Käräjäoikeus on kaventanut merkittävästi suomalaistan perustuslaillista sananvapautta tuomittuaan Hakkaraisen sakkoon. Hakkarainen sanoi vain sen, minkä suurin osa suomalaisista olisi sanonut hänen asemassaan. Tästä lähin kansanryhmää vastaan kirjoittelusta voi saada tuomion kuka tahansa, vaikka laissa ei ole edes mainittu, mitä kansanryhmällä oikein tarkoitetaan.
Vastaukset 12
- TotuusSattuu
Se että Hakkarainen (siis kansanedustaja) sai tuomion, ei vaikuta mitenkään siihen että tuomion voisi jatkossa saada jotenkin helpommin joku muukin.
Ja jos joku on niin tyhmä että ei tajua muslimien olevan kansanryhmä niin saa syyttää vain itseään. Tyhmyys ei tietystikään ole rikos mutta tyhmä kyllä syyllistyy rikokseen viisasta helpommin. Hakkarainenkin vetosi silmät suurina siihen että Suomen korkeimpana lainsäätäjänä toimiessaan hän ei ollut muka koskaan kuullutkaan että kansanryhmää vastaan kiihottaminen voisi olla rikos.- mielivaltaaseon
"vaikka laissa ei ole edes mainittu, mitä kansanryhmällä oikein tarkoitetaan."
Miten silloin siis voidaan antaa tuollainen tuomio? Tuomio on siis oikeastaan laiton.
Elämmekö jo laittomuuden aikaa? Joko Armon aika käy loppuun? - TotuusSattuu
mielivaltaaseon kirjoitti:
"vaikka laissa ei ole edes mainittu, mitä kansanryhmällä oikein tarkoitetaan."
Miten silloin siis voidaan antaa tuollainen tuomio? Tuomio on siis oikeastaan laiton.
Elämmekö jo laittomuuden aikaa? Joko Armon aika käy loppuun?"Miten silloin siis voidaan antaa tuollainen tuomio? Tuomio on siis oikeastaan laiton. "
Ei tietenkään ole laiton. Oikeuden tehtävä on nimenomaan aina arvoida, täyttyvätkö rikoksen tunnusmerkit. Oikeus on siis arvioinut että muslimit tässä tapauksessa ovat lain tarkoittama kansanryhmä.
Olisiko liikaa vaadittu että teillä "maahanmuuttokriittisillä" olisi edes sen verran selkärankaa että kunnioittaisitte Suomen lakia kun sen noudattamista ja "maassa maan tavalla" elämistä myös maahanmuuttajilta vaaditte. Ei ole kovin uskottavaa vaatia tätä muilta kun itsekään ette siihen pysty vaan jatkuvasti muussutatte siitä miten teitä sorretaan laeissa.
- HerculeBoirot
En minä ainakaan olisi kirjoittanut. Mitä nyt mistään tulisi jos jokainen saisi aukoa päätään tai kirjoittaa, mitä sylki suuhun tuo. Ainakin itse odotan kansanedustajalta tai keneltä tahansa vaativaan virkaan valitulta ihmiseltä enemmän.
- hoit_su
Totta.
- Nohohhoijaaaa
Oletko ihan aidosti hölmö, vai esitätkö vain sellaista jotta voisit leikkiä marttyyria ja kirjoittaa paskaa?
- muka-kansan-edustaja----
Hakkarainen sanoi, ettei (muka) tiedä sellaisesta laista kuin "kiihottaminen kansanryhmää vastaan".
HÖH! Kansaedustaja, joka huseeraa lainsäädännön tehtävissä ei TUNNE LAKEJA?
Kuka tuollaista höpötystä uskoo?
Naurakaa taikka kitiskää. Hakkarainen sai mitä tilasi. Jos on rasistinen kanta, niin kestäköön.
Ei Hakkarainen puhu toisten suulla. Jokainen pitää ääntä itse, taikka on jokin puskajussi, joka ei USKALLA sanoa kantaansa.
Kitiskää ja kärsikää.... Hakkaraisen tuomion perusteella terroristit on tästä lähin kansanryhmä joita vastaan ei saa kiihottaa !?! Terroristits valtion hellässä erityissuojeluksessa, jos vain sattuvat olemaan musulmaaneja. Sitten älyvapaa oikeuslaitos nillittää että heitä ei enää kunnioiteta. Voi vittu mitä pelleilyä sanoo maalaisjärki.
- Totuuskomissio
Kansankiihottamiseksi luokitellaan kaikki tosiasiat jotka kerrot julkisesti. Suomi ja suomalaiset on nujerrettu tällä päätöksellä Pohjoisen kalifaatin alamaisiksi, valitettavasti!
Meillä ei ole maan kanta-asukkaina oikeutta kertoa mitä mieltä olemme tänne väkisin ja luvatta tunkeutuvista vieraista kulttuureista, kaikki menee vihapuheen ja kansankiihottamisen määritelmän sisälle.
Vain maksajan osa on suomalaiselle sallittu ja siitä ei ole valitusoikeutta. Mikä onkaan nykyisen kansanvallan tila? - TotuusSattuu
Totuuskomissio kirjoitti:
Kansankiihottamiseksi luokitellaan kaikki tosiasiat jotka kerrot julkisesti. Suomi ja suomalaiset on nujerrettu tällä päätöksellä Pohjoisen kalifaatin alamaisiksi, valitettavasti!
Meillä ei ole maan kanta-asukkaina oikeutta kertoa mitä mieltä olemme tänne väkisin ja luvatta tunkeutuvista vieraista kulttuureista, kaikki menee vihapuheen ja kansankiihottamisen määritelmän sisälle.
Vain maksajan osa on suomalaiselle sallittu ja siitä ei ole valitusoikeutta. Mikä onkaan nykyisen kansanvallan tila?"Kansankiihottamiseksi luokitellaan kaikki tosiasiat jotka kerrot julkisesti"
Teidän ja teidän kaltaistenne ongelman on juuri siinä että ette kykene erottamaan tosiasiaa ja mielipidettä toisistaan. Vaikka kuinka vahvasti olisitte jotain mieltä, se ei vielä vain sillä muutu tosiasiaksi.
- kukamenikusetukeen
Oikeasti ei kyse ollut mistään muusta kuin Hakkaraisen vaalikampanjoinnista. Kun oma puolue mamuttaa innolla juuri noita hänen mainitsemiaan ihmisiä, niin siinä voi itseään nostaa jos vain kansa ei tajuaisi että kusetustahan tämä on. Ei Hakkaraisen äänestäminen mitään muuttaisi niiden suhteen.
Ei kyse ole Hakkaraisen tyhmyydestä, vaan oveluudesta ja yrityksestä kusettaa kansaa. Joskin hieman epätoivoinen yritys, joka tosin näyttää joihinkin uppoavan.- TotuusSattuu
Puolue valmistautuu vähitellen marginalisoitumaan Halla-aholaisten rasistien pienpuolueeksi. Soini luopuu jonkin ajan päästä johdosta ja sen jälkeen viimeiset normaalit kannattajat kaikkoavat ja jäljelle jää raistien ydinjoukko joka ajaa puolueen takaisin marginaaliin ja pois vallasta ja vastuusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen432040- 791351
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841341Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151224Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291105Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.971031- 751010
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok160857Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast56792Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää61748Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13729Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86729- 45701
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27698Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa24687- 148685
- 29673
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.97665Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93657- 51637