Autokoulu PERSEESTÄ!!!

KAtkeraIkuisesti

Kävin autokoulun 2003 ja kukaan ei milloinkaan kertonut, ettei punaisissa valoissa saa pitää kytkintä pohjassa, koska se kuluttaa sitä ja lopulta hajoaa! Luin tästä jälkeenpäin vasta yli kymmenen vuoden jälkeen, jonka jälkeen "kytkimestä luopuminen" on ollut pitkän opiskelun ja harjoittelun takana.

Miten voi yksikään autokoulu olla niin perseestä, että jättää tämän PERUSASIAN opettamatta???

17

689

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • veio4

      Mistä löytyy sellainen autokoulu mikä ei osaa tuota kertoa.? No, isojen autokoulujen yksi ongelma on opettajien vaihtuminen. Yksi opettaa jotain asiaa yhdellä tunnilla ja toinen saman asian toisella. Siksikö jäänyt kuulematta vai olitko vain unohtanut asian.

      Toisaalta, nykyautoissa, sitten 70-luvun, kytkimen painelaakeri on tehty kestämään auton iän tai ainakin kytkinlevyn iän. Siksi ei paljoa merkitystä pidätkö kytkintä pohjassa vai vaihde vapaalla ja kytkin vapautettuna.

      Itse laitan vaihteen päälle kun alkaa näyttämään siltä, että kohta on valojen vaihtumisen aika.

    • veio4

      Yksi väitti kivenkovaan että autokoulussa opetettiin pitämään autoa paikallaan ylämäessä kytkintä luistamalla kun odotettiin valojen vaihtumista.
      Kun asia selvitettiin, olikin kysymys vain kytkimen opettelusta eri tilanteissa ja myös koska oppilaan jalan motoriikka oli erittäin huono.

      Jotkut ymmärtävät väärin ja jotkut taas haluavat ymmärtää väärin jotta saisivat puhua pahaa tai puhua joidenkin mieliksi pahaa.

      Toki on totta, että autokouluissa löytyy opettajia joka lähtöön. Joka ammatissa löytyy niitä jotka ovat väärällä alalla.

      • reyfdh

        Minulle opetettiin mäkilähtö valoissa juuri kuvailemallasi tavalla ja koulu oli freeroad jyväskylässä 10v sitten


      • veio4
        reyfdh kirjoitti:

        Minulle opetettiin mäkilähtö valoissa juuri kuvailemallasi tavalla ja koulu oli freeroad jyväskylässä 10v sitten

        Ehkä kytkinkorjaamon sutenööri oli soluttautunut autokouluun.


    • outojaHöpötyksiä

      Ei auton kytkin siitä kulu jos sitä pitää pohjassa liikennevaloissa. Luistattaminen kuluttaa, mutta mäkilähdössä se on kohdillaan ja lähes pakko.
      Oli aikanaan jotain japanilaisia autoja joissa kytkin kuumeni liikaa jos sitä piti pohjassa, mutta siitä on jo useita kymmeniä vuosia, nykyisistä japianilaisista ei tosin ole kokemusta, nuo vanhat muistot riitti niistä.

      • Motormännen

        Painelaakeri ja silmälaakeri kuluvat.
        Ainakin pikku Volvoissa ja Relluissa oli tyyppivikana kytkinkäpälän murtuminen ja sitä riskiä sai vähennettyä, kun ei pitänyt sitä kytkintä niin pitkään pohjassa.


    • Motormännen

      Lisätään samalla toinen juttu, ettet sitä sitten valita 10 v päästä...
      Älä lepuuta kättäsi vaihdekepillä, sekin kuluttaa vaihteiston siirtorenkaita ja haarukoita.

      • ryiuyoigkh

        Ja muista olla pitämättä avainnippua virtalukossa...hohhoijakkaa...

        KUKAAN ei aja samalla autolla 10v päästä!!!


      • veio4
        ryiuyoigkh kirjoitti:

        Ja muista olla pitämättä avainnippua virtalukossa...hohhoijakkaa...

        KUKAAN ei aja samalla autolla 10v päästä!!!

        Mutta aina joku ajaa ja siten hyväkuntoinen auto on yhteinen etu.


      • veio4

        Äläkä käännä pyöriä kun auto ei liiku.
        Älä aja kivireunojen yli vinosti, viottaa renkaita.


    • ilman.kytkintä.vapaalle

      Voi sitä kytkintä pitää pohjassa valoissa. Kuka on muka neuvonut ettei sa pitää ??

      Kun polkaiset kytkimen pohjaan kytkinlevy irtoaa vauhtipyörästä, ja paineasetelmasta, joten ei se ainakaan kytkinlevyä kuluta.
      http://www.autowiki.fi/index.php/Kytkin
      Enemmän se edestakainen kytkimen , ja vaihteiston kytkeminen päälle/pois/päälle.... kuluttaa vaihteiston rattaita, ja kytkintä.

      Tosin, itse en käytä ollenkaan kytkintä kun vaihdan valoihin tullessa vapaalle. Isolla vaihteella moottorijarrutuksessa lähes kaikissa manuaalilaatikoissa vaihde irtoaa vapaalle ilman kytkimen polkaisua..

      • veio4

        Jaahas, oletko autokoulussa töissä, ja sivubisneksenä vaihdelaatikkokorjaamossa.?


      • ilman.kytkintä.vapaalle
        veio4 kirjoitti:

        Jaahas, oletko autokoulussa töissä, ja sivubisneksenä vaihdelaatikkokorjaamossa.?

        En kummassakaan. Oon vaan laiska polkemaan aina sitä kytkintä. .. (halpa auto, halvat huvit :-). Ja kyll ne vaihteet saa ykkösvaihteen jälkeen päällekkin ilman kytkintä. Tuossa ohje:

        https://www.youtube.com/watch?v=jLw0hAtOik4


      • veio4
        ilman.kytkintä.vapaalle kirjoitti:

        En kummassakaan. Oon vaan laiska polkemaan aina sitä kytkintä. .. (halpa auto, halvat huvit :-). Ja kyll ne vaihteet saa ykkösvaihteen jälkeen päällekkin ilman kytkintä. Tuossa ohje:

        https://www.youtube.com/watch?v=jLw0hAtOik4

        Kerran Toyotastani meni kytkimen letku poikki. Ajoin parisataa kilometriä ilman yhtään narahdusta samalla tekniikalla kuin olen ajanut kuorma-autoa suoralla vaihteistolla ilman synkronointia.
        Se kuitenkin kuluttaa autoa huomattavasti. Et pysty pitämään kierroksia niin tarkasti että rattaat pyörisivät juuri samaa nopeutta. No tietysti synkro tasaa osittain mutta silti kuluttaa.


    • runkkuja

      Aika homoja ovat kun sillai tekevät?

    • ssdsdds

      Vaimolta meni kahdesta autosta kytkin no suht lyhyessä ajassa,ajattelin,että mitä romuja.Ennenkuin selvisi,että autokoulun opettaja oli ohjeistanut autoa pidetään mäessä käyttämällä kytkintä.Meni aikaa,että vaimo uskoi minua,kyllähän autokoulun opettaja tietää paremmin,!

      • veio4

        Lue kommentti
        4.1.2017 klo 11.53


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      268
      4665
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3030
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2847
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      2800
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1400
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1169
    Aihe