Suomen eduskunta antoi itsenäisyysjulistuksen 6.12. 1917. Svinhufvudin hallitus haki itsenäisyyttä ensin pohjoismaista, joissa heitä neuvottiin hakemaan sitä emämaalta. Porvarit oppivat oikean tien kolmen viikon kuluttua.
Neuvosto-Venäjän hallitus, kansankomissaarien neuvosto myönsi sen pyynnöstä 30.12.1 917. Neuvostojen toimeenpaneva komitea vahvisti itsenäisyyden tammikuun neljäntenä 1 918.
Ensimmäisen itsenäisyysjulistuksen heinäkuussa 1 917 porvarit torpedoivat venäläisen porvarin Kerenskin tuella.
Iltalehti ja Ilta-Sanomat julkaisivat erikoislehdet itsenäisyyteen johtavista tapahtumista.
Lehtien ansio on kertoa todellisia tapahtumia itsenäisyyteen johtavasta kehityksestä suurin piirtein oikein. Pieniä tölväisyjä työväenliikkeen suuntaan luonnollisesti on, kun porvarit ovat tulkitsijoita. Lehdissä on ansiokasta asiatietoa päivämääristä ja tapahtumista. Luokkasotaa 1 918 ei pidetä vapaussotana vaan siitä riippumattomana sisällissotana. Sitäkin selostetaan myös työläisten näkökannalta.
Kiinnostavaa onkin mitä kerrotaan väärin tai mistä vaietaan.
Lehdet kannattaa ostaa, jos niitä vielä myynnissä on. Palstalla olevien persujen turinat menevät roskakoriin epäisänmaallisina valheina.
Lehtien totuudellisempi tiedostus johtunee viime vuosien uudemmasta tutkimuksesta ja joissa lähestytään kommunistien arvioita.
Neuvosto-Venäjän hallitus, kansankomissaarien neuvosto myönsi sen pyynnöstä 30.12.1 917. Neuvostojen toimeenpaneva komitea vahvisti itsenäisyyden tammikuun neljäntenä 1 918.
Ensimmäisen itsenäisyysjulistuksen heinäkuussa 1 917 porvarit torpedoivat venäläisen porvarin Kerenskin tuella.
Iltalehti ja Ilta-Sanomat julkaisivat erikoislehdet itsenäisyyteen johtavista tapahtumista.
Lehtien ansio on kertoa todellisia tapahtumia itsenäisyyteen johtavasta kehityksestä suurin piirtein oikein. Pieniä tölväisyjä työväenliikkeen suuntaan luonnollisesti on, kun porvarit ovat tulkitsijoita. Lehdissä on ansiokasta asiatietoa päivämääristä ja tapahtumista. Luokkasotaa 1 918 ei pidetä vapaussotana vaan siitä riippumattomana sisällissotana. Sitäkin selostetaan myös työläisten näkökannalta.
Kiinnostavaa onkin mitä kerrotaan väärin tai mistä vaietaan.
Lehdet kannattaa ostaa, jos niitä vielä myynnissä on. Palstalla olevien persujen turinat menevät roskakoriin epäisänmaallisina valheina.
Lehtien totuudellisempi tiedostus johtunee viime vuosien uudemmasta tutkimuksesta ja joissa lähestytään kommunistien arvioita.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Porvarien tärkein tuki uudistuksia vastaan oli tsaarin hallinto. Tsaari kukistui Venäjän porvareiden toimesta helmikuussa 1 917. Hallitusvalta siirtyi Venäjän porvareille ts kapitalistiluokalle. Sen rinnalle syntyi työläisten, sotilaiden ja talonpoikein neuvostot. Maassa vallitsi omalaatuinen kaksoisvalta.
Porvarit torpedoivat heinäkuun 1 917 itsenäisyysjulistuksen. Eduskunta sääti valtalain suuren enemmistön turvin. Osa porvareista mm. aktivistien tukijat äänestivät itsenäistymisen puolesta. Luokkien välinen valtataistelu oli käynnissä.
Svinhufvudin edustama porvarileiri junaili Kerenskin kanssa valtalain kumoamisen ja eduskunnan hajottamisen. Tokoin senaatti (hallitus) hävisi kenraalikuvernöörin äänellä porvariministerien mukana eduskunnan säilyttämisen. Se merkitsi uusia vaaleja ja itsenäisyys jäi toteutumatta.
On hyvinkin luultavaa, ettei Venäjän porvarillinen hallitus missään tilanteessa olisi suostunut vapaaehtoisesti tunnustamaan Suomen itsenäisyyttä maamme oltua osa Venäjää yli 100 vuotta.
On todella meidän suomalaisten etu jotta kaikki tapahtui kuten tapahtui ja saimme demokraattisen, vapaan ja moniarvoisen Suomen joka on pystynyt pitämään kommunistisen kurjuususkonnon syrjässä vaikka se himoissaan onkin useasti yrittänyt meidät lannistaa.
Siitä kiitos isillemme ja äideillemme sekä suojeluskunnille!
Olisikohan syytä Partacuksenkin siirtyä tähän päivään vai ovatko nuo 100 vuoden takaiset ajat se ainoa jossa komuloinen vielä näki toivoa oman uskontonsa vallasta? Eikö olisi jo aika siirtyä tähän päivään ja pyrkiä miettimään mitä on ja mitä haluaa?
Haluaako hyvinvointia porvarillisessa taloudessa vai puutetta ja kurjuutta kommunismissa? Etkö osaa päättää Partacus?
Tässä hieman apua, mieti ja kerro meillekin missä on sosialismin oloissa saavutettu edes Suomen hyvinvointia vastaavaa talouden tilaa? Anna edes yksi esimerkki jostain kestävästä esimerkistä joka tuon on saanut aikaan.
Jos et löydä yhtäkään niin kerro miksi haluat kurjuutta johon tuo oppisi meidät johtaisi jos saisi vallan?
HEI!
Nyt kysyn Teiltä Arvoisat Porvaritoverit sitä asiaa, että missä HYVÄ LÄNSI rs:n yhteisössä Pieneläjät ja Työväestö on saanut jotain omaksi edukseen pelkästään SINIMUSTAT-yhteisön toimien tuloksena. Onkohan todellakin asiat ja asian haarat siten, että jotta Työväenluokka rs on saanut jotain jotenkin, niin on tarvittu apuna sellaiset yhteisöt kuin KOMUT ja SOSSUT? Niin ja nyt haluan korostaa sitä, että KOMUT ja SOSSUT on varmasti täysin eri asia kuin NATSISOSSUT tai NATSIKOMUT. Kysyisin näin lopuksi vielä jotain sellaista, että onko todellakin Teidän Porvaritoverit se AATERYVÄS, johon TE uskotte ja luotatte, niin SINIMUSTAT rs ja samalla NATSIDEMARIT eli Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-rintama rs?
Mikä ihmeen sekopääajatus on komut sossut ja natsikomut natsisossut? Jos tuollaisia näet unissasikin olen pahoillani järjenjuoksusi suhteen!
En tosin tunne sinimustiakaan, mitähän lienevät?
Jos sinun pollasi ei kestä ihan normaaleja ajatuksia ja kielenkäyttöä niin sinuna jättäisin muut rauhaan. Nuo eivät edes enää käy vitsinä vaikka ne kerran saattavatkin näyttää oivalluksilta niin sadas kerta menee yli ymmärryksin, sitä kysyy itseltäänkin jotta mikä tuossa kirjoittajassa on vialla?
HEI!
Ovathan nyt KOMUT ja SOSSUT varmasti täysin eri olioita kuin NATSISOSSUT ja NATSIKOMUT. Niin ja nyt Sossut ja Komut eivät kannata sellaista Sosialismi ja Kommunismi rs:ää, joka voidaan toteuttaa vain ja ainoastaan Yhdessä Kansallisvaltiossa, vaikka kaikkialla muualla olisi vallalla erittäin kovan tason Yksityinen Omistajuus. Niin ja nyt Komut ja Sossut kannattavat jotenkin sellaista Sosialismi ja Kommunismi rs:n kuviota, joka voidaan toteuttaa vain Koko TELLUS-planeetan mittakaavassa. Me Komut ja Sossut edellytämme vielä sitä, että Sosialismi ja Kommunismi Talous- ja Yhteiskuntajärjestelmänä määritellään tasan tarkkaan ja että ME vaadimme vielä sitä, että Sosialismi ja Kommunismi ovat nyt jotain muuta kuin FEODALISMI eli LÄÄNITYSLAITOS täysin Itsevaltaisine Johtajineen. Minä en kylläkään tiedä sitä, että minkälainen olisi täysin Feodalismi- eli Läänityslaitosvapaa Sosialismi ja Kommunismi, joten pitää kai tyytyä siihen, että on parasta antaa Taloudellisten ja Teknisten Liikevoimien ja Liikelakien määtä ja säätää Talous- ja Yhteiskuntajärjestelmämme.
Toivoisin nyt sitä, että Te Toveri S.partakus kertoisitte meille Kulkureille ja Katunarreille sen asian, että minkälainen olisi nyt Läänityslaitosvapaa Sosialismi tai Kommunismi.
Tähän mennessähän kaikki kommunistiset ja sosialistiset yhteiskunnat/valtiot ovat olleet feodaalisen mallin mukaisia, mies ja ääni periaatteella.
Näin demokratiassahan me osin voimme myös vaikuttaa taloudellisiin voimiin jotka maassamme toimivat. Globaaliin maailmaan emme voi vaikuttaa vaan siihen on sopeuduttava ja mitä pikemmin sen teemme sen vähemmin vaurioin siitä selviämme.
Missä sinä demokratiaa Suomessa näet, saatikka sitten itenäisyyden? Ehkäpä extyökkäri pellen pitäisi käydä ensinnäkin lukemassa itsenäisyyden määritelmä, ja sisäistää vielä se, mitä juuri luki. Suomi voi täyttää 100 vuotta, mutta kaukana vapaasta ja itsenäisestä maasta, mutta ehkäpä me Suomi ensin liike saamme sen palautetuksi. Taitaa tämä extyökkäri olla myös hesalainen pentu, joka näkee asiat vain hesan näkökulmasta, olisi syytä avata silmäsi jo, sillä hyvinvointi sekä palvelut tuhotaan parhaillaan Suomesta juurikin sekoomuksen, kepulien, sekä perskärpästen toimesta, luojan lykky, että en äänestämisilläni ole tästäkään vastuussa, sillä yhtäkään noista pelle porukoista en ikinä ole äänesstänyt reilu 25 vuotisen äänestys historiani aikana, enkä myöskään tule äänestämään, joku roti ja moraali pitää äänestyksissä olla, ja nähdä loppumattomien valheiden läpi.
Verrattuna aika moneenkin valtioon tällä pallolla on Suomi varsin demokraattinen. Meillä saa vapaasti perustaa puolueita ajamaan mielestään tärkeitä asioita, meillä saa äänestää ja asettaa ehdokkaita varsin vapaasti. Meillä kansa vapaasti valitsee edustajansa parlamenttiin ja kuntien hallintoihin. Mitä vielä pitäisi olla?
Suomi on varsin vapaa ja itsenäinen, sillä oli aikoinaan itsenäisyyden este jota se ei olisi halunnut ja jota YYA:ksi kutsuttiin. Se ei ollut kansan mieleen eikä sitä solmittu demokraattisin keinoin. Sen sijaan nykyiset sitoumuksemme ovat itse päätettyjä ja olemme ne tehneet omaa etuamme ajaaksemme kuten sinäkin tiedät.
Mielikuvituksesi tuppaa laukkaamaan hieman outoihin suuntiin, en ole hesalainen enkä ihan enää pentukaan vaan laillisessa iässä eläkkeelle siirtynyt vapaan Suomen vapaa kansalainen.
Onkohan pelleporukka nimistä puoluettakaan ollut? Ei tule mieleen joten sen äänestäminen olisi ihan yhtä helppoa kuin Akun ja kirkkovenepuolueen.
Demokratiasta puheen ollen niin hallitus nauttii itse valitsemamme eduskunnan luottamusta joten kaikki mitä demokratialta voi vaatia on kohdallaan siinä mielessä. Meillä tosin on eräitä epädemokraattisia ulkoparlamentaarisia toimijoita jotka pyrkivät rajaamaan parlamentin oikeuksia, pahin taita olla tuo ay mafia jonka toiminta tuossa kokoonpanossa ja muodossa lienee parasta lopettaa jotta demokratia pystyy paremmin hoitamaan asiat kuntoon.
HEI!
Onhan nyt HYVÄ LÄNSI -yhteisö myös sellainen, että siellä voi alkaa rehottaa FEODALISMUS eli LÄÄNITYSLAITOS sellaisten aatteiden kuin RACSISMUS et FACSISMUS rs:n siivittävänä oikein kovalla tavalla.
Niin ja nyt toivon sitä, että Te Toveri Extyökkäri ja Te Toveri Työeläkeläinen sekä vielä J Halla-Aho Seura rs ja J Havukka-Aho Seura sekä vielä V Hetula-PuoluePalvelu rs tiedätte sen asian tasan tarkkaan, että on ollut, on ja tulee olemaan ikävä kyllä aina voimissaan LÄÄNITYSLAITOS rs, jos vain Elinkeinoelämä on sellainen, että siellä ei vallitse IDENTTISYYSOLETUS C:N JA Q:N suhteen ja ei myöskään ole voimissaan TÄYDELLINEN INFORMAATIO.
Mehän voimme myös sanoa jotain sellaista, että ei todellakaan DEMOKRATIA eli Kansanvalta suojaa meitä FEODALISMUS eli LÄÄNITYSLAITOS rs:ltä ikävä KYLLÄ. Me voimme nyt kysyä sitä asiaa, että MIKSI todella Läänityslaitos rs on sellainen, että se on aina vieraanaamme siis täysin Itsevaltaisesti Johdettu KANSAKUNTAVALTA eli LÄÄNITYSLAITOS.
Nyt ME voimme todellakin sanoa sen asian, että Täydellinen Itsevaltius ei rehoita vain ja ainoastaan sellaisissa valtioissa, joissa Valtiosanan edessä on laatusanana joko Kommunistinen tai Sosialistinen vaan ihan hyvin laatusanana voi olla Liberaali, Demokraattinen tai jopa Kansanvaltainen.
Niin ja toivon nyt sitä Arvoisat Toverit ja Porvarit, että TE muistaisitte sen, että ikävä KYLLÄ sellaiset asiat kuin IHANTOLA ja PARATIISI sekä Työväenluokan Täydellinen LUOKKAETU ovat korkeintaan hetken kukkasia, mutta jo heti seuraavana päivänä Itsevaltiaat Hallitsijat eli Erittäin Lahjakkaat ja Osaavat YLINEROT löytyvät todella. Niin ja vielä siten, että näitä ns. Täydellisiä Neroja ei kukaan vähänkään omasta edustaan kiinnipitävä HENKILÖSTÖ uskalla vastustaa, joten Toveri Extyökkärin Ylistämä DEMOKRATIA on vain salatieteellinen UNELMA siis sellainen, joka ei toteudu YKSI Yhteen koskaan. Onkohan tilanne nyt se, että pelkkä USKO auttaa voittamaan jotain epämielyttävää varsinkin, jos TOTUUS on niin kamala ja hirveä asia, että vähemmästäkin on mennut ONNI, TOIVO ja RAKKAUS?
Kun porvarit alkavat kirjoittaa lähihistoriastamme siten kuin kommunistit ovat vuosikymmeniä esittäneet, niin jopa pikkuporvari nousee takajaloilleen.
Toinen itsenäisyysjulistus 6.12.1917
Porvarimme ei halunnut itsenäisyttä silloin kun kapitalistiluokka valloitti valtiovallan Venäjällä kukistamalla tsaarinvallan. Vanha työväenpuolue halusi itsenäisyyttä silloinkin kun työväenvalta voitti Venäjällä lokakuussa 1 917 (vanhaa ajanlaskua/P). Bolsevikkien edustaja Stalin esitti Työväenpuolueen puoluekokouksessa marraskuussa 1 917, että neuvostohallitus myöntää Suomelle itsenäisyyden, jos Suomi haluaa sitä.
Kansanvaltuuskunta solmikin neuvostohallituksen kanssa 1 918 keväällä valtioiden välisen sopimuksen suhteiden hoitamisesta.
Porvarien piirileikki.
Eduskunta hyväksyi julistuksen 6.12. 1 917. Sitä ennen aktivistien (terrorijärjestö) edustaja Hjelt kyseli itsenäisyyttä Saksasta. Hän keskusteli samalla jääkärien saamisesta Suomeen. Porvari valmisteli luokkasotaa!
Porvareilla oli tiedossa bolsevikkien myönteinen kanta. Se sivuutettiin ja Svinhufvud lähetti J.K.Paasikiven hakemaan itsenäisyyttä pohjoismaista!! Siellä ehdotettiin luonnollisesti hakea sitä emämaalta kuten normaali kuvio on. Paasikivi palasi reissultaan vasta tammikuussa, jolloin Venäjä oli myöntänyt jo itsenäisyyden.
Lisää piirileikistä.
Itsenäisyysjulistus on osoitettu Venäjän "perustavalle kansalliskokoukselle" eikä Venäjän hallitukselle. Perustavan kokouksen oli määrä laatia maalle uusiperustuslaki tsaarinhallinnon tilalle eikä se siten ollut alun alkaenkaan valtion elin. Kun se ei suostunut tunnustamaan neuvostojen hallitusta kansankomissaarien neuvosto laski sen hajalle. Itsenäisyysjulistuksen kohde oli tarkoituksellisesti väärin.
Vielä sittenkin kun Svinhufvudin oli pakko matkustaa Pietariin, hänen hallituksensa venkoili. Vaatimus esitettiin Venäjän hallitukselle. Hallitukselle jota ei ollut olemassakaan. Kerenski oli kukistunut ja valta siirtynyt yksin neuvostoille. Kaksoivalta oli mennyt historia.
Kun valtuuskunta muutti vaatimuksen kansakomissaarien neuvostolle, niin itsenäisyys myönnettiin samana iltana 10.12.1 917.
6.12 ei ole oikea itsenäisyyspäivä. Valtiot juhlivat itsenäisyyttä maailmalla silloin kun se on saavutettu. Oikeampi itsenäisyyspäivä olisi 30.12 tai tammikuun neljäs, jolloin neuvostojen toimeenpaneva komitea (eduskuntaa vastaava elin) sen vahvisti. On huomattava että itsenäisyysjulistus oli osoitettu väärään osoitteeseen, elimeen jolla ei ollut valtiollista valtaa.
Ainoa terrorijärjestö mikä meillä jälkeen 1900 on ollut on kommunistit.He ovat ensin aloittaneet kapinan laillista hallitusta vastaan ja kun se ei onnistunut niin uudelleen pyysivät naapuriapua Moskovasta ja siitä lähti sota käyntiin josta siitäkin selvisimme joskaan emme ehjin nahoin vaan tyypilleen uskollisinahan ne varastivat maastamme ison lohkon tekosyineen.
Sinuna Partacus veisin näppiksen vinttiin ja miettisin hieman miksi haluaisit meille komukurjuutta!
Olen useampaan kertaan kysynyt kommunismin kokeilujen positiivisia tuloksia, maita/yhteisöjä jotka kommunismiin vannoen ovat nostaneet hyvinvointinsa ainakin Suomen tasolle. Kertaakaan et ole suostunut vastaamaan joten taas on tilaisuus.
Jos et löydä positiivisia tuloksia niin miksi jatkat? Oletko vain kateellinen?
Oikeistolainen persu tapojensa mukaan puhuu muusta kuin aloituksen aiheesta.
Vaikeaa arvioida kun en tunne yhtäkään persua, eivät ehkä kuulu tuttavapuuriini.
Eilen televisiossa näytettiin suomalais-neuvostoliittolainen filmi LUOTTAMUS vuodelta 1 976. Kannattaa katsoa YLEN areenasta tai ehkä tulee uusintana.
Filmi kertoi itsenäisyyden saamisesta täysin totuudenmukaisesti. Filmissä tuotettiin aloituksen lehtiä selkeämmin periaatteet asiaan vaikuttaneiden henkilöiden kautta.
Svinhufvud edusti porvareita ja lähinnä terroristista aktivistiliikettä. Hänelle oli tervanjuontia pyytää eroa Venäjästä neuvostohallitukselta.
Hän vehkeili aikaisemmin Saksan kanssa tunnustamaan itsenäisyys ja sai sovittua aseiden kuljettamisesta alkusyksystä 1 917 suojeluskunnille sukellusveneellä ja laivalla. Suojeluskunnat saivat aseita myös venäläisiltä luokkasodan aikana valta-alueellaan. Pyyntönä oli myös sotaväen apu. Svinhufvud pyysi apua siirtomaavalloilta Ranskalta, Usalta ja Englannilta. Ne vaikenivat siksi, etteivät halunneet myöntää itsenäisyyttä valtaamilleen siirtomaille. Vielä 31.12 1917 Svinhufvud neuvotteli Venäjän porvarien kanssa mutta sai heiltä vain lämmintä kättä.
Bolsevikit Leninin johdolla tukivat itsenäisyyttä ehdoitta. Pjatakov heidän sisällään oli vastaan mutta puolueen kanta oli yksimielinen. Mensevikit (demareita vastaavat) vastustivat Suomen eroa.
Suomen Vanha Työväenpuolue (sosiaalidemokraatit) tuki kaiken aikaa itsenäisyyttä.
Filmissä ei ole asiavirheitä tai virheitä takautumissa vuosisadan alkupuolen tapahtumiin.
Svinhufvudin (porvariston) luokka-ajattelu näkyy selvästi sellaisena kuin se hänellä oli. Saksan liittolaisuus ja ääretön työväenliikkeen viha ja joka päätti hänet 1 943 kirjoittamaan fasistisen manifestin Testamentti. Tämä elokuvan ulkopuolelta.
Aktivistiliike nähdään lehdissä isänmaallisena itsenäisyysliikkeenä. Se saattoi olla sitäkin mutta liike lähti alun alkaen terrorismin tielle. Se murhasi venäläisiä virkailijoita ja suoritti sabotaasitekoja. Liikettä voi verrata tämänpäivän ISIKSEEN. Sekin pyrkii levittämään kauhua ympärilleen.
Aktivistiliike järjesti myös porvariston aseellisia järjestöjä ja oli aloitteellinen suojeluskuntien perustamisessa. Liikettä voi kutsua täydellä syyllä äärioikeistolaiseksi. Kansallisuusviha, ryssän viha, on suurelta osin aktivistiliikkeen tekosia. Valkoisen Suomen aikana siitä tuli rauhallisemmankin porvariston doktriini.
Iltasanomat ja Iltalehti visusti vaikenevat tästä.
Lehdissä on mainiosti selostettu seikka, että Venäjän porvareilta ei itsenäisyys heltiä. Seikka on laitettu Kyösti Kallion ja monen muun senaikuisen johtavan porvarin sanomaksi. Svinhufvud näki selvimmin: Venäjän kasakoiden tukea omille porvareille ei saa katkaista.
Sekin on totta, että neuvostokumouksen jälkeen porvareille tuli kiire hommata itsenäisyys. Porvariston itsenäisyysaate heräsi henkiin luokkakysymyksenä. Se ei halunnut olla osa työläisten hallitsemaa Venäjää.
Venäjän bolsevikit pysyivät ohjelmassaan ja myönsivät itsenäisyyden heti kun Svinhufvudin poppoo ehti maailmankiertueelta Pietariin.