Tietokoneen näytönsäästäjäkuvassa tuli tänään siili. Siinä se napotti pienillä silmillään. Suloinen otus.
Eräässä lastenlaulussakin lauletaan: "Siileillä on piikit ja linnuilla on höyhenet"... "maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa".
Joskus meillä ihmisilläkin voi olla piikit suojana, ettei joutuisi satutetuksi ja hyljityksi. Kuten eläinkunnassakin niin myös ihmisten keskuudessa, piikkien lähettyvillä on vaikea olla, jos ne aina pistävät.
Tietävätköhän "siilit" piikeistään?
Siili tarvitsee piikkejään, jottei joutuisi syödyksi ja saaliiksi. Se on luonnon laki.
Tarvitsisiko ihmiskunta oikeasti niitä piikkejään? Suojamuurit voivat olla olla haitallisia ihmiselle itselleen ja muille. Ihminen voi kokea häpeää tai voi pelätä joutuvansa satutetuksi. Samalla se voi olla este kohdata asioita aidosti omana itsenään. Ja toisaalta, se voi olla este tulla ymmärretyksi ja kuulluksi.
Saada olla rakastettu ja välitetty, saada kokea olevansa tärkeä. Saada tietää ja kokea olevansa riittävä sellaisena kuin on ja hyväksytty. Ne on syvällä ihmisen perustarpeissa. Sitä ei määritä mikään ulkoinen.
Luottamus vaatii heittäytymistä ja uskoa hyvään. Mutta satutetun on vaikea rakentaa luottamusta uudelleen. Satutettu voi karttaa tilanteita, jossa täytyy laittaa itsensä kaikkineen likoon ja vain luottaa elämään.
Täytyy olla luottamus myös siihen, että epäonnistuessaankin ja kuvitellussa heikkoudessaankin, on hyväksytty ja rakastettu. Usein se mitä luulee heikkoudeksi, onkin osa vahvuutta.
Vuosia sitten laitoin marjapensaiden suojaksi lintuverkon, kun räkättirastaat söivät marjapensaista marjat ennenkuin niitä kerkesi kerätä. Verkkoon oli takertunut siili ja se oli kuollut siihen. Ehkä se oli yrittänyt tavoitella niitä herkullisia mustaherukoita ja sen pieni nenänpää oli ohjannut sen uteliaana kohti pensaita. En ole sen jälkeen laittanut verkkoa marjapensaisiin, ettei sinne takertuisi siilejä tai lintujakaan.
Ehkä niiden siilien kuten myös joskus ihmistenkin tässä maailmassa pitäisi osata varoa enemmän, eikä myöskään aina olla liian luottavainen ja utelias.
Ehkä voi olla asioita tässä maailmassa, joissa toinen ei voi nähdä tai ymmärtää katsoa niiden piikkien tai suojamuurien taakse?
Kuitenkin elämisemme maailmassa rakentuu sosiaaliseen vuorovaikutukseen ihminen ihmisten kanssa. Elämisen kirjo ja matka on oppimista itsestämme ja sitä kautta myös toinen toisistamme.
Eräässä lastenlaulussakin lauletaan: "Siileillä on piikit ja linnuilla on höyhenet"... "maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa".
Joskus meillä ihmisilläkin voi olla piikit suojana, ettei joutuisi satutetuksi ja hyljityksi. Kuten eläinkunnassakin niin myös ihmisten keskuudessa, piikkien lähettyvillä on vaikea olla, jos ne aina pistävät.
Tietävätköhän "siilit" piikeistään?
Siili tarvitsee piikkejään, jottei joutuisi syödyksi ja saaliiksi. Se on luonnon laki.
Tarvitsisiko ihmiskunta oikeasti niitä piikkejään? Suojamuurit voivat olla olla haitallisia ihmiselle itselleen ja muille. Ihminen voi kokea häpeää tai voi pelätä joutuvansa satutetuksi. Samalla se voi olla este kohdata asioita aidosti omana itsenään. Ja toisaalta, se voi olla este tulla ymmärretyksi ja kuulluksi.
Saada olla rakastettu ja välitetty, saada kokea olevansa tärkeä. Saada tietää ja kokea olevansa riittävä sellaisena kuin on ja hyväksytty. Ne on syvällä ihmisen perustarpeissa. Sitä ei määritä mikään ulkoinen.
Luottamus vaatii heittäytymistä ja uskoa hyvään. Mutta satutetun on vaikea rakentaa luottamusta uudelleen. Satutettu voi karttaa tilanteita, jossa täytyy laittaa itsensä kaikkineen likoon ja vain luottaa elämään.
Täytyy olla luottamus myös siihen, että epäonnistuessaankin ja kuvitellussa heikkoudessaankin, on hyväksytty ja rakastettu. Usein se mitä luulee heikkoudeksi, onkin osa vahvuutta.
Vuosia sitten laitoin marjapensaiden suojaksi lintuverkon, kun räkättirastaat söivät marjapensaista marjat ennenkuin niitä kerkesi kerätä. Verkkoon oli takertunut siili ja se oli kuollut siihen. Ehkä se oli yrittänyt tavoitella niitä herkullisia mustaherukoita ja sen pieni nenänpää oli ohjannut sen uteliaana kohti pensaita. En ole sen jälkeen laittanut verkkoa marjapensaisiin, ettei sinne takertuisi siilejä tai lintujakaan.
Ehkä niiden siilien kuten myös joskus ihmistenkin tässä maailmassa pitäisi osata varoa enemmän, eikä myöskään aina olla liian luottavainen ja utelias.
Ehkä voi olla asioita tässä maailmassa, joissa toinen ei voi nähdä tai ymmärtää katsoa niiden piikkien tai suojamuurien taakse?
Kuitenkin elämisemme maailmassa rakentuu sosiaaliseen vuorovaikutukseen ihminen ihmisten kanssa. Elämisen kirjo ja matka on oppimista itsestämme ja sitä kautta myös toinen toisistamme.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Helluntalaiset virittävät verkkojaan jotta muslimipojat takertuisivat niihin.