Itselle riittää hyvin, vaikka vieläkin harvempi malli kävisi.
Kaikki tai lähes kaikki hoituu jo netin kautta. Lehdet netissä, samoin laskut hoituu. Mitä laatikkoon tulee se pääosin mainoksia, joita ei juurikaan lueta. esim nyt ollaan lähdössä kauppa asioille, vilkaisin netistä mitä on tarjolla ao liikkeestä. Kauppiaat jo laittaa mainoksensa nettiin sivuillaan.
PÄÄSTÄSIIN YHDESTÄ LAKKOPESÄSTÄ EROON. Se jo paljon.
Yksityistää siksi toimintoja mahdollisimman paljon.
Postin voi hyvää syyllä sano, että Ay liike teki nopeat muutokset nyt,
Ihmiset kyrpiintyi ainaisiin lakkoihin.
Postilain uudistusta valmistellaan parhaillaan liikenne- ja viestintäministeriössä.
Enemmistö suomalaista on valmis hyväksymään 3-päiväisen postinjakelun, selviää Taloustutkimuksen tekemästä kyselystä. Peräti 70 % vastaajista hyväksyisi lokerikkojakelun kerrostaloissa.
Postilain uudistusta valmistellaan parhaillaan liikenne- ja viestintäministeriössä. Äskettäin lausuntokierroksella olleen lakiluonnoksen tavoitteena on keventää yleispalvelun sääntelyä ja uudistaa postinjakelua digitalisaation vuoksi. Lakiluonnoksen mukaan jatkossa taajama-alueilla voitaisiin poiketa yleispalvelukirjeiden nykyisestä viisipäiväisestä jakeluvelvoitteesta ja sallia vähintään kolmipäiväinen jakelu.
Taloustutkimus selvitti joulukuussa kyselytutkimuksellaan suomalaisten mielipiteitä postinjakeluun suunniteltaviin lakiuudistuksiin. Tutkimukseen haastateltiin puhelimitse yhteensä 1 028 henkilöä.
= ENEMMISTÖ.
Kyselyn perusteella enemmistö suomalaisista suhtautuu sallivasti jakelupäivien harventamiseen. Kysymykseen "Voisitteko hyväksyä sen, että posti jaetaan vain kolmena arkipäivänä viikossa?" myönteisesti suhtautuvia oli 54 %. Kielteisesti suhtautuvia oli 46 % vastaajista.
Naisista 3-päiväisen jakelun kannalla on 51 % ja miehistä 58 %. Myönteisimmin 3-päiväiseen jakeluun suhtautuvat alle 50-vuotiaat. Ikäryhmässä 35-49-vuotiaat 3-päiväisen jakelun kannattajien osuus on 65 %.
Kriittisin vastaajaryhmä on yli 65-vuotiaat. Heistä 58 % vastustaa 3-päiväiseen jakeluun siirtymistä.
Suomalaiset saavat 11 yleispalveluun kuuluvaa kirjettä tai korttia vuodessa
Postin kirjepalveluista vastaava johtaja Kaj Kulp arvelee asiakastarpeiden muutosten ja sähköisen viestinnän lisääntymisen selittävän suomalaisten entistä myönteisempää suhtautumista 3-päiväiseen jakeluun.
- Kirjepostia ei tule kaikkiin kotitalouksiin enää joka arkipäivä kuten takavuosina tapahtui. Suomalaiset saavat keskimäärin 11 yleispalveluun kuuluvaa kirjettä tai korttia vuodessa. Samaan aikaan Netpostin eli Postin sähköisen kirjelaatikon käyttäjien määrä kasvaa, sanoo Kulp.
Kulp muistuttaa, että postilain 5-päiväisen jakelun mahdollinen keventäminen koskee ainoastaan yleispalvelua eli postimerkillä varustettuja kirjeitä ja kortteja.
- Sanomalehtien perus- ja varhaisjakelua hoidetaan kaupalliselta pohjalta jatkossakin 5-7 päivänä viikossa. Lakiluonnoksen mukaan myös yleispalvelukirjeiden jakeluvelvoite jatkuisi viitenä päivänä viikossa taajamien ulkopuolella.
Lokerikkojakelun hyväksyy 70 % suomalaisista
Postilakiin kaavaillaan myös muutosta, joka sallisi jakelun kerrostaloissa lokerikkoihin huoneistokohtaisten postiluukkujen ohella.
Taloustutkimuksen kyselyn mukaan lokerikkojakelu saa vahvaa kannatusta suomalaisilta. Peräti 70 % vastaajista hyväksyisi, ettei postia jaettaisi kotiovelle vaan rappukäytävässä sijaitsevaan laatikkoryhmään. Lokerikkojakelua vastustaa 30 % vastaajista.
Voimakkaimmin lokerikkojakelua puoltavat 25-34-vuotiaat, joista uudistuksen hyväksyisi 76 %. Yli 65-vuotiaistakin 64 % on valmis hyväksymään lokerikot.

Vastaukset 11
Vanhimmat
"esim nyt ollaan lähdössä kauppa asioille, vilkaisin netistä mitä on tarjolla ao liikkeestä. Kauppiaat jo laittaa mainoksensa nettiin sivuillaan".
Australiassa??
Vai Guatemalassa paplospost office joka lakkoilee...
Tommi alias Idiootti se jaksaa.
Varmaan kusee ja paskantaa housuihinsa myös, niin vaikuttaa yksinkertaiselta, ei osaa pidätellä.
Minusta postinjakelu pitää yksityistää. Jokainen sopikoot itse yksityisen toimijan kanssa millä hinnalla posti kannetaan. Samalla voi sopia jakelukerrat. Postikeskuksia on vain maakuntahallinnon keskuksissa ja siitä postin rahdin maksaa jokainen joka postin palveluita kaipaa itse siihen pisteeseen kuin haluaa.
On hullua, että kaupunkilaiset maksaa maaseudun jakelua pitkine jakomatkoineen.
Postikeskuksesta postin voi noutaa myös itse.
Näin helppoa ja yksinkertaista. Turhaa noita hyppyyttää pitkin tantereita, ja tipauttaa postilaatikkoon, jos tutkimusta tehtäisiin, tuskin edes monet niihin syvällisemmin tutustuu. Kännyihin saadaan myös esille, vaikka tilattuina mainokset.
http://www.k-market.fi/tarjoukset/
http://www.k-citymarket.fi/tarjoukset/
https://www.tokmanni.fi/tarjoukset/
https://www.s-kanava.fi/ketju/s-market/101
http://www.gigantti.fi/cms/viikon_tarjoustuotteet/viikkotarjoukset/
Netti ei lakkoile, ainakaan vielä ole sitä tehnyt, kun punikit ei pääse ohjaksiin.
Eikö sieltä Sydneystä löydy Lidliä laisinkaan
Herran ..puudeli,,,söspsö,,,söspöööö,,,
Pikku Tommi siellä itkee..hys..hys..älä itke.
Tommin äitikin sanoi, että se aina itkee, siitä lähtien kun Tavjan kuvan näki telkkarissa.
Valehtelevaa "majuria" vedetään taas kölin alta.
Eihän se valehtele, jatkuva kiljun kittaus on aiheuttanut vain alkoholidementian ja harhaluuloisuushäiriön
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00373&p_haku=Harhaluuloisuushäiriöt
Hyvähän se on, että Posti harkitsee erilaisia vaihtoehtoja, mutta pahoin pelkään, että ne jäävät vain välivaiheeksi ennen kuin postinjakelu siirtyy yksityisille yrittäjille, ennen kaikkea maakunnallisille lehtitaloille, jotka joutuvat joka tapauksessa jakamaan lehtensä seitsemänä päivänä viikossa.
Välivaihe tuli mieleen viimeksi tänään, kun silmiini osui kaksi lähetettävien kirjeiden postilaatikkoa, joista keltainen oli ykköspostin ja sininen kakkospostin kirjeille. Eihän siitä ole kuin muutama vuosi, kun Posti tai Itella siirtyi tuohon kahden postilaatikon järjestelmään. Niiden toisten postilaatikkojen pystyttäminen ei ollut varmaankaan halpa operaatio. Tänä vuonna Posti kuitenkin ilmoitti, että se luopuu kirjeiden kaksihintajärjestelmästä ensi vuonna kokonaan eli hukkaan meni tuo muutaman vuoden takainenkin uudistus. Lisää hintaa tulee, kun ne siniset postilaatikot revitään irti.
Kyllähän siellä etelän kaupungeissa löytyy jakelijoita mutta täällä
lapin perukoilla ei kenenkään kannata jakelua suorittaa joten val-
tion yleispalvelu velvoitteena on paras ratkaisu.Täällä ei lehtitalot
nytkään suorita jakelua kuin muutamassa kaupungissa eikä tule
jakamaan koskaan ilman valtiolta saatavaa reilua korvausta joten
taitaa olla halvin ratkaisu säilyttää nykyinen järjestelmä.