Henkilökoht. todistuksia miksi tulin adventistiksi

Tässä on logiikkaa vaikka toisille jakaa.
Olen kommenttejasi lukiessani ymmärtänyt sinulla olevan syitä protestoihisi.
Mutta vaikka en itse kykene ymmärtämään Jumalan toimia Raamatussa kerrottuna, niin en myöskään kykene katkaisemaan suhdettani Häneen!
Olen saanut apua jatkuvasti, joka päivä, oikeaan aikaan, oikealla tavalla...

Amazooni kirjoitti:

Tässä on logiikkaa vaikka toisille jakaa.
Olen kommenttejasi lukiessani ymmärtänyt sinulla olevan syitä protestoihisi.
Mutta vaikka en itse kykene ymmärtämään Jumalan toimia Raamatussa kerrottuna, niin en myöskään kykene katkaisemaan suhdettani Häneen!
Olen saanut apua jatkuvasti, joka päivä, oikeaan aikaan, oikealla tavalla...

Lue lisää

>> Tässä on logiikkaa vaikka toisille jakaa. >>

Kiitos.

>>> Mutta vaikka en itse kykene ymmärtämään Jumalan toimia Raamatussa kerrottuna, niin en myöskään kykene katkaisemaan suhdettani Häneen!
Olen saanut apua jatkuvasti, joka päivä, oikeaan aikaan, oikealla tavalla... >>>

No niin. Ymmärrän sinua kyllä.

Tilanteesi on sama kuin lapsen, joka kuvittelee että ei koskaan kykene oppimaan ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä. Kun hän oppii luottamaan itseensä, hän huomaa, että ilman apupyöriä sujuu vallan mainiosti ja se on paljon hauskempaa kuin apupyörien kanssa.

Jos päästät irti taikauskosta, huomaat että elämä on aivan samanlaista kuin taikauskon kanssa. Asioita tapahtuu, on tapahtumatta jne ja kaikki samat asiat tapahtuvat jos ovat tapahtuakseen, sekä jumalien kanssa, että ilman jumalia.

Joten looginen johtopäätös on, että jumalat ovat turhia ja tarpeettomia.

Jumalat ovat sellaisten ihmisten apupyörät, jotka luulevat että eivät kykene itse ottamaan vastuuta elämästään.

Jumalat ovat sellaisten ihmisten maaginen toivomuskaivo, jotka luulevat, että määrättyjä tapahtumia ei tapahtuisi ilman jumalia, mutta kun apupyörät ottaa pois ja tarkkailee ympäristöään, niin kaikki samat asiat tapahtuvat, vaikka et uskoisi yhteenkään tuhansista jumalista tai vaikka uskoisit niihin kaikkiin.

Joskus lasta pitää huijata luottamaan itseensä, eli isä juoksee perässä ja sanoo edelleen pitävänsä kiinni, vaikka ei oikeasti pidä tai sitten lapsi huomaa itse, että apupyöriä ei tarvitse. Minä huomasi itse asian. Joku toinen tarvii tulevansa huijatuksi uskonnon ja jumalien taholta, että oppii saman.

bushmanni kirjoitti:

>> Tässä on logiikkaa vaikka toisille jakaa. >>

Kiitos.

>>> Mutta vaikka en itse kykene ymmärtämään Jumalan toimia Raamatussa kerrottuna, niin en myöskään kykene katkaisemaan suhdettani Häneen!
Olen saanut apua jatkuvasti, joka päivä, oikeaan aikaan, oikealla tavalla... >>>

No niin. Ymmärrän sinua kyllä.

Tilanteesi on sama kuin lapsen, joka kuvittelee että ei koskaan kykene oppimaan ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä. Kun hän oppii luottamaan itseensä, hän huomaa, että ilman apupyöriä sujuu vallan mainiosti ja se on paljon hauskempaa kuin apupyörien kanssa.

Jos päästät irti taikauskosta, huomaat että elämä on aivan samanlaista kuin taikauskon kanssa. Asioita tapahtuu, on tapahtumatta jne ja kaikki samat asiat tapahtuvat jos ovat tapahtuakseen, sekä jumalien kanssa, että ilman jumalia.

Joten looginen johtopäätös on, että jumalat ovat turhia ja tarpeettomia.

Jumalat ovat sellaisten ihmisten apupyörät, jotka luulevat että eivät kykene itse ottamaan vastuuta elämästään.

Jumalat ovat sellaisten ihmisten maaginen toivomuskaivo, jotka luulevat, että määrättyjä tapahtumia ei tapahtuisi ilman jumalia, mutta kun apupyörät ottaa pois ja tarkkailee ympäristöään, niin kaikki samat asiat tapahtuvat, vaikka et uskoisi yhteenkään tuhansista jumalista tai vaikka uskoisit niihin kaikkiin.

Joskus lasta pitää huijata luottamaan itseensä, eli isä juoksee perässä ja sanoo edelleen pitävänsä kiinni, vaikka ei oikeasti pidä tai sitten lapsi huomaa itse, että apupyöriä ei tarvitse. Minä huomasi itse asian. Joku toinen tarvii tulevansa huijatuksi uskonnon ja jumalien taholta, että oppii saman.

Lue lisää

Hei, Bushmanni :-) Sinulla on mukavanhenkistä perustelua.
Avosydämisyyteni kun aukaisit, niin kertoisin, miten niiden
"apupyörien" jättäminen vaikutti minuun.
Alaluokilla sain elää rakastettuna ja kunnioitettuna lapsena
valistuneiden vanhempieni kasvatuksessa.
Elin hämmästystä täynnä elämän mahdollisuuksien edessä.
Keskikoulua käydessäni, teoreettinen aiheiden käsitteli tappoi
kaiken vapauden ja rohkeuden hengen.
Sieluni oli kuin pakkasen jäykistämä kuin kuollut lintu.
Silloin päätin, että tämä ei minua houkuta!
Tiesin, että valitsemalla teokratian teorian sijaan, tulisin samalla
elämään yhteiskunnan marginaalissa. Niin myös kävi!
Mutta olen kaikkialla tavannut myös henkilöitä, jotka
haluvat minun olevan juuri tällainen "kylä-houkka"!
Ei siksi, että he olisivat samaa mieltä kanssani, vaan siksi että
he TUNTEVAT minun olevan vilpitön, aito, omassa käsityksessäni.
Kun olen yrittänyt tarjota näille ihmisille sitä, mitä uskon heidän ajattelevan;
olen yrittänyt mukautua vallitseviin sääntöihin . vain sopeutuakseni, miellyttääkseni, he ovat suuttuneet ja rauhoittuneen vasta, kun olen taas
"oma itseni", outoine, erikoisine ajatuksineni. Koska se on aitoa!

Ihmiset eivät siedä, kun joku yrittää olla toista kuin on :-DDDD

Vaikka toistan itseäni, lisään näihin myös sapattina välttämättömiin asioihin prosessiteollisuuden.

Kun adventisti sapattina lukee Raamattua kotonaan, hän nauttii valosta, joka tulee ikkunasta lasin läpi. Raamatun lehdet ovat paperia.

Sekä lasi- että paperiteollisuuden prosessit vaativat katkeamatonta toimintaa. Ei niitä voi laittaa joka seitsemäs päivä seisokkiin.

Jostakin syystä vähemmistölahkoilla on sellainen ominaisuus, että kaikkein tiukimmin niiden jäsenyydestä ja tunnustuksesta pitävät kiinni toisen polven jäsenet eli ne, joiden vanhemmat (tai toinen vanhemmista) kuului tuohon seurakuntaan, mutta eivät isovanhemmat.

Ensimmäisen polven jäsenet ovat tulleet oman valintansa perusteella omasta vapaasta tahdostaan ja samalla vapaudella he voivat myös erota.

Kolmannen polven jäsenet, kuten minä, ovat hyvin alttiita jättämään koko uskonyhteisön tai ainakin usein viis veisaavat sen tunnustuksesta. Samalla he kuitenkin tuntevat sen tunnustuksen varsin hyvin. Ehkä juuri siksi he osaavat antaa sille sen ansaitseman arvon.

Neljäs polvi ja siitä eteenpäin tuottaa muita enemmän liberaaleja tulkintoja, jotka vievät seurakunnan tunnustusten ja käytäntöjen kehitystä eteenpäin.

Tämä on siis tilastoa. Jokaisessa ryhmässä on kyllä sekä jäseninä pysyviä että eroavia.

Näille ilmiöille on varmaankin jokin ihan järkeenkäypä psykologinen selitys. Oletteko joku lukenut siihen liittyvää tutkimusta? Olisi ihan kiinnostavaa.

v.aari kirjoitti:

Jostakin syystä vähemmistölahkoilla on sellainen ominaisuus, että kaikkein tiukimmin niiden jäsenyydestä ja tunnustuksesta pitävät kiinni toisen polven jäsenet eli ne, joiden vanhemmat (tai toinen vanhemmista) kuului tuohon seurakuntaan, mutta eivät isovanhemmat.

Ensimmäisen polven jäsenet ovat tulleet oman valintansa perusteella omasta vapaasta tahdostaan ja samalla vapaudella he voivat myös erota.

Kolmannen polven jäsenet, kuten minä, ovat hyvin alttiita jättämään koko uskonyhteisön tai ainakin usein viis veisaavat sen tunnustuksesta. Samalla he kuitenkin tuntevat sen tunnustuksen varsin hyvin. Ehkä juuri siksi he osaavat antaa sille sen ansaitseman arvon.

Neljäs polvi ja siitä eteenpäin tuottaa muita enemmän liberaaleja tulkintoja, jotka vievät seurakunnan tunnustusten ja käytäntöjen kehitystä eteenpäin.

Tämä on siis tilastoa. Jokaisessa ryhmässä on kyllä sekä jäseninä pysyviä että eroavia.

Näille ilmiöille on varmaankin jokin ihan järkeenkäypä psykologinen selitys. Oletteko joku lukenut siihen liittyvää tutkimusta? Olisi ihan kiinnostavaa.

Lue lisää

Minä kuulun kolmannen polven uskonnolliseen "lahkoon".
Lasken myös protestantit lahkoksi katolisuudesta.
Niin, olen miettinyt, miten myönteisesti uuden uskonnollisen käsityksen omiminen vaikutti sotien aikaan elävään sukupolveen.
Isovanhempani ajattelivat itsenäisesti - taitellessaan itsenäistyäkseen!
vanhempani vastustivat vanhempiensa uutta uskontoa.
Minä sain seurata molempia; olen taistelemassa itsenäistyäkseni! :-D

Minä olen tullut adventistiksi toisesta seurakunnasta eikä minun kotonani ollut mitään uskonnollista. Kyllä meillä uskottiin Jumalaan, mutta ei ollut mitään uskonnollisia tapoja. Isällä oli tapana aukaista radio Jumalanpalvelusaikaan. Usein hän vitsaili äidille, että hänpä kuunteli kirkonmenot. No, minä murrosiässä löysin Raamatun meidän ullakolta. Olihan meillä iso Perheraamattu kirjahyllyssä, mutta sitä ei koskaan luettu. Minä luin salaa Raamattua ja jokainen luku oli kuin minulle kirjoitettu. Itkin itseni uneen, niin valtavassa Pyhän Hengen puhuttelussa olin silloin. Siitä meni varmaan 7 vuotta, kun minulle selvisi sapatti. Vaihdoin silloin heti rakkaan seurakuntani adventtiseurakuntaan, josta tuli minulle myös rakas seurakuntani. Myös ystävät, jotka minulla oli ennen, pysyivät ystävinä edelleenkin.

Minä vietän sapattia niin kuin ennen vietin sunnuntaita. Monet uskovaiset viettävät sunnuntaita toki ahtaammin kuin mihin minä totuin meillä kotona. Siitä johtuen minäkään en osaa viettää sapattia kovin ahtaasti. Jos jokin ruoka on lopussa, niin käyn kaupassa sitä ostamassa. Yritän toki sitä välttää, mutta kaupassa käynti ei horjuta minun uskoani Jumalaan. Tarjousten perässä en kuitenkaan haluaisi juosta sapattina. Mutta jos nuoret lähtevät sapattina kavereidensa kanssa shoppailemaan, niin en ole laittanut vastaankaan. Olenpa vain sanonut, että viettäkää hauskaa päivää.

Nyt on ihanaa, kun olen alkanut viettää Raamatun juhla-aikoja niin kuin niitä on vietetty Jeesuksen aikana. Nykyään, jos mahdollista, sytytän sapattina ruokapöydässä 2 kynttilää, jotka kuvaavat havainnollisesti kahta sanaa "muista" ja "pyhittää". Kun sapatti on loppumassa, niin sytytän yhden kynttilän, joka kuvastaa sitä, että pian sapatin valo sammuu. Tämä Venäläisen TV7:lla pitämä Raamatun juhlakalenteri -sarja on tuonut sanan ihan uudella tavalla kotiini. Ainakaan vielä ei ole kuulunut vastaväitteitä perheeltä.

Minulle sapatti merkitsee sitä, että tunnustan Jumalan Herrakseni ja Luojaksi. Jos en pysty sapattia pitämään niin kuin pitäisi, niin uskon siihenkin, että Herra sen minulle armossaan anteeksi antaa. Se vaan ei jää minua mitenkään vaivaamaan. Yhdellä erittäin hyvällä adventistiystävällä on tiukempi linja sapatin suhteen, mutta se ei vaikuta meidän väleihin. Olemme silti erittäin hyviä ystäviä.

Yksi-usko kirjoitti:

Minä olen tullut adventistiksi toisesta seurakunnasta eikä minun kotonani ollut mitään uskonnollista. Kyllä meillä uskottiin Jumalaan, mutta ei ollut mitään uskonnollisia tapoja. Isällä oli tapana aukaista radio Jumalanpalvelusaikaan. Usein hän vitsaili äidille, että hänpä kuunteli kirkonmenot. No, minä murrosiässä löysin Raamatun meidän ullakolta. Olihan meillä iso Perheraamattu kirjahyllyssä, mutta sitä ei koskaan luettu. Minä luin salaa Raamattua ja jokainen luku oli kuin minulle kirjoitettu. Itkin itseni uneen, niin valtavassa Pyhän Hengen puhuttelussa olin silloin. Siitä meni varmaan 7 vuotta, kun minulle selvisi sapatti. Vaihdoin silloin heti rakkaan seurakuntani adventtiseurakuntaan, josta tuli minulle myös rakas seurakuntani. Myös ystävät, jotka minulla oli ennen, pysyivät ystävinä edelleenkin.

Minä vietän sapattia niin kuin ennen vietin sunnuntaita. Monet uskovaiset viettävät sunnuntaita toki ahtaammin kuin mihin minä totuin meillä kotona. Siitä johtuen minäkään en osaa viettää sapattia kovin ahtaasti. Jos jokin ruoka on lopussa, niin käyn kaupassa sitä ostamassa. Yritän toki sitä välttää, mutta kaupassa käynti ei horjuta minun uskoani Jumalaan. Tarjousten perässä en kuitenkaan haluaisi juosta sapattina. Mutta jos nuoret lähtevät sapattina kavereidensa kanssa shoppailemaan, niin en ole laittanut vastaankaan. Olenpa vain sanonut, että viettäkää hauskaa päivää.

Nyt on ihanaa, kun olen alkanut viettää Raamatun juhla-aikoja niin kuin niitä on vietetty Jeesuksen aikana. Nykyään, jos mahdollista, sytytän sapattina ruokapöydässä 2 kynttilää, jotka kuvaavat havainnollisesti kahta sanaa "muista" ja "pyhittää". Kun sapatti on loppumassa, niin sytytän yhden kynttilän, joka kuvastaa sitä, että pian sapatin valo sammuu. Tämä Venäläisen TV7:lla pitämä Raamatun juhlakalenteri -sarja on tuonut sanan ihan uudella tavalla kotiini. Ainakaan vielä ei ole kuulunut vastaväitteitä perheeltä.

Minulle sapatti merkitsee sitä, että tunnustan Jumalan Herrakseni ja Luojaksi. Jos en pysty sapattia pitämään niin kuin pitäisi, niin uskon siihenkin, että Herra sen minulle armossaan anteeksi antaa. Se vaan ei jää minua mitenkään vaivaamaan. Yhdellä erittäin hyvällä adventistiystävällä on tiukempi linja sapatin suhteen, mutta se ei vaikuta meidän väleihin. Olemme silti erittäin hyviä ystäviä.

Lue lisää

Oletko miettinyt että olet aloittanut Raamatun ulkopuolisen tradition tuolla kynttilän polttamisella? Ihmettelet sitä, kuinka joku ei juhli lehtimajan juhlaa ja joku toinen juhlii joulua. Minä ihmettelen sinun traditiotasi. Jos sinulla on lapsia ja he oppivat traditiosi ja ottavat sen käyttöönsä, tulee siitä perinnäisoppia.

traditioista_vapaaksi kirjoitti:

Oletko miettinyt että olet aloittanut Raamatun ulkopuolisen tradition tuolla kynttilän polttamisella? Ihmettelet sitä, kuinka joku ei juhli lehtimajan juhlaa ja joku toinen juhlii joulua. Minä ihmettelen sinun traditiotasi. Jos sinulla on lapsia ja he oppivat traditiosi ja ottavat sen käyttöönsä, tulee siitä perinnäisoppia.

Lue lisää

Tuo kynttilöiden polttaminen on vanha juutalainen tapa. Heillä on lisäksi sellainenkin tapa, että sapatin loputtua tiettyjä mausteita sisältävä rasia kuljetetaan kaikkien haisteltavaksi, jotta sapatin hajut voisivat jäädä mieleen koko viikoksi. Olen niin ihastunut näihin tapoihin, lehtimajanjuhlaan ja muihinkin Raamatun juhliin, että en taida niitä lopettaa. Niissä on varsinkin se niin hienoa, että niissä ei ole mitään pakanallista ja niiden tarkoitus on muistuttaa Raamatun tapahtumista (joko menneistä tai tulevista). Ne ovat mielestäni enemmän kuin tapa, ne ovat myös evankeliumia.

Vanhempasi antoivat sinulle perinnökse sen, minkä parhaaksi ymmärsivät.
Itse olen nyt uutta "käärmeennahkaa" luodessani kysynyt:
jos se uskonto oli mielestäni hyvää tekevää isovanhemmilleni,
eikä mielestäni sovi minulle, niin ovatko omat valintani parempia?

Tupakassa ja alkoholissa on kysymys kehon ja mielen turruttamisesta, saastuttamisesta. Tappaminen toisten puolustamiseksi - niin?
Itse saastutan ja turrutan kehoani päivittäin kielteisillä toimilla.
Ajatus ja tunne ovat tunnetusti kemiallisia reaktioita,
miten monella tavalla myrkytänkään eetteriä, josta myrkyt leviävät?
Katson osallistuvani kirjaimelliseen tappamiseen, vaikken tee sitä kuulilla.

Sellaisiakin pastoreita on. Olen kohdannut. Mutta itse en ole innostunut adventistien tapaviidakosta. Tunnen itseni vapaammaksi kun minun ei tarvitse olla adventististen tapojen noudattajana.

Jotenkin tuntuu, että adventistit eivät pysty kokemaan armoa täydellisenä tuon tapaviidakon sisällä. Ainakin oma kokemukseni amosta muuttui kun jätin turhan suorittamisen. Silti uskon ehkä noin viiteen pääopinkohtaan ja pidän itseäni adventistina. Monet sellaiset pitävät itseään adventisteina, jotka eivät harrasta uskontoa kotonaan eivätkä käy yleensä edes kirkossa. Minun tapauksessani usko ja Raamattu ovat minulle tärkeitä asioita. Kirkossa käyn silloin kun siltä tuntuu.

Minä en koskaan "tullut" adventistiksi vaan kasvoin adventistiperheessä niin, että adventismi oli luontainen osa elämääni vauvasta saakka. Myöhemmin maailma vei minut mukanaan. Jossakin kohtaa jokin kriisi sai minut kääntymään uudelleen Jumalan puoleen mutta se Jumala, jonka löysin oli erilainen Jumala kuin aiemmin tuntemani. Paljon henkilökohtaisempi. Elämäni on parempaa näin.

En usko että tuon sääntöviidakon tarkoitus onkaan synnyttää uskoa tai antaa pelastusta. Se toimittaa lain virkaa, joka kuten kuolema sekä syntikin (josta se itseasiassa saa voimansa), on täällä elämän loppuun saakka. Tuo 70- ja 80-luvun adventisti jota bushmanni kuvailee oli sääntöviidakkoa vailla rakkautta. Ihmiset tarvitsivat selkeyttä ja rajoja, jota mm. sapatti antoi. Mutta Raamatun sisällä näkee myös sen tosiasian, että ajatukset kehittyvät. Samoin on oikein kristittynä ja adventistina kasvaa ymmärryksessä.

Seurakunta tarvitsee rakkautta ja rohkaisua. Se on joukko heikkoja ihmisiä matkalla hyvää kohden. Ja tuo henkilö, jota me kutsumme Jumalaksi, eli oikealta nimeltään Rakkaus, haluaa hyvää tuolle ihmisjoukolle. Me voimme olla apuna tuossa prosessissa, koska tuo voima on väkevämpi kyynisyyttä tai hengellistä kuolemaakin. Ja kun tuo voima on vaikuttanut minun tai sinun elämään, mikään ei ole kuin ennen sen jälkeen. Vain silloin ymmärtää Paavalin muuten mystiset ajatukset Kristuksesta joka elää hänessä. Uskon että tämä on totta, vaikken itse sitä ole kokenutkaan.

Mutta jälleen olet tullut takaisin hengellisen yhteisön pariin tänne palstalle. Jokin vielä siis puhuttelee sinua hengellisessä sanomassa.

Minua oikeastaan puhuttelee vain se, että jotkut typerykset ovat jääneet lapsen asteelle uskomalla satuihin, eivätkä niin muodoin uskalla aikuistua. He uskovat mm. Raamatun satuihin. Tai erään epilepsiaa sairastaneen amerikkalaisen rouvan uniin.

Minäkin olen aina ymmärtänyt sen, että "Bushmannilla" on ollut syynsä kirjoituksiinsa. Hän on tehnyt myös aloituksia saaden toiset keskusteluun.
Toisinaan hänen ajatuksensa riistäytyvät vain liian railakkaaksi "uskoville".
Kirjoittaminen on terapiaa. Toivottavasti hän pääsee tasapainoon ja
eroon katkeruudestaan ja pettymyksistään.