Olen tähän asti pystynyt välttämään ruokajonoon menemisen, mutta nyt tulee pakko.
Ostin juuri loppurahoillani lääkkeet, mutta seuraavan kerran kun menen niitä ostaman joudun maksamaan niistä normaalin hinnan, koska on tämä omavastuu.
Koska rahaa on "hintsusti" puolitan annokset. Näin lääkkeet kestää puolta pitempään.
Sitten nousee vuokra 3,5%. Asumistuki ei kuitenkaan nouse kuin vaivaiset muutaman euron. Itselle jää maksettavaa noin 20 euroa enemmän vuokraa, kuin ennen.
Päivärahat pienenee. Noin 8 euroa. Ulosoton suojaosuus laskee.
Joten ainut asia missä voin nyt säästää on ruoka. Ruokajonosta ilmaiset leivät, maidot, jugurtit, makaronit, kaurahiutaleet, ehkä einekset ja makkarat.
Ruokakauppaan menen ostoksille enää 1x viikossa. Aikaisemmin olen käynyt 2x.
Nettomenot kasvavat vuoden alussa useita kymppejä. Se on minun tuloissani lähes 10 %.
Minulla on sellainen kutina että, nämä ruokajonot alkavat kasvamaan.
Tulis nyt sitten kansainväliset mediat kuvaamaan.
Ja rikkaiden lompakko sen kuin paksunee. Miksi? Kysyn vaan että MIKSI??
Onkohan syy se että Sipilän hallitus haluaa päästä meistä vanhoista, köyhistä ja sairaista mahdollisimman pian eroon?
Ei muuta kuin kuoppaan ja 2m multaa päälle? Niinkö?
Ja vielä muka uskovainen mies.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Käyn vakit.. kaksivuorotyössä Vielä lukiolainen kotona. Elämme palkallani. Ei asumistukia, omistusasunto on. Ei mitään muitakaan tukia. Likiolianen saa 50e /kk opintorahaa.
Minulla käytössä 4 eri lääkettä. Sairaslomille ei uskalla jäädä. Ruokaa sentään on.
Helppoa ei ole työssäkäyvilläkään. Se" ilo "työstä on ollut että huonon työ.ilmapiirin seurauksena tullut vakava sydänsairaus.
Hallitus haluaa ajaa koko kansan kärsimysrajoille. Työttömät, opiskelijat, eläkeläiset nyljetään, työssäkäyville tulee niin isoja maksuja että sama nylky sinnekin.
Vain isopalkkaisimmat ja varakkaimmat selviytyvät.
Maassa on selvä diktatuuri menossa, heitä on useita, niin ei pääse syyttämään pelkkää presidenttiä tai pääministeriä. Ovat ottaneet lakeijoita ympärilleen niin paljon että päätä huimaa.
Oot syvältä ni tota oletko koskaan kuullut sellaisesta kuin työnteko....et.
Ei teidän tulot mihinkään nouse kun siellä sängyn pohjalla makaatte.
Herjaat turhaa tänäänkin olemme tehneet siis meidän perhe töitä yrittäjälle 20h sää vaan et huomaa mitään siinä naapurissa ei kaikki työ näy sun pihalle mene vaan korjaamaan talliis siitä.