Arton uni/näky

En tiedä olinko unessa vai hereillä. Näin seuraavan unen tai näyn.

Eteeni avautui näkymä isosta kentästä, jossa näin paljon uskovia koolla. Siellä oli menossa eräänlainen uskonnollinen kokoustilaisuus.

Sitten näin kuinka taivas aukeni – se ikäänkuin repesi auki, ja itse Herra Jeesus alkoi laskeutua sieltä alas. Jeesuksella oli valtavan kirkas, valkoinen ja pitkä vaate yllään, ja Jeesuksen ympärillä loisti valtavan suuri ja häikäisevä kirkkaus. Samalla hetkellä kentällä seisovat uskovat lähtivät juoksemaan Jeesusta kohti, ja kädet ylhäällä he nousivat ilmaan Jeesusta vastaan. Ja samalla kun itsekin kohosin ilmaan, niin katsoin alas, ja näin paljon suuremman joukon ihmisiä seisomassa yhä alhaalla kentällä kädet ylös ojennettuina kuin oli se joukko, joka oli kohoamassa ylös. Maahan jääviä oli paljon enemmän kuin niitä, jotka kohosivat ylös.

Samassa sain ymmärtää, että nämä ihmiset eivät ole päässeet ylösottoon, koska heillä ei ole ollut öljyä astiassa, eli, he eivät olleet valvoneet tilaansa. Oli myös muitakin asioita esteenä: esim. vihaa ja katkeruutta, mutta sen ymmärsin suurimmaksi esteeksi ylösotolle, että ei ollut ”öljyä astioissa”. Tämä uni tai näky sai minut itse pysähtymään ja kysymään Herralta, onko minulla itselläni ”tuoretta öljyä astiassani”.

Olen puhunut paljon myös muille tästä unesta, sillä sain kehoituksen puhua ja kertoa tästä unesta/näystä muillekin. Siksi haluan jakaa tämän näkyni ja sen sanoman ystäväni myös sinun kanssasi, jotka tätä luet tätä Annen blogia.

Onko astiassasi ölyä? .... Onko se tuoretta vai vanhaa ja eltaantunutta?

Välihuomautus: Anne Lindell (22.8.2012): Tämä Arton ”ylösotto” (ylösnosto, ylöstempaus) -unen/näyn sanoma ja merkitys löytyy myös täältä blogiarkiston otiskosta nr. 13. "Ev. lut. Kirkon tulevaisuus, seurakunnan ennalleenasettaminen" ja siellä artikkelissa nr. 3 , jossa kirjoitan ”öljystä". Siinä kerron juuri samasta asiata kuin Arto unessaan/näyssään ja eritoten siitä, mitä ”valvominen” ja mitä se ”öljy” oikein tarkoittaa.

https://taivas-ihme-blogi-annelindell.blogspot.fi/2013/05/4-jeesuksen-toinen-tuleminen-ja.html
3120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aamen.

Äänestä

Surkeampaa on päästä häihin, mutta häävaatteiden puutteen vuoksi heitetäänkin ulos

Äänestä
  • Niinpä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


215577 kirjoitti:

En tiedä olinko unessa vai hereillä. Näin seuraavan unen tai näyn.

Eteeni avautui näkymä isosta kentästä, jossa näin paljon uskovia koolla. Siellä oli menossa eräänlainen uskonnollinen kokoustilaisuus.

Sitten näin kuinka taivas aukeni – se ikäänkuin repesi auki, ja itse Herra Jeesus alkoi laskeutua sieltä alas. Jeesuksella oli valtavan kirkas, valkoinen ja pitkä vaate yllään, ja Jeesuksen ympärillä loisti valtavan suuri ja häikäisevä kirkkaus. Samalla hetkellä kentällä seisovat uskovat lähtivät juoksemaan Jeesusta kohti, ja kädet ylhäällä he nousivat ilmaan Jeesusta vastaan. Ja samalla kun itsekin kohosin ilmaan, niin katsoin alas, ja näin paljon suuremman joukon ihmisiä seisomassa yhä alhaalla kentällä kädet ylös ojennettuina kuin oli se joukko, joka oli kohoamassa ylös. Maahan jääviä oli paljon enemmän kuin niitä, jotka kohosivat ylös.

Samassa sain ymmärtää, että nämä ihmiset eivät ole päässeet ylösottoon, koska heillä ei ole ollut öljyä astiassa, eli, he eivät olleet valvoneet tilaansa. Oli myös muitakin asioita esteenä: esim. vihaa ja katkeruutta, mutta sen ymmärsin suurimmaksi esteeksi ylösotolle, että ei ollut ”öljyä astioissa”. Tämä uni tai näky sai minut itse pysähtymään ja kysymään Herralta, onko minulla itselläni ”tuoretta öljyä astiassani”.

Olen puhunut paljon myös muille tästä unesta, sillä sain kehoituksen puhua ja kertoa tästä unesta/näystä muillekin. Siksi haluan jakaa tämän näkyni ja sen sanoman ystäväni myös sinun kanssasi, jotka tätä luet tätä Annen blogia.

Onko astiassasi ölyä? .... Onko se tuoretta vai vanhaa ja eltaantunutta?

Välihuomautus: Anne Lindell (22.8.2012): Tämä Arton ”ylösotto” (ylösnosto, ylöstempaus) -unen/näyn sanoma ja merkitys löytyy myös täältä blogiarkiston otiskosta nr. 13. "Ev. lut. Kirkon tulevaisuus, seurakunnan ennalleenasettaminen" ja siellä artikkelissa nr. 3 , jossa kirjoitan ”öljystä". Siinä kerron juuri samasta asiata kuin Arto unessaan/näyssään ja eritoten siitä, mitä ”valvominen” ja mitä se ”öljy” oikein tarkoittaa.

https://taivas-ihme-blogi-annelindell.blogspot.fi/2013/05/4-jeesuksen-toinen-tuleminen-ja.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu