Karitsa on monta?

Karitsa on yksi Jumalan Sanan sarvista. On eräänlainen kolmen persoonan yhteys.

Ylimpänä kaikista on Jumalan Sana ja hänellä on kaksi sarvea, joista toinen on Karitsa.
Kun ylistämme ja kunnioitamme Karitsaa itse asiassa ylistämme ja kunnioitamme kolmea eri tahoa. (Ilmestys 17-22)

Tiedän sen siitä, että islamin eskatologian mukaan Jumala antaa Imaami Mahdille rikkauden ja vallan. Ja hän mitä ilmeisemmin ei ole sama kuin Karitsa. Ennemmin hän on ikään kuin Jumalan Sanan asemassa verrattuna Karitsaan ainakin kollektiivisena persoonana.

Kuitenkin on raamattuun kirjoitettu, että peto (kristikunnasta) ja kymmenen sarvea (islamista) kääntyvät taistelemaan Karitsaa vastaan sen jälkeen kun Babylonin Portto on tuhottu. Eli islamin joukossa samoin kuin kristikunnan joukossa on niitä, jotka vähät välittävät Karitsasta ja Jumalan Sanasta.

Ei ole loogisesti mahdollista ymmärtää sitä miksi Jumala on niin monelle taholle antanut lupauksen rikkaudesta ja vallasta. Mutta vaikka käsittäisimme Karitsan osaksi kollektiivista joukkoa niin jää jäljelle vielä kysymys JUMALAN VALTAKUNNAN VALLASTA. Miten Karitsa ja Jumalan Valtakunta liittyvät toisiinsa. Ainoa mahdollisuus on, että SE IHMISEN KALTAINEN, JOKA TULEE TAIVAAN PILVIEN PÄÄLLÄ ON JUMALAN SANA, JONKA TOINEN SARVI ON KARITSA. Jumalan valtakunta tulee 2028.

On traagista, että peto ja kymmenen sarvea taistelevat KARITSAA VASTAAN. Tuo taistelu on likaisinta peliä, jota voi ajatella olevan olemassa kun ilmeisesti pedon ja 10 sarven pitäisi olla uskontojen puolella eikä niitä vastaan. Niiden pitäisi olla kaiken hyvän edustajia ja silti ne kääntyvät taistelemaan Karitsaa vastaan.

Mutta varotaan vääriä Mahdeja ja vääriä Kristuksia ja vääriä Profeettoja ja Vääriä Karitsoja.
474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sen, että Jumalan valtakunnan johtoon asettuva Ihmisen Kaltainen on juuri Jumalan Sana voidaan päätellä Bhagavadgitan säkeestä, jossa mainitaan kaikkien pyhien kirjoitusten ja uskontojen syntyneen ihmistä tarkkailemalla, vakoilemalla ja matkimalla. Kaikki pyhät kirjoitukset eli Jumalan Sana ovat siis IHMISEN KALTAISTA sisällöltään. Siksi on helppo vetää johtopäätös: JUMALAN VALTAKUNNAN PÄÄ = IHMISEN KALTAINEN = JUMALAN SANA.

MUTTA TOISTAN NYT VIELÄ KERRAN VAROITUKSEN: ON OLEMASSA VÄÄRÄ MAHDI, JOKA ILMEISESTI ON SAMA KUIN PROFEETTA HESEKIELIN MAINITSEMA BAABELIN KUNINGAS.

1. Jumalan Sana - 2. ja 3. Karitsa ja Toinen Jumalan Sanan sarvi - 4. Jumalan Valtakunta - 5. Muut Valtakunnat.

Äänestä

Jumalan valtakuntaan, joka ilmeisesti alkaa 2028 jKr on vielä aikaa. Sen alaisuudessa toimii kaikki muut valtakunnat maailmassa. Itse tuohon hallitsevaan Jumalan valtakuntaan pääsyyn on tarkkoja pääsyehtoja esim. kiristäjät, homot yms. eivät voi olla mukana sen hallinnon ytimessä.

Mutta sen alaisuudessa toimiviin valtakuntiin on ilmeisesti kaikilla pääsy. Jumalan valtakunnan pääsyehdot eivä ole rasistiset tai loukkaavat tai vihapuhetta. Syy siihen, että on pääsyehdot perustuu siihen, että tuon valtakunnan valtaa ei annetta MILLEKKÄÄN TOISELLE KANSALLE. On paljon sellaisia syntisiä, jotka ovat velkaa monelle taholle ja he eivät kykene täyttämään ehtoa: Sen valtakunnan valtaa ei annetta millekään toiselle kansalle. Heitä voidaan helposti kiristää, koska ovat velassa ja koska eivät kykene maksamaan velkaansa muuta kuin luovuttamalla omaa valtaansa.

Jumalan valtakunta on lempeä ja viisas sekä kaikkea muuta kuin rasistinen. Sen tehtävänä on kuitenkin eliminoida 2000 vuotta jatkunut petojen valta ja monimetallisen patsaan se myös tuhoaa. Tuo patsas jauhetaan pieniksi pölyhiukkasiksi eikä sitä enää löydetä. Yksi pedoista joutuu jopa tulikivijärveen kun taas kolmelta muulta (leijona, leopardi, karhu) otetaan heidän valtansa pois; toki noiden kolmen elinikää pidennetän 1260 päivään (vuoteen).

Äänestä

Ilmestys 5:

ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista
10. ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä".
11. Ja minä näin, ja minä kuulin monien enkelien äänen valtaistuimen ja olentojen ja vanhinten ympäriltä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat,
12. ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen".
13. Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"
14. Ja ne neljä olentoa sanoivat: "Amen", ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen rukoilivat.

TÄNÄ PÄIVÄNÄ KUN VÄÄRÄT KRISTUKSET, VÄÄRÄT PROFEETAT, VÄÄRÄ MAHDI JA ENNEN KAIKKEA PERKELE RAIVOAVAT PITÄÄ RAUHASSA ODOTTAA SITÄ IHMISEN KALTAISTA TAIVAAN PILVIEN PÄÄLLÄ SAAPUVAA, JOSTA PROFEETTA DANIEL ON PUHUNUT.

ENNEN HÄNEN TULOAAN VOI TAPAHTUA VIELÄ PALJON PAHAAKIN JA RAAMATUN PAHAT PERSOONAT VOIVAT ESITTÄÄ HAISEVIA VASTALAUSEITAAN. JOTEN ODOTTAKAAMME RAUHASSA AINKIN VUOTEEN 2028 ASTI.

Äänestä

"Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alfa123om22 kirjoitti:

Karitsa on yksi Jumalan Sanan sarvista. On eräänlainen kolmen persoonan yhteys.

Ylimpänä kaikista on Jumalan Sana ja hänellä on kaksi sarvea, joista toinen on Karitsa.
Kun ylistämme ja kunnioitamme Karitsaa itse asiassa ylistämme ja kunnioitamme kolmea eri tahoa. (Ilmestys 17-22)

Tiedän sen siitä, että islamin eskatologian mukaan Jumala antaa Imaami Mahdille rikkauden ja vallan. Ja hän mitä ilmeisemmin ei ole sama kuin Karitsa. Ennemmin hän on ikään kuin Jumalan Sanan asemassa verrattuna Karitsaan ainakin kollektiivisena persoonana.

Kuitenkin on raamattuun kirjoitettu, että peto (kristikunnasta) ja kymmenen sarvea (islamista) kääntyvät taistelemaan Karitsaa vastaan sen jälkeen kun Babylonin Portto on tuhottu. Eli islamin joukossa samoin kuin kristikunnan joukossa on niitä, jotka vähät välittävät Karitsasta ja Jumalan Sanasta.

Ei ole loogisesti mahdollista ymmärtää sitä miksi Jumala on niin monelle taholle antanut lupauksen rikkaudesta ja vallasta. Mutta vaikka käsittäisimme Karitsan osaksi kollektiivista joukkoa niin jää jäljelle vielä kysymys JUMALAN VALTAKUNNAN VALLASTA. Miten Karitsa ja Jumalan Valtakunta liittyvät toisiinsa. Ainoa mahdollisuus on, että SE IHMISEN KALTAINEN, JOKA TULEE TAIVAAN PILVIEN PÄÄLLÄ ON JUMALAN SANA, JONKA TOINEN SARVI ON KARITSA. Jumalan valtakunta tulee 2028.

On traagista, että peto ja kymmenen sarvea taistelevat KARITSAA VASTAAN. Tuo taistelu on likaisinta peliä, jota voi ajatella olevan olemassa kun ilmeisesti pedon ja 10 sarven pitäisi olla uskontojen puolella eikä niitä vastaan. Niiden pitäisi olla kaiken hyvän edustajia ja silti ne kääntyvät taistelemaan Karitsaa vastaan.

Mutta varotaan vääriä Mahdeja ja vääriä Kristuksia ja vääriä Profeettoja ja Vääriä Karitsoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu