Jumalan lapsille

Kypärinämme pelastuksen toivo. Pelastuksen kypäri on ylhäällä taivaassa olevan toisen elämän odotus ja toivo. Siksi me uskomme Kristukseen ja kärsimme kaiken. Jos tätä ei olisi me emme voisi torjua meihin suunnattuja iskuja. Tottahan me näemme ja tunnemme joka päivä sen surkeuden, jonka perkele ja maailma tuottavat meille lakkaamatta. Mieluummin kuolisimme, jos olisi kärsittävä tätä kaikkea vain jonkin ajallisen edun tähden. Sanoohan Paavali: Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.

Omasta puolestani en tahtoisi eläissäni seistä yhtä ainoaa tuntia saarnastuolissa, vaikka minulle annettaisiin siitä kolme valtakuntaa. Meillä on siis oltava muu lohdutus, koskapa sekä perkele että maailma kiusaavat niin kauheasti sieluamme ja ruumistamme vaivaten meitä ikään kuin olisi turhaa ja hyödytöntä kaikki se, minkä teemme ja kärsimme.

Lohdutuksenamme on nyt kuitenkin tämä: Me uskomme, että Jeesus Kristus, joka on maailman, synnin, perkeleen ja kaiken Herra ja jonka kautta meillä totisesti on odotettavissa toinen elämä, pelastaa meidät kaikesta tästä surkeudesta ja tuskasta. Hän panee jalkaimme alle kaiken sen, mikä nyt ahdistaa ja vaivaa meitä.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

1. Tess. 5:8 - perjantai 30. joulukuuta
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SLEYstä kirjoitti:

Kypärinämme pelastuksen toivo. Pelastuksen kypäri on ylhäällä taivaassa olevan toisen elämän odotus ja toivo. Siksi me uskomme Kristukseen ja kärsimme kaiken. Jos tätä ei olisi me emme voisi torjua meihin suunnattuja iskuja. Tottahan me näemme ja tunnemme joka päivä sen surkeuden, jonka perkele ja maailma tuottavat meille lakkaamatta. Mieluummin kuolisimme, jos olisi kärsittävä tätä kaikkea vain jonkin ajallisen edun tähden. Sanoohan Paavali: Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.

Omasta puolestani en tahtoisi eläissäni seistä yhtä ainoaa tuntia saarnastuolissa, vaikka minulle annettaisiin siitä kolme valtakuntaa. Meillä on siis oltava muu lohdutus, koskapa sekä perkele että maailma kiusaavat niin kauheasti sieluamme ja ruumistamme vaivaten meitä ikään kuin olisi turhaa ja hyödytöntä kaikki se, minkä teemme ja kärsimme.

Lohdutuksenamme on nyt kuitenkin tämä: Me uskomme, että Jeesus Kristus, joka on maailman, synnin, perkeleen ja kaiken Herra ja jonka kautta meillä totisesti on odotettavissa toinen elämä, pelastaa meidät kaikesta tästä surkeudesta ja tuskasta. Hän panee jalkaimme alle kaiken sen, mikä nyt ahdistaa ja vaivaa meitä.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

1. Tess. 5:8 - perjantai 30. joulukuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu