kävin alkos

rommia ostamassa. flunssaa parantamaan tosin.
5103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Rommin kaa kivempi poteeki. Lämpimän juoman sekaan rommia ja muuta tehokasta. Nam slurpps

Äänestä
  • Justiin joo, aloittajalla taitaa olla krooninen flunssa, heh heh. No mikäs siinä on rommia naukkaillessa, aikakin kuluu paremmin.

    Äänestä

Muistanpa kun nuorempana sairastuin kunnon flunssaan ja siitä sainkin hyvän syyn ottaa kuumaa rommitotia.

Vaimo haki kaupasta pullon Captain Morgania josta rakentelin toteja mutta koska olin juonut pitempiä putkia muutenkin ja toleranssi oli korkealla niin eihän yksi pullo riittänyt.

Siitä sitten vielä paikalliseen jatkamaan keskioluella iltaa.

Oli melkoinen olo aamulla kun flunssa vaan paheni ja rommin lisäksi olin juonut vielä mahan täyteen keskikuraa, kyllä heikotti ja sydän hakkasi koko seuraavan päivän.

Nyt on jo ikää ja sairauksia niinpaljon että ei enää voi kuin muistella vanhoja juopotteluaikoja.

Kannattaa muuten laittaa totiin tummaa ruokosokeria niin
tulee oikeaoppinen toti.

Äänestä

On kyllä hyvä lääke tuohon vaivaan.
Vahvan ja kuuman teen sekaan kunnon loraus rommia. Sokeria vielä kunnolla, ei nyt ällömakeaksi asti, mutta reilusti kuitenkin, niin hyvää tulee.
Itse tykkäsin tehdä totin valkoiseen rommiin, mutta niitä ei oikein saa nykyään mistään, kunnollisia siis. Santa Maria-merkki hävisi kokonaan Alkon valikoimista ja Negritaa ei saa myöskään nykyään valkoisena. Tumma Negrita on kyllä hyvää.

Äänestä

Kyllä tulee kuningas olo jos vetää kännit flunssan päälle,puolipulloa tokkiinsa kolmenvartin pullosta hyvä annos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vätys666 kirjoitti:

rommia ostamassa. flunssaa parantamaan tosin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu