Suomi irti EU:sta

Euroopan liittovaltion aatteet olivat vapaan kilpailun ja vapaakaupan periaatteet. EY-maat muodostivat Rooman sopimuksen perusteella kaupan esteet keskinäisestä kanssakäymisestään poistavan tulliliiton. EY määräsi jäsenmailleen yhteisen tullitariffin suhteessa kolmansiin maihin ja ryhtyi toteuttamaan yhteistä kauppa- ja maatalouspolitiikkaa. Suhteessaan muuhun maailmaan se valikoi vapaakauppakumppaninsa sekä toteutti tullipolitiikkaa omien laajentumis- ja suurvaltatavoitteittensa pohjalta. Nämä taas määräytyivät yhteisön vaikutusvaltaisimpien taustatahojen etuhjen mukaisesti. EY:n sisäinen yhteismarkkina-alue, jolla kaikki tullit ja kaupan määrälliset rajoitukset poistettiin, toteutettiin asteittain vuoteen 1970 mennessä.

Vuonna 1958 Ranskan presidentiksi valittu Charles de Gaulle vastusti federalismia ja EY:n kehittämistä ylikansallisesti johdetuksi liitoksi.

Tämä ja Euroopan maiden taloutta vuonna 1973 koetelleen öljykriisin aiheuttamat talousongelmat estivät 1960-ja 1970-luvulla yhteisön kehittämisen federalistiseen suuntaan.

Vastapainoksi EY:lle perustettiin vuonna 1959 Englannin johdolla Euroopan vapaakauppaliitto, EFTA.

Myös sen jäsenmaiden välisestä kaupasta tullit päätettiin poistaa vuoteen 1970 mennessä. Se poikkesi kuitenkin luonteeltaan olennaisesti EY:stä.

EFTA:n jäsenmaat säilyttivät oman, itsenäisen tullipolitiikkansa ulkopuolisia maita kohtaan.

Niiden maatalouspolitiikkaa ei yhtenäistetty, eikä EFTA:n hallinto perustunut ylikansalliseen päätöksentekoon, vaan jäsenmaiden hallitusten yhteistyöhön.

Kenties tästä ja EY:n, nykyisin EU:n hallintoa koskevasta tietämättömyydestä tai tarkoituksellisesta totuuden vääristämisestä johtuu jopa ministerien ja puoluejohtajienkin Suomessa usein esittämä virheellinen väite, että EU olisi vain valtioiden yhteistyöjärjestö, joka ei kaventaisi niiden itsenäistä päätösvaltaa.

Englanti pyrki viemään maansa EY:n jäseneksi jo vuonna 1963, mutta yritys kaatui presidentti Charles de Gaullen vastustukseen. Tämä piti elämälle ja todellisuudelle vieraana federalistien "ylikansallisen koulukunnan" "toiveita ja illuusioita", joiden mukaan EY:hyn kuuluvien maiden talouselämä ja politiikka oli "sulatettava kokonaan yhteen, niin että niistä tulisi yksi kokonaisuus, jolla olisi oma hallituksensa, parlamenttinsa ja lakinsa" ja joka hallitsisi alkuaan ranskalaisia, saksalaisia, italialaisia, hollantilaisia, belgialaisia ja luxemburgilaisia "teknoraattien aivoissa syntyneen keinotekoisen isänmaan kansalaisina".

Suomi irti EU:sta, totuus EU:sta kansalle
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
10361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miksi Suomi: Ei-EU (yhdistys) ei päivitä omia nettisivujaan?

http://webbinetti.net/suomi.eieu/

Yhdistys on täysin turha, jos poliittinen toiminta kuitenkin tehdään VSL:n kautta.

Äänestä
  • Samat hörhöt pyörittävät Muutosvoimat Suomea... hohhoijaa. Kannataako?

    Äänestä

  • Mitä räksytät jatkuvasti?!
    Kaikilla yhdistyksillä olkoon toimintavapaus ja sillä siisti.

    Äänestä

  • nyija kirjoitti:

    Mitä räksytät jatkuvasti?!
    Kaikilla yhdistyksillä olkoon toimintavapaus ja sillä siisti.

    Ei olekaan kyse toimintavapaudesta vaan täysin TURHASTA yhdistyksestä, joka ei mitään ole yli kahteen vuoteen tehnyt. Eli ei mitään toimintaa ---> turha

    Äänestä

  • Taichi kirjoitti:

    Ei olekaan kyse toimintavapaudesta vaan täysin TURHASTA yhdistyksestä, joka ei mitään ole yli kahteen vuoteen tehnyt. Eli ei mitään toimintaa ---> turha

    ja mitä se silulle sitten kuuluu toimiiko joku yhdistys tai ei. Oletko vainoharhainen vai mitä jäkätät?
    Vai oletko yhdistyksen jäsen muka?

    Äänestä

  • nyija kirjoitti:

    ja mitä se silulle sitten kuuluu toimiiko joku yhdistys tai ei. Oletko vainoharhainen vai mitä jäkätät?
    Vai oletko yhdistyksen jäsen muka?

    En tiedä kuka "silu" on. Mutta tämä on keskustelupalsta joten on jotenkin asiaankuuluvaa silloin tällöin kommentoida viestejä. Vaikka ne olisivatkin EU-aiheisia.

    Tuossa ensimmäisessä viestissäni on Suomi: Ei-EU -yhdistyksen kotisivujen osoite. Viimeinen päivitys on elokuulta 2002. Siksi en suinkaan "jäkättänyt" vaan kommentoin, että on turhaa pitää toimimattomia yhdistyksiä rekisteriä saastuttamassa. Jos Suomi: Ei-EU :lla on toimintaa, miksi he eivät päivitä nettisivujaan? Jopa keskustelija nimimerkillä Suomi: Ei-EU kehottaa tutustumaan mieluummin Vapaan Suomen Liittoon kuin omaan yhdistykseensä.

    Ja niin, olen kyllä yhdistyksen jäsen. En tosin Suomi: Ei-EU :n :)

    Äänestä

  • nyija kirjoitti:

    Mitä räksytät jatkuvasti?!
    Kaikilla yhdistyksillä olkoon toimintavapaus ja sillä siisti.

    tänne ei tarvitse tulla söhläämään kaiken mailman tollojen silloin kun sinua järkevämmät puhuvat asiaa!!!menikö kaaliin vai pitääkö tulla opettamaan!!!!

    Äänestä

Vihdoin löytyi todellista tietoa.
Lisää tällaisia kirjoituksia, pliis, pääsee meikä poikakin kärryille noista Eu-asioista.

Äänestä

En pysty näkemään paljon valoisia puolia Suomen rilluttelussa EU:ssa.Yritykset myydään ulkomaille,Suomi on rikkaampi kuin koskaan.Kansan vauraus on läpi historian perustunut omavaratalouteen, emme voi uskotella tulevaisuudessa elävämme muiden kustannuksella. Ikäänkuin pääomaa virtaisi maahamme lopullisesti. Käyttäkää järkeänne.Maan menestys on viimekädessä kiinni kansan suhteesta Jumalaan, eli miten kohtelemme ihmistä sekä yksilö, että kollektiivisella tasolla!

Äänestä

tässä tulee faktaa tosissaan.
eu:hun ei olisi alunperinkään pitänyt missään tapauksessa suomen mennä. mutta minkäs sille voi kun
kansalaiset on .... tyhmiä.

jos eu:n perustuslaki menee läpi kansan äännestyksestä huolimatta voin sanoa et turha tulla ainakaan mulle itkemään kun herrat brysselissä alkavat päättää meidän jokaisen arkipäiväisistä asioista.

eu:n perustuslaki => kansanvallan siirtäminen brysseliin


käyttäkää nyt järkeenne ihmiset vai pitääkö tämä vääntää rautalangasta!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Suomi: Ei-EU kirjoitti:

Euroopan liittovaltion aatteet olivat vapaan kilpailun ja vapaakaupan periaatteet. EY-maat muodostivat Rooman sopimuksen perusteella kaupan esteet keskinäisestä kanssakäymisestään poistavan tulliliiton. EY määräsi jäsenmailleen yhteisen tullitariffin suhteessa kolmansiin maihin ja ryhtyi toteuttamaan yhteistä kauppa- ja maatalouspolitiikkaa. Suhteessaan muuhun maailmaan se valikoi vapaakauppakumppaninsa sekä toteutti tullipolitiikkaa omien laajentumis- ja suurvaltatavoitteittensa pohjalta. Nämä taas määräytyivät yhteisön vaikutusvaltaisimpien taustatahojen etuhjen mukaisesti. EY:n sisäinen yhteismarkkina-alue, jolla kaikki tullit ja kaupan määrälliset rajoitukset poistettiin, toteutettiin asteittain vuoteen 1970 mennessä.

Vuonna 1958 Ranskan presidentiksi valittu Charles de Gaulle vastusti federalismia ja EY:n kehittämistä ylikansallisesti johdetuksi liitoksi.

Tämä ja Euroopan maiden taloutta vuonna 1973 koetelleen öljykriisin aiheuttamat talousongelmat estivät 1960-ja 1970-luvulla yhteisön kehittämisen federalistiseen suuntaan.

Vastapainoksi EY:lle perustettiin vuonna 1959 Englannin johdolla Euroopan vapaakauppaliitto, EFTA.

Myös sen jäsenmaiden välisestä kaupasta tullit päätettiin poistaa vuoteen 1970 mennessä. Se poikkesi kuitenkin luonteeltaan olennaisesti EY:stä.

EFTA:n jäsenmaat säilyttivät oman, itsenäisen tullipolitiikkansa ulkopuolisia maita kohtaan.

Niiden maatalouspolitiikkaa ei yhtenäistetty, eikä EFTA:n hallinto perustunut ylikansalliseen päätöksentekoon, vaan jäsenmaiden hallitusten yhteistyöhön.

Kenties tästä ja EY:n, nykyisin EU:n hallintoa koskevasta tietämättömyydestä tai tarkoituksellisesta totuuden vääristämisestä johtuu jopa ministerien ja puoluejohtajienkin Suomessa usein esittämä virheellinen väite, että EU olisi vain valtioiden yhteistyöjärjestö, joka ei kaventaisi niiden itsenäistä päätösvaltaa.

Englanti pyrki viemään maansa EY:n jäseneksi jo vuonna 1963, mutta yritys kaatui presidentti Charles de Gaullen vastustukseen. Tämä piti elämälle ja todellisuudelle vieraana federalistien "ylikansallisen koulukunnan" "toiveita ja illuusioita", joiden mukaan EY:hyn kuuluvien maiden talouselämä ja politiikka oli "sulatettava kokonaan yhteen, niin että niistä tulisi yksi kokonaisuus, jolla olisi oma hallituksensa, parlamenttinsa ja lakinsa" ja joka hallitsisi alkuaan ranskalaisia, saksalaisia, italialaisia, hollantilaisia, belgialaisia ja luxemburgilaisia "teknoraattien aivoissa syntyneen keinotekoisen isänmaan kansalaisina".

Suomi irti EU:sta, totuus EU:sta kansalle
http://www.vapaansuomenliitto.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu