3. Ja joku kysyi häneltä: "Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat? Niin hän sanoi heille:
24. "Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.
25. Sen jälkeen kuin perheenisäntä on noussut ja sulkenut oven ja te rupeatte seisomaan ulkona ja kolkuttamaan ovea sanoen: 'Herra, avaa meille', vastaa hän ja sanoo teille: 'En minä tunne teitä enkä tiedä, mistä te olette'.
26. Silloin te rupeatte sanomaan: 'Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit'.
27. Mutta hän on lausuva: 'Minä sanon teille: en tiedä, mistä te olette. Menkää pois minun tyköäni, kaikki te vääryyden tekijät.'
28. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, kun näette Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikkien profeettain olevan Jumalan valtakunnassa, mutta huomaatte itsenne heitetyiksi ulos.
29. Ja tulijoita saapuu idästä ja lännestä ja pohjoisesta ja etelästä, ja he aterioitsevat Jumalan valtakunnassa.
30. Ja katso, on viimeisiä, jotka tulevat ensimmäisiksi, ja on ensimmäisiä, jotka tulevat viimeisiksi."

Vastaukset 6
Vanhimmat
"Totisesti" HYVÄ muitutus.
Valtavasti on niitä harhassa eläviä, krist. jotenkin, vai nimeksi, tunnustavia!!
Minulta ei kysytty haluanko syntyä tänne. Sitten on tehty NIIN vaikeaksi tuo taivaaseen pääsy. Ahdistaa. Ja sinne pääsee vain Jumalan ennalta valitsemat valioyksilöt! Loput kylmästi helvettiin! Sairasta.
Niin, ihmiset saavat sellaisen kohtalon kuin ovat ansaineet, isienä (vanhenpainsa) syynit (Jumalan snan vastaisuudesta tuomioksi rikokset) kostautuu lapsilleen aina komanteen ja neljänteen polveen asti. Niille; jotka ei halua kääntyä siltä pahuuden (Jumalan Sanan, = Raamatun UT) vastaiselta, saata naa tuomiokseen palvelemisen tieltään, kaikille hyväksi Jumalan Sanan mukaisen ja mukaisesti, Oikein elämisen ja toimimisen tielle.
Jeesuksen nimessä...muituttaeen ja valistaen.
vähäinen Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seurajansa.
Miten ihminen pelastuu?
http://www.kristinusko.fi/miten-ihminen-pelastuu/
"Mehän syöttiin ja juotiin sun kanssas eilen ravintolassa". Kaveri on juonut muistinsa ja sanoo:" Menkää pois en tunne teittii ja ny mull on kova kohmelo.
Ei tainnut olla suurelle enemmistölle mieluinen aihe / herätykseksi muistutus.