Lapsilla on monia vaaroja maailmassa. Sudet pelottavat syrjäseudun lapsia ja nyt asian vuoksi haetaan korvauksia valtiolta koulukyytien rahoittamiseksi. Keneltä tai mistä haetaan korvauksi, kun suurissa asutuskeskittymissä pedofiilit ja itsensäpaljastajat lymyävät pusikoissa ja huume- ja alkoholihöyryissä moottoriajoneuvoa kuljettavat ajavat lasten päälle tappaen tai vammauttaen. Nämäkin lapset tarvitsisivat turvallisen taksikyydin kouluun, mutta se on täysin mahdoton toteuttaa julkisin varoin. Jos vanhemmilla ei työn tai muun syy vuoksi ole mahdollisuutta turvata lapsen koulutietä, niin apu voi löytyä yllättävän läheltä. Tiedän, että ko. tilanteissa vanhemmat joutuvat turvautumaan yhteisrintamaan ja saattamaan vuoropäivin omat ja naapurin lapset turvallisesti kouluun ja myös hakemaan koulusta koulupäivän päättyessä. Luulisi, että Lieksankin alueelta löytyisi turvallisia ja vapaaehtoisia aikuisia auttamaa ongelmassa. Kuulostaa kuitenkin siltä, että omatoimisuus puuttuu lieksalaisilta tässäkin asiassa. Tehdään kärpäsestä härkänen ja huudetaan yhteiskuntaa ensimmäisenä apuun. Kuinkahan me suuret ikäluokat olemme selvinneet suden tai muu hirviön suusta itäisessä Suomessa? Äiti navettatöidensä lomassa lyhdyn kanssa saattoi pimeimmän taipaleen ja naapurin isäntä otti rekensä kannoille pienen kulkija. Vinkiksi vaan.
Lapset kouluun taksilla susivaaran vuoksi
53
435
Vastaukset
- Pelin.säännöt
Ratin taakse kuljettajaksi sitten vain turvallisia, vailla rikosrekisterimerkintöjä olevia kantasuomalaisia. Talven liukkaille ei kannata jälkikasvuaan riskeerata ulkomaisen ajotaidon tai puutteellisen kielitaidon ja liikennemerkkiymmärryksen varaan.
Kyydin tarjoajan ajoneuvoon vielä GPS paikannin niin voidaan tarvittaessa varmistaa, että matka taittuu nopeusrajoitusten puitteissa ja missä milloinkin mennään.
Ei kun kyyditsemään.- Joutavallajotakin
Jaa, jaa. Kantasuomalaisia nämä kännikuskit ovat yleensä olleet. Ja pusikoissa pörräävät lasten ahdistelijatkin kuuluvat valitettavasti tähän samaan heimoon. Kannattaisi muistaa, että pääasiallisesti maahamuuttajatustaiset kuljettajat pyörittävät Suomen suurimmissa kaupungeissa julkista liikennettä ja hyvin toimii. Ovat ystävällisiä ja kohteliaita. Eritysen hyvin ottavat huomioon lapsimatkustajat ja ikäihmiset. Teepä opintomatka Lieksaa suurempiin kyliin niin ehkä silmäsi avautuvat ja lopetat sen jälkeen joutavat ulkomaalaisvihaa tihkuvat kommenttisi. Se on kumma, että asiassa kuin asiassa pitää vetää maahanmuuttajat keskustelun keskiöön. Köyhää ja surkeaa keskustelukulttuuria. Pysytään asiassa ja jos siihen ei kykene, paras pitää turpa tukossa.
- Joutsenlauluw
Ei kuule täältä korpi kylistä tehdä opintomatkoja sinne suureen Suomeen.Täällä eletään tätä päivää..Kantasuomalainen kuski on 100%parempi kuin mamu kuljettaja.
- insallah
Joutavallajotakin kirjoitti:
Jaa, jaa. Kantasuomalaisia nämä kännikuskit ovat yleensä olleet. Ja pusikoissa pörräävät lasten ahdistelijatkin kuuluvat valitettavasti tähän samaan heimoon. Kannattaisi muistaa, että pääasiallisesti maahamuuttajatustaiset kuljettajat pyörittävät Suomen suurimmissa kaupungeissa julkista liikennettä ja hyvin toimii. Ovat ystävällisiä ja kohteliaita. Eritysen hyvin ottavat huomioon lapsimatkustajat ja ikäihmiset. Teepä opintomatka Lieksaa suurempiin kyliin niin ehkä silmäsi avautuvat ja lopetat sen jälkeen joutavat ulkomaalaisvihaa tihkuvat kommenttisi. Se on kumma, että asiassa kuin asiassa pitää vetää maahanmuuttajat keskustelun keskiöön. Köyhää ja surkeaa keskustelukulttuuria. Pysytään asiassa ja jos siihen ei kykene, paras pitää turpa tukossa.
Valitettavasti Vantaallakin maahanmuuttaja taksikuski oli ahdistellut 18v. tytärtäni. Mutta näistähän ei saa puhua???
koska Sudet syövät lapsia Suomessa vuosittain niin paljon........
Ehdottamasti kaikki sudet pitäisi karkoittaa maasta! - Näytönpaikka
Kähmimisen osaavat myös suomalaiset, niin miehet kuin naisetkin. Ei muuta kuin rikosilmoitusta tekemään. Laillisessa taksissa on tunnukset ja pimeisiin takseihin ei pidä nousta. Kipin kapin vallesmannin puheille, jos näyttöä on.
- kolmessavuorossa
Ei lieksassakaan tulisi mitään jos ei mamut ajaisi "meitän bussit", eli ei ne turhaan lieksaan tulleet!
- Fakta.2017
ei oo somali kuskia paikallis/kauko linja-auton kuskina täällä.
Kyllä vanhemmat joskus joutui monia syrjäseutujen lapsia saattamaan kouluun, kun susien tiedettiin liikkuvan alueella.
- HelppoaJAHalpaa
Voi kun on vaikeaa. Jos hukka tulee mökin nurkille, niin kuula kylkeen. Helppoa ja halpaa. Jos on panta kaulassa, niin joutuu tekemään pikkasen näppitöitä.
Hieman faktaa eli kun kouluykyytit on kilpailutettu niin silloin lapset on unohtuneet.
Eli koulukyytien kilpailuitus joi tämän asian, eli oli varmaan jokaisen normaaliin älyyn käypä se asia.että esikoululaisen lapsen pitää kulkea aamulla pimeässä tien varteen 1.5 kilometriä
Mutta Herrat johtajat tuovat esityksen taitamattomille LAUTAKUNTAAN KÄSITELTÄVÄKSI ETTÄ REHTORIN PÄÄTÖKSELLA NYT KYYTI ON ILTAPÄIVISIN KOTIIN KULJETUS no tuo päätös merkitsee kunnalle 11000 e kustannuksia. Olen asiasta jättänyt eriävän mielipiteen ja syystä että se ei minun järkeen käy .Eli kyyti pitäisi järjetää aamuisin minun järjellä ajatellen . mutta susikeskustelu ei sopinut asiasta puhua edes kaupunginhallituksen jasenelle muutama päivä sitten vaan minut heti tyrmättiin. eli Tajuatko Seppo asiaa vieläkään. vaan haluatteko vaan saada kustannuksia kyyteihin ministeriöltä, koska suojelette virkamiehien töppäystä kuljetustusreiteistä jotka on annettu Joensuuhun ja tulos nähdään jälleen.. Varmaan jatkossa on luvassa lisaa vaikka rintamuksiin tulisi renikoita joillekkin.
- Susimummo
Uskomatonta verorahojen käyttöä...montaako lasta susi on ahdistellut? Moniko lapsi on jäänyt auton alle tai joutunut namusetien kynsiin turvattomalla koulutiellä...Tämä susi hysteria saa uskomattomia piirteitä..niinkuin maahanmuuttaja keskustelu on saanut...jopa Lieksan Lehti alentuu moiseen hysteriaa. ..lapsien koulutietä voi koti ja naapurien yhteistyö kummasti helpottaa..ainako yhteiskunnan on kaikki hoidettava..kääk en kestä
- susifobia
Hyvä susimummo. Juuri niin! Lieksassa on kepu- johtoinen susifobia.
Lieksan Lehti komppaa vain omia fb- kavereitaan. - Maalaisjärkeä
Susimummolla on järki päässä kuten mummoilla yleensä. Kyllä ei pitäisi lietsoa vihaa ja pelottelua varsinkaan Lieksan Lehden toimesta. Kyllä sen pelottelun hoitaa puskaradio ja tällaiset keskustelupalstat. En ymmärrä mikä on esteenä, jos vanhemmat tai naapurit eivät voi koululaisia kuljettaa jos vaaroja on koulutiellä. Joka tönön pihassa seisoo nykyään auto tai kaksi ja traktoreita vielä lisäksi. Ei ilmeisesti raatsita, kun polttoaine on kallista ja typerä kaupunki maksaa kaikki vouhotukset. Eihän se tyhmä ole, joka pyytää vaan se joka suostuu maksamaan. Jos minun lapsista olisi kysymys niin en kaupunkia tai valtiota apuun kyselisi, vaan käyttäisin sitä ns. maalaisjärkeä. Sitä kun pitäisi löytyä maaseudun väeltä, kun kaupunkilaisia pidätte tyhminä ja ymmärtämättöminä.
- Oikeamummo
"Susimummo" kirjoittelee kehäkolmosen sisäpuolelta ja vastailee omiin kirjoituksiinsa.
Kukaan lieksalainen mummo ei ole niin sydämetön, että haluaisi lähettää lapsenlapsensa susien syötiksi pimeälle koulumatkalle (ei se koulumatka ole sen turvallisempi kyllä valoisana aikanakaan). Näköjään KEPU on "susimummolle" punainen vaate, kun tähänkin on pitänyt politiikka sotkea. - erimieltävaan
Susimummo ajatteleppa itse hieman toteutuuko lapsen oikeudet turvalliseen ympäristöön ja lapsuuteen jos sinulla on alle kouluikäisiä lapsia jopa tississä ja sun pitää koko lapsilauman kanssa nousta aamulla viiden aikaan pukea lapset ja viedä sitten odottamaan vielä linja autoa ,koulumatkoihin menee muutenkin aikaa jopa normit ylittäen yli kolme tuntia .Onko lapsilla siten riittävästi lepoa entäs perheellä
- Maksumummo
erimieltävaan kirjoitti:
Susimummo ajatteleppa itse hieman toteutuuko lapsen oikeudet turvalliseen ympäristöön ja lapsuuteen jos sinulla on alle kouluikäisiä lapsia jopa tississä ja sun pitää koko lapsilauman kanssa nousta aamulla viiden aikaan pukea lapset ja viedä sitten odottamaan vielä linja autoa ,koulumatkoihin menee muutenkin aikaa jopa normit ylittäen yli kolme tuntia .Onko lapsilla siten riittävästi lepoa entäs perheellä
Rahastahan tässä vaan on kyse. Kuka ne susikyydit maksaa? Kyllä kyyti kaikille kelpaa.
- erimieltävaan
Niin juuri raha raha väliäkö sitten lapsen turvallisuudesta niinkö ajattelet? Miksi sitten on Yk julistukset lapsen oikeuksista ja erillinen lapsiasiasian valtuutettu ja on myös perustuslaki.
Kuka on tehnyt hölmöjö päätöksi ja tehdäänkö niitä vielä eli aamulla pimeässä kävelytetään ja illalla sitten päivännäön aikaa kuljetetaan kotiin,sellainen on virkamiesten ajatusmaailma jotka asian esittelee ja hankinnoista päättävät - Oikeamummo
Taisi "susimummolla" mennä jauhot suuhun, kun tuli paljastetuksi etelänsusimummoksi. Samaa jekutusta on yrittänyt "susimummo ennenkin.
- susivaara
Ongelman ydin on siinä, että suurissa asutuskeskuksissa ei ole susia. Viekää ne Lieksan sudet Helsinkiin.
- Parranpäristelijät
Mieluummin susia kuin lieksalaisia parranpäristelijöitä.
- Susimummo
Taitaa Helsingissä/pääkaupunkiseudulla olla suurempia vaaroja lapsille kuin täällä meidän korpimailla sudet...vähän väliä saa lukea kun joku sekopää hyökkää koulutiellä kulkevien lasten kimppuun...Joku järki - jos sitä vielä jollakin täällä raukoilla rajoilla on...
- Onniilläjalatsittenkin
Kovasti vahingoniloa tunnen, kun alkaa Helsingin ympärillä olla susi havaintoja. Jaa`ah, saas nähdä mikä susisirkus on siellä parin vuoden kuluttua!
- Onniilläjalatsittenkin
Mukavaa seurattavaa vaihteenvuoksi, kun Helsingissä porukka alkaa olla puput pöksyissä, kun sudet siellä ovat viimepäivinä alkaneet liikkua. On se niin oikein, että ovat sinnekkin jolkotelleet, niin saavat etelän susipiipertäjät ihan oikeaa tuntumaa, mitä sudet ihan oikeasti saavat turvallisuuden tunteessa aikaiseksi.
Jos nyt oikein hyvin käy, niin käyvät välipaloikseen syömässä valtakunnan ykköskoiran bostoninterrieri Leevin. Vähänkö tuntisin vahingoniloa, kun Jenni on irvaillut maalla.asuvien susipelolla ja verrannut sitä punahilkkasatuihin uskomiseksi!
- seonsaletti
Minusta maksumiehenä pitää olla luontoaktivistien ja luontoliiton, vai mikä se on noitten viherhörhöjen keskusjärjestö? Ei tuo maksaminen kyydeistä kaupungille kuulu, koska kaupunki ei ole mikään susiensuojelujärjestö!
Nyt kun olisivat viisaita kunhan susijahti alkaa, etteä ilmoittaisivat vain jokatoisen kaadetun suden!
Ja turhaa lerpphuulisen aktivistin vastaan inttää!- Kenenilosenkulut
Ainakin tuo maksumiehen rooli olisi silloin oikeudenmukaisesti oikeassa osoitteessa!
Kyllä susi on vaarallinen yksinäiselle lapselle, varsinkin pimeässä.
- Käykääpälukemassa
Taajamasusi sivustolle kootujen susisurmissa kuolleiden keski-ikä 22v. Surmat nimenomaan usein päivä- ja kesäaikaa. Siinä miettimisen aihetta.
- eikuluei
Eikö susimetsästäjistä voisi joku turvata pienen koulumatkaa. Se olisi hyvää Pr- työtä mustuneelle mainelle.
- Mustekynätestaamatta
Eikö susihyysärit voi olla koululaisten koulumatkan turvaajia, samalla voi nähdä sudenkin. No, tietenkin se pelottaisi, mutta "eihän ne sudet mitään tee ihmisille" ja jos kuivamustekynän ottaisi turvakseen, niin sen voisi sitten tipauttaa, jolloin se/ne susi/sudet luikkisivat karkuun.
- kielikellot
Lapsetpa kuitenki kielii jos sen takkuturkin lasauttaa päiviltä, jos sattuu näkemään ja ase on mukana!
- ratkaisuja
Ihmisasuntojen ympärille kotiutuneet sudet pitää ampua. Samalla pitää pyrkiä vaikuttamaan niihin tekijöihin, jotka tekevät sudesta sellaisen. Tyypillisesti susi väistää ihmistä. Myös lasta.
Kuvaamis- ja muissa tarkoituksissa tehty ruokkiminen pitää lopettaa. Hirviä on oltava metsissä riittävästi. Alfa naaraita ei saa ampua, että pennut oppivat metsästämään.
Suomessa suden ei tiedetä tappaneen tai vahingoittaneen ihmistä vuoden 1882 jälkeen, mutta koiran hyökkäyksen seurauksena on menehtynyt ainakin kymmenen ihmistä esim. vuosien 1998-2006 aikana. Valtaosa vakuutusyhtiöiden korvaamista, eläinten ihmisiin kohdistamista vahingoista on ollut koirien aiheuttamia.
Asiallista, vihatonta ja nimittelemätöntä keskustelua, selvityksiä ja asennetta tarvitaan tässäkin kohdin.- Lehdessä_oli
Venäjälläpä tuo yhden mummon söi vuonna 2015.
- Uskojoshaluat
Siellähän muutenkin ihmeitä tapahtuu.
- Suomen_lehdissä
Uskojoshaluat kirjoitti:
Siellähän muutenkin ihmeitä tapahtuu.
Jalan oli syönyt mummolta.
- SipiläOnMulkku
Kohtahan suomessakin riittää mummoja syötäväksi, kun lähtevät hortoilemaan jos ei rahat riitä lääkkeisiin, ja alkaa mieliala muuttua!
Sekö lie natsihallituksen suunnitelma, että vanhukset ja erittäin pienituloiset syötetään susille!- Mummonmussukka
Ei sudet mummoja poskeensa pistä ensimmäisenä. Mummot eivät ole paistina parhaasta päästä. Luisia ja vähän sitkeitäkin ovat. Pielisentiellä toimettomina hötkyilevät pulskat nuoret miehet voisivat kelvata paremminkin. Ja jos mummojen kimppuun susi ryntää niin eiköhän susi pötki pakoon, kun mummot oikein tulistuvat.
- Susihukkajoo
Soittakaa punahilkalle jotta laittaa kiviä susen mahhaan. Hannu ja Kerttu merkihtevät polun mustaviinimarjoilla niin rasse joutuu kiertämään alueen.
- Ihmeellinenonelämä
Mitenkä sinä rassen tähänkin yhdistit?
- taivutusmuodot
Se on muuten suden, ei susen.
- Kauhiaonnäky
Mikä viagra on niin vahvaa että ottaa eteen tuon nähdessään? Ei taija olla mikään.
- kusenpolttamahörhötin
Ompa ruma! Hyi hirvitys mikä perse!
- Näkö.mäni
Tuo jos ei sutta karkota niin ei sitten mikään! Saisko noita pelätiksi mansikkamaalle?
- Eikö_tykänny
Ihmeellinenonelämä kirjoitti:
Mitenkä sinä rassen tähänkin yhdistit?
Kylläpäs suvakki reagoi nopeasti persekuvaansa. 😀
- eikökelvannut
Eikö_tykänny kirjoitti:
Kylläpäs suvakki reagoi nopeasti persekuvaansa. 😀
On se herkkä. :D
- Omg2
Eikö_tykänny kirjoitti:
Kylläpäs suvakki reagoi nopeasti persekuvaansa. 😀
Se varmaan haluaisi että hänelläkin olis perse kuin muillakin naisilla.
- aloitteenavain
Eikö hyysärit voisi haisevine velonhinoineen tepastella paljon ulkona susia karkottelemassa, ja ilman alushousuja? Semmoiset kuin on the top ja muut värnäkket jotka ovat muutenkin "susirumia"? Velhonhiha pesemättä matukuurin jälkeen paripäivää, ja karkotushajuste on valmia? Sudet ei tule lieksaan edes venäjältä, kun olette vain tuulen yläpuolella, että katku menee venäjänpuolelle! Välillä istehdatte sekunniksi hankeen, että jää hajuse lumeen muille hyysäreille reviirin merkiksi! Muillahan se on tietysti kärsimistä se haju, mutta onhan kaasunaamarit keksitty!
