MV-lehti kirjoittaa totuuden ja vain totuuden

MV-lehti kirjoittaa sen totuuden, minkä ns. valtalehdistö vääristää ja mikä pahinta, jättää kertomatta.

On hyvä, että suomalaiset voivat jostain saada oikeaa tietoa, jota esim. HS vääristää ja YLE härskisti veronmaksajien varoilla muuntaa.
9120
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hankamäen juttu on rautaa ja totta kuin teräs. Lukekaa! Hankamäki on viisastunut. Hän on mm. jättänyt matuttavan paskaloosi Setan.

Äänestä

Olen saanut niin paljon lehdelle uusia lukioita jotka eivät ole aikaisemmin kuulleet koko lehdestä,oikeastaan vasurinuorille kuluu kiitos ettå he yrittivät lakkauttaa lehden siitä lähti lehti sellaiseen nousuun että on kohta suomen suosituin lehtiPs käykää ostamassa fanituotteita sillä tuette lehden toimintaa toivottavasti tulevat Jesse Torniaisen kuvalla varustetut paidat myyntiin ja pinssit yms rekvisiittä .

Äänestä
  • Kyllä MV-lehden levikki räjähti jo ennen vasemmiston ärhentelyä.

    Äänestä

Joo, ruokasooda parantaa syövän, kuussa ei ole käyty, jne. loputtomiin. On todella varsinainen totuuden torvi!
Julkaisija monikertainen rikollinen, joka tuodaan poliisin toimesta väkisin ulkomailta kuulusteluhin puolesta tusinasta rikosepäilystä.

Äänestä

Seta on varsinainen paskaloossi jonka jäsen on entinen Presidenntti on senverran inhottava otus etten viitsi nimeä mainita.

Äänestä
  • Mutta ei sitä voi verratakaan meijän kylän sonniosuuskuntaan. Siellä ne persut vasta likaista peliä pellaa. En kehtoo nimiä mainita, mutta yhelläkin on hörökorvat, syylä nenässä ja hirvee paskanhaju lemuaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MV-julkaisee-totuuden kirjoitti:

MV-lehti kirjoittaa sen totuuden, minkä ns. valtalehdistö vääristää ja mikä pahinta, jättää kertomatta.

On hyvä, että suomalaiset voivat jostain saada oikeaa tietoa, jota esim. HS vääristää ja YLE härskisti veronmaksajien varoilla muuntaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu