät aukenivat. Nyt en enää ihmettele, että Afrikka on takapajula ja kehitysmaa ja sellaisena se tulee pysymään. Se onkin näköjään totta, että tummaihoisten älykkyystaso on alhaisempi kuin valkoisilla. Tuotakaan en ole oikein uskonut, mutta totta se taitaa olla.
Lukekaa myös kirja "Kehitysavun kirous".

2

244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietoalisääsinnekin

      katsoin ja samaa ihmettelin, ei edes työn aloitusaika pitänyt paikkaansa eikä kukaan tahtonut uskoa että koirlla on oltava vettä jatkuvasti. Juomakuppikin hävisi häkistä!

    • virtahevonsihveli

      Minulle jäi mieleen vain nipittävällä äänellä kiroileva suomalaismies (poliisiko?) parhaaseen katseluaikaan YLE-verokanavalta.

      Jos jossakin kulttuurissa esimerkiksi on niin, että koira on saastainen eläin niin ei se asia mäntyharjulaisen sadattelusta muutu. Parempaa sopeutumista vieraisiin kulttuureihin, kun sinne lähdetään, eikö?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      196
      1512
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      931
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      719
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      710
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      646
    Aihe