- kun.ei.osaa.niin.ei
Erikoisia ilmauksia: velonhinoineen, värnäkket, valmia, istehdatte, hajuse :))
Ei pitäisi ruveta muita pilkkaamaan, sattui taas omaan nilkkaan! Jos ei ole haukkumisesta kyse ei ole syytä puuttua kirjoitusvirheisiin, mutta tässä on syytä.
Opettele ensin kirjoittamaan ja sitten vasta aloita muiden ihmisten pilkkaaminen. Tosin vähäiselläkin sivistyksellä ei enää moiseen tyhmyyteen syyllisty. - ei.osannut.lukeakaan
Täysin samaa mieltä. Pitää olla täysin sivisymätön, joka ei muuta osaa kuin noita typeriä, lapsellisia sanoja kirjoitella ja nekin vielä väärin.
Ketju oli susista.
Katsopa kuinka hän nyt alkaa uikuittaa ja meitä haukkua. Muiden syytä taas kaikki! - huopatossua
kun.ei.osaa.niin.ei kirjoitti:
Erikoisia ilmauksia: velonhinoineen, värnäkket, valmia, istehdatte, hajuse :))
Ei pitäisi ruveta muita pilkkaamaan, sattui taas omaan nilkkaan! Jos ei ole haukkumisesta kyse ei ole syytä puuttua kirjoitusvirheisiin, mutta tässä on syytä.
Opettele ensin kirjoittamaan ja sitten vasta aloita muiden ihmisten pilkkaaminen. Tosin vähäiselläkin sivistyksellä ei enää moiseen tyhmyyteen syyllisty.https://www.youtube.com/watch?v=rCgsi4wiPpI
Sivistystä Toin perräää
- kun.et.muuhun.pysty
Arvelitko ruveta pilkkua nussimaan?
- Sudettuopelon
Kuinkahan vaikea on ymmärtää sitä, ettei suurten ikäluokkien kasvaessa ollut mitään suurpetoja. Ainut kuviteltu pelko oli MÖRÖT, mutta nehän eivät mielikuvituksen tuotteina mitään todellista vaaraa ole aiheuttaneet.
Typerää ja ajattelematonta vähätellä susien tuomaa todellista uhkaa. Typerää ja vastuuntunnottomuutta myös se, ettei susikyytikorvauksia suostuta valtion varoista korvaamaan, koska valtion erityissuojelua nauttivat sudet ovat niitä aiheuttavat. Kulut ovat syntyneet pakon sanelemina, kun on haluttu varmistaa turvallisuus lapsille. Kuitenkin jo perustuslaissa on säädetty yleinen turvallisuus laki, jota mielestäni laiminlyödään päättäjien taholta. Paremmalla susipolitiikalla nämäkin kulut olisi ollut vältettävissä, tai olleet vähäisemmät.
Ap:lta huono vertaus susi, vastaan rikollisuus! Jos siellä suurkaupungissa on niin vaarallista, ei tarkoita, että täälläkin pitäisi olla yhtävaarallista (rikollisuutta, huumeita), että vasta silloin voisi alkaa eliminoida susi vaaraa. Ei siellä suurkaupungeissa ole pakko asua, eikä olla kateellinen siitä, että täällä ei haluta elää turvattomasti.
Ap:lle myös tiedoksi, ettei täällä asuvat halua mitenkään rajoittaa vaarojen vähentämistä missään päin Suomea, koska sehän on itsestään selvyys! Miksi se ei ole sitä sinulle? - toimeksi
Ihmiset on nössöjä! Miksei ne lotki hengiltä noita susia jos tulee pihaan, ainakin syrjemmällä asuvat voi ihan hyvin antaa susille lyijyä nahkaan, ja sen allekkin!
Jotain tarttis tehdä kun ei kaatolupia saa!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata591753Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l3251521Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1021466- 1091195
- 221183
- 711165
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva171137- 791091
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f183968Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois40906