Lisää todisteita: USA aseistaa ISIS:tä

Amnestyn raportin mukaan ISIS on aseistautunut moderneilla amerikkalaisaseilla. Amnesty International kertoo, että ISIS:in aseistuksesta osa on Irakin armeijalta kaapattuja vanhoja neuvostoaseita, mutta mukana on myös runsaasti moderneja amerikkalaisaseita, joita Irakilla ei ole ollut käytössään.

Mistä ISIS on mahtanut nämä aseet saada?

Tunnetuimpia ISIS:in hallussa olevia amerikkalaisaseita ovat TOW-ohjukset. ISIS on tehnyt ohjuksilla iskuja Syyriassa jo toista vuotta. Irakin armeija käyttää ohjusten iranilaisversiota, eikä ISIS ole siis voinut saada ohjuksiaan sotasaaliina.

Vuonna 2015 uutisoitiin, että USA oli pudottanut lentokoneistaan aseita ISIS:ille. Tuolloin asiaa selitettiin harhaan menneillä lasteilla, jotka oli tarkoitettu kurdeille.

Miksiköhän USA ei antanut niitä suoraan vaan pudotti ne lentokoneesta?

USA ilmoitti uutisten jälkeen lopettavansa aseiden pudottamisen lentokoneesta. Viime vuoden huhtikuussa Irakin sotilaat kuitenkin todistivat tapausta, jossa USA:n lentokone pudotti aseita ISIS:in alueelle ja hetken kuluttua ISIS:in ajoneuvot tulivat hakemaan aseet. Asekuljetuksesta oli sovittu etukäteen terroristien kanssa!

Osa aseista on kulkenut myös Saudi-Arabian ja Qatarin kautta. Tämä selviää Wikileaksin julkaisemista Hillary Clintonin sähköposteista. Myös Clintonin oma säätiö on yhdistetty saudiarabialaisiin ISIS:tä tukeviin tahoihin.

Amnestyn raportti:
http://edition.cnn.com/2015/12/08/politics/amnesty-international-isis-weapons-u-s-/

ISIS:in hyökkäys TOW-ohjuksilla:
https://www.sott.net/article/331916-ISIS-fires-US-made-TOW-missiles-at-Syrian-army-in-Deir-Ezzor

USA:n ISIS:ille pudottamat aseet:
http://www.veteranstoday.com/2016/04/10/photos-us-plane-drops-weapons-for-isis-militants-in-iraq/

Clintonin sähköposteista:
http://www.salon.com/2016/10/11/leaked-hillary-clinton-emails-show-u-s-allies-saudi-arabia-and-qatar-supported-isis/
23215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

No Erdoganhan taannoin sanoi, että hänellä on video ja kuvatallenteita todisteena koalition avusta Isisille. Ja lipsauttihan Obama taannoisessa lausunnossaan Usan tuen isil-joukoille.

Äänestä

Kieroa peliähän Obaman hallinto on harjoittanut koko ajan, nyt kysymys kuuluu muuttuuko mikään Trumpin myötä?

Äänestä
  • Eikös Trump sanonut Clintonia "Isiksen äidiksi"?

    Tietänee sen pelin, mitä Obama ja Clinton Lähi-idässä ovat pelanneet.

    Äänestä

  • ClintonMotherOfIsis kirjoitti:

    Eikös Trump sanonut Clintonia "Isiksen äidiksi"?

    Tietänee sen pelin, mitä Obama ja Clinton Lähi-idässä ovat pelanneet.

    Katsokaa tuo, niin ei tarvitse arvuutella.
    http://areena.yle.fi/1-3758210

    Äänestä

Itseään vastaan on kiva sotia.

USA näyttää pommittavansa ISIS:iä (yleensä pommit tosin menevät kummasti jonnekin muualle). Samalla USA antaa aseita ISIS:ille.

USA saa jopa sotatilanteen näyttämään mielensä mukaiselta hyökkämällä itse sopivalla teholla ja antamalla "vastapuolelle" sopivan määrän aseita. Vähän kuin isä ja poika pelaamassa jääkiekkoa!

Äänestä

Terroristien yleisimmin käyttämä ase on Kalsahnikov !
Mistähän he ovat niitä saaneet ?
Nevosto Liitto on kautta aikain rahoittanut Lähi Idän terroristeja.
Esimerkkeinä Syyria ja Egypti.
Venäjä näyttää seuraavan samoja jalanjälkiä.

1Äänestä
  • Mistä lähtien Egypti on ollut terroristijärjestö?

    Tarkistapa vähän asioita... Egypti sotii Siinailla terroristeja vastaan, siellä on Isis joka räjäytti sen venäläisen matkustajakoneenkin.

    Isis on saanut Kalashnikovinsa kaappaamalla ne Irakin armeijan tukikohdista, mutta miten selität nuo aloituksessa kerrotut jenkkiaseet?

    Äänestä

kuvaavaa Tiltulle on se, että hänelle Erdogan edustaa sananvapautta:-D

1Äänestä
  • Vainoharhaparalla taas paniikkikohtaus pahenee. Näkee tiltuja jo siitä kun joku uskaltaa arvioida Suomen lehdistön riippumattomuutta. Voi voi

    Äänestä

  • Turkissa ei ole sananvapautta, mutta ei tunnu olevan Suomessakaan.

    Snowdenin ja muiden hakkerien täytyy nykyään kaivaa totuudet, joista suurimmat mediat vaikenevat.

    Äänestä

Nato suomi tapetaan viimeiseen idioottiin!

Äänestä
  • Kunhan vaan et olisi nyt pahasti erehtynyt ... sulle voi tulla tuosta bolshoje zavod. ;-)

    IMHO.

    1Äänestä

Mutta sehän on Putinin vika.

Äänestä

1980-luvulla USA aseisti Afganistanin al-Qaidaa ja mm. Osama bin Laden sai sotilaskoulutuksensa USA:lta. 20 vuotta myöhemmin USA oli taas Afganistanissa - tällä kertaa toisella puolella.

USA voi pitää pahimpiakin terroristijärjestöjä liittolaisinaan, kunhan niistä on sille hyötyä. Isis on loistava keppihevonen Assadin kampittamiseen.

Äänestä
  • Totta!
    Usa käyttää juuri näitä terroristi jäjestöjä Eu:n tuhoamiseen.
    Jolla se saisi jalansijan vallatakseen kaikki euroopan alueet itselleen, ja liittääkseen hirmu hallintoonsa..

    Äänestä

  • USA:n kaverit tekevät iskuja Pariisissa ja Berliinissä ja EU:ta viedään kuin sitä kuuluisaa pässiä...

    Äänestä

Isis iski Turkin tukemien maltillisten Syyrian kapinallisten hallitsemaan Azazin kaupunkiin tankkiautopommilla.

Äänestä

John Kerryltä lipsahti. Tämä pamppu oli kokoustamassa niin sanottujen Syyrian oppostion edustajien kanssa, jossain YK:n tilaisuudessa viime syyskuussa. Tuosta tilaisuudesta vuodettiin nyt nauhoite, jolla Kerry kertoo Usan tavoitteen olleen alun pitäen Assadin syrjäyttäminen, mutta eivät arvanneet että tämä pyytäisi Putinin apuun. No se vesitti sitten Usan mahdollisuudet voiman käyttöön Assadia vastaan. Kerryn mukaan Usa näki Isisin vallan kasvavan, mutta näki sen auttavan tavoitteessa syrjäyttää Assad ja antoi Isisin kohota eikä tahtonut pysäyttää sitä.

Äänestä

"Kerryn mukaan Usa näki Isisin vallan kasvavan, mutta näki sen auttavan tavoitteessa syrjäyttää Assad ja antoi Isisin kohota eikä tahtonut pysäyttää sitä. "

Ja asiaa auttaakseen USA pommittaa samalla ISIS-joukkoja!

1Äänestä
  • Joo pommittaa kyllä, mutta ottaen huomioon että Usa ja koalitio on ollut paikalla jo vuodesta 2011 ovat tulokset olleet kovin laihoja ja noihin tulosten laihuuteen tuo Kerryn epävirallinen lausuma ehkä antaa selityksen.

    Äänestä

  • Olisihan se selvää, ettei USA:n maine kestäisi sen ISIS-suhteiden paljastumista. Niinpä USA näyttää medialle pommittavansa ISIS:tä. Oikeasti suuri osa pommeista menee keskelle kurdijoukkoja, Irakin joukkoja, sairaaloja ynnä muita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anti-ISIS kirjoitti:

Amnestyn raportin mukaan ISIS on aseistautunut moderneilla amerikkalaisaseilla. Amnesty International kertoo, että ISIS:in aseistuksesta osa on Irakin armeijalta kaapattuja vanhoja neuvostoaseita, mutta mukana on myös runsaasti moderneja amerikkalaisaseita, joita Irakilla ei ole ollut käytössään.

Mistä ISIS on mahtanut nämä aseet saada?

Tunnetuimpia ISIS:in hallussa olevia amerikkalaisaseita ovat TOW-ohjukset. ISIS on tehnyt ohjuksilla iskuja Syyriassa jo toista vuotta. Irakin armeija käyttää ohjusten iranilaisversiota, eikä ISIS ole siis voinut saada ohjuksiaan sotasaaliina.

Vuonna 2015 uutisoitiin, että USA oli pudottanut lentokoneistaan aseita ISIS:ille. Tuolloin asiaa selitettiin harhaan menneillä lasteilla, jotka oli tarkoitettu kurdeille.

Miksiköhän USA ei antanut niitä suoraan vaan pudotti ne lentokoneesta?

USA ilmoitti uutisten jälkeen lopettavansa aseiden pudottamisen lentokoneesta. Viime vuoden huhtikuussa Irakin sotilaat kuitenkin todistivat tapausta, jossa USA:n lentokone pudotti aseita ISIS:in alueelle ja hetken kuluttua ISIS:in ajoneuvot tulivat hakemaan aseet. Asekuljetuksesta oli sovittu etukäteen terroristien kanssa!

Osa aseista on kulkenut myös Saudi-Arabian ja Qatarin kautta. Tämä selviää Wikileaksin julkaisemista Hillary Clintonin sähköposteista. Myös Clintonin oma säätiö on yhdistetty saudiarabialaisiin ISIS:tä tukeviin tahoihin.

Amnestyn raportti:
http://edition.cnn.com/2015/12/08/politics/amnesty-international-isis-weapons-u-s-/

ISIS:in hyökkäys TOW-ohjuksilla:
https://www.sott.net/article/331916-ISIS-fires-US-made-TOW-missiles-at-Syrian-army-in-Deir-Ezzor

USA:n ISIS:ille pudottamat aseet:
http://www.veteranstoday.com/2016/04/10/photos-us-plane-drops-weapons-for-isis-militants-in-iraq/

Clintonin sähköposteista:
http://www.salon.com/2016/10/11/leaked-hillary-clinton-emails-show-u-s-allies-saudi-arabia-and-qatar-supported-isis/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu