Täällä kirjoittelee kaksi armeijan palveluksessa ollutta. Vertaillaanpa hieman heitä.
1. Toinen jäi reserviin kapteenina ja loi vielä siviiliuran johtotehtävissä isossa yrityksessä josta eläköityi. Toinen jäi eläkkeelle luutnanttina eikä hän ikinä kyennyt urallaan muuhun kuin kadehtimaan toisia. Uransa jälkeen ei ole tehnyt mitään mainittavaa.
2. Toinen viettää hyvin ansaittuja eläkepäiviään muhkean eläkkeensä turvin ja asuu pääkaupungissa hyvällä alueella väljästi. Toinen asuu kaupungin vuokrakasarmissa ahtaasti.
3. Toinen matkailee ympäri maailmaa ja lähettelee sieltä kuvia meidänkin ihailtaviksi. Toinen matkailee kerran vuodessa alennuslipukkeella Tallinnaan.
4. Toinen on arvostettu veteraanipiireissä ja tervetulleena kutsuttu useisiin erilaisiin veteraanitilaisuuksiin. Toista ei ikinä kutsuta mihinkään koska hänellä ei ole sosiaalista verkostoa.
5. Toista haastatellaan rauhanturvaamisen ja sotilasasioiden asiantuntijana sanomalehteen. Toiselta ei ikinä kysytä julkisesti yhtään mitään koska hän ei tiedä asioita ja hänellä on palvelustovereidensa mukaan "molemmat jalat tukevasti ilmassa".
Mikäli sinulla olisi asiallista kysyttävää niin kummalta kysyisit neuvoa?
Kaksi armeijan palveluksessa ollutta
63
754
Vastaukset
Toinen ja toinen. Eikö pitäisi puhua ensimmäisestä ja toisesta?
>>Mikäli sinulla olisi asiallista kysyttävää niin kummalta kysyisit neuvoa?<<
Selvennyksenä edelliseen kommenttiini, että kaikkien on pakko vastata kysymykseesi "toiselta", koska et ole erotellut noita kahta armeijan palveluksessa ollutta kahdeksi eri henkilöksi.Pystyyn_kuollut kirjoitti:
>>Mikäli sinulla olisi asiallista kysyttävää niin kummalta kysyisit neuvoa?<<
Selvennyksenä edelliseen kommenttiini, että kaikkien on pakko vastata kysymykseesi "toiselta", koska et ole erotellut noita kahta armeijan palveluksessa ollutta kahdeksi eri henkilöksi.Tässä jo iltapesuilla käytyäni ja valmistellessani vuoteeseen menoa tulin tämän kirjasto-työhuoneeni hyllystä etsimään sopivan unettavaa kirjaa sängyssä luettavakseni. Avasin kuitenkin vielä koneeni ja tämän palstan ja huomasin varsin ylös nousseen tuon hauskan avauksen, johon päivällä myös minä viestini heitin.
Sanoin siinä viestissäni, että hieman ”otettukin” olen ollut siitä, että aiemmin hän ”näki” minut sellaisissa kuin pystyyn_kuollut. Ja olet kehdannut arvuutella, kumpi meistä olisi se "toinen", jolta voisit vaikka neuvoa kysyä. Hyi Sinua! Silti Oikein Hyvää alkanutta vuotta Sinulle ja nyt hyvää yötä, vaikka saatat olla jo unten mailla.kapi_ kirjoitti:
Tässä jo iltapesuilla käytyäni ja valmistellessani vuoteeseen menoa tulin tämän kirjasto-työhuoneeni hyllystä etsimään sopivan unettavaa kirjaa sängyssä luettavakseni. Avasin kuitenkin vielä koneeni ja tämän palstan ja huomasin varsin ylös nousseen tuon hauskan avauksen, johon päivällä myös minä viestini heitin.
Sanoin siinä viestissäni, että hieman ”otettukin” olen ollut siitä, että aiemmin hän ”näki” minut sellaisissa kuin pystyyn_kuollut. Ja olet kehdannut arvuutella, kumpi meistä olisi se "toinen", jolta voisit vaikka neuvoa kysyä. Hyi Sinua! Silti Oikein Hyvää alkanutta vuotta Sinulle ja nyt hyvää yötä, vaikka saatat olla jo unten mailla.Kirjoitin nuo kaksi ylläolevaa kommenttiani lähinnä siksi, että minua on aina ärsyttänyt varsinkin puhekielessä yleiset vastapari-ilmaisut "toinen ja toinen" sekä "toisaalta ja toisaalta", kun selkeämpää olisi käyttää vastapareina ilmaisuja "yksi ja toinen" sekä "yhtäältä ja toisaalta".
Moni voi pitää kantaani pilkunnussintana, mutta kun avaaja samassa yhteydessä esitti selkeän kysymyksen, johon on kuitenkin olemassa vain yhdenlainen vastaus, en malttanut olla letkauttamatta tästä asiasta.
- Olet.kova.kehumaan.itseä
Olisit Kapi laittanut kuviakin, sulla niitä kun on.
- Ylivääpelöinen
Kapi todellisuudessa ylivääpeli, koulutuksensa ei yllä pidemmälle.
SDP -jäsenkirjan turvin piti demareistakin tehdä upseerin kopioita. - NytPitääKysyä
Kapi aloitti sitten uuden vuoden puskasta.
Miksi?
Yritys omakehuksi oli myös surkea avaus, eikä parempaan avaukseen ollut eväitä? Mutta onhan hän sentään kepulainen! Sitä varmaan tarkoittaa tuo, joka muistaa vain minun olleen myös ylivääpeli, mutta unohtaa, että sellainen tuo toinenkin oli uransa jossakin vaiheessa. Yliluutnantiksi peräti hän kai yleni urallaan minua paljon kauemmin palveltuaan. Joutuessaan koko ajan vain kentällä pakertamaan. Eläkkeelle päästessään oli jo ikämies, eikä enää laillani siviilityötä saanut. Kun joutuu kituuttamaan pienellä eläkkeellään, ei silloin paljon matkustella muualla kuin kepupalstalla.
Melkoista katkeruutta hän minua kohtaan tuntee, vaikka ei siihen pitäisi olla aihetta sikäli, että minä en ole pienimmälläkään tavalla vaikuttanut siihen, että hänellä ei siellä armeijassakaan mennyt sen paremmin. Esimiehemme siellä uraamme johdattelivat sen perusteella, millaiseksi näkivät panoksemme työssämme.
Säälittää hän minua ihan oikeasti, sillä vakavasti sairas hän on. Myötätuntoani hän kai koettaa hakea mm. viesteissään, joissa syyttää minua empatian puutteesta. Mutta ei myötätuntoni häntä auttaisi, vaan alan lääkäreiden apua ja hoitoa hän tarvitsisi.
Toisaalta ei minua voi olla huvittamattakaan tuo hänen loputon minun metsästämisensä. Hieman ”otettukin” olen ollut siitä, että aiemmin hän ”näki” minut sellaisissa kuin pystyyn_kuollut, aito-arska ja näkee nyt sinussakin - hän kai tuo ”näkijä” lienee. Mutta kun hän on alkanut ”nähdä” minut jo lähes kaltaisissaan, siitä olisin loukkaantunut, jos en ymmärtäisi hänen olevan vakavasti sairas.
Mutta mitäpä tuosta, sillä kai hänessä joskus on oikeaa ainestakin ollut, koskapa demarit ovat hänestä yliluutnantin tehneet;))- Monipuolisempi.on
Sanot onhan hän sentään kepulainen. On myös persu. Keskustan ehdokkaana kuntavaaleissa sai vain neljä ääntä, persuilla viisi. Luottamusta mieheen on.
- NytPitääKysyä
Suomen kansasta puolet on keskimääräistä tyhmempää, ja kyllä sinä jaksat aina vaan todistaa kuuluvasi tuoho joukkoon.
Miten pystytkin noihin typeryyksiisi kirjoituksissasi?
Koeta nyt vihdoin viimein käyttäytyä kuten mies, vai onko se mahdotonta? - NakuALIUPSJompenJohto
NytPitääKysyä kirjoitti:
Suomen kansasta puolet on keskimääräistä tyhmempää, ja kyllä sinä jaksat aina vaan todistaa kuuluvasi tuoho joukkoon.
Miten pystytkin noihin typeryyksiisi kirjoituksissasi?
Koeta nyt vihdoin viimein käyttäytyä kuten mies, vai onko se mahdotonta?Ei Jombe ole koskaan ruutia nähnytkään:-)) HO HOO, HO HOO!
Tyhmää vaan vituttaa raskaasti kun ei pysty sitä konrolloimaan järkiperäisesti.
- JombeltaNeuvoa
On hieman yksipuolinen tuo repertuaari kaiken tietämisen suhteen tuolla munakarvajohtajalla joten kyllä varmasti jokainen täysijärkinen kysyisi neuvoa mieluummin toiselta täysijärkiseltä kuin puupäältä.
- Totuuttavaan
Kyllä tuo kapin moittima on tietämykseltään paljon häntä itseään edellä.
- NiinKaiOn
Totuuttavaan kirjoitti:
Kyllä tuo kapin moittima on tietämykseltään paljon häntä itseään edellä.
On nähty sotaväessä kuten siviilissäkin. Nähty tällä palstallakin että on kapia paljon ahkerampi.
- OnOnHyväOn
NiinKaiOn kirjoitti:
On nähty sotaväessä kuten siviilissäkin. Nähty tällä palstallakin että on kapia paljon ahkerampi.
Totta. 24/7 täällä on etsimässä kapia ja tästä ketjusta heti hänet löysi. Miesten parhaita. Kaikki täällä kannustavat häntä kapin etsimisessä.
- NakuALIUPSJombenJoht
NiinKaiOn kirjoitti:
On nähty sotaväessä kuten siviilissäkin. Nähty tällä palstallakin että on kapia paljon ahkerampi.
Kyllä minua on parhaimmistoon kuuluvana pidetty niin aikoinaan palveluksessa ollessani kuin myös nykyään siviilissä.
- OnHyväOnOn
NakuALIUPSJombenJoht kirjoitti:
Kyllä minua on parhaimmistoon kuuluvana pidetty niin aikoinaan palveluksessa ollessani kuin myös nykyään siviilissä.
Helppo uskoa, on se vain niin hienoa nähdä kuinka sinä näet kapin täällä joka päivä jopa aamuisin ennen kukonlaulua. Teet tärkeää työtä kun et anna moisen kahdeksankymppisen eläkeläisen huijata meitä.
- NäinOnVain
Toinen syntyi karjakon äpäränä Rautavaaran korvessa. Hänestä kehittyi heikkolahjainen evp aliupseeri, joka alkoi pervoilla esittämällä tällä patsta munakarva- ja muita pervojakuviaan ja kehumaan itseään ilman meriittejä.
- ei.kysyttävää.nakulta
Itse en kysyisi edes paljonko kello on sellaiselta pervolta joka laittaa tänne alastonkuviaan.
- Sotilaalllinenmeno
Palstalla on myös runsaasti ranskan muukalaislegioonan käyneitä. Ovat kuulemma palvelleet vain niissä kovimmissa yksiköissä ja keikkailleet vain kovimmissa paikoissa. Nykyään ehtivät jauhamaan paskaa, juurikin suomi24 palstoilla.
- KempeleenUkki
Kyllä asia on näin, majuri on majuri helvetissäkin ja karjakon äpäränä syntynyt evp aliupseeri on mitättömyys samassa paikassa. Näin on näreet??
- BörjeBroms
Komea ja miellyttävän symppis tuo upseeri kuitenkin on vai olisiko sitten ihan aliupseeri.
Eikös alivaltisihteerikin ole korkeampi kuin pelkkä valtiosihteeri.
Suudelmin suljen tämän viestin ihailuni kohteelle. - NakuALIUPSJombnJohto
BörjeBroms kirjoitti:
Komea ja miellyttävän symppis tuo upseeri kuitenkin on vai olisiko sitten ihan aliupseeri.
Eikös alivaltisihteerikin ole korkeampi kuin pelkkä valtiosihteeri.
Suudelmin suljen tämän viestin ihailuni kohteelle.Aika hieno homma kaikesta huolimatta kun olet noin "lätkässä".
- OikeassaOlija
Kaikille on selvää, että munakarvajohtaja on mielisairas. Pelkkä trolli ja tyhmä sellainen.
- MitäKummaa
Kapi on tehnyt kunniakkaan uran suomen raskaassa. Mistä johtuu palstalaisten dissaus?
- PampyölPoikamies
Mutta upseerikouluttajaksi Kapista ei ole.
- AsioistaTietävä
Erittäin kunniakkaan uran on jombe tehnyt. Päinvastoin kuin sinä. Niin kunniakkaan, että ihan sanomalehteen haastatellaan. Päinvastoin kuin sinua. Säälittävää tuo kateellisuutesi on joka tapauksessa.
- Vähän.ihmettelen
Miten sinä olet nyt niin Sipilän puolesta? Väyrysen ihailija olet ennen ollut. Väykky ei ole Sipilän libilaarilinjoilla. Onko "johtajan" takki kääntynyt?
- AsioistaTietävä
Höpö höpö. Ei syytä vaihtaa mistään tästä tekstistä: "Erittäin kunniakkaan uran on jombe tehnyt. Päinvastoin kuin sinä. Niin kunniakkaan, että ihan sanomalehteen haastatellaan. Päinvastoin kuin sinua. Säälittävää tuo kateellisuutesi on joka tapauksessa. "
Mikään ei ole säälittävämpää kuin tuo sinua kalvava pohjaton kateus. Kyllä se potku osuu paremmin sinun perseeseesi senkin turhimus. - JuuJuuKapihanSeTässä
Täysin päinvastoin. Kapi kirjoittaa asiallisesti, useimmiten keskustasta. Sinä kirjoitat törkeyksiä kapista. Sinua ei voi edes sääliä sillä kaltaisesi tyhmyri ei sitä ansaitse.
Avasin palstan ja tuon vanhan avauksen ja huomasin tuon. Täytyy pistäytyä, jottei sinun tarvitsisi tässä kohtaa enempiä kapeja sivullisista tehdä.
Totta puhut, että kerran, todellakin vain yhden ainoan kerran olen laittanut tänne kuvani, jossa olen ilman rihman kiertämää. Tämä kuva se oli:
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t31.0-8/15585124_10154970827969182_7621943057744527949_o.jpg?oh=fab787be585dee0020355cb7108c32ea&oe=592391DE
Kuvan tänne laittaessani olin käsityksessä, että Suomessa saunakuvia ei pidetä pornona tai muuten sopimattomina, varsinkaan, jos kuvissa ei näy sellaista, joka voisi jonkun siveellisyyskäsityksiä loukata. Enpä olisi uskonut tuon kuvan saavan niin kuohuksiin tällä palstalla ketään, en varsinkaan sinua ja eräitä muita kaltaisiasi, jotka olette tänne jatkuvasti paljon paksumpaa törkyä työntäneet.
Ainakin sinun kohdallasi selitys tuon kuvan vangiksi jäämisestä ei voi olla siveellinen närkästys. Selityksen täytyy olla seksuaalinen kiihottuminen, ja suorastaan raivostuminen siksi, että kuvassa on komea mies, mutta ei näy sen varmaan komeita genitaaleja! Jos olisin jo tuolloin ymmärtänyt ”taipumuksesi”, en olisi tuota kuvaa tänne laittanut, mutta nyt laitan sen ihan piruuttani.- Tyhmä.minä
kapi_ kirjoitti:
Avasin palstan ja tuon vanhan avauksen ja huomasin tuon. Täytyy pistäytyä, jottei sinun tarvitsisi tässä kohtaa enempiä kapeja sivullisista tehdä.
Totta puhut, että kerran, todellakin vain yhden ainoan kerran olen laittanut tänne kuvani, jossa olen ilman rihman kiertämää. Tämä kuva se oli:
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t31.0-8/15585124_10154970827969182_7621943057744527949_o.jpg?oh=fab787be585dee0020355cb7108c32ea&oe=592391DE
Kuvan tänne laittaessani olin käsityksessä, että Suomessa saunakuvia ei pidetä pornona tai muuten sopimattomina, varsinkaan, jos kuvissa ei näy sellaista, joka voisi jonkun siveellisyyskäsityksiä loukata. Enpä olisi uskonut tuon kuvan saavan niin kuohuksiin tällä palstalla ketään, en varsinkaan sinua ja eräitä muita kaltaisiasi, jotka olette tänne jatkuvasti paljon paksumpaa törkyä työntäneet.
Ainakin sinun kohdallasi selitys tuon kuvan vangiksi jäämisestä ei voi olla siveellinen närkästys. Selityksen täytyy olla seksuaalinen kiihottuminen, ja suorastaan raivostuminen siksi, että kuvassa on komea mies, mutta ei näy sen varmaan komeita genitaaleja! Jos olisin jo tuolloin ymmärtänyt ”taipumuksesi”, en olisi tuota kuvaa tänne laittanut, mutta nyt laitan sen ihan piruuttani.Komeus on kai katsojan silmässä. Tai kuvan laittajan omassa silmässä. Siisti saunakuva, ei siinä mitään paheksuttavaa.
Onko täällä Suoli24:llä joku palvelin, jonka kautta kuvia voi tänne laittaa? Minulla olisi muutama hyvä kuva vaan en tiedä, miten ne tänne saan. - Börje-
Säännöt kuvien lisäämiseen
Sinulla täytyy olla kuvan tekijänoikeudet tai tekijänoikeuden haltijan lupa käyttää kuvaa
Kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä täytyy olla lupa kuvan julkaisemiseen
Treffiprofiilin profiilikuvan on oltava kasvoista tunnistettava omakuva
Tämä kuva täyttää, kun kasvoista voi tunnistaa. Jos treffi tarkoituksessa on. - PerseAUJompenJohto
Tyhmä.minä kirjoitti:
Komeus on kai katsojan silmässä. Tai kuvan laittajan omassa silmässä. Siisti saunakuva, ei siinä mitään paheksuttavaa.
Onko täällä Suoli24:llä joku palvelin, jonka kautta kuvia voi tänne laittaa? Minulla olisi muutama hyvä kuva vaan en tiedä, miten ne tänne saan.Himokas katse tekee kuvasta selvästi pornahtavan. Börjekin varmaan katselee kiihottuneena.
- Tiedoksesii
kapi_ kirjoitti:
Avasin palstan ja tuon vanhan avauksen ja huomasin tuon. Täytyy pistäytyä, jottei sinun tarvitsisi tässä kohtaa enempiä kapeja sivullisista tehdä.
Totta puhut, että kerran, todellakin vain yhden ainoan kerran olen laittanut tänne kuvani, jossa olen ilman rihman kiertämää. Tämä kuva se oli:
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t31.0-8/15585124_10154970827969182_7621943057744527949_o.jpg?oh=fab787be585dee0020355cb7108c32ea&oe=592391DE
Kuvan tänne laittaessani olin käsityksessä, että Suomessa saunakuvia ei pidetä pornona tai muuten sopimattomina, varsinkaan, jos kuvissa ei näy sellaista, joka voisi jonkun siveellisyyskäsityksiä loukata. Enpä olisi uskonut tuon kuvan saavan niin kuohuksiin tällä palstalla ketään, en varsinkaan sinua ja eräitä muita kaltaisiasi, jotka olette tänne jatkuvasti paljon paksumpaa törkyä työntäneet.
Ainakin sinun kohdallasi selitys tuon kuvan vangiksi jäämisestä ei voi olla siveellinen närkästys. Selityksen täytyy olla seksuaalinen kiihottuminen, ja suorastaan raivostuminen siksi, että kuvassa on komea mies, mutta ei näy sen varmaan komeita genitaaleja! Jos olisin jo tuolloin ymmärtänyt ”taipumuksesi”, en olisi tuota kuvaa tänne laittanut, mutta nyt laitan sen ihan piruuttani.Kukaan ei kuvaa ole pornona pitänyt. Sairas on mielesi jos niin kuvittelet. Todella sairas.
Voit itse tykönäsi miettiä kuuluuko tuollainen kuva jollain tapaa poliittiselle keskustelupalstalle. Mikä on sen poliittinen viesti? Miten se liittyy palstan aihepiiriin?
Mielellään kuulisimme ne perustelut joilla pidät tuota kuvaa niin poliittisesti merkittävänä, että ollet päättänyt sen julkistaa täällä. Tai jos sinulla on jotain muita perusteluita, niin onhan nekin hyvä tietää.
99,99% ihmisistä pitää alastoman hirvittävän ruman ruhon esittelyä julkisesti henkilön totaalisen typeryyden osoituksena. Jäljelle jäävä promille saattaa pitää sitä seuranhakuilmoitukseen liittyvänä, jos se on sitä, kertonet senkin. Tuolla ulkoasulla ei seuranhaku liene kuitenkaan päällimmäinen tarkoitus, niin karmea on kuvan henkilön ulkoinen habitus.
Suurin osa ihmisistä siis pitää kuvasi esittelyä typeryytesi ylistyksenä, siksipä se herättää edelleen keskustelua. Tuollaisen totaalisen typeryyden esillä pitäminen on hyvä juttu, jotta ymmärrämme minkätasoisen debatöörin kanssa olemme tekemisissä silloin kun kanssasi keskustellaan. PerseAUJompenJohto kirjoitti:
Himokas katse tekee kuvasta selvästi pornahtavan. Börjekin varmaan katselee kiihottuneena.
Epäilemättä sivupersoonasi Börje katselee kuvaa kiihottuneena, mutta himokas katseesi ei tänne näy. Minun katseeni on tuossa pikemmin kärsivä, sillä savusaunan lämpö oli varmaan 100 C paikkeilla.
Olet näköjään poistattanut avauksesi, jossa kiittelit kotini kuvista ja annoit asiantuntijalausunnon niistä näkemästäsi. Kiitos kiittämisistä, mutta mielelläni niitä kuvia laitoin. En toki kodistani ylpeilläkseni, vaan tyydyttääkseni mielenkiintoasi, jota kauan ja intensiivisesti olet osoittanut kotiini kuten minuun itseenikin ja kaikkeen minuun liittyvään. Muutama huomautus asiantuntijalausunnostasi varsinkin tämän kuvan osalta:
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t31.0-8/15676533_10154903755754182_6090620869172351286_o.jpg?oh=745eda564ca7c7c886c25cc6e7396019&oe=58F11DB8
Sanoit sohvakalustoni olevan ”hippiä”. Tuskin, sillä varsin laadukasta norjalaista työtä se on, merkkiä en muista. Parikymmentä vuotta sitten sen ostimme ja vaimoni valinta se oli. Peruste hänellä oli lähinnä se, että luonamme silloin tällöin vierailleen vanhan äitinsä oli vaikea nousta aikaisemmasta ”upottavammasta” sohvakalustostamme, joka hillityn yksivärisenä oli tosin minulle mieluisempi.
Mustaa tv-keinutuoliani sanoit keinonahkaiseksi. Kyllä se on aitonahkaa, samoin tuolin edessä oleva musta jalkapalli. Minusta ne sopivat hyvin yhteen mustan tv:n kanssa. Sohvalla istuva, liikuteltaessa ääntelevä nalle on muuten lahja naisystävältäni, hänen tyttärensä tekemä, ja sen nimi on Onni.
Kodissani ei ole viimeisen parinkymmenen vuoden aikana uusittu mitään muuta kuin eräitä kodinkoneita, kun entiset ovat ”pimahdelleet”. En mitään aio enää uusiakaan. Tämä riittää minulle, sillä todennäköisesti jo hyvin rajallisena aikanani olen paljon muualla, mm. maailmaa reissaamassa niin kauan kuin jaksan.
Kirjasto-työhuoneeni kuvassa seinällä oleva miekka on kuulemma ripustettu väärin. Enpä tullut ajatelleeksikaan, miten se pitäisi ripustaa! Minulle asia ei ole kovin merkityksellinen. Merkityksellisempi on sen kanssa ristissä oleva hopeapäinen keppini, jonka sain kerholtani jäädessäni sotaväestä eläkkeelle 1980 syksyllä. Onkohan se ripustettu oikein?
Laitanpa tähän vielä toisen kuvan olohuoneestani, jotta voit siitä ehkä paremmin arvioida kokonaisuutta ja mm. sitä, ovatko tuolla takaseinällä olevien taulujen kehykset kyllin massiivisia (sohvaseinällä olevien taulujen kehykset olivat mielestäsi rimpuloita):
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t31.0-8/16112913_10154972259174182_2347775387511748205_o.jpg?oh=dbbfcec215c4eff4422ff28e2451e0d6&oe=591C23AC
Nyt olet nähnyt kuvat kotini olohuoneesta, keittiöstä ja tästä kirjasto-työhuoneesta. Pitäisiköhän minun kokonaisarvion kodistani saadakseni laittaa sinulle vielä kuvat makuuhuoneestani, kylpyhuoneesta, saunasta, WC:sta, vaatehuoneesta, siivouskomerosta, sisä- ja ulkoeteisestä ja ulkovarastostakin? No, ei sentään makuuhuoneestani. Ymmärtäen taipumuksesi, jota olet näköjään jo tänä aamuna näyttänyt monellakin viestilläsi en halua aiheuttaa sinulle liiallista ahdistusta.
Vielä pyydän, että laittaisit nyt muutaman kuvan omasta kodistasi, jotta näkisin, millainen pitää tyylikkään kodin olla. Nimenomaan kodistasi ottamasi kuvan, ei netistä poimimaasi, jollaisia palstan ”majuri” esittelee matkakuvinaan. Ne kuvat saatuani palaan asiaan, en ennen sitä tästä aiheesta.Tiedoksesii kirjoitti:
Kukaan ei kuvaa ole pornona pitänyt. Sairas on mielesi jos niin kuvittelet. Todella sairas.
Voit itse tykönäsi miettiä kuuluuko tuollainen kuva jollain tapaa poliittiselle keskustelupalstalle. Mikä on sen poliittinen viesti? Miten se liittyy palstan aihepiiriin?
Mielellään kuulisimme ne perustelut joilla pidät tuota kuvaa niin poliittisesti merkittävänä, että ollet päättänyt sen julkistaa täällä. Tai jos sinulla on jotain muita perusteluita, niin onhan nekin hyvä tietää.
99,99% ihmisistä pitää alastoman hirvittävän ruman ruhon esittelyä julkisesti henkilön totaalisen typeryyden osoituksena. Jäljelle jäävä promille saattaa pitää sitä seuranhakuilmoitukseen liittyvänä, jos se on sitä, kertonet senkin. Tuolla ulkoasulla ei seuranhaku liene kuitenkaan päällimmäinen tarkoitus, niin karmea on kuvan henkilön ulkoinen habitus.
Suurin osa ihmisistä siis pitää kuvasi esittelyä typeryytesi ylistyksenä, siksipä se herättää edelleen keskustelua. Tuollaisen totaalisen typeryyden esillä pitäminen on hyvä juttu, jotta ymmärrämme minkätasoisen debatöörin kanssa olemme tekemisissä silloin kun kanssasi keskustellaan.Etkö lukenut tätä ylläolevaa vai etkö halunnut ymmärtää lukemaasi:
>>Himokas katse tekee kuvasta selvästi pornahtavan. Börjekin varmaan katselee kiihottuneena<<
Siinäpä hän tunnustaa usein käyttämänsä sivupersoonansa Börjen ominaislaadun. Kyllä omastakin mielestäni "ruhoni" on jo sellainen, että ei sen näkemisestä luulisi surkeimmankaan "homppelin" kiihottuvan. Ilmeisesti olen väärässä, sillä kun en tunne "niitä piirejä", en tiedä, millaisia haluja omaavia heidän joukossaan on.Tyhmä.minä kirjoitti:
Komeus on kai katsojan silmässä. Tai kuvan laittajan omassa silmässä. Siisti saunakuva, ei siinä mitään paheksuttavaa.
Onko täällä Suoli24:llä joku palvelin, jonka kautta kuvia voi tänne laittaa? Minulla olisi muutama hyvä kuva vaan en tiedä, miten ne tänne saan.Ei tämä nykyinen palstasysteemi taida huolia valokuvia suoraan omalta kameralta tai omista tallenteistakaan muuten kuin profiilikuvaksi. Mutta jos kuvalla on nettiosoite esim. kotisivujen tai facebookin kautta, sillä osoitteella voi laittaa kuvan myös viestin tekstiosuuteen. Noin ainakin minä teen. Jos jollakulla on parempaa tietoa asiasta, ehkä hän sen kertoo.
- evp.Majuri
kapi_ kirjoitti:
Ei tämä nykyinen palstasysteemi taida huolia valokuvia suoraan omalta kameralta tai omista tallenteistakaan muuten kuin profiilikuvaksi. Mutta jos kuvalla on nettiosoite esim. kotisivujen tai facebookin kautta, sillä osoitteella voi laittaa kuvan myös viestin tekstiosuuteen. Noin ainakin minä teen. Jos jollakulla on parempaa tietoa asiasta, ehkä hän sen kertoo.
Älä tee noin.
Tee kuten minäkin, laita googlen kuvapalvelimeen, ne yleisesti nähtävillä siellä muiden joukossa. Jos haluat nimetä kuvan, senkin voi sinne tehdä. Älä pelkää mainettasi, että olisi kuvasi jonkun muun nimissä, kyllä kuvasi erottuu sinun tekemiksi.
Itse ja eukkoni tultiin juuri matkalta, ja kuvia tietenkin valtavasti kamerassa. Levittelen niitä googlen palvelemille, kunhan tässä kerkiän, niihin voi lisätä selostettakin halutessaan. Itselläkin noita kuvapalvelimia, mutta ne paremminkin sukulaisten käyttöön.
mm Flickr, se ilmainen tiettyyn rajaan asti, ja se on korkealla.
mm Australian matkalla sitä käytin, tännekkin yksi kuva.
Mutta kyllä tuo google on paljon parempi, kun siinä aukeaa kuvia kymmenittäin samalle aukeamalle, ja lähteet vaihtelee, kun kuvaajia siinä paljon muitakin. Pystyy toki sen kuvansa nimeämään itselleen jos tarve tuntuu siltä. Nämä omani ns yleiskuvia, ja ei tarvetta nimetä kuvaajaa.
Sepä siitä. Olkoot tämä tässä.
Kirjoitan tämän saunakammarissa, juuri tulleena puolisavusaunasta.
Ja voi kyllä sanoa, että tätä "hikeä" kaivatukin. Suomiseuralla oli sauna myös Sydneyssä, jossa kyllä kylvettiin ahkeraan, muttei ne vertaisia tälle.
Hyvää Yötä. Toivotan sinne Paloheinäänkin myös.
Nyt torttu kahveelle, kun meidän taikinat olleet pakkasessa, ja sikäli myöhäinen kotijoulu niillä nyt. - Tyhmä.minä
evp.Majuri kirjoitti:
Älä tee noin.
Tee kuten minäkin, laita googlen kuvapalvelimeen, ne yleisesti nähtävillä siellä muiden joukossa. Jos haluat nimetä kuvan, senkin voi sinne tehdä. Älä pelkää mainettasi, että olisi kuvasi jonkun muun nimissä, kyllä kuvasi erottuu sinun tekemiksi.
Itse ja eukkoni tultiin juuri matkalta, ja kuvia tietenkin valtavasti kamerassa. Levittelen niitä googlen palvelemille, kunhan tässä kerkiän, niihin voi lisätä selostettakin halutessaan. Itselläkin noita kuvapalvelimia, mutta ne paremminkin sukulaisten käyttöön.
mm Flickr, se ilmainen tiettyyn rajaan asti, ja se on korkealla.
mm Australian matkalla sitä käytin, tännekkin yksi kuva.
Mutta kyllä tuo google on paljon parempi, kun siinä aukeaa kuvia kymmenittäin samalle aukeamalle, ja lähteet vaihtelee, kun kuvaajia siinä paljon muitakin. Pystyy toki sen kuvansa nimeämään itselleen jos tarve tuntuu siltä. Nämä omani ns yleiskuvia, ja ei tarvetta nimetä kuvaajaa.
Sepä siitä. Olkoot tämä tässä.
Kirjoitan tämän saunakammarissa, juuri tulleena puolisavusaunasta.
Ja voi kyllä sanoa, että tätä "hikeä" kaivatukin. Suomiseuralla oli sauna myös Sydneyssä, jossa kyllä kylvettiin ahkeraan, muttei ne vertaisia tälle.
Hyvää Yötä. Toivotan sinne Paloheinäänkin myös.
Nyt torttu kahveelle, kun meidän taikinat olleet pakkasessa, ja sikäli myöhäinen kotijoulu niillä nyt.Laskettelet kai luikuria kun sanot
"Tee kuten minäkin, laita googlen kuvapalvelimeen, ne yleisesti nähtävillä siellä muiden joukossa. Jos haluat nimetä kuvan, senkin voi sinne tehdä. Älä pelkää mainettasi, että olisi kuvasi jonkun muun nimissä, kyllä kuvasi erottuu sinun tekemiksi"
Mitä järkeä olisi laittaa itse ottamiaan kuvia johonkin suureen kuvamassaan? Tuoda se koko valtava massa sitten tänne! Ei sieltä voisi ottaa omaakaan kuvaansa nimiinsä, se olisi varmaan rikos.
Jokainen niitä kuvamassoja netistä löytää, mutta tällaisella palstalla haluttaisiin nähdä kirjoittajan omia kuvia. Niin minäkin haluaisin itse ottamiani kuvia näyttää. En tietenkään sellaisessa massassa, jossa en voisi kertoa kuvastani. En laittaisi sinne siksikään, kun varmasti siellä olisi suurin osa hienompia kuvia. Niin tyhmä en sentään olisi. - evp.Majuri
Tyhmä.minä kirjoitti:
Laskettelet kai luikuria kun sanot
"Tee kuten minäkin, laita googlen kuvapalvelimeen, ne yleisesti nähtävillä siellä muiden joukossa. Jos haluat nimetä kuvan, senkin voi sinne tehdä. Älä pelkää mainettasi, että olisi kuvasi jonkun muun nimissä, kyllä kuvasi erottuu sinun tekemiksi"
Mitä järkeä olisi laittaa itse ottamiaan kuvia johonkin suureen kuvamassaan? Tuoda se koko valtava massa sitten tänne! Ei sieltä voisi ottaa omaakaan kuvaansa nimiinsä, se olisi varmaan rikos.
Jokainen niitä kuvamassoja netistä löytää, mutta tällaisella palstalla haluttaisiin nähdä kirjoittajan omia kuvia. Niin minäkin haluaisin itse ottamiani kuvia näyttää. En tietenkään sellaisessa massassa, jossa en voisi kertoa kuvastani. En laittaisi sinne siksikään, kun varmasti siellä olisi suurin osa hienompia kuvia. Niin tyhmä en sentään olisi.Kun tässä nyt ollaan vielä sivuilla, niin sanoisin, ettei nyt kaikkia kuvia suinkaan laiteta googlen kuvamassaan, vaan ne yleiskuvat, joista saa helposti katsottua mitä nyt onkaan paikoissa.
Itse en nyt viitsi omia henkilökohtaisia kuviani tänne laittaa.
Jos esim lomakuvia, niissähän näkyy muita, joita ei saisi näkyä, kuin luvillaan. Yksityiskuvia ei saa levitellä noin vain, mutta julkiselta paikalta kuvattuja saa paremminkin. Omiakuvia nyt tietenkin saa laittaa jakoon, mutta kuka nyt niin tekisi, kuin harvat ja valitut.
En esim. sinun kuviasi olen nähnyt. Ja jos vaadit muiden kuvia esille, kyllä omat ensin pitäisi näyttää. Valokuvaaminen ei suinkaan kaikissa tapauksissa ole vapaata. Tekijänoikeus vaatimuksetkin astuu esille monissa tapauksissa. Kun valokuvassa esiintyy ihminen, joko ainoana aiheena tai muutoin, ollaan monessa suhteessa ongelmallisella alueella. Tekijänoikeudellisesti perusasia on kyllä selvä: oikeudet syntyvät kuvaajalle, eivät kuvattavalle. Nämä niin hankalia, että heitetään ne asiansa osaajille, turha tässä pohtia.
Jos annat sähköpostisi, niin voin siihen laittaa joitain lomakuvia, jos niiin välttämättä haluat. Mutten nyt tänne kokomaailman syleiltäväksi aio mitään intiimikuvia laittaa. Saunan kiukaan nyt voi laittaa, muttei nyt muuta.
Sepä siitä.
Eiköhän aihe ole loppuun kaluttu ! - Perse-AU-JompenJohto
kapi_ kirjoitti:
Epäilemättä sivupersoonasi Börje katselee kuvaa kiihottuneena, mutta himokas katseesi ei tänne näy. Minun katseeni on tuossa pikemmin kärsivä, sillä savusaunan lämpö oli varmaan 100 C paikkeilla.
Olet näköjään poistattanut avauksesi, jossa kiittelit kotini kuvista ja annoit asiantuntijalausunnon niistä näkemästäsi. Kiitos kiittämisistä, mutta mielelläni niitä kuvia laitoin. En toki kodistani ylpeilläkseni, vaan tyydyttääkseni mielenkiintoasi, jota kauan ja intensiivisesti olet osoittanut kotiini kuten minuun itseenikin ja kaikkeen minuun liittyvään. Muutama huomautus asiantuntijalausunnostasi varsinkin tämän kuvan osalta:
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t31.0-8/15676533_10154903755754182_6090620869172351286_o.jpg?oh=745eda564ca7c7c886c25cc6e7396019&oe=58F11DB8
Sanoit sohvakalustoni olevan ”hippiä”. Tuskin, sillä varsin laadukasta norjalaista työtä se on, merkkiä en muista. Parikymmentä vuotta sitten sen ostimme ja vaimoni valinta se oli. Peruste hänellä oli lähinnä se, että luonamme silloin tällöin vierailleen vanhan äitinsä oli vaikea nousta aikaisemmasta ”upottavammasta” sohvakalustostamme, joka hillityn yksivärisenä oli tosin minulle mieluisempi.
Mustaa tv-keinutuoliani sanoit keinonahkaiseksi. Kyllä se on aitonahkaa, samoin tuolin edessä oleva musta jalkapalli. Minusta ne sopivat hyvin yhteen mustan tv:n kanssa. Sohvalla istuva, liikuteltaessa ääntelevä nalle on muuten lahja naisystävältäni, hänen tyttärensä tekemä, ja sen nimi on Onni.
Kodissani ei ole viimeisen parinkymmenen vuoden aikana uusittu mitään muuta kuin eräitä kodinkoneita, kun entiset ovat ”pimahdelleet”. En mitään aio enää uusiakaan. Tämä riittää minulle, sillä todennäköisesti jo hyvin rajallisena aikanani olen paljon muualla, mm. maailmaa reissaamassa niin kauan kuin jaksan.
Kirjasto-työhuoneeni kuvassa seinällä oleva miekka on kuulemma ripustettu väärin. Enpä tullut ajatelleeksikaan, miten se pitäisi ripustaa! Minulle asia ei ole kovin merkityksellinen. Merkityksellisempi on sen kanssa ristissä oleva hopeapäinen keppini, jonka sain kerholtani jäädessäni sotaväestä eläkkeelle 1980 syksyllä. Onkohan se ripustettu oikein?
Laitanpa tähän vielä toisen kuvan olohuoneestani, jotta voit siitä ehkä paremmin arvioida kokonaisuutta ja mm. sitä, ovatko tuolla takaseinällä olevien taulujen kehykset kyllin massiivisia (sohvaseinällä olevien taulujen kehykset olivat mielestäsi rimpuloita):
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t31.0-8/16112913_10154972259174182_2347775387511748205_o.jpg?oh=dbbfcec215c4eff4422ff28e2451e0d6&oe=591C23AC
Nyt olet nähnyt kuvat kotini olohuoneesta, keittiöstä ja tästä kirjasto-työhuoneesta. Pitäisiköhän minun kokonaisarvion kodistani saadakseni laittaa sinulle vielä kuvat makuuhuoneestani, kylpyhuoneesta, saunasta, WC:sta, vaatehuoneesta, siivouskomerosta, sisä- ja ulkoeteisestä ja ulkovarastostakin? No, ei sentään makuuhuoneestani. Ymmärtäen taipumuksesi, jota olet näköjään jo tänä aamuna näyttänyt monellakin viestilläsi en halua aiheuttaa sinulle liiallista ahdistusta.
Vielä pyydän, että laittaisit nyt muutaman kuvan omasta kodistasi, jotta näkisin, millainen pitää tyylikkään kodin olla. Nimenomaan kodistasi ottamasi kuvan, ei netistä poimimaasi, jollaisia palstan ”majuri” esittelee matkakuvinaan. Ne kuvat saatuani palaan asiaan, en ennen sitä tästä aiheesta.Harvinaisen sekamelskainen kokonaisuus tuo olohuone. Missään ei ilmene harmoniaa, jonka pitäisi olla ihka oikealle kodille ominaista.
Voi olla, että tuo kakofonia on ollut osin pontimena täällä esiintymisellekin.
- YleisIhmettelijä
Miksi kummassa munakarvajohtaja on katkeroitunut kapille?
- UlkopuolinenTarkkailija
Näet harhoja, olisko syytä hakeutua hoitoon?
Typeryksen (Kapi) kustannuksella pelleily ja tämän vedättäminen ei kerro katkeruudesta, vaan kyvystä nähdä onttous ja tyhjyys joka siellä typeryksen ajatteluelimissä kumisee.
- KempeleenUkki
Eikä tuoss vielä kaikki. kerran joku sanoi, että kapi kalttaa homojen tapaan munakarvansa. Todistaakseen kapi otti kuvan karvoistaan ja laittoi kuvan palstalle.
Kapi itse on asian myöntänyt ja moni on kuvan nähnyt. Nyt kapi on alkanut väittää ettei ole munakarvojaan täällä esitellyt ja saunakuvallaan yrittää peitellä tyhmyyttään....:) Muutama puskasta täällä ahkeroiva pelkää kauheasti henkilöllisyytensä paljastumista. Pitää sen arvuutteluakin, ”nimen nostelua” sellaisena rikoksena, että uhkailee siitä poliisitoimenpiteillä. Miksi on noin?
a) Onko asianomainen esiintynyt täällä todellista itseään niin paljon ”suurempana ja kauniimpana”, että pelkää henkilöllisyytensä paljastumisen myötä tulevan julki täällä, että todellisuudessa hän on vain kurja pikkumitättömyys?
b) Vai onko hän käyttäytynyt täällä niin sopimattomasti, että henkilöllisyytensä paljastuessa hänen käyttäytymisensä täällä tulisi julki hänen todellisessa elämässään ja hänen läheisensä joutuisivat häntä syvästi häpeämään ja hän itse joutuisi pelkäämään seuraamuksia?
En tiedä kumpi vaihtoehto on oikea. Kurjaa joka tapauksessa, jos on voittamaton halu olla esillä, mutta joutuu kuitenkin olemaan piilossa. Kyllä sellaisessa hermot menee ja pahempaakin henkistä seuraamusta siitä tulee, se nähdään heistä hyvin täällä.
Minun täytyy olla onnellinen siitä, että on ”vähään tyytyväinen”, eli täällä kuten muuallakin voin esiintyä omana itsenäni. Myös kaikkea täällä esittämääni ajatellen pätee tämä profiilillani sanomani:
>>Tapsa Rautavaara lauleli ”en päivääkään vaihtaisi pois”. En yhdy tuohon varauksetta, mutta yhdyn kyllä laulun säepariin ”jotain jos toimissain väärin mä tein, suon senkin itsellein”. Elämää se kaikki on ollut. Kun elämä vielä jatkuu, yhä se elämältä maistuu, antejaan antaa ja varsin moniaalle edelleen kuljettaa. Myös maailmanmeno ja elämän ilmiöt yhä kiinnostavat niin, että otan niihin kantaa myös näillä palstoilla<<
Pistän tämän nyt kahteen ketjuun, joissa olen puheenaiheena ollut, ja saatte miettiä asiaa ainakin tämän viikon häiritsemättäni, sillä huomenna saan luokseni naisystäväni, ja hän kyllä järjestää minulle muuta ja mukavampaakin puuhaa. On hän toki tätä palstaa mielenkiintoisempikin kaikin tavoin;))- MetsänOmistajaa
Juu, ei ole hääppöinen ollut elämäsi, ei, jos tuommoisia pohdit ja vielä profiiliisi kirjoitat.
Itse olin kahdenkymmenen vanhana kaunis, kolmenkymmenen vanhana väkevä, neljänkymmenen vanhana viisas,ja viidenkymmenen vanhana rikas, siinäpä se maailmanmeno kohdallani kiteytettynä, ja siihen olen tyytyväinen. Nyt ei tarvitse miettiä miten pärjää eikä pohtia josko jotain on väärin tehty. - Panomies2
Kerrohan pumpattavelle barbaralle terkkuja. Kenellä se on ollut lainassa?
- AsioistaTietävä
Kapi ei ole nimeä nostellut. Itse olet Ossi nimeäsi nostellut.
- PampyölPoikamies66
Kaksi kirjoittelee, mutta vain toinen on kouluttanut upseerioppilaita.
Tuo on niin hauska, että siihen vielä heitän: Vain toinen heistä on itse ollut upseerioppilaana, eikä ihan heikolla menestyksellä;)) Selitys sille on varmaan se, että tuo toinen ei ollut hänen kouluttajansa;))
- ParasRukki

Hohhohohooooooo
Upseerioppilaana liki 10 vuoden palveluksen jälkeen, säälittävää...
Kumpi muuten kohosi nopeammin arvoissa, ylikersantiksi, vääpeliksi, sotilasmestariksi.... Toisella taisi mennä liki 20 vuotta ennenkuin sai edes sotilasmestarin jämät, hohhohooooooooo - NäinOnJombet
ParasRukki kirjoitti:
Hohhohohooooooo
Upseerioppilaana liki 10 vuoden palveluksen jälkeen, säälittävää...
Kumpi muuten kohosi nopeammin arvoissa, ylikersantiksi, vääpeliksi, sotilasmestariksi.... Toisella taisi mennä liki 20 vuotta ennenkuin sai edes sotilasmestarin jämät, hohhohoooooooooKapin ura oli kovin heikko, vuosikausia kessuna, ja vielä pidempään ylikessuna. RUK:iin vasta vuosien itkemisen jälkeen.
Kun esimiehet havaitsivat, että Kapi on sotilaallisissa tehtävissä täysi nolla, siirsivät esikuntaan papereita pyörittämään, hallinnolliisiin avustaviin tehtäviin ja opettamaan hanttiaineita joita kukaan muu ei halunnut ottaa. - Jos.käsitin
kapi_ kirjoitti:
Tuo on niin hauska, että siihen vielä heitän: Vain toinen heistä on itse ollut upseerioppilaana, eikä ihan heikolla menestyksellä;)) Selitys sille on varmaan se, että tuo toinen ei ollut hänen kouluttajansa;))
Niin..majuria tarkoittanet.
Vain hän ollut kadettikoulussa.Kun oikeasta upseerista puhutaan. - Perse-ALIUPS.JompenJOHT
Ei osannut myöskään kouluttaa "tohtorismies", josta karvaton veljeni on kirjoitellut.
- KempeleenUkki
Upseerioppilaana vanhana ylikessuna. Ei häävi suoritus???
- PerseAU.JombenJohto
Pelkaästään paperien kanssa askaroinutta ei voi ihan oikeaksi sotilaaksi kutsua.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15110954
- 525230
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452443- 302143
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131711Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421554Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta301241Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351176Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo92935TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.
Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o317892