Kaikki toimimaan lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Suomessakin on viimein havahduttu sijoitettuja lapsia kohtaan harjoitettavaa väkivaltaa vastaan.
On tapauksia, jolloin on hyvin välinpitämättömästi suhtauduttu moninaiseen lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan. Sijaisperheen aikuiset lapset ovat saattaneet henkisesti olla vanhempiensa rinnalla kaltoin kohtelemassa lapsuudenkotiinsa sijoitettuja lapsia. He ovat ikään kuin sulkeneet silmänsä ja ulospäin rakentaneet kulissia ja esittäneet niin hienoa niin hienoa.
Älkää uskoko kaikenlaista esittämistä, millä nämä ME HIENOT keräävät pisteitä ympäristöissään.
On tapauksia, jolloin on hyvin välinpitämättömästi suhtauduttu moninaiseen lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan. Sijaisperheen aikuiset lapset ovat saattaneet henkisesti olla vanhempiensa rinnalla kaltoin kohtelemassa lapsuudenkotiinsa sijoitettuja lapsia. He ovat ikään kuin sulkeneet silmänsä ja ulospäin rakentaneet kulissia ja esittäneet niin hienoa niin hienoa.
Älkää uskoko kaikenlaista esittämistä, millä nämä ME HIENOT keräävät pisteitä ympäristöissään.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lasten puolesta toimimisen tulee mennä kaiken yli vuonna 2017. Kaikki mukaan puolustamaan väkivallan kohteeksi joutuneita lapsia.
Lasten puolesta ikään, sukupuoleen ja kansalaisuuteen katsomatta. Alas huonolaatuiset sijaishuoltopaikat. Kaikki kadulle taistelemaan väkivaltaa vastaan - erityisesti puolustuskyvyttömiin lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Esimerkkinä sijaishuollossa olevat ja siellä väkivaltaa kokevat. kaikki itseään sivistyneenä pitävät taistelemaan lasten puolesta!
Lapsiin kohdistuvaa kaltoin kohtelua vastaan. Erityisesti sijoitettuja lapsia koskevaa väkivaltaa vastaan. Älkää möllistelkö vieressä, jos näette kaltoin kohtelua. Puuttukaa. Sama koskee vanhuksia. Eräätkin kovin julkisuudessa hyvää ihmistä esittävät ovat syyllistyneet heitteillejättöön. Hävetkää siellä hienoa esittävät suuret taiteilijat. Hyi.
Me ollaan hienoja ihmisiä. Tässä esiinnymme suuren luokan avantgardistisessa uudessa näkökulmassa, jossa katsoja ikään kuin jättää puuttumatta siihen, kun näkee lapsia kaltoin kohdeltavan.
Herätkää hei. Lasten elämä ei ole mitään esittävää taidetta. Se on totta kaikissa sukupuolissa. Ymmärrättekö suuret taiteilijat? Miksi ette puolusta puolustuskyvyttömiä, vaikka esitätte niin hienoa taiteilijaa? Annatte mielipuolen kiusata ja kiduttaa ja hymyilette vieressä. Vanhin teistä kolmesta porsaasta jopa osallistui kiusaamiseen. Olevinaan joku pikkuvanha tärkeiljä. Täysin äitinsä alla elävä peräkammarin olio. Miten joku puoliso suostuu asumaan tuollaisessa kammottavassa mätäpaiseessa? Yökki. "Äiti, minä autan sinua lasten kiussamisessa". "Kyllä äiti, peukuta sitten mua"!
Eläköön pakkoruotsi ja kommunismi
Jotkut esittää niin humaania, mutta ovat kuitenkin kaltoin kohdelleet sijoitettuja lapsia tärkeästi vanhempiensa rinnalla. Hyi. Olevinaan jotain hienoja taiteilijoita.
Tulkaa katsomaan, miten me suuret taiteilijat teemme suurta taidetta. Mitä nyt vähän kopsahtaa sijoitettuijhin lapsiin välillä. Mut katsokaa,miten hienoja taiteilijoita me olemme.
Arvoisa yleisö, ostakaa jäätelöö, jäätelö tippu, haistakaa... Sijoitettuja lapsia, voimme me kiusata, me suuret taitelijat.....