Sampo Ahto: Arvostelu Walter Postin kirjasta Die Ursachen des Zweiten Weltkrieges. Ein Grundriss der internationalen Diplomatie von Versailles bis Pearl Harbor (2003) (Sotilasaikakauslehden 3/2004 artikkeli
MAAILMANSODALLA OLI MONTA ISÄÄ
…Näinä aikoina varsinkin Yhdysvaltojen johtajat tekevät parhaansa, jotta kaikkialla ymmärrettäisiin, että viime vuosien paha mies oli Saddam Hussein. Niin uskomattomalta kuin tuntuukin, on hyvin mahdollista, että tässä onnistutaan ajan mittaan. Ennenkin on onnistuttu. Itsestään selvänä pidetään, että 1930-luvun suuri pahis oli Saksan diktaattori Adolf Hitler. Mustavalkoista kuvaa sotkee jonkin verran toinen pahis Josif Stalin, mutta tarinan hyvä juoni pysyy puhtaana, kun hänelle annetaan vain sivurooli tai mieluiten ohitetaan kokonaan.
Hyvin on tarina kestänyt. Sitä eivät toista vain populäärikirjallisuus ja elokuvat, vaan se on peruselementtinä tohtoreiden väitöskirjoissa ja professorien tutkimuksissa. Joku eriseurainen tosin löytyy silloin tällöin, mutta hänet joko leimataan epäilyttäväksi ihmiseksi tai hänet sivuutetaan vaitiololla. Saksalainen tohtori Walter Post sivuutetaan tavallisesti vaitiololla. On miestä kyllä epäilyttäväksikin mainittu, jolloin usein on käytetty sanaa konservatiivinen, joka historioitsijaan liitettynä nähtävästi on kielteinen adjektiivi. Itse en luonnehtisi häntä konservatiiviseksi, vaan päinvastoin vallankumoukselliseksi, jos asteikolla joku adjektiivi olisi löydettävä. Mutta tällainen asteikko ei ole paikallaan, kun historiatutkijoita tarkastellaan. Parempi olisi kysyä, onko Post huolellinen, johdonmukainen, rehellinen ja ammattinsa sekä aiheensa hallitseva tutkija.
Mutta ei häntä näiden ominaisuuksien perusteella ole arvioitu. Pääsyy Postin töiden kyseenalaistamiseen on ollut ja on, että hän ajattelee omilla aivoillaan. Hänelle on aivan toisarvoista se, pitävätkö hänen tutkimustuloksensa yhtä yleistetyn totuuden kanssa.
Poliittisesti epäkorrekti
Poliittisella korrektiudella ei ole mitään merkitystä sillä, mitä hän kirjoittaa. Minkä tahansa lajin diktatuurivaltiossa mies istuisi varmasti lukkojen takana, mutta niin kutsutuissa demokraattisissa valtioissa hänet yritetään vaientaa hienommin menetelmin.
Postin vastikään valmiiksi saama teos Toisen maailmansodan syistä on poliittisesti erittäin epäkorrekti teos. Hän on hylännyt teorian yhdestä pahasta miehestä ja ottanut lähtökohdaksi sen, että Hitler oli vain yksi pelaajista ja että tavoitteita oli muillakin kuin Hitlerillä. Hyvän ja Pahan mittapuuta Post ei käytä lainkaan, vaan hän pyrkii ymmärtämään pelaajien tavoitteita näiden omista näkökulmista katsottuna. Pelilautana Postilla on koko maailma. Saksalla oli pelissä tietysti tärkeä paikka, mutta niin oli muillakin, kuten Englannilla, Italialla, Neuvostoliitolla, Japanilla, Kiinalla ja varsinkin USA:lla. Mutta passiivinen ei ollut sellainenkaan valtio kuin Puola.
Tarkasteluajaksi Post on ottanut ensimmäisen maailmansodan epäonnistuneiden rauhantekojen vuosista Japanin hyökkäykseen vuonna 1941 ulottuvan kauden. Tuolloinhan sota sai lopullisesti maailmansodan luonteen. Post toteaa tietenkin Hitlerin politiikan seikkailuluonteen ja rajun riskinoton. Mutta suurta sotaa Hitler ei halunnut, ja kun sota sitten vastoin hänen tahtoaan laajeni, hän pyrki pääsemään siitä eroon. Hän oli kuitenkin pistänyt päänsä oravanpyörään, josta ulospääsyä ei ollut. Pahoin laski väärin myös Mussolini, joka lähti sotaan, koska luuli sen olevan vaaratonta, kun rauha aivan pian solmittaisiin. Epärealistisin kaikista oli Puola, joka Englannin ja Ranskan takeiden rohkaisemana luuli selviävänsä sekä Saksasta että N-liitosta. Jos sota alkaisi, Puolan joukot olisivat hetkessä Berliinissä. Mikään myönnys Saksalle ei siten ollut tarpeen.
Luottamus Saksan pikaiseen luhistumiseen vaikutti myös Englannissa ja Ranskassa. Sota aiheuttaisi Saksassa vallankumouksen, jolloin Kolmannen valtakunnan tarina olisi lopussa. Mutta Englannissa oli myös W Churchillin kaltaisia voimia, jotka olivat valmiit pitkäaikaiseenkin sotaan, kunhan Saksa vain saataisiin pudotettua pelilaudalta lopullisesti.
Englannin takana oli USA, jonka presidentti Roosevelt määrätietoisesti tähtäsi amerikkalaistyylisen ”One Worldin” muodostamiseen. Siinä ei ollut tilaa ”gangsterivaltioille”, jota sanaa hän käytti Saksasta ja Japanista. Ei siinä ollut sijaa myöskään Englannin imperiumille, jonka Hitler puolestaan halusi säilyvän. USA:n painostus oli kulisseissa niin kovaa, että pääministeri Chamberlain totesi, että Amerika ja maailmanjuutalaisuus ovat ajaneet Englannin sotaan” Postin lainaama sitaatti on taatusti poliittisesti epäkorrekti.N-liittoa ei Roosevelt lukenut gangsterivaltioihin, mutta ei sen johtaja Stalin silti mikään rauhanruhtinas ollut. Hänen tavoitteenaan oli maailmanvallankumous kommunistiseen tyyliin, mutta se saattoi toteutua vain suuren sodan avulla. Ajatuksena oli usuttaa kapitalistiset valtiot toistensa kurkkuun, ja kun ne olisivat uuvuttaneet itsensä, sivussa seurannut puna-armeija lähtisi mukaan ja ratkaisisi tilanteen. Sodan sytyttämiseksi Stalin solmi hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa, joka tästä rohkaistuneena uskaltautui Puolan kimppuun.
Laskelmat pettivät
Sota ei sujunut kenenkään laskelmien mukaisesti. Saksa voitti nopeasti vastustajansa toisensa jälkeen. Englantia Hitler ei kuitenkaan pystynyt pakottamaan rauhantekoon. Saksa oli käynyt N-liitolle vaaralliseksi, mutta niin oli käynyt jatkuvasti voimistuva N-liitto myös Saksalle. Hitlerin vielä kerran yrittämästä yhteistoiminnasta ei tullut mitään. Hitlerin mielestä Englanti jatkoi sotaa, koska se tiesi saavansa USA:n ja N-liiton avukseen. N-liiton poistaminen pelilaudalta toisi ehkä rauhan mukanaan, ja vaikka niin ei kävisikään, Saksa pystyisi saavutettujen resurssien avulla pitämään puoliaan USA:n ja Englannin yhteistäkin hyökkäystä vastaan, kun N-liitto ei olisi uhannut selustassa. Samalla päästäisiin bolshevismista ja saataisiin elintilaa.
Saksassa alettiin myös pelätä N-liiton hyökkäystä. Koska yleisesti vielä epäillään tätä Barbarossan ehkäisyhyökkäysluonnetta, on syytä lainata muutamaa Postin esittelemää asiakirjaa. Johtopäätöksenä havaituista N-liiton joukkojen keskityksistä sotamarsalkka Keitel arvioi 11.5.1941, että ”OKW on tullut näiden tosiasioiden vakaumukseen, että käytännössä liikekannallepanoa muistuttava venäläisten joukkojen keskittäminen Saksan rajalle voidaan tulkita vain mitä suurimpien hyökkäystoimenpiteiden valmisteluksi. Aseellisen konfliktin vaara tulee siten huomattavan lähelle.” Kuukautta myöhemmin Keitel kirjoitti seuraavaa: Kaikki nämä seikat yhdistettynä Venäjän armeijassa kasvatettuun tuhoamistahtoon Saksaa vastaan pakottavat välttämättä johtopäätökseen, että NL valmistautuu sille sopivana hetkenä hyökkäämään Suur-Saksan valtakuntaa vastaan.
Postin mukaan Keitel oli oikeassa. Post tuo esiin N-liiton hyökkäyssuunnitelmien kehittymisen, jonka johdonmukaisena lopputuloksena oli sotilasjohdon Stalinille toukokuun puolivälissä 1941 esittämä suunnitelma, jossa tarkoitus oli yllättäen tuhota Wehrmachtin pääosat. Postin mukaan marsalka Vasilevski on myöhemmin nimenomaan ilmoittanut, että Stalin hyväksyi suunnitelman pääosat. Niiden hyväksymistä osoittaa myös se, että puna-armeija keskitettiin nimenomaan tämän suunnitelman mukaisesti.
Sodasta puuttui syksyllä 1941 enää USA. Käytännössä se oli jo sodassa mukana tavoitteenaan ”gangsterivaltioiden” totaalinen tuhoaminen, mutta muodollinen sodanjulistus puuttui. Sisäpoliittisista syistä Rooseveltin oli vaikeaa antaa sitä, ja Hitler yritti puolestaan sietää raskaatkin provokaatiot amerikkalaisten taholta pitääkseen nämä avoimen sodan ulkopuolella. Roosevelt sai kuitenkin haluamansa sodan Japanin takaportin kautta. Japani kuului muutenkin tuhottavien valtioiden joukkoon. Ongelma oli sen suhteen sama kuin Saksan kanssa: Miten ärsyttää Japani ampumaan ensimmäiset laukaukset? Jo olemassa olevan kirjallisuuden perusteella Post kertoo, kuinka Roosevelt saavutti päämääränsä. Taitavammin hän menetteli kuin kömpelö seuraajansa Bush Irakin kanssa. Niin taitavaa, että hänen tarinansa uppoaa vieläkin, vaikka tosiasiat ovat jo aikoja sitten tulleet tietoon. Tai ne olisivat jo kymmeniä vuosia sitten tulleet yleiseen tietoisuuteen, jos näin olisi haluttu.
Ilmeisesti myöskään Postin kirja ei päädy yleiseen tietoisuuteen. Lopullista historiallista totuutta ei ole, mutta tällä hetkellä Postin suurteos edustaa alansa todellista huippua maailmansotakirjallisuudessa. Todellinen standarditeos, jos joku sellaista tarvitsee. Mutta koska se herättää epäsuotavia ajatuksia, siitä ei ehkä kuulla mitään joitakin halventavia sivuhuomautuksia lukuun ottamatta edes tieteellisessä keskustelussa. Mutta niille, joista tarina yhden pahan miehen maailmansodasta tuntuu epäuskottavalta, voi vihjeenä suositella teoksen olemassaolon muistamista.
MAAILMANSODALLA OLI MONTA ISÄÄ
…Näinä aikoina varsinkin Yhdysvaltojen johtajat tekevät parhaansa, jotta kaikkialla ymmärrettäisiin, että viime vuosien paha mies oli Saddam Hussein. Niin uskomattomalta kuin tuntuukin, on hyvin mahdollista, että tässä onnistutaan ajan mittaan. Ennenkin on onnistuttu. Itsestään selvänä pidetään, että 1930-luvun suuri pahis oli Saksan diktaattori Adolf Hitler. Mustavalkoista kuvaa sotkee jonkin verran toinen pahis Josif Stalin, mutta tarinan hyvä juoni pysyy puhtaana, kun hänelle annetaan vain sivurooli tai mieluiten ohitetaan kokonaan.
Hyvin on tarina kestänyt. Sitä eivät toista vain populäärikirjallisuus ja elokuvat, vaan se on peruselementtinä tohtoreiden väitöskirjoissa ja professorien tutkimuksissa. Joku eriseurainen tosin löytyy silloin tällöin, mutta hänet joko leimataan epäilyttäväksi ihmiseksi tai hänet sivuutetaan vaitiololla. Saksalainen tohtori Walter Post sivuutetaan tavallisesti vaitiololla. On miestä kyllä epäilyttäväksikin mainittu, jolloin usein on käytetty sanaa konservatiivinen, joka historioitsijaan liitettynä nähtävästi on kielteinen adjektiivi. Itse en luonnehtisi häntä konservatiiviseksi, vaan päinvastoin vallankumoukselliseksi, jos asteikolla joku adjektiivi olisi löydettävä. Mutta tällainen asteikko ei ole paikallaan, kun historiatutkijoita tarkastellaan. Parempi olisi kysyä, onko Post huolellinen, johdonmukainen, rehellinen ja ammattinsa sekä aiheensa hallitseva tutkija.
Mutta ei häntä näiden ominaisuuksien perusteella ole arvioitu. Pääsyy Postin töiden kyseenalaistamiseen on ollut ja on, että hän ajattelee omilla aivoillaan. Hänelle on aivan toisarvoista se, pitävätkö hänen tutkimustuloksensa yhtä yleistetyn totuuden kanssa.
Poliittisesti epäkorrekti
Poliittisella korrektiudella ei ole mitään merkitystä sillä, mitä hän kirjoittaa. Minkä tahansa lajin diktatuurivaltiossa mies istuisi varmasti lukkojen takana, mutta niin kutsutuissa demokraattisissa valtioissa hänet yritetään vaientaa hienommin menetelmin.
Postin vastikään valmiiksi saama teos Toisen maailmansodan syistä on poliittisesti erittäin epäkorrekti teos. Hän on hylännyt teorian yhdestä pahasta miehestä ja ottanut lähtökohdaksi sen, että Hitler oli vain yksi pelaajista ja että tavoitteita oli muillakin kuin Hitlerillä. Hyvän ja Pahan mittapuuta Post ei käytä lainkaan, vaan hän pyrkii ymmärtämään pelaajien tavoitteita näiden omista näkökulmista katsottuna. Pelilautana Postilla on koko maailma. Saksalla oli pelissä tietysti tärkeä paikka, mutta niin oli muillakin, kuten Englannilla, Italialla, Neuvostoliitolla, Japanilla, Kiinalla ja varsinkin USA:lla. Mutta passiivinen ei ollut sellainenkaan valtio kuin Puola.
Tarkasteluajaksi Post on ottanut ensimmäisen maailmansodan epäonnistuneiden rauhantekojen vuosista Japanin hyökkäykseen vuonna 1941 ulottuvan kauden. Tuolloinhan sota sai lopullisesti maailmansodan luonteen. Post toteaa tietenkin Hitlerin politiikan seikkailuluonteen ja rajun riskinoton. Mutta suurta sotaa Hitler ei halunnut, ja kun sota sitten vastoin hänen tahtoaan laajeni, hän pyrki pääsemään siitä eroon. Hän oli kuitenkin pistänyt päänsä oravanpyörään, josta ulospääsyä ei ollut. Pahoin laski väärin myös Mussolini, joka lähti sotaan, koska luuli sen olevan vaaratonta, kun rauha aivan pian solmittaisiin. Epärealistisin kaikista oli Puola, joka Englannin ja Ranskan takeiden rohkaisemana luuli selviävänsä sekä Saksasta että N-liitosta. Jos sota alkaisi, Puolan joukot olisivat hetkessä Berliinissä. Mikään myönnys Saksalle ei siten ollut tarpeen.
Luottamus Saksan pikaiseen luhistumiseen vaikutti myös Englannissa ja Ranskassa. Sota aiheuttaisi Saksassa vallankumouksen, jolloin Kolmannen valtakunnan tarina olisi lopussa. Mutta Englannissa oli myös W Churchillin kaltaisia voimia, jotka olivat valmiit pitkäaikaiseenkin sotaan, kunhan Saksa vain saataisiin pudotettua pelilaudalta lopullisesti.
Englannin takana oli USA, jonka presidentti Roosevelt määrätietoisesti tähtäsi amerikkalaistyylisen ”One Worldin” muodostamiseen. Siinä ei ollut tilaa ”gangsterivaltioille”, jota sanaa hän käytti Saksasta ja Japanista. Ei siinä ollut sijaa myöskään Englannin imperiumille, jonka Hitler puolestaan halusi säilyvän. USA:n painostus oli kulisseissa niin kovaa, että pääministeri Chamberlain totesi, että Amerika ja maailmanjuutalaisuus ovat ajaneet Englannin sotaan” Postin lainaama sitaatti on taatusti poliittisesti epäkorrekti.N-liittoa ei Roosevelt lukenut gangsterivaltioihin, mutta ei sen johtaja Stalin silti mikään rauhanruhtinas ollut. Hänen tavoitteenaan oli maailmanvallankumous kommunistiseen tyyliin, mutta se saattoi toteutua vain suuren sodan avulla. Ajatuksena oli usuttaa kapitalistiset valtiot toistensa kurkkuun, ja kun ne olisivat uuvuttaneet itsensä, sivussa seurannut puna-armeija lähtisi mukaan ja ratkaisisi tilanteen. Sodan sytyttämiseksi Stalin solmi hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa, joka tästä rohkaistuneena uskaltautui Puolan kimppuun.
Laskelmat pettivät
Sota ei sujunut kenenkään laskelmien mukaisesti. Saksa voitti nopeasti vastustajansa toisensa jälkeen. Englantia Hitler ei kuitenkaan pystynyt pakottamaan rauhantekoon. Saksa oli käynyt N-liitolle vaaralliseksi, mutta niin oli käynyt jatkuvasti voimistuva N-liitto myös Saksalle. Hitlerin vielä kerran yrittämästä yhteistoiminnasta ei tullut mitään. Hitlerin mielestä Englanti jatkoi sotaa, koska se tiesi saavansa USA:n ja N-liiton avukseen. N-liiton poistaminen pelilaudalta toisi ehkä rauhan mukanaan, ja vaikka niin ei kävisikään, Saksa pystyisi saavutettujen resurssien avulla pitämään puoliaan USA:n ja Englannin yhteistäkin hyökkäystä vastaan, kun N-liitto ei olisi uhannut selustassa. Samalla päästäisiin bolshevismista ja saataisiin elintilaa.
Saksassa alettiin myös pelätä N-liiton hyökkäystä. Koska yleisesti vielä epäillään tätä Barbarossan ehkäisyhyökkäysluonnetta, on syytä lainata muutamaa Postin esittelemää asiakirjaa. Johtopäätöksenä havaituista N-liiton joukkojen keskityksistä sotamarsalkka Keitel arvioi 11.5.1941, että ”OKW on tullut näiden tosiasioiden vakaumukseen, että käytännössä liikekannallepanoa muistuttava venäläisten joukkojen keskittäminen Saksan rajalle voidaan tulkita vain mitä suurimpien hyökkäystoimenpiteiden valmisteluksi. Aseellisen konfliktin vaara tulee siten huomattavan lähelle.” Kuukautta myöhemmin Keitel kirjoitti seuraavaa: Kaikki nämä seikat yhdistettynä Venäjän armeijassa kasvatettuun tuhoamistahtoon Saksaa vastaan pakottavat välttämättä johtopäätökseen, että NL valmistautuu sille sopivana hetkenä hyökkäämään Suur-Saksan valtakuntaa vastaan.
Postin mukaan Keitel oli oikeassa. Post tuo esiin N-liiton hyökkäyssuunnitelmien kehittymisen, jonka johdonmukaisena lopputuloksena oli sotilasjohdon Stalinille toukokuun puolivälissä 1941 esittämä suunnitelma, jossa tarkoitus oli yllättäen tuhota Wehrmachtin pääosat. Postin mukaan marsalka Vasilevski on myöhemmin nimenomaan ilmoittanut, että Stalin hyväksyi suunnitelman pääosat. Niiden hyväksymistä osoittaa myös se, että puna-armeija keskitettiin nimenomaan tämän suunnitelman mukaisesti.
Sodasta puuttui syksyllä 1941 enää USA. Käytännössä se oli jo sodassa mukana tavoitteenaan ”gangsterivaltioiden” totaalinen tuhoaminen, mutta muodollinen sodanjulistus puuttui. Sisäpoliittisista syistä Rooseveltin oli vaikeaa antaa sitä, ja Hitler yritti puolestaan sietää raskaatkin provokaatiot amerikkalaisten taholta pitääkseen nämä avoimen sodan ulkopuolella. Roosevelt sai kuitenkin haluamansa sodan Japanin takaportin kautta. Japani kuului muutenkin tuhottavien valtioiden joukkoon. Ongelma oli sen suhteen sama kuin Saksan kanssa: Miten ärsyttää Japani ampumaan ensimmäiset laukaukset? Jo olemassa olevan kirjallisuuden perusteella Post kertoo, kuinka Roosevelt saavutti päämääränsä. Taitavammin hän menetteli kuin kömpelö seuraajansa Bush Irakin kanssa. Niin taitavaa, että hänen tarinansa uppoaa vieläkin, vaikka tosiasiat ovat jo aikoja sitten tulleet tietoon. Tai ne olisivat jo kymmeniä vuosia sitten tulleet yleiseen tietoisuuteen, jos näin olisi haluttu.
Ilmeisesti myöskään Postin kirja ei päädy yleiseen tietoisuuteen. Lopullista historiallista totuutta ei ole, mutta tällä hetkellä Postin suurteos edustaa alansa todellista huippua maailmansotakirjallisuudessa. Todellinen standarditeos, jos joku sellaista tarvitsee. Mutta koska se herättää epäsuotavia ajatuksia, siitä ei ehkä kuulla mitään joitakin halventavia sivuhuomautuksia lukuun ottamatta edes tieteellisessä keskustelussa. Mutta niille, joista tarina yhden pahan miehen maailmansodasta tuntuu epäuskottavalta, voi vihjeenä suositella teoksen olemassaolon muistamista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
sanos muuta