Sinulle Eila

Näyttävät noi vastaajat lyövän sinulle Eila aina luun kurkkuun kun vähänkin koetat puolustella Kirkkoa ja SPR:ä.
Olisiko nyt jo aika pieneen lepoon,jottei tarvi valkotakkisten....
9498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pitääkin kritisoida, mutta yksi kysymys:

Kun organisaatio tai joku sen työntekijä on tehnyt virheen, tarkoittaako se sitä, että sen jälkeen kyseinen taho on aina väärässä tai ei saa avata suutaan mistään asiasta, oli kommentti mikä tahansa? Siitä tässä on kysymys.

Esimerkki: jos kirkko tai SPR ei olisi millään lailla puuttunut katastrofiin, olisiko se sitten ollut hyvä? Virheitä sattuu (en todellakaan puolustele SPR:n Korhosen suustaan päästämää sammakkoa), mutta pilaako se kaiken muunkin? No, eipä siinä ole mitään uutta.

Olen ehkä naiivi, mutta onko täydellinen moiteryöppyyn yhtyminen ehto sille, että ihmistä pidetään mieleltään terveenä? Sen käsityksen sain viestistäsi.

Ei minulla kuitenkaan ole tarvetta todistella olevani oikeassa, joten antaa asian olla. Ja huom: minä nimenomaan kysyin perusteluja eli mielestäni annoin toisille suunvuoron.

Ja puheenvuoro on nyt sinulla. Aloita parempia ketjuja kuin minä, ole hyvä.

Äänestä
  • Kyllä totuus on, että joukkion (spr) jäsen (tk) esittää niitä mielipiteitä jotka ovat vallalla koko jengissä (spr).

    Äänestä

  • mielipide kirjoitti:

    Kyllä totuus on, että joukkion (spr) jäsen (tk) esittää niitä mielipiteitä jotka ovat vallalla koko jengissä (spr).

    ...omaa sanomaani totuudeksi, koska en ole käynyt jokaiselta SPR:n työntekijältä/johtajalta kysymässä heidän mielipiteitään, mutta miten sinä perustelet totuudeksi sen, että koko jengi (spr) on samaa mieltä kuin jengin jäsen?

    Äänestä

  • Eila kirjoitti:

    Se on aivan luonnollista kaikenlaisissa poppoissa. Kaffekeskusteluissa sun muissa palavereissa pohditaan asioita ja niissä otetaan luonnollisesti kantaa myös muiden "alalla" työskentelevien edesottamuksiin. Niitä tietysti vähätellään ja niille nauretaan makeasti koska "eiväthän ne osaa näitä hommia, joutavat harrastelijat". Korhos timpalle ei kai muistunut mieleen jottei niitä sisäisiä mielipiteitä pidä höpöttää julkisesti vai halusiko muuten vain elvistellä sakkinsa erinomaisuutta.

    Viralliset mielipiteet taas on aivan erikseen ja ne muotoillaan tarkoin odotuksia vastaaviksi.

    Joo, näin se menee.

    Äänestä

  • Eila kirjoitti:

    ...omaa sanomaani totuudeksi, koska en ole käynyt jokaiselta SPR:n työntekijältä/johtajalta kysymässä heidän mielipiteitään, mutta miten sinä perustelet totuudeksi sen, että koko jengi (spr) on samaa mieltä kuin jengin jäsen?

    tsemppiä spr!

    Äänestä

  • Jos organisaatio ei erota törkeitä virheitä tehnyttä yksilöä silloin organisaatio hyväksyy yksilön käytöksen ja silloin se on myös organisaation virallinen kanta.

    Kirkko ja SPR ovat ahneimpia ja kieroimpia paskiaisia mitä maasta löytyy.

    Äänestä

  • ruikuli riistäjät kirjoitti:

    Jos organisaatio ei erota törkeitä virheitä tehnyttä yksilöä silloin organisaatio hyväksyy yksilön käytöksen ja silloin se on myös organisaation virallinen kanta.

    Kirkko ja SPR ovat ahneimpia ja kieroimpia paskiaisia mitä maasta löytyy.

    Mistä työpaikasta on erotettu yhden typerän kommentin takia? Minä veikkaan, että myös kaikki jalustalle nostetut hyväntekijät tekevät ja puhuvat joskus typeryyksiä, mutta osaavat tehdä sen sellaisessa porukassa, josta ne eivät leviä tiedotusvälineisiin.

    Olen siis edelleen sitä mieltä, että yhden typeryyden ei pitäisi antaa kaataa koko hommaa.

    Ja perustelepa, miksi _juuri sinun_ mielestäsi Kirkko ja SPR ovat ahneimpia ja kieroimpia paskiaisia mitä maasta löytyy. Onko jompikumpi tehnyt sinun tai läheistesi kohdalla jotain väärin?

    Äänestä

  • ruikuli riistäjät kirjoitti:

    Jos organisaatio ei erota törkeitä virheitä tehnyttä yksilöä silloin organisaatio hyväksyy yksilön käytöksen ja silloin se on myös organisaation virallinen kanta.

    Kirkko ja SPR ovat ahneimpia ja kieroimpia paskiaisia mitä maasta löytyy.

    Ja NÄINHÄN SE ON!

    Äänestä

Minunkin mielestä Eila voisi pitää pienen tauon. En välillä ymmärrä lainkaan hänen aivoituksiaan ja lisäksi en kokonaan edes jaksa lukea niitä. Aivan kuin olis joku SPR:n tai kirkon edustaja latelemassa omiaan. En tiiä.. toisaalta jokaisella on oikeus kirjoitaa, mutta, silti..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Räkättirastas kirjoitti:

Näyttävät noi vastaajat lyövän sinulle Eila aina luun kurkkuun kun vähänkin koetat puolustella Kirkkoa ja SPR:ä.
Olisiko nyt jo aika pieneen lepoon,jottei tarvi valkotakkisten....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu