Kalifornian Bethel-kirkon johtajat Bill Johnson ja Chris Vallotton puhuvat suureen ääneen ja kirjoittavat suurin kirjaimin yhteisöjä ja kaupunkeja koskettavasta kulttuurin muutoksesta, joka tapahtuu siellä, missä kristillinen seurakunta elää ja toimii apostolisin valtuuksin. Kirjassaan Heavy Rain Vallotton kehottaa lukijoitaan katsomaan tarkkaamaan, muuttaako seurakunta ympärillään olevaa yhteisöä. Jollei näin tapahdu, ei sellainen seurakunta ole apostolinen eikä Raamatun mukainen seurakunta.
Johnsonin ja Vallottonin opetus tällaisesta muutoksesta (Cultural Transformation) ei ole vain jokin maininta heidän opetustensa sivulauseessa. Heidän suuri johtoajatuksensa, Isä meidän rukouksesta irti lohkaistu lause Maan päällä niin kuin taivaassa, tähtää juuri tuohon samaan asiaan: Yhteisön kulttuurin muuttuminen ja taivaan tuomiseen maan päälle.
Bethel-kirkon teologia on itseasiassa vanhaa tuttua Kingdom now (Valtakunta nyt) -oppia. Valitettavan harva käsittää, että ylistysmusiikkinsa kautta maailman maineeseen noussut Jesus Culture, Bethelissä syntynyt liike, on paljon muutakin kuin niin sanottua ylistysmusiikkia esittävä bändi. Tällä Jeesus kulttuurilla tarkoitetaan juuri sitä, mitä Johnson ja Vallotton nuorisolle opettavat: Taivas tuodaan maan päälle.
Median ja musiikin kautta Bethelin ideologia on saanut yllättävän suuren suosion länsimaisen kristillisyyden keskellä. Suuret kansankokoukset, mm. Awakening Europe -tapahtumat, luovat mielikuvan todellisesta muutoksesta, kun tuhannet kristityt tekevät pyhiinvaellusmatkan stadioneille ja suurtilaisuuksiin. Näyttävillä, suunnattomasti maksavilla efekteillä, screeneillä ja energisellä lavaesiintymisellä luodun tunnelman keskellä syntyy helposti mielikuva, jonka mukaan koolla oleva ylistävä joukko todella elää muutoksen ytimessä.
Vastaavanlaisen tunnelman, jossa kaikki on mahdollista, ovat rakentaneet myös ei-kristillisen sanoman julistajat. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa Tomorrowland-nimellä tunnettu festivaali, jonka traileri (kts. https://www.youtube.com/watch?v=0taVDYKReUo) ei juurikaan eroa niistä mielikuvista, joita meidän aikamme ylistystapahtumista luodaan.
Mainittakoon, että ylistysmusiikistaan ja mega-konserteistaan tunnettu australialainen Hillsong – joka vapaan kristillisyyden kentässä on Betheliä huomattavasti suurempi brändi – kerää vuosittain jäseniltään lahjoituksina verovapaasti yli 100 miljoonaa dollaria. Lähes täysin Houstonin pariskunnan ja heidän lastensa johdossa oleva globaali perheyritys kerää miljoonavoitot musiikin myynnillä ja tekijänoikeustuloilla.
(JATKUU----)
Johnsonin ja Vallottonin opetus tällaisesta muutoksesta (Cultural Transformation) ei ole vain jokin maininta heidän opetustensa sivulauseessa. Heidän suuri johtoajatuksensa, Isä meidän rukouksesta irti lohkaistu lause Maan päällä niin kuin taivaassa, tähtää juuri tuohon samaan asiaan: Yhteisön kulttuurin muuttuminen ja taivaan tuomiseen maan päälle.
Bethel-kirkon teologia on itseasiassa vanhaa tuttua Kingdom now (Valtakunta nyt) -oppia. Valitettavan harva käsittää, että ylistysmusiikkinsa kautta maailman maineeseen noussut Jesus Culture, Bethelissä syntynyt liike, on paljon muutakin kuin niin sanottua ylistysmusiikkia esittävä bändi. Tällä Jeesus kulttuurilla tarkoitetaan juuri sitä, mitä Johnson ja Vallotton nuorisolle opettavat: Taivas tuodaan maan päälle.
Median ja musiikin kautta Bethelin ideologia on saanut yllättävän suuren suosion länsimaisen kristillisyyden keskellä. Suuret kansankokoukset, mm. Awakening Europe -tapahtumat, luovat mielikuvan todellisesta muutoksesta, kun tuhannet kristityt tekevät pyhiinvaellusmatkan stadioneille ja suurtilaisuuksiin. Näyttävillä, suunnattomasti maksavilla efekteillä, screeneillä ja energisellä lavaesiintymisellä luodun tunnelman keskellä syntyy helposti mielikuva, jonka mukaan koolla oleva ylistävä joukko todella elää muutoksen ytimessä.
Vastaavanlaisen tunnelman, jossa kaikki on mahdollista, ovat rakentaneet myös ei-kristillisen sanoman julistajat. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa Tomorrowland-nimellä tunnettu festivaali, jonka traileri (kts. https://www.youtube.com/watch?v=0taVDYKReUo) ei juurikaan eroa niistä mielikuvista, joita meidän aikamme ylistystapahtumista luodaan.
Mainittakoon, että ylistysmusiikistaan ja mega-konserteistaan tunnettu australialainen Hillsong – joka vapaan kristillisyyden kentässä on Betheliä huomattavasti suurempi brändi – kerää vuosittain jäseniltään lahjoituksina verovapaasti yli 100 miljoonaa dollaria. Lähes täysin Houstonin pariskunnan ja heidän lastensa johdossa oleva globaali perheyritys kerää miljoonavoitot musiikin myynnillä ja tekijänoikeustuloilla.
(JATKUU----)
Vastaukset 11
Vanhimmat
(JATKUU---)
Chris Vallotton väittää kirjassaan Heavy rain, että maailma on menossa koko ajan parempaan suuntaan. Yllättävää kyllä, Vallotton luettelee kirjassaan lukuisan joukon todisteita, joiden mukaan Jumalan valtakunta maan päällä on toteutumassa. Hän kertoo tehneensä parannuksen kielteisistä ajatuksista, ei Jumalan sanan edessä, vaan kuunnellessaan Lois Armstrongin laulua What a Wonderful World.
Mutta mikä on totuus tästä suuresta kulttuurillisesta muutoksesta? Kuinka se näkyy Johnsonin ja Vallottonin omassa kotikaupungissa Reddingissä?
Yhä useammat ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota siihen, missä määrin Johnsonin ja Vallottonin oma seurakunta, Reddingin Bethel-kirkko, on muuttanut sitä ympäröivää kaupunkiyhteisöä. Tilastot ovat mykistäviä. Alle 100 000 asukasta käsittävässä kaupungissa, jossa apostoli Johnsonin ja profeetta Vallottonin johtama apostolinen seurakunta on toiminut uuden johdon alaisuudesta vuodesta 1996 lähtien, rikollisuus on USA:n tilastojen kärjessä. Väkivaltarikokset ovat kasvaneet ja ongelmat lisääntyneet.
Samaan aikaan, kun Bethel-kirkon tilaisuuksissa eletään ylistysmusiikin pauhussa itse luodussa todellisuudessa, vaeltavat kodittomat kirkon ulkopuolella edelleen kaupungin kadulla omassa todellisuudessaan.
Jonkinasteista muutosta näyttää tarjoavan Bethel-kirkon ympärille rakentunut liiketoiminta. Lehtihaastattelussa kristillinen kahvionpitäjä iloitsee menestyvästä liiketoiminnasta, sillä kirkkoon muualta maailmasta tulevat pitävät huolen liikevaihdon kasvusta. Samoin iloitsevat kaupungissa tietenkin myös ne, jotka saavat vuokratuloja sadoilta Bethelin raamattukoulussa opiskelevilta nuorilta.
Bethel-kirkko sanoo varustavansa nuorisoa, nousevaa sukupolvea, Jumalan käyttöön. Mutta mihin he todellisuudessa valmistavat heitä? Mihin he ovat valmiita, kun heille luodaan kuvaa tulevaisuudesta, joka muuttuu aina vain paremmaksi, helpommaksi ja ihmeellisemmäksi? Tulevaisuudesta, jossa ei ole mainintaakaan antikristuksesta, saatikka sitten muista kielteisinä pidettävistä asioista?
Bethel-kirkon ja sen johtajien opetusten julkinen arvioiminen on kiusallisen vaikeaa siksi, että heidän tuotteensa markkinoidaan niin hienossa paketissa. Ylistysmusiikkiin hurmaantunut harvoin miettii laulujen teologista sisältöä, sillä pääasia on mielikuvien luoma tunnelma. Sitä paitsi: ketä kiinnostaa kuiva saarna, kun tarjolla on jalkojen pidentämistä, naurussa kieriskelemistä ja muita manifestaatioita?
Mutta olisiko sittenkin syytä kysyä: Mikä on oikeasti totta ja mikä meidän itsellemme luomamme illuusio? Onko vielä niitä, jotka uskaltavat sanoa ääneen totuuden keisarin uusista vaatteista?
Varmasti on! Mutta onko korvia kuulla?
HILLSONG+–+kristillisen++viihteen+miljoonabisnes
Viimeisinä aikoina (NYT) ihmiset ovat ITSEKKÄITÄ, rakastavat mammonaa enemmän kuin Jumalaa...heidän Loppunsa on heidän tekojensa mukainen!
Kiitos, olipa hyvä kirjoitus.
Ps. 94:8, 16. Raamatun profetioiden mukaan pahuus, sodat ja laittomuus (kreik. terrorism) lisääntyvät. Myös EKSYTYKSET lisääntyvät - Jumala lähettää väkevän (niin ihanan?) eksytyksen ja eksytyksiä syntyy useita sielullisuudessa ja lihassa. Kohti Babylonia ollaan menossa...... ja lopuksi Ps. 98:9 TUOMIO!
...ja kaikille heille tuli UNI.
Silmävoidetta vai hengellisiä fiiliksiä?
ENTISEN HILLSONGILAISEN TODISTUS
Kävin Glasgown Hillsong-seurakunnassa Skotlannissa. Sitä kutsutaan C7-kirkoksi. Sen ovat perustaneet Australian Hillsongista tulleet Jason ja Jodi Cask. Heillä oli kaksi keskusta, joista toinen oli Edinburgissa ja toinen Glasgowssa. Olin mukana kaikissa Glasgown keskuksen jumalanpalveluksissa, joita pidettiin kello 11 ja klo 17.
Rakastin Hillsongin musiikkia vuonna 1998 tapahtuneesta uskoontulostani alkaen. Olin ihastunut, kun löysin seurakunnan, jossa käytettiin vain Hillsongin lauluja ja musiikkia. Kirkko täyttyi pääasiassa nuorista. Pian minua pyydettiin mukaan tervetulotiimiin, ja sen myötä totuus alkoi paljastua.
Minun tehtäväni oli toivottaa jokainen tulija tervetulleeksi vuokraamaamme kirkkoon. Nyt seurakunnalla on oma rakennus. Minun piti myös ohjata ihmiset paikalleen ja auttaa pastoria hänen esittäessään alttarikutsun. Näistä viimeksi mainittu oli kiusallisin tehtävä, mihin koskaan olen joutunut. Se velvoitti minut ja koko tiimin panemaan merkille ne, jotka halusivat antaa elämänsä Jeesukselle ja meidän tuli osoittaa heidät pastorille. Meidän täytyi antaa heille tietopaketin ja saada heidät jättämään korttiin kaikki henkilötietonsa.
Tervetulotiimin kokoukset tuntuivat olevan enemmän kääntyneiden rekrytointia, kuin tilaisuuksia, joissa olisimme kohdanneet herkästi näitä vasta uskoon tulleita.
Tilaisuuksissa musiikki soi uskomattoman lujaa. Savut, valoshow ja erikoistehosteet tuntuivat aluksi suorastaan häikäiseviltä, mutta eivät kauan.
Sitten oli kymmenysten aika. Puhuja valikoi sattumanvaraisesti Raamatun jakeita, ja kaikessa oli kyse antamisesta. Erityisen The Heart for the House -antamisen idea oli, että antamisessa piti olla uhrautuvainen. Luvattiin, että jos annamme Jumalalle kymmenen, saamme takaisin sata. Viimeisenä vuotena, jonka olin C7-seurakunnassa näin uhritulojen nousevan vuodessa yli 80 000 puntaan. Tämä kaikki ei sopinut minun mieleeni, joten päätin itse tutkia Raamattua vain todetakseni, kuinka paljon ongelmia C7-kirkossa olikaan.
Seurakunnan pääsaarna oli eräänlainen itsehoito-opas sellaista etsivälle. Pehmosanoma, joka kuorrutettiin Jumalan nimellä. Raamattua käytettiin hyvin vähän. Sen sijaan saarnatuolista julistettiin jatkuvasti terveyttä ja rikkautta. Ei puhuttu synnistä, parannuksesta, eikä siitä, kuinka Herra kärsi järkyttävän kuoleman meidän edestämme. Opetus ei sopinut minulle. Kukaan muukaan uskaltanut sitä asettaa kyseenalaiseksi.
Pettyneenä pyysin apua Jumalalta. Etsin vastauksia Sanasta. Muutaman kuukauden ja monein itkujen jälkeen lähdin.
KD
ÄLKÄÄ TEHKÖ YLISTYKSESTÄ KONSERTTIA!
Boråsin helluntaikirkon nuorisopastori pöllyttää Dagen-lehden kolumnissaan (22.1.2016) ylistyskulttuurissa vallalla olevaa kehityssuuntaa. Hän aloittaa aivan tarkoituksella tekstinsä englanniksi.
For a good while now, a couple of years at least, I’ve been asking myself where we are going. And during the two conferences I visited around New Year’s my questions came back – and I also came to understand that I wasn’t the only one asking them. Hence this article…
Nyt ihmetelet, mitä tekoa englannin kielisellä tekstillä on ruotsalaisessa lehdessä? Hyvä kysymys, sillä tottahan Ruotsissa on parempi kirjoittaa ruotsiksi, jos mielii tulla ymmärretyksi.
Pingst Pastor -konferenssissa, johon vastikään osallistuin, meille tarjottiin tulkkausta. Hieman oudolta se tuntui, sillä hetkeä aikaisemmin meillä oli ollut ylistyssessio, jossa kaikki laulut olivat olleet englanniksi. Silloin ei tarjottu kuulokkeita. Selvästikään ei siis ole niin tärkeää ymmärtää mitä tilaisuudessa lauletaan, kuin ymmärtää, mitä lavalta puhutaan.
Eräänä iltana kolme neljästä alkulaulusta oli englanniksi. Ihmettelen vain. Miksi laulaa vieraalla kielellä? Selitämme usein, että ylistyslaulut ovat kirjoitettuja rukouksia, tai että ne ovat sävellettyjä rakkaudentunnustuksia Jumalalle. Mitäpä luulet, jos minä menisin vaimoni luo vakuuttamaan rakkauttani englanniksi? Eikä hän epäilisi minun kolauttaneen pääni?
Kävin äskettäin myös Unite-konferenssissa, jonka kohderyhmänä olivat nuoret. Sielläkin laulettiin enimmäkseen englanniksi. Jälleen kysyn: Miksi? Mitä tämä palvelee? Ja mitä on vaarassa jäädä pois? Suurin osa nuorista ei puhu niin hyvää englantia, eikä kirkollista kieltä opeteta kouluissa.
Kuten sanottua, nämä olivat vain pari esimerkkiä, eikä krittiikkinä ole tarkoitus kohdistua näihin tiettyihin tapahtumiin. Kysymykseni haluan kohdistaa tähän pitkään jatkuneeseen kehitykseen.
Englannin lisäksi ihmetelen ääntä ja valoja. Pingst Pastor -tapahtumassa juttelin kuulovammaisen kollegani kanssa, joka ei voinut olla yhteisessä tilassa ylistyksen aikana. Hän sai seista ulkopuolella siihen saakka, kun musiikki loppui. Hänen ei tosin tarvinnut seista siellä yksin, sillä noin 25 muuta tuli hänen laillaan sisälle vasta musiikin loputtua.
Itse olin seissyt hetken aivan takana ja nähnyt, kuinka useammat pitelivät korviaan. Eräs kollegani näytti tyytyväisenä mukanaan tuomiaan korvatulppia.
Pastorikonferenssissa valoshow oli jokseenkin vaatimaton, vaikka malli oli vanhastaan tuttu: hämärretty Sali, edessä vilkkuvat valot ja kaikki katseet keskittyivät lavalle!
Nuorisokonferenssissa valojenkin kanssa oli sen sijaan täysi kaaos. Stroposkooppi ja yleisöön kohdistuneet valonsäteet. Luulin, että olisin ainut, joka koki kielteisenä , kun kasvoihin suunnattiin sellaisia valonheittimiä ylistyksen ja rukouksen aikana. Yksi nuorista kuitenkin totesi: Enhän minä kotonakaan suuntaa taskulamppua naamaani kun rukoilen!
Jälleen kysyn: Mihin tällä pyritään? Mitä olemme vaarassa menettää? Mitä sellaista, esimerkiksi suggestiota se saa aikaan, jota emme halua?
Puhun itse hyvää englantia. Minulla ei ole ongelmia kirkollisten sanojenkana kanssa. Eikä raskaan musiikin ja siihen liittyvien tehokkaiden valotehosteiden kanssa. Yleensä ottaen tunnustan pitäväni kaikesta sellaisesta. Mutta silloin puhutaankin konsertista, ei ylistyssessiosta. Silloin kohderyhmänä ovat ne, jotka ovat tulleet ”moshaamaan” heavymusiikin ja stroposkoopin tahdissa. Heillä on tulpat korvissaan, sillä silloin musiikin täytyykin tuntua enemmän kehossa kuin korvissa.
Tätä minä ihmettelen. Tähän suuntaanko me olemme menossa? Tuleeko ylistystilaisuuksistamme yhä enemmän konserttielämyksiä kuin rukoushetkiä? Jos näin on, kysyn: Haluammeko me sitä?
Ihmettelen myös, ajattelemmeko me kohderyhmää valmistautuessamme näihin tilaisuuksiin? Niin saarnaajakunnassa kuin nuorisojoukossakin englanninkielinen tekstin kuvitellaan luovan konserttitunnelmaa. Ja se tapahtuu osallistumisen ja omistautumisen hinnalla.
Osallistumista ei lisää sekään, että en minäkään, joka istun taaempana salissa, kuulen tuskin omaa ääntäni laulaessani ylistyslaulua. Niinpä laulan tietämättä, meneekö se pätkääkään nuotilleen.
Eikö osallistumisen pitäisi olla johtoajatuksena ylistyksessä? Eikö tavoitteena tulisi olla, että kaikki voisivat olla sisällä samassa tilassa? Eikö heidän tule voida laulaa kokosydämisesti mukana tietäen, mitä he laulavat ja että kaikki yhdessä korottavat Jumalaa? Pelkäänpä, että konferensseissamme on tullut tärkeämmäksi näyttää, kuinka coolisti me tosiaan olemme perillä ylistyksestä kuin se, että tilaisuudesta nousisi kaikkien yhteinen, todellinen ylistyslaulu.
(JATKUU---)
ÄLKÄÄ TEHKÖ YLISTYKSESTÄ KONSERTTIA! (JATKUU ---)
Jos yksittäiset seurakunnat rakentavatkin yökerhomeininkiä niille, jotka vieroksuvat perinteistä menoa, olkoon niin. Mutta jos se malli nostetaan ikään kuin normiksi meidän konferensseillemme niin ihmettelen, minne monipuolisuus ja monimuotoisuus ovat kedonneet? Ja kuinka ihmeessä tämä tekno-rukousmeininki strotoskooppeineen toteutetaan Näkkilänkulman rukoushuoneessa?
Luulenpa vain, että jos me yhä hämärrämme rajan konsertin ja rukoilemisen väliltä niin ne jotka nyt kasvavat, eivät todellakaan kohta osaa rukoilla kohdistamatta ensin taskulamppua silmiinsä …
Christian Kastö, nuorisopastori, Boråsin helluntaikirkko
YLISTYKSENJOHTAJAT HERÄTKÄÄ!
Usein suomalainen kommentoija saa tuhkat silmilleen, kun hän koskee seurakunnan keskellä pyhäksi ja koskemattomaksi korotettuun aiheeseen, eli ylistykseen. Uutta, ylistykseksi sanottua musiikkia raivokkaasti puolustavat suomivat säälittä vähäisintäkin kritiikkiä esittävät väittäen näitä nurkkakuntaisiksi, taantumuksellisiksi ja hengettömiksi. Väitetään, ettei ylistys puhuta seurakuntia muualla, kuin vain meillä Suomessa. Ja mehän olemme vihonviimeisiä sanomaan asiasta yhtään mitään.
Tämän tähden on suorastaan yllättävää lukea amerikkalaisen Jamie Brownin ajatuksia ylistyksestä. Siitäkin syystä, että Brown itse toimii muusikkona ja ylistyksenjohtajana anglikaanikirkossa Virginiassa.
Vierailtuaan suuressa ylistyskonferenssissa, tavattuaan useita tuttuja ylistyksenjohtajia ja jaettuaan kokemuksiaan heidän kanssaan, Jamie Brown kirjoitti julki huolensa ylistyksen nykysuuntauksesta.
Jamie Brown kiinnittää erityistä huomiota muutamiin seikkoihin, jotka hänen mukaansa ovat kehittyneet huolestuttavaan suuntaan viimeisen vuosikymmenen aikana. ”Elleivät nykyiset ylistyksenjohtajat muuta suuntaa, herätyskristillinen ylistysmusiikki johdetaan totaaliseen tuhoon”, hän väittää.
Mitä nämä seikat sitten ovat?
Jamie Brownin mielestä huolestuttava piirre se, että ylistyksestä tulee esittämistä. Ja hän listaa:
- Ylistyksenjohtajat ovat esiintyviä taiteilijoita
- Seurakunta on yleisö
- Pyhäköistä on tullut konserttisaleja
Jokainen voi miettiä, kuinka paljon tämä kehitys näkyy Suomessa? Kuinka moni kirkko on muuttunut yhä enemmän pimeäksi, vain keinovaloin valaistavaksi konserttitilaksi, jossa päävärinä on mieluiten musta?
Jamie Brownin lääke on yksinkertainen: ”Meidän täytyy tappaa tämä esiintymiskulttuuri!”
Eikä sen tekeminen ole hänen mielestään rakettitiedettä.
- Laulakaa lauluja, jotka seurakunta osaa tai oppii helposti.
- Laulakaa korottaen Jumalan voimaa, kunniaa, ja hänen valmistamaansa pelastusta.
- Palvelkaa seurakuntaanne. Kyllästäkää se Jumalan sanalla.
- Älkää laittako omia kasvojanne suurille screeneille.
- Käyttäkää maltillisesti omia (tuntemattomia) laulujanne.
- Pitäkää ihmiset mukana siinä mitä teette.
- Pitäkää valot päällä.
- Lopettakaa joutavat puhumiset.
- Älä anna pihojen, valojen, visuaalisuuden varastaa pääosaa evankeliumilta.
- Keskity Jeesukseen äläkä vedä huomiota itseesi.
- Muokkaa ylistys niin, että se kattaa mahdollisimman laajan läpileikkauksen läsnä olevasta seurakunnasta.
- Johda paimenuudella.
Jamie Brown kertoo olevansa huolissaan siitä, mitä nykyiset ylistyksenjohtajat tekevät itselleen ja seurakunnilleen.
”Ihmiset luovuttavat, vaikenevat ja jäävät vain katselemaan!”
Brown kehottaa ylistyksenjohtajia pysähtymään, hakemaan uutta suuntaa.
”Palvelkaa seurakuntaanne. Osoittakaa heille Jeesusta. Auttakaa heitä yhteiseen lauluun ja laulamaan luottavaisina!”
Ja, vielä kerran Brown murahtaa kollegoilleen: ”Ylistyksenjohtajat! Väistykää itse sivuun, Herran tähden!”