Käytitkö suojalaseja rakettien ampumisessa.

Itse pidin suojalaseja sillä eihän sitä koskaan tiedä miten kiinalainen on raketin tehnyt. Silmätönnä on aika hankalaa.

Ehdotan että rakettaja myytäisiin vain rakettikurssin suorittaneille. Kurssi voisi olla vaikkapa päivän mittainen jossa oppisi ymmärtämään energian joka noihin patoihin on sidottuna ja mitä se pahimmillaan voi aiheuttaa.
669
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tänä vuonna tulilangat olivat kovin lyhyitä. Muutama sekunti paloaikaan toisi paljon lisää turvallisuutta.

1Äänestä
  • Laukeaa hitaasti, kestää useimmiten kymmenisen minuuttia, suojalaseja ei tarvitse kun laittaa käden eteen tai suuntaa poispäin. Joskus jää suutariksi, ei lennä ollenkaan.

    1Äänestä

Mulla oli turvakahva toisessa kädessä ja turvaopas toisessa. Mitään ei siis voinut tapahtua...

1Äänestä

Vain umpitollo lähtee aattoiltava ulos ilman suojalaseja ja korvatulppia.

1Äänestä

Toisille turvamääräykset ovat pelkkä vitsi. Sitten kun vahinko sattuu lähellä niin ollaan parkumassa kun oma tai tuttavan lapsi on silmäkuopat tyhjänä silmänesteiden valuessa pitkin poskia.

Kun vielä lisätään sekaan alkoholi niin tilanne on aivan naurettava. Känninen örveltää tappavan latauksen kanssa !

1Äänestä

Ja kurssi pitäisi uusia joka vuosi koska kaikki muuttuu ja on hyvä kerrata, just joo.

Saadaan taas yksi hömppäkurssi lisää.
Tänä päivänä niitä kyllä tarvitaan kun uusavuttomuus on jo niin järkyttävällä tasolla että kukaan ei osaa enää mitään ilman opettamista eikä suju enää opetuskaan vapaankasvatuksen takia, opettajat ei jaksa KASVATTAA lapsia joiden kasvatus on jäänyt pois, varsinkin kun niitä on koko luokallinen.

Eikä siinä vielä kaikki, kun mitään ei osata, eikä opita ilman opetusta niin voi vittu mikä järkyttävä ammattilainen tälläisestä tulee sitten, ammattilainen joka ei osaa soveltaa mitään, se lukee ammattiaan kuin piru raamattua sanasta sanaan teen juuri näin ja aina amen.

Tälläinen maailmanmeno tappaa muuten kehityksen, suurin osa ei osaa kehittää, eikä voi kehittää, eikä saa kehittää mitään vaikka voisi. Miettikääs millainen vaikutus sillä on eri alojen kehitykseen kun ei ole kuin kourallinen tekijöitä joilla kapasiteettia viedä kehitystä eteenpäin. Voi siinä toki olla hyviäkin puolia mutta ero kehitysmaihin kyllä kapenee sukupolvi sukupolvelta, johan heitä täällä asuukin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rakettajavainosaaville kirjoitti:

Itse pidin suojalaseja sillä eihän sitä koskaan tiedä miten kiinalainen on raketin tehnyt. Silmätönnä on aika hankalaa.

Ehdotan että rakettaja myytäisiin vain rakettikurssin suorittaneille. Kurssi voisi olla vaikkapa päivän mittainen jossa oppisi ymmärtämään energian joka noihin patoihin on sidottuna ja mitä se pahimmillaan voi aiheuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu