Hyvää huomenta ja Hyvää yötä nille

jotka kolmivuorotyötä tekevät. Hyvää huomenta kaikille jotka yrittävät säästää ruuassa mm. jotta pystyisivät maksamaan lainansa sekä säilyttämään oman kodin. Hyvää huomenta työttömäksi jääneille jotka kituuttavat yhden vanhemman tuloilla. Hyvää huomenta korkeasti koulutetut jotka yritätte maksaa opintolainaa matalapalkkatyössä pakosti käyden. Hyvää huomenta työn raskauttamat ja kuormitunneet jotka olette saaneet elinikäisiä fyysisiä vaivoja kiltteydestä, joustavuudesta mm. johtuen. Hyvää huomenta heille jotka ovat elämässään joutuneet syrjäpoluille yms.

Tiedättekö minä joka ruuasta ajattelen vain että jotain on joka päivä syötävä , älysin että en ole tehnyt pitkään aikaan köyhiä ritareita ( onko yhdys-sana ) Tänään paistan köyhiä ritareita sikäli mikäli ei sitten käy siten että, ei maistukkaan. Olen melkein varma että perheissä ilahtuisivat toisetkin. Voin kertoa että tulen paistamaan valion voissa sekä kuohukermaa ja hilloakin käytän valmistamiseen.
158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yhdyssana kirjoitetaan yhteen ilman väliviivaa. Väliviivaa käytetään yhdyssanoissa vain silloin, kun ensimmäinen sana loppuu samaan vokaaliin, millä seuraava sana alkaa, esim. linja-auto.

Köyhät ritarit on sanaliitto eikä yhdyssana.

Hyvä tapa yhdyssanan havaitsemiseen on taivuttaa sen molempia osia.

"Teen köyhiä ritareita." Molemmat sanat taipuvat eli kyseessä on sanaliitto.

"Pidän makaronilaatikosta." Vain jälkimmäistä sanaa taivutetaan, joten kyseessä on yhdyssana. Suomalaisen kielikorva kertoo, että ei voi sanoa "Pidän makaronista laatikosta".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äöcxzö kirjoitti:

jotka kolmivuorotyötä tekevät. Hyvää huomenta kaikille jotka yrittävät säästää ruuassa mm. jotta pystyisivät maksamaan lainansa sekä säilyttämään oman kodin. Hyvää huomenta työttömäksi jääneille jotka kituuttavat yhden vanhemman tuloilla. Hyvää huomenta korkeasti koulutetut jotka yritätte maksaa opintolainaa matalapalkkatyössä pakosti käyden. Hyvää huomenta työn raskauttamat ja kuormitunneet jotka olette saaneet elinikäisiä fyysisiä vaivoja kiltteydestä, joustavuudesta mm. johtuen. Hyvää huomenta heille jotka ovat elämässään joutuneet syrjäpoluille yms.

Tiedättekö minä joka ruuasta ajattelen vain että jotain on joka päivä syötävä , älysin että en ole tehnyt pitkään aikaan köyhiä ritareita ( onko yhdys-sana ) Tänään paistan köyhiä ritareita sikäli mikäli ei sitten käy siten että, ei maistukkaan. Olen melkein varma että perheissä ilahtuisivat toisetkin. Voin kertoa että tulen paistamaan valion voissa sekä kuohukermaa ja hilloakin käytän valmistamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu