Jumalan Valtakunnasta ja sen hyvästä Herrasta ja Kuningas Jeesuksesta on Raamatussa kerrottu paljon ja myös tulevasta sillä Uusi Jerusalem laskeutuu alas taivaasta lähitulevaisuudessa ja sitä ennen tapahtuvat Ilmestyskirjassa kerrotut asiat seitsemässä vuodessa maan päällä ja myös taivaallisista on kerrottu, kuinka Saatana siellä voitetaan ja alas maan päälle heitetään ja alkaa hävityksen kauhistus ja Jeesuksessa voitetaan maailma ja sen paha ruhtinas.
Todistus Jeesuksesta on hyvää juutalaisuutta!
Raamatussa_todistus
55241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Jeesus syntyi Juutalaisten Kuninkaana Beetlehemissä noin kaksi tuhatta vuotta sitten ja tarkemmin 7 eKr, sillä pystytään tietämään kiertotähtien radat taakse päin pitkälle ja historiallinen tähtitiede myös selittää kuninkaan syntymisestä juutalaisuudessa. Idän tietäjät tästä syystä tulivat Jerusalemiin ja menivät Beetlehemiin kumartamaan syntynyttä kuningasta ja antoivat lahjoja Jeesukselle.
nyt riemuvuosi ja Jerusalemin valtaamisesta on noin viisikymmentä vuotta.
Seitsemän vuoden päästä likimäärin on Jeesuksen kasteesta Jordan-joessa ja Pyhän Hengen päälleen laskeutumisesta kyyhkysen muodossa kulunut noin kaksi tuhatta vuotta ja Jeesus aloitti julistustehtävänsä noin kolmenkymmenen vuoden iässä.
Ilmestyskirjassa kerrotaan seitsemästä vuodesta ennen Herran paluuta eli Herran päivää ja paljon on tästä kerrottu Raamatussa muuallakin, mutta Ilmestyskirjassa kaikesta siitä paljon enemmän ja aikojen kanssa ja hyvinkin tarkkaan ja järjestyksessä.
Tarkoittanet että kristinuskossa on riemuvuosi? Jeesus kuuluu kristinuskoon, ei juutalaisuuteen :)
Raamatussa uuden liiton juutalaisuudesta eli Jeesuksesta. Kristinusko valtionuskontona vasta yli 300 vuotta myöhemmin.
kristinuskosta!
Jeesuksen omana ilmoituksena: "pelastus on juutalaisuudesta!" Varotaan valheenisän korvausteologiaa.
on esitetty myös se kuinka Jeesuksen seuraajia alettiin kutsua kristityiksi:
´Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta; ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi.´ (Apt 11:26)
Raamatussa myös Paavalin kirjeessä roomalaisille (2:28-29) Jeesuksen seuraajista, kuinka heitä kehotetaan Jeesuksessa juutalaisia olemaan sydämeltään:
´Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.´
Nimenomaan Paavalin Jeesus itse valitsi pakanakansojen apostoliksi ja Raamatussa kerrottu tämä hyvin selvästi ja samoin Paavalin kirjeitä paljon uuden liiton juutalaisuudesta Jeesuksessa.
Rakastetaan totuutta ja hyljätään valheet.
Raamatussa Jeesuksen seuraajille "kristitty" oli alussa pilkkanimityksenä, mutta toki Jeesus on Kristus ja kunnia-asia juutalaisuudessa sitä elää todeksi Pyhässä Hengessä, kuten Paavali esittää sen sydämen ympärileikkauksen merkityksen.
Myös Jeesuksen valitsemat 12 apostolia olivat juutalaisia ja koko alkuseurakunta ja Jumala tietysti tahtoi kaikista ihmisistä niitä sydämeltään ympärileikattuja juutalaisia, kuten Paavali myös roomalaiselle seurakunnan jäsinille sen esittää ja myös kaikille tässä ajassa eläville Jeesuksen seuraajille ja tärkeä ymmärtää kuningas- ja pappissuvun merkitys Jeesuksessa Jumalan Valtakunnassa.
kristitty rakastaa Jeesusta ja lähimmäisiään myös. Jeesuksessa on hyvä uuden liiton juutalaisuus ja pelastus on juutalaisista, amen, halleluja!
Paavali kirjoittaa hyvin selvästi roomalaisille ja kaikille myös siitä, miten nämä asiat tulee ymmärtää Jumalan valinnoista ja valintojen pysyvyydestä ja tärkeä ymmärtää nämä ihan totuudellisesti.
Valitettavasti historiassa nähdään että kristityt myös vihanneet juutalaisia ja tähän ei Jeesus voi koskaan eksyä sillä rakastaa omaa kansaansa enemmän kuin mitään muuta ja nähdään myös juutalaiset kootun omaan luvattuun maahansa ja Jerusalemiin myös, ja jokainen Raamatun tunteva tämän voi ymmärtää myös, ja tahtoo tukea juutalaisia tässä asiassa, sillä on Jumalan oma ilmoitus tahdostaan ja laupeutta osoittaa juutalaisille.
Raamatussa myös selvästi se, että Saatana vihaa juutalaisia ja pyrkii estämään heitä asuttamasta omaa luvattua maataan tässä ajassa ja tahtovat Israelin tuhota ja jakaa maata ja Jerusalemia myös ja vieläpä lähitulevaisuudessa pahuuden henkivallat Saatanan johdolla saavat Babylonian kuninkaan hyökkäämään Israelin Jerusalemiin kymmenen kansakunnan asevoimalla ja asettavat hävityksen kauhistuksen pyhälle paikalle ja vaativat ihmisiä sitä kumartamaan ja myös pedon merkki tulee maailmaan ainoaksi maksuvälineeksi oikeaan käteen tai otsaan ja siinä on pedon nimi tai sen nimen luku 666, ja tämä kaikki on laittomuuden salaisuutta ja Raamatun profetioissa tästä kerrottu, ennenkaikkea Ilmestyskirjassa, ja nähdään ihan tässä ajassa ja YK:ssa juuri tätä juutalaisvastaisuutta, kuinka Israelia vastaan hyökätään ja myös se on pyritty tuhoamaan ihan kuin myös Jeesus pyrittiin surmaamaan heti Beetlehemiin syntyessään. 1948 Israel myös uudestisyntyi sinne omaan luvattuun maahansa ja pian Jumalan Henki vuodatetaan ja koko Israel pelastuu ja on siunauksena keskellä maata kaikille pakanakansoille, mutta myös viha heitä kohtaan Saatanan vaikuttamana samalla nousee.
rakastaa Jeesusta Juutalaisten Kuninkaana ja juutalaisia Jeesuksen kansana ja Jerusalem on Jeesuksen kaupunki ja Jumalan silmäterä myös ja annettu Israelin juutalaisten hallintaan, mutta Saatana sen tahtoo itselleen ja tulee myös saamaan lähitulevaisuudessa ja hävityksen kauhistus sinne asetetaan ja Jeesus nimenomaan tätä esitti kun kysyttiin mikä on tulemuksensa merkki. Ilmestyskirjassa hyvin selvästi esitetty hävityksen kauhistus ja Eufratin varrelta vapautettavat riivajavallat (4 kpl) ja mitä siitä seuraa. Autuaat ymmärtävät ja viisauden alku on Herran Jeesuksen pelko, mutta Saatana vihaa Jeesusta ja Israelin juutalaisia ja siksi asettaa Jerusalemiin sen hävityksen kauhistuksen, mutta pakana tallaavat pyhää kaupunkia 3,5 vuotta ja sitten Jeesus palaa taivaan pilvien päällä ja koko maailma sen tulee näkemään varmuudella, amen, ja monet valittavat sinä päivänä sillä Uhrilampaan viha koittaa ja Jumalan tuomioihin liittyvät, sillä tapahtuu lähitulevassa niille, jotka rakastuvat laittomuuden salaisuuteen ja pedon merkin ottavat ja näin vihaavat Jeesusta ja Luojan iankaikkista evankeliumia. Jokaisen luodun tulee kunnioittaa Luojaa ja myös hyvä rakastaa kaikkia lähimmäisiään kuten Jeesus opettanut ja tehnyt ja Pyhän Hengen voima annetaan jokaiselle sitä anovalle ihmiselle varmuudella. Älkää olko tyhmät.
maailmassa valta on pahoilla mutta Jeesus pelastaa jokaisen häntä avukseen pyytävän ihmisen, sillä on hyvä paimen ja koko maailman Vapahtaja. Raamatussa selvästi lähitulevasta kuinka valta sotia pyhiä vastaan annetaan pahalle ja samoin pahat saavat voittaa pyhät, mutta rauhansa kestää vain hetken, sillä Jeesuksen tullessa pahat tuhotaan ja pyhät kootaan Jeesuksen valtakuntaan ja laskeutuu alas taivaasta Jeesuksen tullessa eli Herran päivänä kuten Raamatussa esitetty tämä.
kristillisyyttä uskonnollisessa mielessä ja evankeliset kristityt antoivat uskollisuusvalan Hitlerille ja katollisen kirkon papit myös auttoivat natseja pakenemaan rangaistuksia sodan lopussa.
Mitä kaikkea natsit sitten tekivät juutalaisia kohtaan, se hyvä jokaisen ymmärtää, sillä myös tässä ajassa esivallan natsimieliset voivat samaa tehdä kansalaisia kohtaan eli panetella ja vapaus riistää valheisiin perustuen ja varastaa omaisuutta ja tuottaa ruumiinvammoja myös niiden toimien toimesta mitä natsiesivalta tuotti juutalaisia kohtaan, ja myös tässä ajassa nämä mahdollisia eikä kukaan tiedä Suomessakaan mitään, kun tällaista tapahtuu demokratiassa.
Raamatussa selvästi kerrottu tästä ajasta että myös uskovat vihaavat toisiaan ja tulevat antamaan toisiaan ilmi pahuuden tullessa pedon merkin kautta ja jo ennen sitä ja tietysti uskovaiset voivat antaa vääriä todistuksia toisistaan tai juutalaisista tai myös kaikista muista.
Jeesus antanut hyvän esimerkin jokaiselle, joka pahuutta itseään kohtaan saa ottaa vastaan, ja toki voidaan ymmärtää, että Jeesus on Jumala Pojan olemuksessa, mutta uskovina olemme vajavaisia ihmisiä ja toki täydellisyyttä tahtoo Isä Pyhän Hengen voiman kautta.
Suomessa myös selvästi suositaan niitä, jotka samaa mieltä Suomen poliittisista asioista ja myös levittävät sitä positiivisuutta vaikka kansan keskuudessa kärsimystä moninaisesti ja yhteiskunnan taholta hyväksyttyä myös ja jopa poliisien toimiin ei voida luottaa, kun edistävät sitä omaa ja tietyin porukan "totuutta" ja erimieltä olevia voidaan leimata yhteiskunnan pohjasakiksi ja paskaksi ja muuksi, toki ei virallisesti tietysti vaan salassa yleisöltä, kuten kaikki pimeyden teot tekee pahat ihmiset aina yhteiskunnissa ja varsinkin esivallan asemassa.
Stalinin Neuvostoliitossa olivat ateisteja ja kommunisteja avoimesti eivätkä Jeesuksen seuraajia edes nimellisesti, ja siellä myös vainottiin kristittyjä ja juutalaisia ja kaikkia omia kansalaisia, jotka Stalinin mielestä uhka hänen omalle vallalle ja tietysti siten omasta mielestään Neuvostovallalle myös. Kommunismi on yksipuoluejärjestelmä avoimesti.
Nykyään ortodoksikirkolla on sijaa Venäjän yhteiskunnassa.
tässä ajassa Suomessa ja muualla Euroopassa? Miten on juutalaisvastaisuus ja miten vastustetaan niitä, jotka eri mieltä Suomessakin Suomen EU-jäsenyydestä ja Suomen itsenäisyydestä esimerkiksi ulkopolitiikan kohdalla? Suomessa pyritään suojelupoliisin ja poliittisen eliitin toimesta tehokkasti estämään kansan kriittistä keskustelua tai kansanäänestyksiä tai muita mahdollisuuksia esittää mielipiteitä tasapuolisesti, ja Katainen myös esitti että vain EU-myönteisiä henkilöitä tulee palkata valtion toimiin ja EU-asioiden hoitoon, ja toki nyt perussuomalaiset saaneet sen oman mahdollisuuden olla hallituksessa myös ja esittää sitä EU:n virallista ulkopoliittista kantaa, koska Suomella ei itsenäistä ulkopolitiikkaa enää EU:ssa vaikka sitä ei tahdota suoraan sanoa kansalle, sillä kansa ei EU-äänestyksessä tahtonut itsenäisyyttä menettää vaan tehdä yhteistyötä EU:n kanssa, koska poliitikoista suurin osa oli sitä mieltä ja myös lehdistö tässä samassa aatemaailmassa ja myös talouselämä kolmantena. Silti hyvä että Suomessa oli paljon viisaita ihmisiä näissä asioissa ja tuli esille kansanäänestyksessä.
ei EU:n mielestä edes pakolaispolitiikassa saisi olla Suomella eikä muilla sen jäsenvaltioilla omaa ulkopolitiikkaa vaan tulisi tehdä EU:n päätöksien mukaan ja samoin boikotit ja muut tällaiset samalla tavalla vaikka vaikutukset hyvin erilaisia eri valtioille Euroopassa näissä molemmissa.
Tosiasiassa rakenteeltaan EU on sitä samaa mitä Neuvostoliitto ennen hajoamistaan ja valta keskitetysti ja sitä omaa valtaansa edistävästi ja vasta sen jälkeen Suomenkin etu EU:ssa.
demokratiassa asiat tulee esittää totuudellisesti ja jättää valta kansakunnassa sen omille kansalaisille eikä sitä pyrkiä viemään ylikansallisesti mihinkään muuhun, ja valitettavasti Suomessakin valta kansalta viety ylikansalliselle EU:lle ja esitetään sitten itsenäisyyttä ja jopa hämäävästi, sillä sopii hallitsijoiden vaikutustapaan mutta ei ole todellisuudessa totuudellista tällainen kansan itsemäärämisoikeuden kannalta. Esitetään ongelmia perustuslaista pienissä asioissa ja suuressa luovuttu siitä täysin ja Raamatussa tällaisesta "siivilöivät hyttysiä ja nielevät kameleita".
kaikille ihmisille, että ovat tuomiolla Jumalan edessä teoistaan elämässään.
maan päällä, että valta on pahalla, joka käyttää sitä tarpeensa mukaan.
jättää asiat Jumalalle eikä itse tuomita vaikka itse joutuu pahan tuomittavaksi.
joutuneet kärsimään maailmassa ja silti pelastuksemme juutalaisuudesta.
pahat ihmiset eksyttävät ja yhä enemmän myös itse eksyvät. Näin on aina ollut maailmassa. Toivottavasti jokainen ihminen ymmärtää tuntea Jeesus ja Raamattu ja Isän Jumalan hyvä uuden liiton juutalaisuus elämässään Pyhässä Hengessä.
Jumalan Hengen vuodatusta ja Jeesuksen 144 000 apostolin kastamista Pyhällä Hengellä ja Israelin yhdestätoista sukukunnasta ovat nuo miehet 12 000 kustakin, mutta Joosefista 24 000, ja Daan on poissa siitä joukosta kuten Tanska on erossa muista sukukunnista.
tullee olemaan Hengen vuodatuksen suuri vuosi ja alkaa Ilmestyskirjassa kerrotut tapahtumaan ensimämisen sinetin avaamisella ja valkoisen hevosen ja sen ratsastajan voittokululla ja poikalapsen syntymästä kerrottu ja 144 000 apostolin todistuksesta ja iankaikkisen evankeliumin julistuksesta ja kaksi säkkipukuista on Jerusalemissa sen tulevan 3,5 vuoden ajan.
Iankaikkinen evankeliumi Ilmestyskirjan mukaan sisältää nämä asiat:
´Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille. Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet".
Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat".
Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin."
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. Ja minä kuulin äänen taivaasta sanovan: "Kirjoita: Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes." "Totisesti", sanoo Henki, "he saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä."
(Ilmestyskirja 14:6-13)
" eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, "
Kuka täällä tuuttaa tulemaan ketjun täydeltä. Sinä.
sinelle tosin pedon merkki sitä ennen.
sinulle tosin pedon merkki sitä ennen.
kestäköön sen loppuun asti.
Puolustaja jokaiselle ihmiselle ja Pyhä Henki täällä sen todistaa. Jeesus on Isän Jumalan oikealla puolella taivaassa ja myös Saatana heitetään alas vasta 3,5 vuotta ennen Jeesuksen paluuta eli Herran päivää.
Jumalan ihmisillä ei ole taistelu ihmisiä vaan pahuuden henkivaltoja vastaan.
maailmassa on se, että ihmiset rakastaa enemmän mammonaa kuin Jumalaa ja tästä syystä myös pedon merkki lähitulevaisuudessa tulee ihmisten keskuuteen, kuten myös paljon muuta huonoa on tullut tänne erilaisina asioina. Jeesus osoittanut jokaiselle ihmiselle sen ristinkantamisen hyvän kaidan tien ja autuaat ihmiset näin myös tekevät elämässään.
tämän maailman ruhtinaat ihan eri asia.
jotka voi ruumiin surmata mutta eivät voi sielulle mitään sen jälkeen tehdä.
kannattaa parannus tehdä Jeesuksen opettamalla tavalla ja tämä on jokaisen ihmisen elämän merkitys myös ihmisenä. Ihmiset luotu Jumalan kuvaksi ja Jeesus on Jumala ihmisenä ja Isän oikealla puolella Uuden Jerusalemin valtaistuimella.
Jokaisen ihminen hyvä tuntea Raamattu ja siinä olevat profetiat lähitulevaisuudesta ja Herran päivästä on paljonkin kerrottu Raamatussa. Pyhä Henki antaa sen hyvän ymmärryksen Raamatussa olevista Jumalan profetioista.
Jokaisen ihmisen hyvä anoa ja rukoilla ja katsoa ettei tule kenenkään ihmisen eksyttämäksi millään tavalla, ja hedelmistään puut tunnetaan ja hengelliset ovat eri asia kuin lihalliset ja kukaan ei ihmisenä voi yhtä aikaa rakastaa sekä Jumalaa että mammonaa.
Ja kuitenkin olet kuin hegenhädässä, vai pitäisikö sanoa sielun hädässä.
ja hyvä niin.
Suomessa edes putkaan ei vara vessapaperia antaa, vaikka puita todella paljon.
Suomen hallitsijoita?
"tee lähimmäiselle kuten toivot itsellesi tehtävän". Roomalaisilla ristit ja suomalaisilla paperin puute.
kaikkien lähimmästen kunnioittaminen, mutta tämäkin puuttuu Suomessa eräiltä tahoilta.
toivottavasti järkeä saavat eräät tässäkin yhteiskunnassa ja paljon myös!
Suomi ihan huippumaa ja hyvät palkat valtion viroissa verrattuna kuntiin.
eivät ymmärrä antaa vessatarpeeseen vessapaperia suomalaisille putkiin, ja mitä tämä kertoo Suomesta vuonna 2016?
koulukiusaajat ja muut sellaiset, ja poliisit myös tosi-tv-sarjoissa, mutta entäs käytännössä sitten?
vähän tarkistamaan asioita Suomessa tässäkin ajassa, ja ehkä pakkohoitoon joitakin tahoja ainakin vähäksi aikaa!
kannattaisi myös laajemmin tarkistaa näitä maan tapoja, kun on idiottimaisuutta laajalti ihan perusasioissa ja varmaan hyvinkin moninaisesti myös.
ettei kaikki voi ymmärtää mitään edes perusasioista, ja näin olen todennut totuudellisesti.
sen sijaan vaikka toisille jakaa varmuudella, ja hienot vaatteet.
milloin ihmisellä kysy pahantahtoisuudesta ja milloin tietämättömyydestä!
aina idiootteja riittää maailmassa!
miksi Suomessa on tiettyä ammattiryhmää kohtaan aseenta sellainen kuin on, kun ovat sen ammattiryhmän kanssa olleet tekemässä, minäkään en tätä aiemmin tiennyt, mutta nyt tiedän, kun olen ollut heidän kanssaan tekemisessä, näin se on ihan totuudellisesti.
että on yksi ammattikunta, mihin en mistään hinnasta menisi töihin.
"Pedon merkki.."
Jos se on tämä: " Risti sun rintaasi ja miekka sun tuppeesi." Lyödään ritariksi.
800- ja 900-luvuilla ritarit olivat Länsi-Euroopassa raskaasti aseistautuneita ratsumiehiä, ammattisotilaita, joiden sosiaalinen status ei välttämättä ollut erityisen korkea. 1000-luvun mittaan alkoi levitä ajattelu, jonka mukaan ritarit olivat ”Kristuksen sotilaita” ja muodostivat erityisen sääntökunnan, joka oli sitoutunut kristinuskon puolustamiseen,
sotilaat ja rajavartijat ja poliisit tuota samaa. Pedon merkki mammonassa.
Jeesuksesta Immanuelina ja Israelin Herrana ja Juutalaisten Kuninkaana, ja toki myös Daavidin Juurivesana ja Juudan Leijonana Ilmestyskirjassa esitetty Jeesus ja totuudellisesti.
idiootteja?