siteraan tässä kansanedustaja Vilkunan (kesk.) Keskipohjanmaa lehdessä ollutta kirjoitusta Surutyö on tärkeää, surulla mässäily ei! 17.1.2005
"Tässä Aasian erikoistapauksessa kyseenalaistan myös tämän länsimaisen ruumiin-ja vainajienpalvontakulttuurin. Mitä järkeä siinä on maailman kannalta, että pyritään tunnistamaan kaikki ruumiit, vaikka jo tiedetään, että meri tai muta vei suuren osan uhreista lopullisesti.
Tällä tunnistamismenettelyllä vain pidetään kuukausikaupalla suuri määrä surevia omaisia epätietoisuuden panttivankeina. He eivät voi järjestää asiaankuuluvia muistojuhlia, ennen kuin kaikki löytyneet on tunnistettu.
Mielestäni olisi kaikkien kannalta paras, että kaikki löydetyt ruumiit tuhkattaisiin ja tuhka siroteltaisiin siihen samaan mereen, joka tuhon aiheutti ja myös nielaisi suuren osan ihmisuhreista. Tautivaara vähenisi, voimavaroja säästyisi tuhojen korjaamiseen ja loukkaantuneiden hoitoon. Kaikki omaiset olisivat surussaan samanarvoisia, ja voisivat järjestää muistojuhlia arvokkaasti.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Nimim. mielipide: Olen kyllä samaa mieltä kanssasi asiasta. Helkutin turhaa hössötystä monella tavalla. Hoidettaisiin kuntoon ensin akuutti asiat elävien kohdalla ja sitten haaskattaisiin rahaa lentokentän "kunniakomppaniaan". ym. sellaiseen. Päivittäin hoitoa antavana tiedän mihin pitäisi rahaa suunnata, mutta se ei yhden ihmisen sanomana ja lausunnon antajana vaikuta mihinkään istassiin.Suren silti menetettyjä ihmishenkiä.
...SITAATTI, JONKA KIRJOITTAJA EI TAJUA MITÄÄN! TUNNISTAMISMENETTELYN TARKOITUSHAN ON JUURI SAADA EPÄTIETOISUUS LOPPUMAAN. EI MUUTA KOMMENTOITAVAA.
Jos minun omaiseni olisi siellä kadoksissa, minusta olisi kamalaa tietää hänen odottavan puolikin vuotta mahdollista tunnistusta ennen hautaan pääsyä. Ja itselleni olisi kamalaa odotella, tunnistetaanko minun läheiseni vai ei.
Ja jos olisin itse siellä vainajana, sitä suuremmalla syyllä "haluaisin" tulla haudatuksi ilman viivytystä.
Oulun lääninoikeuslääkäri Terttu Särkioja, joka lähti Thaimaahan tunnistamaan vainajia, kehui lehtihaastattelussa kuinka tärkää hänen työnsä on ihmisten oikeusturvan kannalta. Elävien ihmisten oikeusturvasta hänkään ei kanna huolta.
Oi
Kyllä Vilkuna ei nyt ole ajatellut asiaa loppuun asti. Mitä siitä tulisi, jos tuleviin katastrofeihin, sotiin yms. suhtauduttaisiin Vilkunan tavalla. Ihmisiä tuhkattaisiin aina löydettäessä näissä katastrofeissa. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin se Nivalasta käsin voisi näyttää.
Kyse on ihmisten oikeusturvasta, etiikasta, eikä vainajien palvonnasta. Kehtaatkin! Kansanedustaja vielä.