anne berner

https://suulas.wordpress.com/2015/09/18/lastensairaala-on-suuri-kusetus/

Mitä duunaa Anne Berner. Suomen kansalaisuuden sai vasta vuonna 2015. Tarmokas nainen jolta ideoita ei puutuu. Naisesta hihkuu sellaista karismaa, että suorastaan pitää itsestään valtavasti. Osaako asettua heikompien asemaan? Tulee mieleen että tällä voimalla voisi jakaantua kahtia niin paljon rakastaa itteään, valtaa ja rahaa.
13289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Aloitus ei liity maahanmuuttoon millään tavoin.

Äänestä
  • Ai ei? Bernerin muutto maahamme ei ole maahanmuuttoa? Eikö hän mielestäsi ole matu, tai edes mamu? Perustelisitko?

    Äänestä

Nyt liittyy. Bernerillä on paljon ideoita, joista osa hyviäkin.

Toivottavasti kansallisomaisuutemme yhtiöittäminen ja myyminen ulkomaisille suuryrityksille loppuu, sillä pian olemme vain vuokralaisia entisessä omassa maassamme!

Kansallisomaisuus kuuluu valtiolle, jonka muodostaa Suomen kansa. Suomen maat ja vedet kuuluvat Suomen omalle kansalle malmeineen, mineraaleineen, metsineen, järvineen, jokineen ja merineen!

Äänestä
  • Sipilän hallitusta kuvailtiin taannoin SSS (Sipilä Stub Soini ) hallituksena. Kokoomuksen puheenjohtajan vaihtumisen myötä hallitus onkin nykyisin SOS hallitus ( Sipilä Orpo Soini) Yleisen uskomuksen mukaan lyhenne SOS tulee sanoista Save Our Souls (Pelastakaa sielumme) joskus myös Save Our Ship (Pelastakaa laivamme) tai Send Our Savior (Lähettäkää pelastajamme) Tienkäyttömaksu on kuvottava jo ajatuksenakin pitkien välimatkojen maassa ja on mahdoton toteuttaa niin että se kohtelisi kaikkia tasa-arvoisesti. Näkyvä SOS tarra auton takalasissa on hyvä tapa kertoa mielipiteensä suunnitteilla olevista tienkäyttömaksuista, ” SOS-PELASTAKAA MEIDÄT TIEMAKSUILTA JA BERNERILTÄ”

    Äänestä

”Ea Mannerkorven kolumnissa (Kymen Sanomat 9.5.) esitettiin väite, jonka mukaan liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin yritys Vallila Interior ”nettoaa pyyteettömyydellään lastensairaalalta miljoonien vuotuiset vuokratulot”. Väite ei pidä paikkaansa. Vallila Interiorilla ja HUS:n kiinteistöyhtiöllä ole mitään tekemistä toistensa kanssa, vaan ministeri Berner on ollut mukana keräyksessä yksityishenkilönä.
Sairaalan rakentamiseksi rahaa kerännyt Uuden lastensairaalan tukisäätiö antaa HUS:lle lastensairaalan veloituksetta käyttöön, lukuun ottamatta sitä osaa, jonka säätiö rahoittaa velalla. Siitä osasta HUS maksaa vain pääomavuokraa. Säätiölle ei kerry tästä tuottoa. Kun laina on maksettu pois, saa HUS lastensairaalan vastikkeetta käyttöönsä.”

Äänestä

milloin on sairaala valmis ,vai onko kerätyt rahat menneet taas elämysmatkailijoille.

Äänestä

Kertoo olevansa politiikassa vain käymässä, no se käyntikerta kannatti. Siinähän nyt itkeä tillitetään me suomalaiset, kun bisnessnainen hoitaa homman omilleen ja itselleen kotiin. Onhan täällä aiemminkin käyty hillummassa, vai oletteko jo unohtaneet tapaus Lilius ja Fortum?

Äänestä
  • Lilius lupasi muuttaa ruotsiin, eipä muuttanut kuppaa edelleen suomessa.

    Äänestä

Tämä liikenneväylien yhtiöittäminen mitä Keskusta ,Kokoomus ja Perussuomalaiset tukevat sekä Sipilä tämän Bernerin kanssa voimakkaasti ajaa läpi kiireiseltä aikataululla on ehdottomasti torpattava!

Tässä on nimittäin käymässä kylmät suomalaiselle. Tiemonopoli luovutetaan yksityisten yhtiöiden rahastusautomaatiksi ja lopputuloksen poliitikkojen kauniista puheista huolimatta arvaa jokainen. Rahastamassa ovat Carunan kaltaiset yhtiöt ja tieverkosta lypsetään varmasti kaikki irti mitä sieltä on saatavissa.

Tehokkuus lisääntyy varmasti ainakin autoilijan rahojen lypsämisessä.

Tieverkko on verrannollinen sähkönsiirtoon , sinne ei voi aitoa käyttäjää hyödyttävää kilpailua syntyä ja kuinka monopoliin voisikaan?

Toinen seikka mikä kupissa painaa on tuo hallituksen kiireellinen tavoite nostaa sähköautojen määrää Suomessa joka on suoraan kytköksessä tähän " kunnianhimoisen" päästötavoitteeseen mikä tuli meidän suomalaisten osalle EU - pöydissä.

Kuvio todennäköisesti on ajateltu niin että polttomoottorikäyttöisiin ajoneuvoihin tulee kohdistumaan entiset raskaat maksut joiden LISÄKSI kasataan nämä uudet kilometrimääräiset tienkäyttömaksut. Jonkinlainen nimellinen helpotus toki annetaan mutta kustannukset tulevat joka tapauksessa nousemaan suhteessakin enemmän kuin sähköautoilevilla suhareilla.

Kysykääpä ja painostakaa omia Perussuomalaisia,keskustalaisia ja kokoomuslaisia kansanedustajianne asiasta.

Äänestä

Tuo ämmä on lopetettava tavattaessa ja välittömästi.

Äänestä

Kenenköhän taskuun ne lastensairaalan yllöpitokulut ( ja tosi suuret sellaiset ) menevät, ettei vaan olisi AB ?

Äänestä
  • Säätiön osoite kuulemma on hänen, mutta ei se vielä merkitse varojen väärinkäyttöä:
    https://www.youtube.com/watch?v=eX9ZR1p4UQA

    Säätiön toiminta pitää tietenkin saada läpinäkyväksi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valtanainen kirjoitti:

https://suulas.wordpress.com/2015/09/18/lastensairaala-on-suuri-kusetus/

Mitä duunaa Anne Berner. Suomen kansalaisuuden sai vasta vuonna 2015. Tarmokas nainen jolta ideoita ei puutuu. Naisesta hihkuu sellaista karismaa, että suorastaan pitää itsestään valtavasti. Osaako asettua heikompien asemaan? Tulee mieleen että tällä voimalla voisi jakaantua kahtia niin paljon rakastaa itteään, valtaa ja rahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu